Pieni pala lähetyssaarnaajan taivasta
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Kun koputimme Bautistan perheen oveen, meillä ei ollut aavistustakaan siunauksista, joita näkisimme seuraavina vuosina.
Kuvitus Dilleen Marsh
Eräänä sateisena iltana marraskuun lopulla 1973 toverini ja minä olimme kulkemassa ovelta ovelle Manilassa Filippiineillä, ja koputimme Romeo ja Naty Bautistan oveen. He päästivät meidät sisään ja kuuntelivat kohteliaasti lyhyen sanomamme. Naty ei ymmärtänyt englantia (ja siihen aikaan me opetimme vain englanniksi), mutta Romeo ymmärsi ja oli innokas kutsumaan meidät uudestaan. Hän sanoi myös, että hänen nuorempi siskonsa Avelia, joka asui heidän luonaan opiskellessaan Manilan yliopistossa, olisi luultavasti kiinnostunut.
Me olimme niin tohkeissamme kuin nuoret lähetyssaarnaajat vain voivat olla uusista tutkijoista, ja odotimme innolla seuraavaa tapaamistamme muutama päivä myöhemmin. Oppiaihe sujui niin hyvin, että saatoimme tuskin uskoa sitä. Romeo ja Avelia kuuntelivat tarkkaavaisesti ja esittivät kysymyksiä. Naty kuunteli, mutta ei ymmärtänyt paljoakaan siitä, mitä sanoimme. He kaikki olivat vastaanottavaisia aivan alusta asti – lähetyssaarnaajan unelma!
Aina oppiaiheen jälkeen lähdettyämme Romeo opetti oppiaiheen vaimolleen tagalogin kielellä. He lukivat Mormonin kirjaa englanniksi yhdessä, hitaasti. Heillä oli siihen aikaan kaksi pientä tytärtä: taaperoikäinen Ruth ja uusi vauva Namie.
Joulukuussa 1973 minulla oli onni kastaa ja konfirmoida Romeo ja hänen siskonsa Avelia. Toverini ja minä olimme haltioissamme perheen uskosta ja kiinnostuksesta evankeliumia kohtaan, mutta emme olisi koskaan osanneet aavistaa, miten iankaikkinen vaikutus olisi heidän päätöksellään ja miten lukemattomien ihmisten elämää siunattaisiin sekä heti että tulevina vuosina.
Romeosta ja Aveliasta tuli alusta asti uskollisia ja vahvoja jäseniä Makatin lähetysseurakuntaan. Pian heidän kasteensa jälkeen palasin kotiin Salt Lake Cityyn Utahiin. Odottaessani innolla kotiinpaluutani en ollut huomannut pyytää Romeolta postiosoitetta kirjoittaakseni hänelle. Siihen aikaan ei ollut internetiä eikä matkapuhelimia.
Pian tapasin Susanin, iankaikkisen rakkaimpani. Opetin häntä, kastoin hänet ja solmin hänen kanssaan avioliiton vuonna 1975, ja meidät sinetöitiin Suolajärven temppelissä Utahissa vuonna 1976. Saimme kolme lasta, ja meillä oli useita erilaisia kirkon tehtäviä. Minulla oli myös kovasti kiireitä perheemme liikeyrityksen parissa. Ajattelin usein Bautistan perhettä ja sitä, mitä heille kuului, mutta en tiennyt, miten saisin heihin yhteyden.
Sitten eräänä erityisenä päivänä vuonna 1997 sain kirjeen rouva Avelia Wijtenbergiltä. Kirjekuoren postileimassa luki Mackay Queensland Australia! En tuntenut siellä ketään sen nimistä, mutta kun luin kirjeen, sain selville, että Romeon sisko Avelia oli tavannut hollantilais-australialaisen miehen, mennyt hänen kanssaan naimisiin ja oli asunut Queenslandissa joitakin vuosia. Hän oli eräänä päivänä kevätsiivousta tehdessään löytänyt muistikirjastaan vanhan osoitteeni.
