Valmistauduin uudelle matkalle
Kirjoittaja asuu Paranássa Brasiliassa.
Samalla tavoin kuin Nefin purjehtiessa kohti tuntematonta, minun oli osoitettava uskoa Herraan perheen perustamisessa.
Valokuva © Getty Images
Avioliittoani ja temppelisinetöimistäni edeltävinä viikkoina minua alkoi hieman pelottaa kaikki se, mitä minun piti tehdä ennen kuin perustaisin uuden, oman perheeni. Kaikesta tuohon hetkeen liittyvästä ilosta huolimatta minua ahdisti uuden arkemme luominen, raha-asioidemme saaminen järjestykseen, varaston löytäminen tavaroillemme ja kaikki uudet vastuuni vaimona. Halusin varmistua siitä, että aloitimme avioliittomme oikealla tavalla tekemällä toimissamme tilaa tärkeille asioille kuten käskyjen pitämiselle ja yhteiselle ajalle miehenä ja vaimona, vaikka elämämme olikin kiireistä.
Kun hääpäivä lähestyi, yllätyin nähdessäni peräkkäisiä painajaisia kaikenlaisista vaikeuksista, jotka voisivat vaikuttaa perheeseen. Koska lapsuudenperheeni on rakastava mutta ongelmainen jatkuvine ja kiihkeine riitoineen ja syvine murheineen, painajaiset vaikuttivat minuun enemmän kuin niiden olisi pitänyt. Niinpä yhtenä yönä – monen samankaltaisen yön jälkeen – heräsin hikisenä ja päätin noudattaa neuvoa, jonka sisar Neill F. Marriott, toinen neuvonantaja Nuorten Naisten ylimmässä johtokunnassa, antoi puheessaan ”Sydämemme antaminen Jumalalle” (Liahona, marraskuu 2015, s. 30–32). Suljin silmäni ja rukoilin: ”Rakas taivaallinen Isä, mitä minä voin tehdä pitääkseni nämä pahat asiat poissa perheestäni?”
Vastaus tuli niin nopeasti ja niin voimakkaana, että oli kuin joku olisi avannut päähäni johtavan oven ja pannut ajatuksen mieleeni. Hiljainen, vieno ääni kuiskasi minulle: ”Tee vain sitä, mitä sinun kuuluu tehdä. Ole uskollinen joka askeleella.” Henki kuiskasi minulle muutamia selkeitä neuvoja, ja tunsin, että jos tekisin nuo asiat, kaikki kyllä järjestyisi.
Hymyilin ja tunsin rintani täyttyvän lämmöllä. Kaikki huolet unohtuivat äkkiä, koska tiesin, että se oli totta. Olin tuntenut Pyhän Hengen aiemmin, mutta en koskaan niin voimakkaana kuin sinä yönä. Tunsin taivaallisen Isämme ja Vapahtajamme rakkauden ympäröivän minut, ja tiesin, että perheeni hyvinvointi ja pelastus oli yhtä tärkeää Heille kuin minulle.
Lisävahvistuksena mieleeni tuli eräs kertomus pyhistä kirjoituksista – hetki, jolloin Herra käski Nefin rakentaa laivan: ”Ja tapahtui, että Herra puhui minulle sanoen: Rakenna laiva sillä tavoin kuin minä sinulle näytän, jotta voisin kuljettaa väkesi näiden vesien poikki” (1. Nefi 17:8, kursivointi lisätty).
Nefi ja hänen perheensä olivat olleet vuosia autiomaassa kestäen kaikenlaisia koettelemuksia. Nefi olisi voinut pelätä matkan aloittamista meren yli ja olisi voinut antaa pelkojensa tulla vahvemmiksi kuin uskonsa. Mutta hän ei tehnyt niin. Hän otti vastaan Jumalan antamat ohjeet ja noudatti niitä. Hän uskoi, että Herran lupaukset täyttyisivät. Herra ei koskaan sanonut Nefille, ettei myrskyjä tulisi tai etteivät aallot iskisi laivaan. Mutta Hän sanoi Nefille, että noudattamalla Hänen ohjeitaan Nefi pystyisi johtamaan perheensä turvallisesti valtameren yli luvattuun maahan.
Oivalsin, että minäkin olin kulkenut monta vuotta autiomaassa, mutta nyt edessäni oli meri ja valmistauduin uudelle matkalle: avioliittoon. Minut oli kutsuttu – ja luulen, että niin on kaikkien myöhempien aikojen pyhiin kuuluvien perheiden laita – rakentamaan laiva Jumalan ohjeita noudattaen.
Kun mieheni ja minä sitten menimme naimisiin, vaikeuksia tuli. Minä sairastuin, ja meillä oli vaikeuksia pitää raha-asiamme tasapainossa ja ottaa käyttöön kaikki hyvät tottumukset, joita olimme päättäneet noudattaa.
Mutta neuvot, jotka olin sinä yönä saanut, pysyivät sydämessäni. Yritimme päivittäin oppia Jumalan sanaa ja vaalia sitä sydämessämme, noudattaa rakkaiden johtajiemme – myös Kristuksen – hyvää esimerkkiä ja parantaa omaa käyttäytymistämme. Sain lujemman todistuksen rukouksesta ja maistoin todella Isän rakkautta meitä kohtaan. Aloin luottaa enemmän ja pelätä vähemmän. Me oivalsimme, että kohtaamistamme vaikeuksista oli tullut portaita edistymiseen. Nykyään kotimme tuntuu pieneltä palaselta taivasta.
Olemme yhä matkamme alussa, mutta naimisiinmeno ja perheen perustaminen on ollut paras valinta, mitä olen ikinä tehnyt. Sydämeni on täynnä iloa, kun ajattelen temppelitoimitusta, jonka saimme, ja tiedän, että se sinetöitiin Jumalan valtuudella. Mitä paremmin ymmärrän perheen tärkeyden taivaallisen Isän suunnitelmassa ja tekemämme liiton pyhyyden, sitä enemmän haluan auttaa muita perheitä saamaan saman toimituksen.
Opin, ettei meidän tarvitse olla huolissamme siitä, mitä tapahtuu, koska ”eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen” (2. Tim. 1:7). Meidän pitää vain olla kuuliaisia, noudattaa pyhissä kirjoituksissa ja nykyajan profeettojen sanoissa annettuja ohjeita ja pyytää rukouksessa lisää henkilökohtaisia ohjeita. Jos teemme niin, me voimme ylittää näiden viimeisten aikojen valtameren luottaen siihen, että millainen ongelma kohdallemme osuukin, rakkaamme ovat turvassa.