Mielenterveydestä
Saanen kertoa muutamia huomioita, joita olen tehnyt, kun perheemme on käynyt läpi koettelemuksia.
Vaikka perheemme on nauttinut runsaista siunauksista kulkiessaan iloiten liittopolkua, me olemme myös kohdanneet tavattoman korkeita vuoria. Haluan kertoa joitakin hyvin henkilökohtaisia kokemuksia, jotka koskevat mielenterveyden häiriöitä. Näitä ovat olleet kliininen masennus, vakava ahdistuneisuus, kaksisuuntainen mielialahäiriö, ADHD – ja joskus näiden kaikkien yhdistelmä. Kerron näistä herkistä kokemuksista asianosaisten suostumuksella.
Palvelutehtäväni aikana olen tavannut satoja yksittäisiä ihmisiä ja perheitä, joilla on samanlaisia kokemuksia. Joskus mietin, voisiko maata peittävä ”autioittava sairaus”, kuten pyhissä kirjoituksissa mainitaan, viitata myös mielenterveyden häiriöihin.1 Ne ovat maailmanlaajuisia, ja ne kattavat jokaisen mantereen ja kulttuurin ja vaikuttavat kaikkiin – nuoriin, vanhoihin, rikkaisiin ja köyhiin. Kirkon jäseniä ei ole jätetty niiden ulkopuolelle.
Samaan aikaan meidän oppimme opettaa meitä pyrkimään siihen, että meistä tulee Jeesuksen Kristuksen kaltaisia ja täydellisiä Hänessä. Lapsemme laulavat: ”Kuin Jeesus mä olla tahdon.”2 Me haluamme olla täydellisiä, niin kuin taivaallinen Isämme ja Jeesus Kristus ovat täydellisiä.3 Koska mielenterveyden häiriöt voivat olla vastoin käsitystämme täydellisyydestä, ne pysyvät aivan liian usein tabuina. Siitä seuraa liian paljon tietämättömyyttä, liian paljon hiljaista kärsimystä ja liian paljon epätoivoa. Monet, jotka tuntevat lannistuvansa, koska eivät täytä tasovaatimuksia sellaisina kuin he ne mieltävät, uskovat virheellisesti, ettei heille ole mitään sijaa kirkossa.
Taisteltaessa tällaista petosta vastaan on tärkeää muistaa, että ”Vapahtaja rakastaa jokaista Isänsä lasta. Hän käsittää täysin sen tuskan ja kamppailun, jota monet kokevat, kun he elävät monenlaisten mielenterveyteen liittyvien haasteiden kanssa. Hän on kärsinyt ’kaikenlaisia kipuja ja ahdinkoja ja koetuksia [ottaen] päällensä kansansa kivut ja sairaudet’ (Alma 7:11, kursivointi lisätty; ks. myös Hepr. 4:15–16; 2. Nefi 9:21). Koska Hän ymmärtää kaikki ahdingot, Hän tietää, kuinka ’parantaa murheen murtamat’ (ks. Luuk. 4:18, [englanninkielinen kuningas Jaakon raamatunkäännös]; ks. myös Jes. 49:13–16).”4 Haasteet ovat usein merkki siitä, että tarvitaan lisää apuneuvoja ja tukea, eivätkä nämä haasteet ole luonteen vika.
Saanen kertoa muutamia huomioita, joita olen tehnyt, kun perheemme on käynyt läpi koettelemuksia.
Ensiksi, monet ihmiset surevat meidän kanssamme. He eivät tuomitse meitä. Vakavien paniikkikohtausten, ahdistuneisuuden ja masennuksen vuoksi poikamme palasi kotiin oltuaan vain neljä viikkoa lähetystyössä. Hänen vanhempinaan meidän oli vaikea kohdata pettymystä ja murhetta, koska olimme rukoilleet todella paljon hänen menestystään. Kuten kaikki vanhemmat, mekin haluamme lastemme menestyvän ja olevan onnellisia. Lähetystyön oli määrä olla tärkeä virstanpylväs pojallemme. Mietimme myös, mitä muut mahtaisivat ajatella.
