”Luku 1: Jeesus Kristus, Vapahtajamme ja Lunastajamme”, Kirkon presidenttien opetuksia: Thomas S. Monson, 2020

”Luku 1”, Opetuksia: Thomas S. Monson

Luku 1

Jeesus Kristus, Vapahtajamme ja Lunastajamme

”Jeesus on maailman Vapahtaja. Hän on koko ihmiskunnan Lunastaja. Hän on Jumalan Poika. Hän osoitti tien.”

Thomas S. Monsonin elämänvaiheita

Thomas S. Monson kutsuttiin jo 36-vuotiaana ”Kristuksen nimen erityiseksi todistajaksi koko maailmaan” (OL 107:23). Yli viiden vuosikymmenen ajan hän todisti Vapahtajan jumalallisesta tehtävästä julkisissa tilaisuuksissa ja yksityisissä tilanteissa eri puolilla maailmaa. Hän opetti voimallisesti Vapahtajan sovitusuhrista – Hänen kärsimyksestään Getsemanessa ja ristillä sekä Hänen elämänsä uhraamisesta. Hän todisti ylösnousemuksen todellisuudesta – Vapahtajan voitosta kuoleman yli sekä siitä, kuinka se takaa ikuisen elämän kaikille ja tuo lohtua ja rauhaa. Toistaen Vapahtajan sanat Lasarukselle presidentti Monson todisti, että kun me ”tulemme ulos” synnistä ja epäuskosta, Vapahtaja muuttaa koko sydämemme ja luontomme (ks. Joh. 11:43).

”[Jeesus Kristus] on totuuden opettaja – mutta Hän on enemmän kuin opettaja. Hän on esikuva täydellisestä elämästä – mutta Hän on enemmän kuin esikuva. Hän on suuri Parantaja – mutta Hän on enemmän kuin parantaja. Hän on kirjaimellisesti maailman Vapahtaja, Jumalan Poika, Rauhan Ruhtinas, Israelin Pyhä, ylösnoussut Herra, joka julisti: ’Katso, minä olen Jeesus Kristus, jonka profeetat todistivat tulevan maailmaan. – – Minä olen maailman valo ja elämä.’ [3. Nefi 11:10–11.] ’Minä olen ensimmäinen ja viimeinen; minä olen hän, joka elää, minä olen hän, joka teurastettiin; minä olen teidän puolustajanne Isän luona’ [OL 110:4].

Hänen todistajanaan todistan teille, että Hän elää ja että Hänen kauttaan myös me tulemme saamaan elämän.”¹

Jeesus Kristus ”on kirjaimellisesti maailman Vapahtaja, Jumalan Poika, Rauhan Ruhtinas, Israelin Pyhä”.

Thomas S. Monsonin opetuksia

Getsemanessa Jeesus Kristus kärsi ”sekä ruumiissa että hengessä” sovittaakseen meidän syntimme.

Me elimme ennen syntymäämme kuolevaisuuteen. Kuolevaisuutta edeltävässä tilassamme me emme epäilleet ollessamme Jumalan poikien ja tyttärien joukossa, jotka huusivat ääneen iloaan kuullessaan mahdollisuudesta tulla tähän haasteelliseen mutta välttämättömään kuolevaisuuteen [ks. Job 38:4–7]. Me tiesimme, että meidän tarkoituksenamme oli saada fyysinen ruumis, voittaa koettelemukset ja osoittaa, että pitäisimme Jumalan käskyt. Isämme tiesi, että kuolevaisuuden luonteeseen kuului, että meitä koeteltaisiin, että me tekisimme syntiä ja olisimme epätäydellisiä. Jotta meillä olisi kaikki mahdollisuudet onnistumiseen, Hän tarjosi Vapahtajan, joka kärsisi ja kuolisi meidän tähtemme. Sen lisäksi että Hän sovittaisi meidän syntimme, niin sovitustyöllään Hän myös voittaisi fyysisen kuoleman, jonka alaisia me olisimme Aadamin lankeemuksen tähden.

Ja niin Kristus, meidän Vapahtajamme, syntyi yli 2 000 vuotta sitten kuolevaiseen elämään tallissa Betlehemissä. Kauan ennustettu Messias oli tullut.

