Aikaisemmat julkaisut
Opi


Opi

Kuva
lightbulb-orange

Me olemme osa ”Herran varastohuonetta”

Ajasta:Laittakaa ajastin päälle 60 minuutiksi Opi-osuuden läpikäymistä varten.

Toteuta:Jakautukaa kolmen hengen ryhmiin. Siirtäkää tuoleja, niin että olette kasvokkain.

  1. Yksi teistä kertoo toisille jostakin saavutuksestaan. Voisitte sanoa: ”Sain työpaikallani palkinnon parhaasta palvelusta” tai ”Palvelin lähetystyössä” (tai muussa kirkon tehtävässä) tai ”Olen äiti”.

  2. Nyt toiset kaksi kertovat mahdollisimman nopeasti, mitä taitoja ja kykyjä sen saavuttamiseksi on tarvittu. Sen tulisi kestää minuutin ajan. Jos joku sanoi ”Palvelin lähetystyössä”, toiset voisivat nopeasti sanoa ”Sitten sinä olet rohkea, hyvä oppilas, ahkera työntekijä, johtaja, sosiaalinen, tavoitteellinen, ihmisten kanssa toimeen tuleva, opettaja, hyvä suunnittelija ja pystyt tekemään vaikeitakin asioita.”

  3. Toistakaa tämä jokaisen henkilön kohdalla.

Keskustele:Miltä sinusta tuntui, kun muut kertoivat omista kyvyistäsi ja taidoistasi?

Lue:Kaikki ne taidot ja kyvyt, joita meillä kullakin on, ovat osa ”Herran varastohuonetta”.

Keskustele:Lukekaa oikealla oleva pyhien kirjoitusten kohta. Voiko meidän ryhmämme työskennellä yhdessä ja tavoitella vain toisten ryhmän jäsenten parasta?

Toteuta:Suoritetaanpa ensimmäinen tehtävä yhdessä ryhmänä. Käytetään viisi minuuttia siihen, että keksimme ryhmällemme nimen.

Kirjoita ryhmän nimi tähän:

Mitä me aiomme tehdä tässä ryhmässä?

Lue:Me työskentelemme yhdessä ryhmänä auttaaksemme toisiamme perustamaan kukin oman liikeyrityksensä ja laajentamaan liiketoimintaamme. Meillä on myös suurempi tavoite – tulla omavaraisiksi, niin että voimme paremmin palvella muita. Kun kykenemme pitämään huolta itsestämme, voimme sen jälkeen paremmin auttaa muita ihmisiä.

Katso:Katsokaa menestyskertomus ”Samuel: Computer Repair” [Samuel: tietokoneen korjaus]. (Ellet saa käsiisi tätä videota, jatka lukemista.)

Toteuta:Kolmen seuraavan kuukauden aikana vastaat seuraaviin liiketoimintaa koskeviin kysymyksiin. Lukekaa yhdessä liiketoimintaa koskevat kysymykset, joihin tullaan vastaamaan tässä omavaraisuusryhmässä.

VIIKKO

KUINKA PERUSTAN LIIKEYRITYKSENI

VIIKKO

KUINKA LAAJENNAN LIIKETOIMINTAANI

1

Kuinka perustan oman liikeyrityksen tai kehitän liiketoimintaani?

7

Kuinka laajennan liiketoimintaani?

2

Mitä ihmiset haluavat ostaa?

8

Kuinka paljon minulla on varaa sijoittaa liiketoimintani laajentamiseen?

3

Kuinka ostan tuotteeni ja määritän myyntihinnan?

9

Mistä tiedän, pitäisikö minun ottaa lainaa liiketoimintani laajentamiseen?

4

Mistä tiedän, tuottaako liikeyritykseni voittoa?

10

Kuinka saan lisää asiakkaita ja lyön kaupat lukkoon?

5

Kuinka pidän liikeyritykseni ja perheeni varat erillään?

11

Kuinka kasvatan liikevoittoani?

6

Kuinka liikeyritykseni edistyy?

12

Kuinka jatkan liiketoimintani kehittämistä?