Emme tienneet, että paluu oli pojallemme äärettömän paljon musertavampaa. Huomatkaa, että hän rakasti Herraa ja halusi palvella mutta ei kuitenkaan pystynyt siihen syistä, joita hänen oli vaikea ymmärtää. Pian hän huomasi olevansa täydellisen toivottomuuden vallassa, kamppailevansa syvää syyllisyyttä vastaan. Hän ei enää tuntenut olevansa hyväksytty vaan hengellisesti turta. Toistuvat ajatukset kuolemasta valtasivat hänet.
Kun poikamme oli tässä järjenvastaisessa tilassa, hän uskoi, ettei hänellä ollut enää muuta keinoa kuin riistää oma henkensä. Hänen pelastamiseensa tarvittiin Pyhä Henki ja suuri joukko enkeleitä verhon kummallakin puolella.
Hänen taistellessaan hengestään ja tänä äärimmäisen vaikeana aikana perheemme, sukumme, seurakuntamme johtohenkilöt, jäsenet ja ystävät tekivät kaikkensa tukeakseen ja palvellakseen meitä.
En ole koskaan tuntenut sellaista rakkauden tulvaa. En ole koskaan tuntenut voimakkaammin ja niin henkilökohtaisella tavalla, mitä merkitsee, että lohduttaa niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa. Perheemme on ikuisesti kiitollinen tuosta rakkauden tulvasta.
En osaa kuvailla niitä lukemattomia ihmeitä, joita on liittynyt näihin tapahtumiin. Onneksi poikamme selvisi hengissä, mutta vei pitkän aikaa ja vaati paljon lääketieteellistä, terapeuttista ja hengellistä huolenpitoa, ennen kuin hän parani ja hyväksyi, että häntä rakastetaan, arvostetaan ja tarvitaan.
Ymmärrän, että kaikki tällaiset tapaukset eivät pääty kuten meidän tapauksemme. Suren niiden kanssa, jotka ovat menettäneet rakkaitaan aivan liian varhain ja jääneet murheen tunteiden ja vastausta vaille jääneiden kysymysten keskelle.
Seuraava huomioni on, että vanhempien voi olla vaikea huomata lastensa kamppailuja, mutta meidän täytyy hankkia tietoa aiheesta. Miten voimme erottaa toisistaan normaaliin kehitykseen liittyvät vaikeudet ja sairauden oireet? Meillä vanhemmilla on pyhä tehtävä auttaa lapsiamme selviytymään elämän haasteista, mutta harva meistä on mielenterveysasiantuntija. Meidän pitää kuitenkin pitää huolta lapsistamme auttamalla heitä oppimaan olemaan tyytyväisiä vilpittömiin ponnisteluihinsa, kun he pyrkivät täyttämään asiaankuuluvia odotuksia. Jokainen meistä tietää omien henkilökohtaisten puutteidemme pohjalta, että hengellinen kasvu on jatkuva prosessi.
Me ymmärrämme nykyään, että ”emotionaaliseen ja henkiseen hyvinvointiin ei ole yksinkertaista kaikkeen tehoavaa parannuskeinoa. Me koemme stressiä ja kuohuntaa, koska me elämme langenneessa maailmassa ja meillä on langennut ruumis. Lisäksi monet vaikuttavat tekijät voivat johtaa mielenterveyden häiriöön. Henkisestä ja emotionaalisesta hyvinvoinnistamme riippumatta meidän on terveellisempää keskittyä kasvuun kuin paneutua puutteisiimme.”5
Vaimoani ja minua on aina auttanut se, että olemme pysyneet mahdollisimman lähellä Herraa. Jälkikäteen näemme nyt, kuinka Herra on kärsivällisesti opastanut meitä läpi suuren epävarmuuden aikojen. Hänen valonsa on johdattanut meitä askel askeleelta läpi synkimpien hetkien. Herra on auttanut meitä näkemään, että yksittäisen sielun arvo on iankaikkisessa suunnitelmassa paljon tärkeämpi kuin mikään maanpäällinen tehtävä tai saavutus.
