Kuinka kirkon historian tutkiminen vahvistaa uskoani
Kuvat Getty Images
Kun olin lukiolainen Etelä-Afrikassa, pidin historian opiskelusta. Yliopistossa suoritin tutkintoni pääaineena historia. Opiskellessani seminaarissa ja sitten instituutissa pidin kaikista oppikursseistani, mutta nautin varsinkin Opista ja liitoista, koska siinä kerrottiin kirkon historiasta. Vuosien varrella olen lukenut mielelläni kirkon historiasta kertovia kirjoja – niitäkin, jotka ovat käsitelleet vaikeita aiheita historiassamme. Kun edelleen opin kirkon historiaa monista eri lähteistä, oma uskoni vahvistuu. Tässä on kolme tapaa, joilla se tapahtuu.
Kirkon historia antaa minulle näkökulmaa, varsinkin mitä tulee aiempiin käytäntöihin kuten pappeutta ja temppelisiunauksia koskeviin rajoituksiin. Kun ensimmäistä kertaa sain kuulla, että oli ollut aika, jolloin mustille ei annettu pappeutta, se järkytti uskoani. Kuinka kirkko, jota rakastin, saattoi estää mustia saamasta pappeutta? Jotkut ihmiset yrittivät osoittaa minulle selityksiä, jotka heidän mukaansa olivat opillisia tai pyhiin kirjoituksiin perustuvia. Ne olivat hämmentäviä ja hyvin ongelmallisia.
Ajan mittaan nimenomaan historiallinen selitys kuulosti järkevältä ja antoi lohtua. Esimerkiksi asiakirjan Virallinen julistus 2 historiallisessa johdannossa selitetään, että Joseph Smith asetti muutamia mustia miehiä pappeuden virkaan mutta että varhain kirkon historiassa kirkon johtajat lakkasivat antamasta pappeutta mustille. Sitten siinä annetaan tämä tärkeä lausunto: ”Kirkon aikakirjoista ei käy selkeästi ilmi, mistä tämä käytäntö sai alkunsa.”1 Evankeliumiaiheisissa tutkielmissa2 ja kirkon muissa oppikirjoissa annetaan lisää yksityiskohtaista tietoa ja historiallista taustaa3. Nämä historialliset selitykset koskettivat minua ja vahvistivat uskoani.
Kirkon historia auttaa minua arvostamaan niitä, jotka ovat eläneet aiemmin. Tämä on erityisen totta, kun ajattelee ”tavallisilta” vaikuttaneiden jäsenten antamaa panosta. Esimerkiksi ensimmäisten kappelien rakentaminen eri puolille Etelä-Afrikkaa, Zimbabwea ja Sambiaa 1950- ja 1960-luvuilla oli mahdollista jäsenten lahjoitusten ansiosta. Temppelitoimitusten saaminen edellytti vielä suurempaa uhraamista. Tietäessään, että kestäisi vuosikymmeniä, ennen kuin temppeleitä saataisiin Afrikkaan, monet jäsenet myivät omaisuutensa, myös kotinsa, saadakseen rahaa temppelimatkaan ja osallistuakseen niihin pyhiin toimituksiin. Kirkko Afrikan mantereella rakentuu näiden varhaisten jäsenten uskon pohjalle, joilla oli hyvin vähän mutta jotka uhrasivat hyvin paljon. Kun luen heidän kirjoittamiaan aikakirjoja, uskoni vahvistuu ja auliuteni uhrata kasvaa.
Kirkon historia kannustaa minua olemaan parempi aikakirjan pitäjä. Kirkon johtajat ovat kannustaneet meitä pitämään aikakirjaa. Miksi? Koska kirkon historia on aikakirja kirkon jäsenten elämäntavasta, uskosta ja teoista (ks. OL 85:2). Aina kun luen kirkon historiaa, kuten uutta historiateosta Saints, minuun tekee vaikutuksen se, että nämä kirjat ovat mahdollisia ainoastaan tavallisten kirkon jäsenten päiväkirjojen, kirjeiden ja muiden asiakirjojen ansiosta. Heidän vilpittömät henkilökohtaiset kertomuksensa kannustavat minua pitämään paremmin päiväkirjaa auttaen siten tulevia historioitsijoita dokumentoimaan todenmukaisesti kirkon historiaa Afrikassa.
Kirkon historiasta lukemiseen ja oman aikakirjan pitämiseen liittyy henkilökohtaisempikin siunaus. Kuten presidentti Henry B. Eyring, toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on opettanut, minua siunataan niin, että näen ja muistan Herran käden vaikutuksen elämässäni ja perheeni jäsenten elämässä.4 Tämä muistaminen vahvistaa todistustani ja lisää kykyäni kohdata haasteita elämässäni. Kun pidän omaa aikakirjaani ja ajattelen muiden kirkon jäsenten pitämiä huolellisia aikakirjoja, alan nähdä Herran suuren suunnitelman mallin, kun Hän palauttaa kirkkoaan ja valtakuntaansa myöhempinä aikoina.
Nämä ja monet muut opetukset, joita olen oppinut tutkimalla kirkon historiaa, ovat vahvistaneet suuresti omaa hengellistä kehitystäni. Nämä opetukset ovat myös antaneet minulle rohkeutta puolustaa uskoani, koska ymmärrän, miksi teemme sitä, mitä teemme. Se, että tiedän monien käytäntöjemme ja uskonkäsitystemme historiallisesta taustasta, on tehnyt minusta paremman opettajan ja paremman opetuslapsen.