”Ikääntymisen kauneus”, Liahona, syyskuu 2022.
Ikääntyminen uskollisena
Ikääntymisen kauneus
Haluaisin mieluummin kasvot, joissa näkyvät naurun ja kyynelten juonteet.
Muistan, kuinka lapsena katselin isoäitini ryppyisiä poskia. Hänen silmäkulmiaan rypyttivät juonteet, ja pienet sellaiset kaunistivat hänen ylähuultaan. Kysyin häneltä, kuinka voisin estää ryppyjen syntymisen.
”Älä hymyile”, isoäiti sanoi. ”Äläkä itke.”
Noudatin hänen neuvoaan – yhden päivän. Sitten luovutin. Kuinka kukaan voisi elää hymyilemättä tai itkemättä? Päätin, että haluaisin mieluummin kasvot, joissa näkyvät naurun ja kyynelten juonteet.
Mormonin kirjassa Lehi opetti pojalleen Jaakobille, että me olemme täällä kuolevaisuudessa kokeaksemme iloa (ks. 2. Nefi 2:25). Mutta hän opetti myös, että tunteaksemme iloa meidän täytyy kokea surua (ks. 2. Nefi 2:22–23). Olen oppinut näkemään todisteita sekä ilosta että surusta, kun ne ovat jättäneet jälkensä niiden kasvoihin, jotka ovat eläneet elämää. Heidän kasvonsa kertovat heidän elämästään.
Olen samaa mieltä henkilön kanssa, joka sanoi: ”Kauniit vanhat ihmiset ovat taideteoksia.”1 Jotkut ihmiset omaksuvat iän myötä luonteen, joka tekee heistä merkittäviä. Olen esimerkiksi katsellut valkohiuksisten, valkoisiin pukeutuneiden temppelinemäntien silmiin, ja minuun on tehnyt vaikutuksen se uskomaton valo, joka loistaa heidän silmissään ja hohtaa heidän hymyilevillä kasvoillaan.
Nyt kun minusta itsestänikin on tulossa vanhempi nainen, opin, että ikääntyminen tuo mukanaan tiettyjä iloja. Olen esimerkiksi alkanut viihtyä paremmin omassa kehossani. Olen todella kiitollinen siitä, että se toimii yhä! Saatan kävellä hitaammin ja puhua hitaammin kuin aiemmin. Sylini voi olla vähän entistä pehmoisempi, ja käsivarteni ovat täyteläisemmät. Mutta minusta on mukava ajatella, että myös kosketukseni on lempeämpi.
Tiedän, että voin edelleen edistyä ja oppia, että ”jokainen älyn periaate, jonka me saavutamme tässä elämässä, nousee meidän kanssamme ylösnousemuksessa” (OL 130:18). Niinpä odotan innolla opetuksia, joita voin yhä saada. Lisäksi voin auttaa muita – kuten lastenlapsiani – oppimaan elämäni kertomuksista, joita voin kertoa heille.
Kuvassa käytetty malleja
Aviomieheni ja minä pystymme vielä paremmin hyväksymään toisemme ja tietämään, että mekin voimme yhä oppia ja kasvaa yhdessä. Avioliittomme on rikastunut niiden myrskyjen ansiosta, joista olemme selviytyneet yhdessä. Lapsemme ovat varttuneet, ja olemme olleet heistä ylpeitä tai huolestuneita, päivästä riippuen. Lastenlapset tuovat kirjaimellista iloa ja riemua.
Ja iän myötä tulee tietoisuus siitä, ettei elämä kuolevaisuudessa kestä ikuisesti. Nyt on aika tehdä niitä asioita, joita minun on ollut tarkoitus tehdä. Jos ei nyt, niin milloin? ”Katso, tämän elämän päivä on ihmisille päivä tehdä työnsä” (Alma 34:32). Toivottavasti iän myötä ymmärrämme, että nyt on aika sanoa sanomatta jääneet sanat, parantaa ihmissuhteet ja saavuttaa loput tavoitteet.
Kun vanhenen, ajattelen perintöä, jonka jätän jälkeläisilleni. Toivon, että osa sitä on, että kokiessani iloa ja surua löysin viisautta. Ja sen vuoksi löysin ikääntymisestä kauneutta.
Kirjoittaja asuu Kaliforniassa Yhdysvalloissa.