Suurin omaisuus
Meidän jokaisen on tultava Kristuksen luokse tinkimättömästi sitoutuneina Hänen evankeliumiinsa.
Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan rikkaasta nuorukaisesta, joka tuli juoksujalkaa Jeesuksen luo, polvistui Hänen jalkojensa juureen ja kysyi Mestarilta aidon vilpittömästi: ”Mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?” Kun Jeesus oli käynyt läpi pitkän luettelon käskyjä, joita tämä kaveri oli uskollisesti noudattanut, Hän käski miestä myymään kaiken omaisuutensa, antamaan rahat köyhille, tulemaan sitten ja seuraamaan Häntä. Tämän ohjeen suorasukaisuus sai aikaan sen, että nuorukaisella meni sisu kaulaan ja hän lähti surullisena pois, koska pyhien kirjoitusten mukaan ”hänellä oli paljon omaisuutta”.1
Ilmiselvästi tämä on tärkeä varoittava kertomus vaurauden käytöstä ja köyhien tarpeista. Mutta viime kädessä se on kertomus täydestä sydämestä kumpuavasta varauksettomasta omistautumisesta jumalalliseen vastuuseen. Olipa meillä rikkauksia tai ei, meidän jokaisen on tultava Kristuksen luokse yhtä tinkimättömästi sitoutuneina Hänen evankeliumiinsa kuin mitä odotettiin tältä nuorelta mieheltä. Nykynuorten kielellä ilmaistuna meidän on julistettava olevamme ”mukana täysillä”.2
Tyypillisen mieleenpainuvassa proosassaan C. S. Lewis kuvittelee Herran sanovan meille tähän tapaan: ”En [niinkään] tahdo [aikaasi] ja [rahojasi] ja [työtäsi]; tahdon [vain] sinut itsesi. [Se puu, jota olet karsimassa.] En halua karsia oksaa sieltä ja toista täältä; haluan [aivan kaiken]. [Ja se hammas.] En halua porata [sitä] tai paikata sitä tai panna siihen kultaterää. Haluan vetää sen pois. [Itse asiassa haluan, että luovutat] minulle koko [luonnollisen] minäsi. – – [Ja] minä annan tilalle uuden minän. Itse asiassa annan sinulle itseni. Minun tahdostani tulee sinunkin tahtosi.”3
Kaikki, jotka puhuvat tässä yleiskonferenssissa, sanovat tavalla tai toisella, mitä Kristus sanoi sille rikkaalle nuorukaiselle: ”Tulkaa Vapahtajanne luokse. Tulkaa täysin ja koko sydämestä. Ottakaa ristinne, olipa se kuinka raskas hyvänsä, ja seuratkaa Häntä.”4 He sanovat tämän tietäen, että Jumalan valtakunnassa ei voi olla puolitietä, ei aloittamista ja sitten lopettamista, ei kääntymistä takaisin. Niille, jotka pyysivät lupaa haudata edesmenneen vanhemman tai ainakin hyvästellä muut perheenjäsenet, Jeesuksen vastaus oli vaativa ja yksiselitteinen. ”Jättäkää se muille”, Hän sanoi. ”Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.”5 Kun meiltä pyydetään vaikeita asioita – jopa sellaista, mikä on vastoin sydämemme kaipausta – niin muistakaa, että uskollisuuden, jonka lupaamme Kristuksen asialle, on oltava elämämme ylimpänä omistautumisena. Vaikka Jesaja vakuuttaakin meille, että se on saatavilla ”ilmaiseksi” ja ”maksutta”6 – ja se on – niin meidän on oltava valmiita siihen, että T. S. Eliotin sanoin sen ”hinnaksi on annettava kaikki”7.
Tietenkin meillä kaikilla on tottumuksia, puutteita tai henkilökohtaista taustaa, jotka voivat estää meitä uppoutumasta hengellisesti täysin tähän työhön. Mutta Jumala on meidän Isämme, ja Hän on poikkeuksellisen hyvä antamaan anteeksi ja unohtamaan synnit, jotka olemme hylänneet, kenties siksi, että me annamme Hänelle niin paljon harjoitusta sen tekemisessä. Joka tapauksessa meille jokaiselle annetaan jumalallista apua minä hetkenä hyvänsä, kun tunnemme halua muuttaa käyttäytymistämme. Jumala antoi Saulille ”uuden sydämen”8. Hesekiel kutsui koko muinaista Israelia hylkäämään menneisyytensä ja ottamaan rintaansa uuden sydämen ja uuden hengen.9 Alma vaati ”voimallista muutosta”10, joka saisi sielun avartumaan, ja Jeesus itse opetti, että ”jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa”11. Selvästikin mahdollisuus muuttua ja elää korkeammalla tasolla on aina ollut yksi Jumalan lahjoista niille, jotka tavoittelevat sitä.
