Työnhakija 1: ”Ai siis, mitä mä tykkään tehdä? En paljon mitään. Ei mulla oikeastaan ole harrastuksia. Enkä mä oikeastaan tee mitään.”
Työnhakija 2: ”Ööö… tuota, minä…”
Työnhakija 3: ”Joo, mielelläni. Niin kuin näkyy, käytän paljon aikaa punttien nostelemiseen. Mun pitäisi käydä myös vihanhallintakurssilla. Mutta kuka nyt siellä haluaisi käydä? Tajuat kai, mitä tarkoitan?”
Työnhakija 1: ”Vai tarkoitatko, millainen työntekijä mä olen? En mä oikein tiedä, kun en ole pysynyt missään työssä tarpeeksi pitkään. Ikävystyn nopeasti, enkä jaksa enää käydä siellä… Ei kai olisi pitänyt sanoa tuota.”
Työnhakija 2: ”Ööö…”
Työnhakija 3: ”Se tyyppikin, joka opettaa vihanhallintakurssia… Voisin hajottaa sen palasiksi. No, kuka olisi mun pomo? Säkö? Hei, et kai sä ole niitä tyyppejä, jotka aina vahtivat, että paiskitaan hommia? Ihan kuin oltaisiin pikkulapsia? Edellinen pomoni oli sellainen, enkä tykännyt siitä.”
Haastattelija: ”Miksi meidän tulisi palkata juuri sinut?”
Työnhakija 2: ”Teidän tulisi palkata minut, koska… ööö…”
Työnhakija 1: ”No, mä tarvitsen työpaikan. Luulin, että äiti kävi täällä eilen ja kertoi siitä sulle. Äiti sanoi, että mun pitäisi saada työpaikka. Eikö sanonutkin?”
Teksti jatkuu seuraavalla sivulla.
Työnhakija 3: ”Tehän olisitte ihan hulluja, ellette palkkaisi mua. Huomasin jo, kun tulin tänne, että täällä pitäisi tosiaan muuttaa asioita. Ihme, että homma edes pyörii. Voisin hoitaa asian. Joo. Kiitätte vielä mua siitä, että pelastan tämän firman.”
Työnhakija 2: ”Koska… ööö…”
Haastattelija: ”Mikä on suurin heikkoutesi?”
Työnhakija 3: ”Ei mulla ole mitään heikkouksia. Entä itselläsi? Että mä vihaan tuollaisia kysymyksiä.”
Työnhakija 2: ”Heikkouksia? Ööö…”
Työnhakija 1: ”Noo… varastaminen. Tai oikeastaan en tarkoita varastamista. Enhän mä varastanut. Se on pitkä juttu. Tarkoitan, että mun piti kyllä viedä se takaisin. Ajattelin, että pomo kyllä antaisi mun lainata sitä vähän aikaa.”