Pystymme tekemään vaikeita asioita Hänen avullaan
Me kasvamme opetuslapseudessamme, kun osoitamme uskoa Herraan vaikeina aikoina.
Maanpäällisen palvelutyönsä aikana Vapahtaja huomasi miehen, joka oli sokea. Jeesuksen opetuslapset kysyivät: ”Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana?”
Vapahtajan varma, rakastava ja vilpitön vastaus vakuuttaa meille, että Hän on tietoinen meidän kamppailuistamme: ”Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki.”1
Vaikka jotkin haasteet saattavat johtua tahallisesta tottelemattomuudesta, tiedämme, että monet elämän haasteet johtuvat muista syistä. Olipa haasteidemme syy mikä tahansa, ne voivat olla meille loistava tilaisuus kasvaa.
Meidän perheemme ei ole säästynyt elämän vastoinkäymisiltä. Ihailin lapsena suuria perheitä. Sellaiset perheet tuntuivat minusta kiehtovilta, varsinkin kun teini-iässä löysin kirkon enoni Sarfon ja hänen vaimonsa avulla Takoradissa Ghanassa.
Kun menimme naimisiin Hannahin kanssa, toivoimme patriarkallisten siunaustemme täyttymistä, mikä merkitsisi sitä, että meitä siunattaisiin monilla lapsilla. Ennen kolmannen poikamme syntymää kävi kuitenkin selväksi, ettei Hannah lääketieteellisistä syistä pystyisi saamaan lisää lapsia. Vaikka Kenneth syntyikin tilanteessa, jossa sekä hänen henkensä että hänen äitinsä henki oli vaarassa, niin onneksi hän saapui maailmaan turvallisesti, ja hänen äitinsä toipui. Kenneth pystyi aloittamaan täyden osallistumisen perhe-elämäämme, mukaan lukien kirkossa käyminen, päivittäiset perherukoukset, pyhien kirjoitusten tutkiminen, koti-illat ja tervehenkinen virkistystoiminta.
Vaikka jouduimme mukauttamaan odotuksiamme suurperheestä, on ollut ilo toteuttaa asiakirjan ”Perhe – julistus maailmalle” oppeja käytännössä kolmen rakkaan lapsemme kanssa. Näiden opetusten noudattaminen on tuonut paljon lisää merkitystä kasvavaan uskooni.
Kuten julistuksessa sanotaan: ”Hänen iankaikkisessa suunnitelmassaan on olennaista miehen ja naisen välinen avioliitto. Lapsilla on oikeus syntyä avioliitossa ja saada kasvatuksensa sellaiselta isältä ja äidiltä, jotka pitävät avioliittolupaukset kunniassa olemalla täysin uskollisia.”2 Kun otimme nämä periaatteet käyttöön, meitä siunattiin.
Kun palvelin vaarnanjohtajana, koimme kuitenkin eräänä viikonloppuna ehkä pahimman koettelemuksen, minkä vanhemmat voivat kohdata. Perheemme palasi kirkon toiminnasta ja kokoontui lounaalle. Sitten kolme poikaamme lähtivät aidatulle asuinalueellemme leikkimään.
Vaimoni sai toistuvasti vaikutelmia, että jokin saattaa olla vialla. Hän pyysi minua käymään katsomassa lapsia, kun olimme tiskaamassa. Tunsin, että he olivat turvassa, koska kuulimme heidän innostuneet äänensä heidän leikeissään.
Kun me molemmat lopulta menimme katsomaan poikiamme, löysimme kauhuksemme pienen puolitoistavuotiaan Kennethin avuttomana vesiämpärissä, eivätkä hänen veljensä olleet huomanneet sitä. Veimme hänet kiireesti sairaalaan, mutta kaikki yritykset elvyttää häntä osoittautuivat turhiksi.
Olimme syvästi järkyttyneitä siitä, ettei meillä olisi mahdollisuutta kasvattaa kallisarvoista lastamme tämän kuolevaisen elämän aikana. Vaikka tiesimme, että Kenneth olisi ikuisesti osa perhettämme, huomasin kyseleväni, miksi Jumala antoi tämän murhenäytelmän tapahtua minulle, kun tein kaikkeni pitääkseni kunniassa kirkon tehtäväni. Olin juuri tullut kotiin täyttäessäni yhtä velvollisuuksistani pyhien palvelemiseksi. Miksi Jumala ei voinut arvostaa palveluani ja pelastaa poikaamme ja perhettämme tältä murhenäytelmältä? Mitä enemmän sitä ajattelin, sitä katkerammaksi tulin.
Vaimoni ei koskaan syyttänyt minua siitä, etten reagoinut hänen saamiinsa kehotuksiin, mutta minä sain elämää mullistavan opetuksen ja laadin kaksi sääntöä, joita en koskaan rikkoisi:
Sääntö 1: Kuuntele ja noudata vaimosi saamia kehotuksia.
Sääntö 2: Ellet jostakin syystä ole varma, noudata sääntöä 1.