Lue:Joka viikko me teemme sitoumuksia, toimimme, saavumme ajoissa kokouksiimme ja raportoimme ryhmälle. Kun työskentelemme yhdessä ryhmän kanssa, menestymme yhdessä! Tässä ovat tämän viikon kysymys ja tehtävä.

Lue:VIIKON KYSYMYS – Mihin minun tulisi keskittyä pyrkiessäni perustamaan liikeyrityksen tai laajentamaan liiketoimintaani?

VIIKON TEHTÄVÄ – Käytän Liiketoiminnassa menestymisen kaavaa päivittäin saadakseni selville, mihin minun tulee keskittyä perustaessani liikeyrityksen ja laajentaessani liiketoimintaani.

Tämän kokouksen loppuosa auttaa meitä vastaamaan tähän kysymykseen ja suoriutumaan tästä tehtävästä.

Kuinka hallitsen varojani viisaasti?

Lue:Omavaraisuus tarkoittaa sitä, että kulutamme vähemmän kuin ansaitsemme ja laitamme rahaa säästöön. Säästöt voivat auttaa meitä suoriutumaan odottamattomista kuluista tai huolehtimaan itsestämme ja perheestämme, kun tulomme ovat odotettua pienemmät. Osana tätä ryhmää sitoudumme joka viikko laittamaan rahaa säästöön, edes kolikon tai pari.

Keskustele:Joissakin maissa kuten Suomessa on hyvä laittaa rahaa säästötilille. Toisissa maissa se ei ole niinkään hyvä ajatus, kuten maissa, joissa on korkea inflaatio tai joiden pankit ovat epävakaita. Mitä säästömahdollisuuksia oman alueesi pankeissa on? Mitkä pankit tarjoavat parhaan koron säästöille?

Lue:Toinen omavaraisuuteen liittyvä asia on elää ilman henkilökohtaista velkaa. Henkilökohtaisia lainoja otetaan silloin, kun kulutamme enemmän rahaa kuin omistamme. Profeetat ovat neuvoneet meitä välttämään henkilökohtaista velkaa. Kun meistä tulee omavaraisempia, vähennämme henkilökohtaisia velkoja ja pääsemme niistä kokonaan eroon. Joissakin tapauksissa saattaa kuitenkin olla viisasta ottaa velkaa liiketoimintaa varten. Osana tätä ryhmää saamme tietää, milloin laina voi auttaa meitä laajentamaan liiketoimintaamme.

Äkilliset sairaudet tai onnettomuudet saattavat aiheuttaa suuria taloudellisia menetyksiä. Vakuutukset voivat usein antaa turvan tällaisilta taakoilta. Vakuutuksen ottaminen voi olla tärkeä osa polkuamme kohti omavaraisuutta.

Keskustele:Tietyt vakuutukset (kuten sairausvakuutus ja henkivakuutus) ovat helpommin saatavilla ja hyödyllisempiä kuin jotkin muut vakuutukset. Jotkin vakuutuslaitokset ovat parempia kuin toiset. Mitkä ovat parhaita vakuutusvaihtoehtoja omalla seudullanne?

Kuinka minusta voi tulla menestyvä yrittäjä?

Toteuta:Liiketoiminnassa menestymisen kaavassa on luettelo asioista, joita menestyvät yrittäjät tekevät. Etsi itsellesi pari. Ottakaa esiin tämän työkirjan viimeisellä sivulla oleva Liiketoiminnassa menestymisen kaava.

Kuva
business success map

Lukekaa vuorotellen, kuinka menestyvät yrittäjät löytävät vastauksia kysymykseen ”Mitä ihmiset haluavat ostaa?”.

Keskustele:Kuinka Liiketoiminnassa menestymisen kaava voi auttaa sinua tulemaan menestyväksi yrittäjäksi?

Kuva
business map icon
Lue:

Kun näemme tässä työkirjassa oheisen merkin, tiedämme, että kyseinen periaate on Liiketoiminnassa menestymisen kaavassa.