Avelia ja minä aloitimme kirjeenvaihdon innokkaina tietämään, mitä kummallekin oli tapahtunut parin viime vuosikymmenen aikana. Häneltä sain myös Romeon osoitteen. Tämä oli muuttanut Tiwiin, Luzonin saaren eteläosaan Filippiineillä.
Sinä vuonna Romeo ja minä aloimme kirjoitella toisillemme, ja vaikka emme olleet olleet missään yhteydessä 24 vuoteen, entinen ystävyytemme lämpeni uudelleen. Romeo kertoi, että Natylla ja hänellä on nykyään viisi lasta. Naty ja muu perhe olivat menneet kasteelle kotiinpaluuni jälkeisinä vuosina. Heidän vanhin tyttärensä Ruth oli palvellut lähetystyössä Davaon lähetyskentällä Filippiineillä, heidän toinen tyttärensä Namie palveli parhaillaan lähetystyössä Pohjois-Luzonissa ja kolmas tyttärensä Joan palveli Guamissa. Heidän neljäs tyttärensä Lyn palveli myöhemmin Baguion lähetyskentällä Filippiineillä, ja heidän poikansa John palveli myöhemmin Cagayan de Oron lähetyskentällä Filippiineillä.
Vaimoni ja minä pyysimme Namien ja Joanin osoitteet, ja kirjoitimme heille heidän palvellessaan lähetystyössä. Emme olleet koskaan tavanneet heitä emmekä lainkaan tunteneet heitä, mutta tunsimme välitöntä yhteyttä, jota on vaikea sanoin kuvailla. Tuntui miltei siltä kuin he olisivat omia tyttäriämme! Kirjeidemme välityksellä rakkautemme Bautistan perhettä kohtaan ja varsinkin Namieta ja Joania kohtaan – jotka olivat täynnä Henkeä ja tekivät uutterasti työtä kokoaikaisina lähetyssaarnaajina – syttyi uudelleen. Eräässä kirjeessä Namie kysyi, voisiko hän soittaa meille joulupäivänä, koska hänen vanhemmillaan ei siihen aikaan ollut puhelinta. Lähetysjohtajansa luvalla hän soitti joulupäivänä vuonna 1997, ja me kumpikin vain itkimme useita minuutteja. Sitten muistutin hänelle, että vastapuhelut ulkomaille olivat liian kalliita hukattaviksi siihen, että vain itkisimme yhdessä. Nauroimme, ja meillä oli hieno keskustelu, vaikka hänen englannin kielen taitonsa olikin rajallinen. Hän kutsui meidät tulemaan Filippiineille seuraavana kesänä, kun hän pitäisi puheen palattuaan kotiin.
Kesällä 1998, kun Namie palasi kotiin lähetystyöstään, suunnittelin matkan Filippiineille 16-vuotiaan tyttäreni kanssa. Saavuimme Manilaan ja tapasimme Ruthin. Kävimme yhdessä Manilan temppelissä. Sitten lensimme etelään Tiwiin, missä hänen perheensä koti oli. On mahdotonta kuvailla sitä iloa, jota tunsin nähdessäni jälleen Romeon ja hänen perheensä. Syvä veljeyden side vahvistui välittömästi uudelleen. Puhuimme, halasimme ja muistelimme. Söimme yhdessä ja luimme pyhiä kirjoituksia hänen perheensä kanssa joka ilta siellä ollessamme. He ovat olleet vahvoja todistuksen kallioita pienessä lähetysseurakunnassaan. Osallistuimme Tiwin seurakunnan sakramenttikokoukseen ja kuuntelimme, kun Namie kertoi lähetystyöstään. Se oli ihmeellistä. Se oli miltei taivaallista. Todellakin tämä oli lähetyssaarnaajan taivas.