Jeesuksen lapsuudesta on kirjoitettu hyvin vähän. Pidän tästä Luukkaan kirjoittamasta jakeesta: ”Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä” [Luuk. 2:52]. Ja Apostolien teoissa on Vapahtajasta lyhyt lause, joka kertoo paljon: ”Hän kulki ympäri maata, teki hyvää” [Ap. t. 10:38].

Johannes kastoi Hänet Jordanissa. Hän kutsui kaksitoista apostolia. Hän siunasi sairaita. Hän sai rammat kävelemään, sokeat näkemään, kuurot kuulemaan. Hän jopa herätti kuolleita eloon. Hän opetti, Hän todisti ja Hän antoi meille täydellisen esimerkin, jota seurata.

Ja sitten maailman Vapahtajan palvelutehtävä kuolevaisuudessa läheni loppuaan. Viimeisen aterian apostoliensa kanssa Hän söi yläkerran huoneessa. Edessä olivat Getsemane ja Golgatan risti.

Kukaan tavallinen kuolevainen ei voi täysin käsittää sen merkitystä, mitä Kristus teki meidän tähtemme Getsemanessa. Hän itse kuvasi myöhemmin sitä kokemusta: ”[Tämä] kärsimys sai minut, tosiaankin Jumalan, suurimman kaikista, vapisemaan tuskasta ja vuotamaan verta joka huokosesta ja kärsimään sekä ruumiissa että hengessä” [OL 19:18].²

Mikään kertomus rukouksesta ei kosketa minua niin syvästi kuin Jeesuksen esittämä rukous Getsemanen puutarhassa. Mielestäni Luukas kuvailee sitä parhaiten:

”Jeesus – – meni – – Öljymäelle. Opetuslapset seurasivat häntä.

Tultuaan sinne Jeesus sanoi heille: ’Rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen.’

”Itse hän meni vähän edemmäs, kivenheiton päähän, polvistui ja rukoili:

’Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.’

”Silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä.

Suuressa tuskassaan Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin, niin että hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin.” [Luuk. 22:39–44.]³

Viimeisellä hetkellä Hän olisi voinut perääntyä. Mutta Hän ei tehnyt niin. Hän laskeutui kaiken alapuolelle, jotta Hän voisi pelastaa kaiken. Niin tehdessään Hän antoi meille elämän, joka ulottuu tämän kuolevaisen olemassaolon tuolle puolen. Hän pelasti meidät Aadamin lankeemuksesta.

Olen koko sieluni sopukoita myöten kiitollinen Hänelle.⁴

Jeesus Kristus ristiinnaulittiin, ja sitten Hän nousi ylös kuolleista saaden voiton kuolemasta ja varmistaen meidän pelastuksemme.

Getsemanen tuskan jälkeen, kun [Jeesuksen voimat] olivat jo ehtyneet, Hänet otettiin kiinni tylyin, karkein käsin ja vietiin Hannaksen, Kaifaksen, Pilatuksen ja Herodeksen eteen. Häntä syytettiin ja kirottiin. Ankarat iskut heikensivät entisestään Hänen tuskien piinaamaa ruumistaan. Veri valui pitkin Hänen kasvojaan, kun julma teräväpiikkisistä orjantappuroista muotoiltu kruunu painettiin väkisin Hänen päähänsä ja piikit lävistivät Hänen otsansa. Ja sitten vielä kerran Hänet vietiin Pilatuksen luo, joka antoi myöten vihaisen kansanjoukon huudoille: ”Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!” [Luuk. 23:21.]

Hänet ruoskittiin piiskalla, jonka moniin nahkasiimoihin oli punottu teräviä metallin ja luun palasia. Julman ruoskimisen jälkeen Hän nousi, kantoi kompastelevin askelin omaa ristiään, kunnes ei enää jaksanut edemmäs, ja toinen kantoi taakan Hänen puolestaan.

Viimein Golgata-nimisellä kukkulalla avuttomien seuraajien katsellessa sivusta Hänen runneltu ruumiinsa naulattiin ristiin. Häntä pilkattiin ja kirottiin ja halveksuttiin armotta. Ja kuitenkin Hän huudahti: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” [Luuk. 23:34.]

