2022
Mormonin kirjaan liittyvä vastaukseni
Syyskuu 2022


”Mormonin kirjaan liittyvä vastaukseni”, Liahona, syyskuu 2022.

Myöhempien aikojen pyhien kertomaa

Mormonin kirjaan liittyvä vastaukseni

Yritin kovasti ”korjata” mama Wongia, mutta hän tarvitsi vain yksinkertaista, voimallista Jumalan sanaa.

Kuva
äiti ja tytär

Mama Wong ja Annie

Valokuva kirjoittajan luvalla

Mentyäni kasteelle kesäkuussa 2002 kerroin uskostani äidilleni. Vaikka mama Wong kävi usein kirkossa kanssani, hän ei halunnut oppia lisää.

Viimein, kymmenen vuotta myöhemmin, mama Wong päätti mennä kasteelle. Olin innoissani. Valitettavasti muutama vuosi myöhemmin hän lakkasi vahvistamasta todistustaan ja esitti verukkeita sille, ettei käynyt kirkossa.

Kehotin häntä tulemaan kirkkoon, mutta se aiheutti vain kiistaa. Lopulta lakkasin painostamasta häntä, jotta en vahingoittaisi suhdettamme.

Lokakuun 2019 yleiskonferenssissa presidentti Russell M. Nelson kehotti kirkon jäseniä laatimaan oman suunnitelmamme, jotta vahvistaisimme todistustamme palautuksesta.1 Kun ajattelin hänen kutsuaan, tunsin voimakkaasti, että minun pitäisi tehdä jotakin tilanteen parantamiseksi mama Wongin ja itseni välillä.

Tein uudenvuodenlupauksen, että sitoudun lukemaan Mormonin kirjaa mama Wongin kanssa. Aina kun hän sanoi, että hänen silmiinsä sattui, sanoin: ”Sinä voit vain kuunnella.” Kun hän sanoi, että hänen piti tiskata, seurasin häntä keittiöön ja jatkoin lukemista ääneen.

Kävi ilmi, että mama Wong kuunteli tarkasti ja muisti lukemani. Ajan mittaan hän päätti lukea itse. Myöhemmin hän kertoi minulle, ettei tavallinen ihminen olisi voinut kirjoittaa Mormonin kirjaa. Hänellä ei ollut epäilystäkään siitä, että kirja on Jumalan sanaa. Minulle se, että näin hänen muuttuvan välinpitämättömästä halukkaaksi lukemaan Mormonin kirjaa ja todistamaan siitä, on ihme.

Kun mama Wong oli kastettu, kannoin huolta siitä, että hän oli liittynyt kirkkoon vain minun vuokseni. Mutta nyt hänellä on oma todistus. Vuosien ajan yritin ”korjata” hänet, mutta hän tarvitsi vain yksinkertaista, voimallista Jumalan sanaa.

Olen kiitollinen elävästä profeetasta, joka antaa meille aina ajankohtaista johdatusta. Jos toimimme hänen opetustensa mukaan, siitä seuraa suuria siunauksia. Tämä kokemus osoitti minulle, kuinka paljon Herra haluaa siunata meitä. En tehnyt muuta kuin luin äidilleni muutaman luvun Mormonin kirjasta. Sitten Herra otti ohjat!

Viite

  1. Ks. Russell M. Nelson, ”Päätössanat”, Liahona, marraskuu 2019, s. 122.

Tulosta