Ystävät, meidän nykyhetkestämme löytyy kaikenlaista jakaantumista ryhmiin ja alaryhmiin, joukkoihin ja alajoukkoihin, digitaalisiin heimoihin ja poliittisiin identiteetteihin, ja vihamielisyyttä riittää enemmän kuin tarpeeksi. Pitäisikö meidän kysyä itseltämme, onko ”korkeampi ja pyhempi”12 elämä presidentti Russell M. Nelsonin ilmausta lainaten sitä, mitä voisimme tavoitella? Niin tehdessämme meidän olisi hyvä muistaa se Mormonin kirjan hämmästyttävä ajanjakso, jolloin nuo ihmiset esittivät tuon kysymyksen ja vastasivat siihen hyvin myöntävästi:
”Ja tapahtui, ettei koko kansan keskuudessa ollut kiistaa koko maassa; – – Jumalan rakkauden tähden, joka asui ihmisten sydämessä.
Eikä ollut kateutta eikä riitoja – – eikä minkäänlaista irstautta; eikä totisesti voinut olla onnellisempaa kansaa kaikkien niiden kansojen joukossa, jotka Jumalan käsi oli luonut.
Ei ollut rosvoja eikä murhaajia, eikä ollut lamanilaisia eikä mitään -laisia, vaan he olivat yhtä, Kristuksen lapsia ja Jumalan valtakunnan perillisiä.
Ja kuinka siunattuja he olivatkaan!”13
Mikä on avain tähän läpimurtoon tyytyväisen, onnellisen elämän saamisessa? Se on sisällytetty tekstin yhteen virkkeeseen: ”Jumalan rakkauden tähden, joka asui ihmisten sydämessä.”14 Kun Jumalan rakkaus määrää sävyn omalle elämällemme, suhteellemme toisiimme ja viime kädessä sille, mitä tunnemme koko ihmiskuntaa kohtaan, silloin vanhat erot, rajoittavat leimat ja keinotekoiset jakolinjat alkavat väistyä ja rauha lisääntyy. Juuri niin tapahtui Mormonin kirjan esimerkissämme. Siellä ei ollut enää lamanilaisia eikä jaakobilaisia eikä joosefilaisia eikä soramilaisia. Ei ollut lainkaan ”-laisia”. Ihmiset olivat omaksuneet ainoastaan yhden ylimaallisen identiteetin. Pyhissä kirjoituksissa sanotaan, että heidät kaikki tunnettiin ”Kristuksen lapsina”15.
Tietenkin puhumme tässä ensimmäisestä suuresta käskystä, joka annettiin ihmissuvulle – rakastaa Jumalaa koko sydämestä, varauksetta tai tinkimättä, eli koko sydämestämme, väkevyydestämme, mielestämme ja voimastamme.16 Tämä rakkaus Jumalaa kohtaan on maailmankaikkeuden ensimmäinen suuri käsky. Mutta ensimmäinen suuri totuus maailmankaikkeudessa on se, että Jumala rakastaa meitä juuri sillä tavalla – koko sydämestään, varauksetta tai tinkimättä, eli koko Hänen sydämestään, väkevyydestään, mielestään ja voimastaan. Ja kun nuo majesteettiset voimat Hänen sydämestään ja meidän sydämestämme kohtaavat ilman rajoituksia, syntyy todellinen hengellisen, moraalisen voiman purkaus. Silloin, kuten Teilhard de Chardin kirjoitti, ”toisen kerran maailmanhistoriassa ihminen on löytänyt tulen”17.
Silloin ja oikeastaan vasta silloin me voimme tosiasiallisesti pitää toisen suuren käskyn tavoilla, jotka eivät ole pinnallisia tai toisarvoisia. Jos me rakastamme Jumalaa niin paljon, että yritämme olla täysin uskollisia Hänelle, Hän antaa meille kyvyn, voiman, tahdon ja keinot rakastaa lähimmäistämme ja itseämme. Kenties silloin pystymme jälleen kerran sanomaan: ”Eikä totisesti voinut olla onnellisempaa kansaa kaikkien niiden kansojen joukossa, jotka Jumalan käsi oli luonut.”18
Veljet ja sisaret, rukoilen, että onnistumme siinä, missä tuo rikas nuorukainen epäonnistui, että otamme Kristuksen ristin, olipa se kuinka vaativaa tahansa, riippumatta asiasta ja riippumatta hinnasta. Todistan, että kun lupaamme seurata Häntä, niin polku kulkee tavalla tai toisella orjantappurakruunun ja karun roomalaisen ristin kautta. Olipa nuorukaisemme kuinka varakas tahansa, hän ei ollut tarpeeksi varakas voidakseen ostaa itseään ulos noiden vertauskuvien kohtaamisesta, emmekä mekään voi. Vastineena siitä siunauksesta, että saamme suurimman kaikista omaisuuksista – iankaikkisen elämän lahjan – on vähäistä, että meitä pyydetään pysymään oikeassa suunnassa ja seuraamaan tunnustuksemme ylipappia, kointähteämme, Puolustajaamme ja Kuningastamme. Todistan vähän tunnetun muinaisen Amalekin tavoin, että meidän jokaisen tulee ”[uhrata] koko [sielumme] uhriksi hänelle”19. Tällaisesta määrätietoisesta, lujasta omistautumisesta me laulamme:
Katseeni mä sinne nostan,
rakkautes mist’ kumpuaa. – –
Sydämeni sinetöithän
luokses riemuun taivahan.20
Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.