Tuskaisat tunnit kuluivat Hänen henkensä hiipuessa. Hänen rutikuivilta huuliltaan kuuluivat sanat: ”’Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.’ Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran.” [Luuk. 23:46.] – – Hänen eloton ruumiinsa asetettiin kiireesti mutta lempeästi lainahautaan.

Mitkään sanat kristikunnassa eivät merkitse minulle yhtä paljon kuin ne, jotka enkeli lausui itkevälle Magdalan Marialle ja toiselle Marialle, kun he viikon ensimmäisenä päivänä lähestyivät hautaa huolehtiakseen Herransa ruumiista. Enkeli sanoi:

”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta?

Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista.” [Luuk. 24:5–6.]

Meidän Vapahtajamme eli jälleen. Ihmiskunnan historian kaikista tapahtumista loistavin, lohdullisin ja rohkaisevin oli tapahtunut – voitto kuolemasta. Getsemanen ja Golgatan tuska ja piina oli pyyhitty pois. Ihmiskunnan pelastus oli taattu. – –

Tyhjä hauta tuona ensimmäisenä pääsiäisaamuna oli vastaus Jobin kysymykseen: ”Voiko ihminen herätä eloon, kun hän on kuollut?” [Job 14:14.] Kaikille ääneni kantamilla oleville julistan, että ihminen herää eloon, kun hän on kuollut. Me tiedämme sen, sillä meillä on ilmoitetun totuuden valo.

”Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä.

Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi.” [1. Kor. 15:21–22.]⁵

”Meidän Vapahtajamme eli jälleen. Ihmiskunnan historian kaikista tapahtumista loistavin, lohdullisin ja rohkaisevin oli tapahtunut – voitto kuolemasta.”

Vapahtajan ylösnousemus tuo rauhaa ja lohtua.

Vuosien mittaan olen kuullut ja lukenut lukemattomia todistuksia, joita ovat jakaneet kanssani ne, jotka todistavat ylösnousemuksen todellisuudesta ja jotka ovat saaneet suurimman hätänsä hetkinä Vapahtajan lupaamaa rauhaa ja lohtua.

Mainitsen vain osan yhdestä tällaisesta tapahtumasta. [Jokin aika sitten] sain koskettavan kirjeen eräältä seitsemän lapsen isältä, joka kirjoitti perheestään ja varsinkin pojastaan Jasonista, joka oli sairastunut 11-vuotiaana. Muutaman seuraavan vuoden kuluessa Jasonin sairaus toistui useita kertoja. Tämä isä kertoi, kuinka myönteinen asenne ja valoisa luonne Jasonilla oli huolimatta hänen horjuvasta terveydestään. Jason sai Aaronin pappeuden 12-vuotiaana, ja hän ”piti aina auliisti tehtävänsä erinomaisesti kunniassa, olipa hänen vointinsa hyvä tai huono”. Hän sai Kotka-partiolaisen merkkinsä 14-vuotiaana.

[Eräänä] kesänä pian 15-vuotispäivänsä jälkeen Jason vietiin taas kerran sairaalaan. Kerran kun isä meni tapaamaan Jasonia, hän huomasi, että tämän silmät olivat kiinni. Tietämättä, oliko Jason unessa vai hereillä, isä alkoi puhua hänelle lempeästi. ”Jason”, hän sanoi, ”tiedän, että olet kokenut paljon lyhyen elämäsi aikana ja että nykyinen terveydentilasi on vaikea. Vaikka edessäsi onkin jättimäinen taistelu, haluan, ettet koskaan menetä uskoasi Jeesukseen Kristukseen.” Isä kertoi, että hän hämmästyi, kun Jason avasi heti silmänsä ja sanoi selvällä, päättäväisellä äänellä: ”En koskaan!” Sitten Jason sulki silmänsä eikä sanonut enää muuta.

Hänen isänsä kirjoitti: ”Tällä yksinkertaisella julistuksella Jason ilmaisi yhden voimallisimmista, puhtaimmista todistuksista Jeesuksesta Kristuksesta, mitä olen koskaan kuullut. – – Kun hänen julistuksensa ”En koskaan!” sinä päivänä painui sieluuni, sydämeni täyttyi ilolla siitä, että taivaallinen Isäni oli siunannut minua niin että sain olla sellaisen mahtavan ja upean pojan isä. – – [Se] oli viimeinen kerta, jolloin kuulin hänen lausuvan todistuksensa Kristuksesta.”

