Rakkauden iankaikkinen periaate

Vanhin Hugo Montoya

seitsemänkymmenen koorumista

Taivaallisen Isämme rakkaus jokaista lastaan kohtaan on todellista. Hän on jokaisen tukena.

Rakkauden iankaikkinen periaate ilmenee kahden suuren käskyn mukaan elämisenä: rakasta Jumalaa koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.¹

Muistan ensimmäisen talveni asuessani täällä Utahissa – lunta oli kaikkialla. Olen lähtöisin Sonoran aavikolta ja ensimmäisinä päivinä nautin lumesta, mutta muutaman päivän kuluttua tajusin, että minun oli noustava aikaisemmin luodakseni lumet pihatieltä.

Eräänä aamuna keskellä lumipyryä lapioin lunta hikipäissäni, kun näin naapurini kadun toisella puolella avaavan autotallinsa oven. Hän on minua vanhempi, joten ajattelin, että jos saisin työn pian valmiiksi, voisin auttaa häntä. Niinpä korotin ääntäni ja kysyin häneltä: ”Veli, tarvitsetko apua?”

Hän hymyili ja sanoi: ”Kiitos, vanhin Montoya.” Sitten hän veti autotallistaan lumilingon, käynnisti moottorin ja muutamassa minuutissa hän oli poistanut kaiken lumen talonsa edestä. Sitten hän ylitti kadun koneensa kanssa ja kysyi minulta: ”Vanhin, tarvitsetko apua?”

Hymyillen sanoin: ”Kyllä, kiitos.”

Me olemme halukkaita auttamaan toisiamme, koska rakastamme toisiamme, ja veljeni tarpeista tulee minun tarpeitani ja minun tarpeistani hänen tarpeitaan. Riippumatta siitä, mitä kieltä veljeni puhuu tai mistä maasta hän on kotoisin, me rakastamme toisiamme, koska olemme veljiä, saman Isän lapsia.

Kun palvelutyöstä ilmoitettiin, presidentti Russell M. Nelson sanoi: ”Otamme käyttöön uudemman, pyhemmän tavan pitää huolta muista ja palvella heitä.”² Minulle pyhempi tarkoittaa henkilökohtaisempaa, syvällisempää, enemmän Vapahtajan kaltaista tapaa: ”Rakastakaa toisianne”³, yhtä kerrallaan.

Ei riitä, että välttää olemasta kompastuskivenä muille. Ei riitä, että huomaa apua tarvitsevan tiellä ja menee ohi. Hyödyntäkäämme jokainen tilaisuus auttaa lähimmäistämme, vaikka se olisikin ensimmäinen ja ainoa kerta, kun tapaamme hänet tässä elämässä.

Miksi Jumalan rakastaminen on suurin ja tärkein käsky?

Uskon sen johtuvan siitä, mitä Hän merkitsee meille. Olemme Hänen lapsiaan, Hän huolehtii hyvinvoinnistamme, olemme riippuvaisia Hänestä, ja Hänen rakkautensa suojelee meitä. Hänen suunnitelmaansa kuuluu tahdonvapaus, joten me todennäköisesti teemme virheitä.

Hän myös sallii sen, että meitä koetellaan ja kiusataan. Mutta teimmepä sitten virheitä tai lankesimmepa kiusaukseen, suunnitelma tarjoaa Vapahtajan, jotta meidät voidaan lunastaa ja voimme palata Jumalan luo.

Vastoinkäymiset elämässämme voivat saada meidät epäilemään meille annettujen lupausten täyttymistä. Luottakaa Isäämme. Hän pitää aina lupauksensa, ja me voimme oppia, mitä Hän haluaa opettaa meille.

Vaikka toimisimmekin oikein, elämämme olosuhteet voivat muuttua hyvistä huonoiksi, onnellisuudesta suruksi. Jumala vastaa rukouksiimme äärettömän armonsa ja rakkautensa mukaisesti ja omana aikanaan.

Puro, josta Elia joi vettä, kuivui.⁴
Nefin hieno teräsjousi meni rikki.⁵
Nuorta poikaa syrjittiin ja hänet erotettiin koulusta.
Kauan odotettu lapsi kuoli muutama päivä syntymänsä jälkeen.

Olosuhteet vaihtelevat.

Kun olosuhteet muuttuvat hyvistä ja myönteisistä huonoihin ja kielteisiin, me voimme silti olla onnellisia, koska onnellisuus ei riipu olosuhteista vaan asenteestamme olosuhteita kohtaan. Presidentti Nelson sanoo: ”Elämämme olosuhteet eivät vaikuta kovinkaan paljon tuntemaamme iloon, mutta siihen vaikuttaa erittäin paljon se, mihin me keskitymme elämässämme.”⁶

Voimme istua ja odottaa, että olosuhteet muuttuvat itsestään, tai voimme etsiä ja saada aikaan uusia olosuhteita.

