Vanhin Ezra Taft Benson käy pyhien luona Puolassa

Ensimmäisen presidenttikunnan toimeksiannosta vanhin Benson kahdentoista apostolin koorumista valvoi kirkon avustustyötä Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen. Ollessaan Euroopassa 11 kuukautta hän matkusti siellä yli 96 000 kilometriä. Hänen takanaan on Varsovan raunioita Puolassa.

Eräänä viileänä sunnuntai-iltana kesällä 1946 Ezra Taft Benson ja kaksi matkatoveria ajoivat pitkin aavemaisen hiljaisia katuja Zełwągissa Puolassa. Kuoppaiset tiet ja rankkasateet olivat kiusanneet matkalaisia koko päivän, mutta huono sää oli viimein hälvennyt miesten lähestyessä määränpäätään.

Zełwągi oli aiemmin kuulunut Saksaan ja tunnettu nimellä Selbongen. Valtiolliset rajat olivat kuitenkin muuttuneet sodan jälkeen, ja suuri osa Keski- ja Itä-Euroopasta oli joutunut Neuvostoliiton vaikutuksen alaiseksi. Vuonna 1929 kukoistava Selbongenin seurakunta oli rakentanut ensimmäisen myöhempien aikojen pyhien seurakuntakeskuksen Saksaan. Mutta kuuden sotavuoden jälkeen kylän pyhät olivat hädin tuskin hengissä.¹

Se seikka, että vanhin Benson oli ylipäätään Puolassa, tuntui ihmeeltä. Koska Puolassa ei ollut toimivia puhelinlinjoja, hänellä ja hänen matkatovereillaan oli ollut vaikeuksia ottaa yhteyttä viranomaisiin, jotka voisivat auttaa heitä saamaan paperit kuntoon maahan pääsemiseksi. Vasta kun apostoli oli rukoillut paljon ja ollut toistuvasti yhteydessä Puolan hallintoon, hän pystyi saamaan välttämättömät viisumit.²

Jeepin lähestyessä vanhaa seurakuntakeskusta Zełwągissa useimmat kaduilla olevat ihmiset hajaantuivat ja piiloutuivat. Vanhin Benson ja hänen toverinsa pysäyttivät ajoneuvon rakennuksen eteen ja kiipesivät ulos. He esittäytyivät lähellä olevalle naiselle ja kysyivät, olivatko he löytäneet myöhempien aikojen pyhien kappelin. Naisen silmät täyttyivät helpotuksen kyynelistä. ”Johtavat veljet ovat täällä!” hän huusi saksaksi.

Ihmiset tulivat heti ulos suljettujen ovien takaa itkien ja nauraen ilosta. Zełwągin pyhillä ei ollut ollut kolmeen vuoteen yhteyttä kirkon ylimpiin johtohenkilöihin, ja sinä aamuna monet heistä olivat paastonneet ja rukoilleet lähetyssaarnaajan tai kirkon johtohenkilön käyntiä. Muutamassa tunnissa suunnilleen sata pyhää kokoontui kuulemaan apostolin puhuvan.

Kun vanhin Benson puhui pyhille, kappeliin astui kaksi aseistettua puolalaista sotilasta. Kuulijakunta jäykistyi pelosta, mutta apostoli viittasi sotilaita istumaan lähelle huoneen etuosaa. Puheessaan hän tähdensi oikeuden ja vapauden tärkeyttä. Sotilaat kuuntelivat tarkkaavaisesti, pysyivät paikoillaan loppulauluun asti ja lähtivät pois ilman välikohtausta. Jälkeenpäin vanhin Benson tapasi seurakunnanjohtajan ja jätti ruokaa ja rahaa pyhille vakuuttaen heille, että tulossa oli lisää apua.³

Hieman myöhemmin vanhin Benson kirjoitti ensimmäiselle presidenttikunnalle. Häntä kannustettiin huolehtimaan siitä, että kirkon apu tavoittaa pyhät Euroopassa, mutta hän oli huolissaan vaikeuksista, joita pyhät yhä kohtasivat.

”Kirkon suuren huoltotyöohjelman monia hyötyjä näille ja muille pyhillemme Euroopassa ei kenties koskaan saada selville”, hän kirjoitti, ”mutta monien henki on epäilemättä säästynyt ja monien omistautuneiden jäsentemme usko ja rohkeus on vahvistunut suuresti.”⁴