2022
Kirkon johtohenkilöt palvelevat monissa maissa
Marraskuu 2022


Kirkon uutisia

Kirkon johtohenkilöt palvelevat monissa maissa

Kirkon johtohenkilöt ovat jatkaneet maailmanlaajuista palvelutyötään kuluneen puolen vuoden aikana. Tässä on muutamia kohokohtia heidän monista toimistaan viime yleiskonferenssin jälkeen.

Presidentti Oaks pohti naisten vaikutusta

Syyskuussa julkaistulla kirkon videolla presidentti Dallin H. Oaks, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, kertoo äitinsä ja isoäitinsä vaikutuksesta heidän auttaessaan häntä saamaan todistuksen ja uskon Herraan. Naisten vaikutus hänen elämässään jatkui hänen vaimonsa, sisar June Oaksin myötä ja tämän kuoleman jälkeen hänen vaimonsa, sisar Kristen Oaksin myötä.

”Tärkeimpiä opettajia, mitä minulla on ollut kirkon opin, palvelemisen ja perhevastuiden suhteen – aivan kirkon profeettojen rinnalla – ovat olleet naiset”, presidentti Oaks sanoo.

Vanhin Uchtdorf puhui pakolaisille

Vanhin Dieter F. Uchtdorf kahdentoista apostolin koorumista matkusti huhtikuussa Puolaan. Hän johti hartaustilaisuutta, joka pidettiin ukrainalaisille pakolaisille, jotka ovat löytäneet sieltä väliaikaisen turvapaikan.

Vanhin Uchtdorf, joka on ollut pakolainen varhain elämässään, sanoi tästä vierailusta, että hänen sydämensä on täynnä ”syvää murheellisuutta siitä kärsimyksestä”, jota myöhempien aikojen pyhät ja muut ovat kokeneet sodan runtelemissa maissa, mutta myös täynnä kiitollisuutta.

”Nämä yksilöt ja perheet ovat vahvistaneet ja kohottaneet meitä hyvyydellään, luottamuksellaan ja uskollaan Vapahtajaan ja Hänen jumalallisiin tarkoituksiinsa”, hän sanoi. ”Harriet ja minä toivoimme vahvistavamme ja lohduttavamme heitä, mutta he antoivatkin meidän sydämeemme taivaallista valoa, toivoa ja lohtua.”

Vanhin Bednar puhui kansallisella lehdistöklubilla Washington D.C:ssä.

Vanhin David A. Bednar kahdentoista apostolin koorumista puhui toukokuussa kansallisella lehdistöklubilla ja kertoi yksityiskohtaisesti, mitä maailmanlaajuisia humanitaarisia sekä huoltotyöhön, koulutukseen, temppeleihin, lähetystyöhön ja sukututkimukseen liittyviä hankkeita Jeesuksen Kristuksen kirkolla on ja miksi.

”Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon keskeisenä tarkoituksena on auttaa ihmisiä oppimaan Jumalan luonteesta ja ominaisuuksista, rakastamaan Jumalaa, tulemaan Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen opetuslapsiksi sekä rakastamaan ja palvelemaan veljiämme ja sisariamme”, vanhin Bednar sanoi.

Apuyhdistyksen ja Alkeisyhdistyksen ylijohtajat vierailivat Etelä-Amerikassa

Apuyhdistyksen ylijohtaja Camille N. Johnson ja Alkeisyhdistyksen ylijohtaja Susan H. Porter tapasivat paikallishallinnon edustajia ja kirkon jäseniä Argentiinassa, Chilessä, Uruguayssa ja Paraguayssa kymmenen päivän palvelu- ja avustustyövierailulla.

He tapasivat valtiollisia järjestöjä, jotka auttavat haavoittuvassa asemassa olevia naisia Paraguayssa ja Argentiinassa.

”Kirkkomme odottaa innolla työskentelyä kanssanne, jotta parannetaan naisten koulutus- ja omavaraisuusmahdollisuuksia”, ylijohtaja Johnson sanoi.

Sen lisäksi että ylijohtaja Johnson ja ylijohtaja Porter olivat yhteydessä valtiollisiin toimijoihin, he palvelivat myös kirkon jäseniä. He pitivät kokouksia nuorille vanhemmille, hartaustilaisuuden naimattomille naisille, interaktiivisia kokouksia lapsiperheille ja antoivat koulutusta seurakuntien johtohenkilöille.

Tulosta