Jälleen se, että hankimme tietoa mielenterveyden häiriöistä, valmistaa meitä auttamaan itseämme ja muita, joilla saattaa olla vaikeuksia. Avoin ja rehellinen keskustelu toistemme kanssa edistää sitä, että tämä tärkeä aihe saa ansaitsemaansa huomiota. Loppujen lopuksi tieto edeltää innoitusta ja ilmoitusta. Nämä aivan liian usein näkymättömät haasteet voivat vaikuttaa kehen tahansa, ja kun kohtaamme niitä, ne tuntuvat ylipääsemättömiltä.
Yksi ensimmäisistä asioista, mitä meidän pitää oppia, on se, ettemme todellakaan ole yksin. Kehotan teitä tutkimaan mielenterveyteen liittyvää aihetta Evankeliumiaiheinen kirjasto -sovelluksen Apua elämään -osiosta. Oppiminen johtaa suurempaan ymmärrykseen, suurempaan hyväksyntään, suurempaan myötätuntoon, suurempaan rakkauteen. Se voi vähentää murhenäytelmiä ja samalla auttaa meitä omaksumaan ja käsittelemään terveitä odotuksia sekä luomaan tervehenkistä kanssakäymistä.
Viimeinen huomioni: meidän tulee jatkuvasti pitää huolta toisistamme. Meidän täytyy rakastaa toisiamme ja olla vähemmän tuomitsevia – etenkin silloin kun odotuksemme eivät heti täyty. Meidän tulee auttaa lapsiamme ja nuoriamme tuntemaan Jeesuksen Kristuksen rakkautta elämässään silloinkin, kun heillä on vaikeuksia tuntea rakkautta itseään kohtaan. Vanhin Orson F. Whitney, joka palveli kahdentoista apostolin koorumin jäsenenä, neuvoi vanhempia auttamaan vaikeuksissa kamppailevia jälkeläisiä: ”Rukoilkaa – – lastenne puolesta. Pitäkää heistä kiinni uskollanne.”6
Olen usein pohtinut, mitä tarkoittaa se, että pitää heistä kiinni uskolla. Uskon, että siihen sisältyy yksinkertaisia rakkauden, sävyisyyden, ystävällisyyden ja kunnioituksen tekoja. Se tarkoittaa sitä, että annamme heidän kehittyä omaan tahtiinsa ja lausumme todistuksen auttaaksemme heitä tuntemaan Vapahtajamme rakkautta. Se edellyttää sitä, että ajattelemme enemmän heitä ja vähemmän itseämme tai muita. Se tarkoittaa yleensä sitä, että puhuu vähemmän ja kuuntelee paljon, paljon enemmän. Meidän täytyy rakastaa heitä, voimaannuttaa heitä ja kehua heitä usein heidän pyrkimyksissään menestyä ja olla uskollisia Jumalalle. Ja lopuksi, meidän tulee tehdä kaikki voitavamme pysyäksemme lähellä heitä – aivan kuten pysymme lähellä Jumalaa.
Kaikki te, joihin mielenterveyden häiriö vaikuttaa henkilökohtaisesti – pitäkää lujasti kiinni liitoistanne, vaikka ette ehkä tuntisikaan Jumalan rakkautta tällä hetkellä. Tehkää kaikki, mikä on teidän vallassanne, ja sitten ”[pysykää sijoillanne] täysin varmoina [saadaksenne] nähdä Jumalan pelastuksen ja hänen käsivartensa ilmoittamisen”7.
Todistan, että Jeesus Kristus on meidän Vapahtajamme. Hän tuntee meidät. Hän rakastaa meitä, ja Hän pitää meistä huolta. Perheemme koettelemusten aikana olen oppinut tietämään, kuinka lähellä Hän todellakin on. Hänen lupauksensa ovat varmoja:
Sä ethän nyt pelkää, soi sana Jumalan,
Kun vierelläs kuljen ja sua talutan,
Sua nostan ja tuen, riennän vahvistamaan. – –
Käyt suojassa kätten sä Kaikkivaltiaan.
Tietäen, kuinka varma perustuksemme on, julistakaamme aina riemuiten:
Ken Jeesukseen turvaa, ei joudu pimeään.
Hän sisälle käydä saa iloon, elämään.
En sielua sellaista taistelussaan – –
Voi milloinkaan jättää mä yksin kulkemaan.8
Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.