Elia meni Sarpatiin, jossa eräs leski antoi hänelle ruokaa ja juomaa.⁷
Nefi valmisti puisen jousen ja metsästi eläimiä syötäväksi.⁸
Nuori poika istui ikkunan ääressä kuuntelemassa ja tekemässä muistiinpanoja, ja nykyään hän on luokanopettaja.
Pariskunta on oppinut lujasti uskomaan Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen ja luottamaan pelastussuunnitelmaan. Heidän rakkautensa kauan odotettua, äkillisesti kuollutta lasta kohtaan on suurempi kuin heidän surunsa.

Kun kuulen kysymykset ”Oletko siellä, Isä taivahan? Kuuletko rukoukset joka lapsen?”⁹ vastaan mielelläni: ”Hän on ollut, Hän on ja Hän tulee aina olemaan siellä tukemassa sinua ja minua. Minä olen Hänen poikansa, Hän on minun Isäni, ja opettelen olemaan hyvä isä, kuten Hän on.”

Vaimoni ja minä pyrimme aina olemaan lastemme tukena milloin tahansa, missä tahansa tilanteessa ja millä tahansa keinolla. Jokainen lapsi on ainutlaatuinen. Hänen arvonsa Jumalalle on suuri, ja riippumatta siitä, mitä haasteita, syntejä ja heikkouksia hänellä on, Jumala rakastaa häntä, ja niin rakastamme mekin.

Kun sain tämän kutsun johtavaksi auktoriteetiksi, viimeisenä päivänä ennen matkaamme Salt Lake Cityyn kaikki lapsemme perheineen olivat yhdessä kotonamme perheillassa, jossa ilmaisimme rakkautemme ja kiitollisuutemme. Oppiaiheen jälkeen annoin pappeuden siunauksen jokaiselle lapselleni. Jokainen oli silmät kyynelissä. Siunausten jälkeen vanhin poikani ilmaisi kaikkien puolesta kiitollisuutensa siitä suuresta rakkaudesta, jota olimme antaneet heille siitä päivästä lähtien, jolloin he olivat syntyneet, aina siihen hetkeen asti.

Siunatkaa lapsianne, olivatpa he 5 tai 50 vuotta vanhoja. Olkaa heidän kanssaan, olkaa tukena heille. Vaikka elannon hankkiminen on jumalallisen suunnitelman mukainen vastuu, meidän on muistettava viettää iloisia hetkiä yhdessä lastemme kanssa.

Taivaallisen Isämme rakkaus jokaista lastaan kohtaan on todellista. Hän on jokaisen tukena. En tiedä, miten Hän tekee sen, mutta Hän tekee. Isä ja Hänen Esikoisensa ovat yhtä Isän työssä ja kirkkaudessa, joka on ”ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen”¹⁰. He ovat lähettäneet meille Pyhän Hengen opastamaan meitä, varoittamaan meitä ja tarvittaessa lohduttamaan meitä.

Hän käski rakkaan Poikansa luoda tämän kauniin maailman. Hän opasti Aadamia ja Eevaa ja antoi heille heidän tahdonvapautensa. Hän on lähettänyt sanansaattajia vuosikausien ajan, jotta me voimme vastaanottaa Hänen rakkautensa ja käskynsä.

Hän oli pyhässä lehdossa vastaamassa nuoren Josephin vilpittömään kysymykseen ja kutsui häntä nimeltä. Hän sanoi: ”Tämä on minun rakas Poikani. Kuule häntä!”¹¹

Uskon, että korkein osoitus Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan tapahtui Getsemanessa, jossa elävän Jumalan Poika rukoili: ”Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.”¹²

Olen huomannut, että se pieni osa, jonka pystyn ymmärtämään Jeesuksen Kristuksen sovituksesta, lisää rakkauttani Isää ja Hänen Poikaansa kohtaan, vähentää haluani tehdä syntiä ja olla tottelematon sekä lisää halukkuuttani olla parempi ja toimia paremmin.

Jeesus vaelsi pelkäämättä ja epäilemättä Getsemaneen luottaen Isäänsä ja tietäen, että Hänen täytyi polkea viinikuurna yksin. Hän kesti kaiken tuskan ja kaiken nöyryytyksen. Häntä syytettiin, Hänet tuomittiin ja ristiinnaulittiin. Oman tuskansa ja kärsimyksensä aikana ristillä Jeesus keskittyi äitinsä ja rakkaan opetuslapsensa tarpeisiin. Hän uhrasi henkensä.

Kolmantena päivänä Hän nousi kuolleista. Hauta on tyhjä, Hän seisoo Isänsä oikealla puolella. He toivovat, että me päätämme pitää liittomme ja palata Heidän luokseen. Tämä toinen asema ei ole lopullinen asemamme. Me emme kuulu tähän maanpäälliseen kotiin, vaan me olemme pikemminkin iankaikkisia olentoja, jotka ovat saamassa ajallisia kokemuksia.

Jeesus on Kristus, elävän Jumalan Poika. Hän elää, ja koska Hän elää, kaikki Jumalan lapset elävät ikuisesti. Hänen sovitusuhrinsa ansiosta me kaikki voimme elää yhdessä Heidän kanssaan. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.