Liiketoiminnassa menestymisen kaava ei ole tarkoitettu pelkästään kokouksiamme varten. Käytämme sitä säännöllisesti viikon varrella. Aina kun edessämme on jokin ongelma tai mahdollisuus, käännymme Liiketoiminnassa menestymisen kaavan puoleen nähdäksemme, mitä menestyvä liikeyrityksen omistaja tekisi.

Kuinka voin kehittää liiketoimintaani?

Lue:Menestyvät yrittäjät osaavat kuvailla liiketoimintaansa selkeästi. Se auttaa heitä keskittymään siihen, mikä tuottaa rahaa ja mikä ei. Se auttaa heitä myös saamaan apua muilta, kuten toisilta yrittäjiltä tai lainanantajilta. Menestyvät yrittäjät pitävät kirjaa liiketoimintansa edistymisestä.

Hanki tällä viikolla tyhjä muistikirja liikeyritystäsi varten. Käytät tätä muistikirjaa kirjoittaaksesi siihen liiketoimintaasi koskevia ajatuksiasi ja ideoitasi ja pitääksesi kirjaa liiketoimistasi. Me käytämme yritysmuistikirjaamme sekä kokouksissamme että viikon varrella.

Kuva
notebook icon

Kun näemme tässä työkirjassa oheisen merkin, se muistuttaa meitä siitä, että meidän tulee kirjoittaa yritysmuistikirjaamme.

Kuinka tarkkailen liikeyritystä ja mietin liiketoiminnan menestymistä?

Lue:Osana tämän viikon tehtäväsitoumusta opimme käyttämään Liiketoiminnassa menestymisen kaavaa tarkkaillessamme jotakin liikeyritystä ja havainnoidessamme, noudattaako se menestyksen periaatteita.

Toteuta:Jakautukaa kolmen hengen ryhmiin. Siirtäkää tuoleja, niin että olette kasvokkain. Käyttäkää Liiketoiminnassa menestymisen kaavaa ja noudattakaa seuraavia ohjeita:

  1. Valitkaa jokin paikallinen yritys, jonka kaikki tuntevat edes jotenkin. Sitten yksi henkilö esittää jonkin kaavassa olevan kysymyksen. Esimerkiksi ”Näyttääkö tämän huonekaluliikkeen omistaja tietävän, mitä ihmiset haluavat ostaa?” Tai ”Näyttääkö siltä, että hän osaa myydä?”

  2. Toiset käyttävät minuutin tai pari vastatakseen kysymykseen kaavan periaatteiden mukaan sen perusteella, mitä he tietävät kyseisestä yrityksestä. Esimerkiksi ”Kyllä, omistaja tietää, mitä ihmiset arvostavat.” Tai ”Ei, omistaja ei näytä kovin hyvin osaavan lyödä kauppoja lukkoon.”

  3. Toistakaa toiminta kolme tai neljä kertaa.

  4. Keskustelkaa nyt omista liiketoimistanne. Teettekö te niitä asioita, joita menestyvät yrittäjät tekevät?

Toteuta:Ota parisi kanssa esiin sivut 13–14. Lukekaa ja keskustelkaa siitä, kuinka tarkkailette viikon varrella liikeyrityksiä.

Miksi Herra haluaa meidän olevan omavaraisia?

Keskustele:Miksi Herra haluaa meidän olevan omavaraisia?

Lue:Lukekaa oikealla oleva lainaus.

Keskustele:Millä tavalla pyrkimyksellämme perustaa liikeyritys tai laajentaa liiketoimintaa voi olla ”pyhä tarkoitus”, kuten vanhin Christofferson sanoi?

Lue:Herralla on voima auttaa meitä tulemaan omavaraisiksi. Hän on sanonut: ”Katso, minä olen Jumala; ja minä olen ihmeiden Jumala” (2. Nefi 27:23). Kun pyhitämme pyrkimyksemme menestyä liiketoimissamme pyhään tarkoitukseen tulla omavaraisiksi, Herra ohjaa meitä innoituksella. Kun osoitamme uskoamme kuuntelemalla Herran antamaa innoitusta ja noudattamalla sitä, Hän tekee ihmeitään ja saa pyrkimyksistämme aikaan jotakin paljon suurempaa kuin mihin koskaan pystyisimme omin voiminemme.

Tulosta