Vaikka Jasonin perhe oli arvellut, että se olisi taas vain yksi rutiinisairaalajakso, Jason kuoli vajaat kaksi viikkoa myöhemmin. Yksi vanhempi veli ja sisko olivat tuolloin palvelemassa lähetystyössä. Toinen veli, Kyle, oli juuri saanut lähetystyökutsunsa. Itse asiassa kutsu oli tullut odotettua aikaisemmin, ja – – vain viikko ennen Jasonin kuolemaa perhe kokoontui Jasonin sairaalahuoneeseen, jotta Kylen lähetystyökutsu voitaisiin avata siellä koko perheen kesken.

Tämä isä liitti minulle lähettämäänsä kirjeeseen valokuvan, jossa Jason oli sairaalavuoteessaan ja vuoteen vierellä seisoi hänen isoveljensä Kyle pidellen lähetystyökutsuaan. Valokuvan alle oli kirjoitettu tämä kuvateksti: ”Kutsuttuina palvelemaan lähetystyössä yhdessä – kummallakin puolen verhoa.”

Jasonin veli ja sisko, jotka jo palvelivat lähetystyössä, lähettivät ihanat, lohdulliset kirjeet kotiin luettaviksi Jasonin hautajaisissa. Hänen siskonsa, joka palveli Buenos Airesin läntisellä lähetyskentällä Argentiinassa, kirjoitti muun muassa näin:

”Minä tiedän, että Jeesus Kristus elää, ja koska Hän elää, myös me kaikki, mukaan lukien rakas Jasonimme, elämme jälleen. – – Me voimme saada lohtua siitä varmasta tiedosta, joka meillä on, että meidät on sinetöity yhteen iankaikkiseksi perheeksi. – – Jos me teemme kaikkein parhaamme totellaksemme ja toimiaksemme paremmin tässä elämässä, me näemme [hänet jälleen].”

Hän jatkoi: ”[Eräs] pyhien kirjoitusten kohta, josta olen pitänyt kauan, saa nyt uuden merkityksen ja tärkeyden tänä aikana. – – Johanneksen ilmestys, luku 21, jae 4: ’Ja [Jumala] pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.’”

Rakkaat veljeni ja sisareni, syvimmän surumme hetkenä me voimme saada syvällisen rauhan enkelin sanoista sinä ensimmäisenä pääsiäisaamuna: ”Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista” [Matt. 28:6].

Hän on noussut! Hän on noussut!
Iloiten nyt kertokaa:
Jeesus haudastaan on noussut,
Riemuitkoon siis kaikki maa.
Kuolon kahleet katkesi,
Kristus voiton saavutti.
[”Hän on noussut!”, MAP-lauluja, 123]

Yhtenä Hänen erityisenä todistajanaan maan päällä tänä päivänä – – julistan, että tämä on totta.⁶

Jeesus Kristus voi muuttaa meitä, kun seuraamme Häntä.

Kun te ja minä vaellamme polkua, jota Jeesus vaelsi, kuunnelkaamme sandaalien peittämien jalkojen ääntä. Tarttukaamme Puusepän käteen. Silloin tulemme tuntemaan Hänet. – – Hän lausuu meille – – sanat: ”Seuraa sinä minua” ja määrää meidät tekemään työtä, joka Hänellä on suoritettavana meidän aikaamme varten. Hän käskee, ja niille, jotka tottelevat Häntä, olivatpa he viisaita tai yksinkertaisia, Hän on ilmoittava itsensä siinä uurastuksessa, niissä ristiriidoissa, niissä kärsimyksissä, joita he tulevat kokemaan Hänen seurassaan; ja he tulevat oman kokemuksensa kautta tietämään, kuka Hän on.

Me havaitsemme, että Hän on enemmän kuin Betlehemin lapsi, enemmän kuin puusepän poika, enemmän kuin suurin koskaan elänyt opettaja. Me tulemme tuntemaan Hänet Jumalan Poikana. Hän ei koskaan veistänyt patsasta, ei maalannut taulua, ei kirjoittanut runoa tai johtanut sotajoukkoa. Hän ei koskaan kantanut hallitsijan kruunua, ei pitänyt kädessään valtikkaa tai kietonut harteilleen purppuraviittaa. Hänen anteeksiantonsa oli ääretön, Hänen kärsivällisyytensä loputon, Hänen rohkeutensa rajaton.

