Mukaan ottaminen

Jokainen mukaan

Tracy Browning

Apuyhdistyksen pääneuvottelukunnasta

Kuinka voimme auttaa muita niin, ettei kirkkoon tuleminen tunnu heistä niin pelottavalta ja yksinäiseltä?

Kristuksen opetuslapsina monet meistä päättävät varsin kirjaimellisesti ”seisoa pyhissä paikoissa” joka viikko, kun osallistumme sunnuntaikokouksiimme (ks. OL 45:32). Tullessaan tuntemaan Hengen vaikutusta samassa tilassa muiden kanssa monet etsivät yhteyttä, hyväksyntää ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Me kukin toivomme, ettemme ”enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan [kuulumme] Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät” (Ef. 2:19).

Mutta kirkkoon tulemiseen liittyy joidenkuiden kohdalla haavoittuvuuden, pelon tai yksinäisyyden tunteita. Heidän kokemuksensa, perherealiteettinsa tai olosuhteensa eivät ehkä heijasta kuviteltua ihannetta. Tämä johtaa usein siihen, että he tuntevat olonsa ulkopuolisiksi silloinkin kun se ”ihanne” ei kuvasta kenenkään meidän todellisuuttamme.

Meidän olosuhteemme eivät vaikuta meidän arvoomme Jumalan edessä, ja monessa tapauksessa nämä vähemmän ihanteelliset olosuhteet saavat meidät kasvamaan ja oppimaan. Mutta näiden olosuhteiden vuoksi on monia, joista tuntuu, että heidän on vaikea kuulua muiden joukkoon tai tulla täysin ymmärretyiksi. Mitä voimme tehdä avataksemme ovia, jotka estävät muita tuntemasta kuuluvansa meidän joukkoomme – silloinkin kun meillä itselläkin saattaa olla samanlaisia tuntemuksia?

Valokuva äidistä ja pojasta Getty Images

Kutsu ottaa jokainen mukaan

Yhteenkuulumisen tunteen luominen kaikille on osa liittomme pitämistä. Kasteessa me lupasimme, että emme anna kenenkään kärsiä yksin vaan että suremme heidän kanssaan, lohdutamme heitä ja kannamme heidän kuormiaan (ks. Moosia 18:8–10).

Yhteenkuulumisen tunteen luominen on osa kirkkoamme. Meidän tulee ottaa kaikki mukaan jumalanpalvelukseemme aivan kuten Vapahtaja toivottaa jokaisen osallistumaan Hänen suomaansa pelastukseen (ks. 2. Nefi 26:24–28, 33; 3. Nefi 18:22–23).

Yhteenkuulumisen tunteen luominen on keskeinen osa matkaamme Vapahtajan kaltaisiksi tulemisessa. Muiden rakastaminen ja se, että avaamme lähipiirimme niille, jotka ovat erilaisia kuin me itse, on osa täydelliseksi tulemista (ks. Matt. 5:43–48).

Onhan lopulta niin, että ollaksemme Hänen, meidän täytyy olla yhtä toinen toisemme kanssa (ks. OL 38:27).

Yksikään kamppailu ei jää unhoon

Jumalan rakkaus lapsiaan kohtaan ei ole pois sulkevaa vaan ennemminkin kaiken kattavaa. Hän kutsuu ”kaikkia tulemaan luoksensa ja pääsemään osallisiksi hänen hyvyydestään; eikä hän torju ketään niistä, jotka tulevat hänen luoksensa” (2. Nefi 26:33).

Hän tuntee nämä ihmiset ja arvostaa heitä jokaista:

• äskettäin eronnut sisar, joka tuntee tuskaa, kun keskustellaan avioliitosta

• nuori aikuinen, joka kamppailee kysymysten vuoksi ja kaipaa vastauksia

• sisar, joka kärsii ahdistuksesta ja tuntee syvää yksinäisyyttä ja pelkoa

• nuori musta veli, josta tuntuu epämukavalta, kun oppiluokassa keskustellaan etnistä taustaa ja pappeutta koskevista väärinkäsityksistä

• sisar, joka ei ole vielä solminut avioliittoa ja josta tuntuu, ettei hänellä ole mitään arvoa

• vammaisen lapsen äiti, joka kantaa huolta siitä, että lapsen tahattomat liikkeet häiritsevät muita

• veli, joka tuntee samaan sukupuoleen kohdistuvaa viehtymystä ja joka harkitsee jäämistä pois kirkosta, koska hänen on vaikea ymmärtää omaa tulevaisuuttaan

• sisar, joka on huolissaan siitä, miten muut arvostelevat häntä, kun hän ottaa varovaisia ensiaskelia takaisin kirkkoon.

Mitkään olosuhteet, mikään tilanne eikä kukaan ihminen jää unhoon. ”Hän muistaa – –, ja kaikki ovat Jumalalle yhdenvertaisia” (2. Nefi 26:33), koska varhaisten opetuslasten tavoin me kaikki olemme ”Kristuksen omia” (Mark. 9:41; ks. myös Moosia 5:7).

Mitä voimme siis tehdä?

Mitä me voimme tehdä luodaksemme yhteyksiä ja suhtautuaksemme myönteisesti heikkouksiin sekä myös nähdäksemme vahvuuksia?

Voisimme aloittaa pohtimalla seuraavia kysymyksiä:

• Kuinka voin pyrkiä paremmin tukemaan niitä, joita en tunne seurakunnassani, ja tutustumaan heihin?

• Millaisen kutsun voin esittää jollekulle, joka ehkä tarvitsee ystävää?

• Kuinka voin olla esimerkkinä ihmisestä, joka ottaa muut mukaan ja rakastaa heitä?

• Kenet voin etsiä käsiini ja vilpittömästi kysyä häneltä, mitä hänelle kuuluu?

• Mitä tulee mieleeni, kun rukoilen innoitusta tietääkseni, kuinka auttaa jotakuta?

Voimme oppia muilta todella paljon, kun opimme tuntemaan heidät.

Tulevina kuukausina kerromme sisarista ja veljistä, joilla on ollut vaikeuksia tietää kuuluvansa joukkoon. Toivomme, että nämä kertomukset innoittavat meitä jokaista noudattamaan entistä tarkemmin Jumalan kahta suurta käskyä: rakastaa Häntä ja rakastaa kaikkia Hänen lapsiaan.