Siihen aikaan Romeo palveli Tiwin seurakunnan johtajana. Hän oli vaikuttanut merkittävästi evankeliumin tuomiseen sukulaisilleen Pohjois-Luzonissa. Romeo vei perheensä temppeliin, missä Naty ja heidän lapsensa sinetöitiin. Nykyään kaikki viisi lasta ovat naimisissa ja heidät on sinetöity Manilan temppelissä. Muutamat heistä ovat naimisissa kotiin palanneen lähetyssaarnaajan kanssa. Joan oli tärkeänä apuna poikaystävänsä käännyttämisessä. Joan odotti hänen kanssaan vuoden hänen kasteensa jälkeen, ja sitten he solmivat avioliiton Manilan temppelissä. Naty kuoli yllättäen vuonna 2007, mutta perhe on pysynyt vahvasti juurtuneena evankeliumiin. He ovat kiitollisia sinetöimisen liitosta, ja he tietävät näkevänsä kauniin vaimonsa ja äitinsä jälleen, jos he ovat uskollisia.
Nykyään Bautistan perheessä on yli 70 jäsentä, jotka ovat aktiivisia kirkossa. Perheestä ja suvusta 17 henkilöä on palvellut kokoaikaisessa lähetystyössä ja 14 on solminut temppeliavioliiton. Perheen ja suvun jäseniä on myös palvellut piispana ja seurakunnanjohtajana, vaarnanjohtajana ja piirinjohtajana, Apuyhdistyksen, Nuorten Naisten ja Alkeisyhdistyksen johtajana ja neuvonantajana. Romeon poika John on ollut piispana Quezon Cityn alueella. Ruthin aviomies on ollut korkean neuvoston jäsenenä samassa vaarnassa. Myös Lynin aviomies on ollut seurakunnanjohtajana Tiwissä. Bautistan perhe luo todellakin lujaa palvelemisen ja vahvuuden perintöä Filippiineillä.
Vaimoni ja minä palvelimme vanhempana avioparina San Pablon lähetyskentällä Filippiineillä vuosina 2008–2010. Eräänä päivänä useimmat Bautistan perheestä kokoontuivat Manilan temppeliin John Bautistan (Romeon poika) ja sisar Victorinon vihkimistä varten. Sisar Victorino oli San Pablon lähetyskentällämme palvellut lähetyssaarnaajasisar, joka oli hiljattain päättänyt lähetystyönsä ja palannut kotiin.
Lähetysjohtajamme kysyi, haluaisimmeko osallistua siihen riemulliseen tapahtumaan, ja suunnittelimme heti, että menisimme sinne. Vaimoni tiesi suhteestani Bautistan perheeseen, mutta hän oli aivan häkeltynyt siitä, kuinka paljon perheenjäseniä oli paikalla ja kuinka paljon he osoittivat rakkautta häntä kohtaan. Hän sai 70 uutta elinikäistä ystävää.
Ajattelen usein jaetta OL 18:15: ”Ja jos kävisi niin, että te tekisitte työtä koko elinaikanne huutaen parannusta tälle kansalle ja johdattaisitte ainoastaan yhden sielun minun luokseni, kuinka suuri teidän ilonne onkaan hänen kanssansa minun Isäni valtakunnassa!” Aivan kuin väre lammessa, yhden sielun – Romeon – vaikutus on saanut aikaan vahvoja todistuksen ja kirkossa palvelemisen aaltoja Filippiineillä.
Minulla oli onni olla heittämässä sitä kiveä lampeen neljä vuosikymmentä sitten, kun Romeo ja Avelia kastettiin. Olen kokenut sanomatonta iloa suhteestani tähän suurenmoiseen perheeseen, jossa nyt jo kolme sukupolvea elää evankeliumin mukaan. Tämä on todellakin lähetystyön jatkuvaa perintöä ja iloa. Tämä on pieni pala lähetyssaarnaajan taivasta!