Jeesus muutti ihmisiä. Hän muutti heidän tapojaan, käsityksiään, pyrkimyksiään. Hän muutti heidän mielenlaatunsa, heidän asenteensa, heidän luonteensa. Hän muutti ihmisten sydämen.

Mieleen tulee kalastaja nimeltä Simon, jonka te ja minä tunnemme paremmin Pietarina, pääapostolina. Epäilevä, heikkouskoinen, kiivas Pietari oli muistava yön, jona Jeesus vietiin ylipapin luo. Tämä oli yö, jolloin muutamat väkijoukosta ”alkoivat nyt sylkeä [Vapahtajan päälle]. He peittivät hänen kasvonsa, iskivät häntä nyrkillä – –. Vartijatkin löivät häntä.” (Mark. 14:65.)

Missä oli Pietari, joka oli luvannut kuolla Hänen kanssaan ja olla Häntä koskaan kieltämättä? Pyhä kirja ilmoittaa: ”Pietari seurasi Jeesusta jonkin matkan päässä ylipapin palatsin pihaan saakka. Hän istuutui palvelusväen joukkoon ja lämmitteli tulen ääressä.” (Mark. 14:54.) Tämä oli yö, jona Pietari Mestarin ennustuksen täyttäen todellakin kielsi Hänet kolme kertaa. Tönimisen, ivahuutojen ja lyöntien keskellä Herra, nöyryytyksensä tuskassa, hiljaisuutensa ylevyydessä, kääntyi ja katsoi Pietariin.

Eräs kronikoitsija on kuvannut muutosta: ”Se riitti. [Pietari] ei enää pelännyt vaaraa, ei pelännyt enää kuolemaa. [Hän] ryntäsi – – yöhön – – kohdatakseen aamunkoiton. – – Tämä katumuksentekijä, jonka sydän oli särkynyt, [seisoi] oman omantuntonsa tuomiolla, ja siinä hänen vanha elämänsä, hänen vanha häpeänsä, hänen vanha heikkoutensa, hänen vanha minänsä tuomittiin siihen Jumalan mielen mukaisen murheen kuolemaan, jonka oli määrä johtaa uuteen ja jalompaan syntymään.” (Frederic W. Farrar, The Life of Christ, 1964, s. 604.)

Oli myös tarsolainen Saulus [myöhemmältä nimeltään Paavali]. – – Eräänä päivänä hän kohtasi Jeesuksen, ja katso, kaikki tuli uudeksi. Siitä päivästä kuolemaansa asti Paavali kehotti ihmisiä hylkäämään vanhan minänsä ja pukemaan ylleen uuden ihmisen, ”joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää” (Ef. 4:22, 24).

Ajan kuluminen ei ole muuttanut Lunastajan kykyä muuttaa ihmisten elämää. Niin kuin Hän sanoi kuolleelle Lasarukselle, niin Hän sanoo teille ja minulle: ”Tule ulos!” (Joh. 11:43.) Tule ulos epäilyksen epätoivosta.

Tule ulos synnin murheesta. Tule ulos epäuskon kuolemasta. Tule ulos uuteen elämään. Tule ulos.

Kun teemme niin ja ohjaamme askeleemme niille poluille, joita Jeesus vaelsi, muistakaamme Jeesuksen antama todistus: ”Katso, minä olen Jeesus Kristus, jonka profeetat todistivat tulevan maailmaan. – – Minä olen maailman valo ja elämä.” (3. Nefi 11:10–11.) ”Minä olen ensimmäinen ja viimeinen; minä olen hän, joka elää, minä olen hän, joka teurastettiin; minä olen teidän puolustajanne Isän luona” (OL 110:4.)⁷&

Vapahtajamme sydän on täynnä rakkautta.