Vaikka kokemus oli järkyttävä ja suremme edelleen, musertava taakkamme helpottui lopulta.3 Vaimoni ja minä saimme menetyksestämme erityisiä opetuksia. Tulimme tuntemaan, että temppeliliittomme yhdistävät ja sitovat meitä, ja tiedämme, että voimme vaatia Kennethin omaksemme seuraavassa maailmassa, koska hän syntyi liitossa. Saimme myös kokemusta, jota tarvitaan muiden palvelemiseen ja myötätuntoon heidän tuskassaan. Todistan, että katkeruutemme on sittemmin hälvennyt, kun olemme osoittaneet uskoa Herraan. Kokemuksemme on edelleen vaikea, mutta olemme oppineet apostoli Paavalin tavoin, että voimme kestää kaiken Kristuksen avulla, joka antaa meille voimaa, jos keskitymme Häneen.4
Presidentti Russell M. Nelson on opettanut: ”Kun elämämme keskittyy Jumalan pelastussuunnitelmaan – – ja Jeesukseen Kristukseen ja Hänen evankeliumiinsa, me voimme tuntea iloa riippumatta siitä, mitä elämässämme tapahtuu – tai ei tapahdu.” Lisäksi hän sanoi: ”Ilo tulee Hänestä ja Hänen ansiostaan.”5
Me voimme olla rohkealla mielellä ja täynnä rauhaa vaikeina aikoinamme. Rakkaudesta, jota tunnemme Vapahtajan ja Hänen sovituksensa ansiosta, tulee meille voimallinen lähde koettelevina hetkinämme. ”Jeesuksen Kristuksen sovitus voi oikaista kaiken sen, mikä on elämässä epäoikeudenmukaista [ja vaikeaa].”6 Hän käski: ”Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”7 Hän voi auttaa meitä kestämään kaikenlaisen kivun, sairauden ja koettelemukset, joita kohtaamme kuolevaisuudessa.
Löydämme monia pyhien kirjoitusten kertomuksia suurista ja jaloista johtajista, kuten Jeremia, Job, Joseph Smith ja Nefi, jotka eivät säästyneet kuolevaisuuden tuomilta kamppailuilta ja haasteilta. He olivat kuolevaisia, jotka oppivat olemaan kuuliaisia Herralle ankarissakin olosuhteissa.8
Kauheina päivinä Libertyn vankilassa Joseph Smith huudahti: ”Oi Jumala, missä olet, ja missä on maja, joka kätkee piilopaikkasi?”9 Herra opetti Josephia kestämään ahdingot hyvin10 ja lupasi, että jos hän tekisi niin, kaikki tämä antaisi hänelle kokemusta ja olisi hänen hyväkseen11.
Kun mietin omia kokemuksiani, huomaan, että olen saanut joitakin parhaista opetuksista elämäni vaikeimpina aikoina, aikoina, jotka ovat vieneet minut pois mukavuusalueeltani. Vaikeudet, joita olen kohdannut nuorena, oppiessani kirkosta seminaarissa, uutena käännynnäisenä ja kokoaikaisena lähetyssaarnaajana, sekä haasteet, joita olen kohdannut opiskellessani, pyrkiessäni pitämään kutsumukseni kunniassa ja kasvattaessani perhettä, ovat valmistaneet minua tulevaisuutta varten. Mitä iloisemmin suhtaudun vaikeisiin olosuhteisiin uskoen Herraan, sitä enemmän kasvan opetuslapseudessani.
Sen, että elämässämme on vaikeita asioita, ei pitäisi tulla yllätyksenä astuttuamme kaidalle ja kapealle polulle.12 Jeesus Kristus ”joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus”13. Kun seuraamme Häntä, etenkin vaikeina aikoinamme, me voimme kasvaa ja tulla enemmän Hänen kaltaisikseen.
Yksi niistä liitoista, joita solmimme Herran kanssa temppelissä, on elää uhrauksen lain mukaan. Uhraaminen on aina ollut osa Jeesuksen Kristuksen evankeliumia. Se on muistutus Jeesuksen Kristuksen suuresta sovitusuhrista kaikkien hyväksi, jotka ovat eläneet tai tulevat elämään maan päällä.
Tiedän, että Herra palkitsee aina vanhurskaat halumme. Muistatteko ne monet lapset, jotka minulle luvattiin patriarkallisessa siunauksessani? Tuo siunaus on täyttymässä. Vaimoni ja minä palvelimme Cape Coastin lähetyskentällä Ghanassa yhdessä useiden satojen lähetyssaarnaajien kanssa, jotka olivat kotoisin yli 25 maasta. He ovat meille yhtä rakkaita kuin jos he olisivat kirjaimellisesti omia lapsiamme.
Todistan, että me kasvamme opetuslapseudessamme, kun osoitamme uskoa Herraan vaikeina aikoina. Niin tehdessämme Hän armollisesti vahvistaa meitä ja auttaa meitä kantamaan kuormamme. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.