Sakramenttikokouksissamme laulamme usein tämän laulun:

Oi Jeesuksen laupeus, mi mua varjoaa,
Oi armoa suurta, mink aina Hän tarjoaa.
Hän kärsi mun vuokseni ristiä kantaen
Hän vertansa vuodatti henkensä antaen. – –

Oi naulitut kädet, mi velkamme maksoivat!
Mik uhri ja sääli näin kärsiä jaksoivat!
Käyn armonsa istuimen juurelle kiittäen
Ja polvistun käteni yhtehen liittäen. 
[”Oi Jeesuksen laupeus”, MAP-lauluja, 116]

Minua ihmetyttää suuresti se Jeesuksen rakkaus, joka varjoaa minua ja teitä. Ajattelen Hänen rakkauttaan Getsemanessa. Ajattelen Hänen rakkauttaan autiomaassa. Ajattelen Hänen rakkauttaan Lasaruksen haudalla, rakkautta, jota Hän osoitti Golgatan kukkulalla, avoimella haudalla ja myös ilmestyessään pyhässä lehdossa Isänsä kanssa ja puhuessaan nuo unohtumattomat sanat Joseph Smithille. Kiitän Jumalaa Hänen rakkaudestaan, kun Hän antoi ainosyntyisen Poikansa lihassa, Jeesuksen Kristuksen, teidän edestänne ja minun edestäni. Kiitän Herraa rakkaudesta, jota Hän osoitti antamalla henkensä, että me saisimme iankaikkisen elämän.

– – Jeesus on maailman Vapahtaja. Hän on koko ihmiskunnan Lunastaja. Hän on Jumalan Poika. Hän osoitti tien. Muistatte, että Jeesus täytti mielensä totuudella. Jeesus täytti elämänsä palvelulla. Jeesus täytti sydämensä rakkaudella. Kun me noudatamme [tuota esimerkkiä] – – ja kirjaimellisesti täytämme mielemme totuudella, elämämme palvelulla ja sydämemme rakkaudella, me voimme jonakin päivänä olla kelvolliset kuulemaan Vapahtajamme sanat: ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!” (Matt. 25:21.)⁸

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Kysymyksiä

Pohdi presidentti Monsonin opetuksia Vapahtajan kärsimyksestä Getsemanessa (ks. osa 1). Mitä tunnet, kun pohdit Vapahtajan puolestasi antamaa uhria? Mitä voimme oppia Vapahtajan rukouksesta Getsemanessa?
Presidentti Monson sanoi, että Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus on ”ihmiskunnan historian kaikista tapahtumista loistavin, lohdullisin ja rohkaisevin” (osa 2). Mitä siunauksia meille tulee Vapahtajan ylösnousemuksen ansiosta?
Mitä voimme oppia presidentti Monsonin kertomuksesta osassa 3? Kuinka ylösnousemuksen todellisuus on auttanut sinua tuntemaan ”Vapahtajan lupaamaa rauhaa ja lohtua”?
Presidentti Monson tähdensi, että Jeesus voi muuttaa meitä (ks. osa 4). Mitä meidän täytyy tehdä, jotta Vapahtaja voi muuttaa meitä? Kuinka Hän on muuttanut sinun elämääsi?
Käy läpi presidentti Monsonin opetukset siitä, kuinka Vapahtaja osoitti rakkauttaan (ks. osa 5). Milloin olet tuntenut Vapahtajan rakastavan sinua? Kuinka voimme täydemmin huomata rakkauden, jota Jeesus tarjoaa meille? Kuinka voimme osoittaa rakkauttamme ja kiitollisuuttamme Häntä kohtaan? Kuinka voimme ”[täyttää] sydämemme rakkaudella”?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia

Jes. 25:8; 2. Tess. 3:16; 2. Nefi 25:12; Moosia 15:18; Alma 5:48; 38:9; 3. Nefi 27:27; OL 88:15–16; 93:33–34

Opetusvihje

”Vilpittömillä Kristuksen kaltaisen rakkauden ilmauksilla on suuri voima pehmittää sellaisen [henkilön] sydäntä, jolla on haasteita evankeliumin kanssa. Usein tämän henkilön täytyy vain saada tietää, että häntä tarvitaan ja häntä rakastetaan. – – Se voi olla niinkin yksinkertaista kuin että pyydämme häntä osallistumaan seuraavan oppitunnin aikana – kertomaan jonkin kokemuksen tai ajatuksia pyhien kirjoitusten kohdasta.” (Opettaminen Vapahtajan tavalla, 2016, s. 9.)