”Luku 24: Henki, jota tunnemme jouluna”, Kirkon presidenttien opetuksia: Thomas S. Monson, 2020

”Luku 24”, Opetuksia: Thomas S. Monson

Luku 24

Henki, jota tunnemme jouluna

”Kristuksen Henki tulee elämäämme nimenomaan antamalla eikä saamalla.”

Thomas S. Monsonin elämänvaiheita

Eräs poikavuosien kokemus joulukuvaelmassa teki rakkaan vaikutuksen presidentti Monsoniin. Hän selitti myöhemmin:

”Kotona minulla on yhdessä syrjäisessä nurkassa musta pieni kävelykeppi, jonka kahva on alpakkaa. Se kuului kerran kaukaiselle sukulaiselleni. Miksi olen säilyttänyt sitä nyt jo yli 70 vuoden ajan? Siihen on erityinen syy.

Poikasena osallistuin seurakuntamme joulunäytelmään. Minulla oli etuoikeus olla yksi kolmesta idän tietäjästä. Pääni ympäri oli kiedottu huivi, hartioillani oli äidin pianotuolin päällinen ja kädessäni musta keppi, ja minä lausuin vuorosanani:

’Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.’ (Matt. 2:2.)

En muista kaikkia sen kuvaelman sanoja, mutta muistan elävästi, mitä sydämessäni liikkui, kun me kolme tietäjää katsoimme ylös ja näimme tähden, matkasimme näyttämön poikki, löysimme Marian Jeesus-lapsen kanssa, kumarruimme maahan ja palvelimme Häntä ja avasimme aarteemme ja annoimme lahjamme: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.

Minulle oli mieleen varsinkin se, ettemme palanneet pahan Herodeksen luo kavaltamaan Jeesus-lasta, vaan tottelimme Jumalaa ja poistuimme toista tietä.

Vuodet ovat vierineet, mutta sillä joulukepillä on edelleen erityinen paikka kodissani, ja sydämessäni on tunne vihkiytymisestä Kristukselle.”¹

tietäjiä ja kameleita — ”Jerusalemiin tuli – – tietäjiä. He kysyivät: ’Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.’” (Matt. 2:2.)

Thomas S. Monsonin opetuksia

Taivaallinen Isämme antoi meille lahjana Poikansa Jeesuksen Kristuksen.

Betlehemin lapsen syntyessä maailma sai suuren lahjan – aseita väkevämmän voiman, keisarin rahoja kestävämmän rikkauden. Tästä lapsesta oli tuleva kuninkaiden Kuningas ja herrain Herra, luvattu Messias, Jeesus Kristus, Jumalan Poika.²

Herran syntymää edeltävänä päivänä Hänen äänensä tuli Nefille sanoen: ”Nosta pääsi ja ole rohkealla mielellä, sillä katso, aika on käsillä ja tänä yönä merkki annetaan, ja huomispäivänä minä tulen maailmaan osoittamaan maailmalle, että minä toteutan kaiken sen, mitä olen käskenyt puhua pyhien profeettojeni suulla” [3. Nefi 1:13].

Mitä muinaiset pyhät profeetat julistivat? Yli 700 vuotta ennen Kristuksen syntymää Jesaja profetoi: ”Sen tähden Herra antaa itse teille merkin: neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel” [Jes. 7:14].

Amerikan mantereella kuningas Benjamin sanoi: ”Sillä katso, aika tulee, eikä ole kaukana, jolloin Herra Kaikkivaltias – – tulee voimassa – – ja asuu tomumajassa – –. Hän on kärsivä koetuksia ja ruumiin tuskaa – –. Ja hänen nimensä on oleva Jeesus Kristus, Jumalan Poika, taivaan ja maan Isä, kaiken Luoja alusta asti; ja hänen äitinsä nimi on oleva Maria.” [Moosia 3:5, 7–8.]

Sitten koitti tuo vertaansa vailla oleva yö, jolloin paimenet olivat ulkona vartioimassa laumaansa ja Herran enkeli ilmestyi heille ilmoittaen: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon – –. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” [Luuk. 2:10–11.]

Paimenet menivät kiireesti seimen luo kunnioittamaan Kristusta Herraa. Myöhemmin Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä, jotka kysyivät: ”’Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.’ – – Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.” [Matt. 2:2, 10–11.]

Siitä ajasta lähtien lahjojen antamisen henki on täyttänyt jokaisen kristityn mielen hänen viettäessään joulunaikaa. Taivaallinen Isämme antoi meille Poikansa Jeesuksen Kristuksen. Tuo kallisarvoinen Poika antoi meille elämänsä, sovituksen ja voiton haudasta.³

Jeesus pyytää meitä antamaan itsestämme muistona kaikesta siitä, mitä Hän on antanut.

Jokaisen kannattaisi ehkä kysyä tänään itseltään: Minkä lahjan Jumala haluaisi minun antavan Hänelle tai muille tänä kallisarvoisena aikana vuodesta?

Saanen vastata tuohon kysymykseen ja julistaa teille kaikella juhlallisuudella, että taivaallinen Isämme haluaa jokaisen lapsistaan antavan Hänelle kuuliaisuuden lahjan, niin että kaikki todella rakastavat Herraa Jumalaamme koko sydämestämme, koko mielestämme ja koko voimastamme. Olen varma, että sitten Hän odottaa meidän rakastavan lähimmäisiämme niin kuin itseämme.

Jos Herra olisi täällä tänään, en yllättyisi, jos Hän neuvoisi meitä antamaan auliisti itsestämme ja kieltäisi meitä olemasta itsekkäitä, ahneita, riitaisia tai riidanhaluisia.⁴

Hän syntyi tallissa, Hänen kehtonaan oli seimi, Hän tuli taivaasta elämään maan päällä kuolevaisena ihmisenä ja perustamaan Jumalan valtakunnan. Hänen ihmeellinen evankeliuminsa muovasi uudelleen maailman ajattelutavan. Hän eli meidän vuoksemme ja kuoli meidän tähtemme. Mitä me voimme puolestamme antaa Hänelle?

Rakastan näitä englantilaisen runoilijan Christina Rossettin kirjoittamia sanoja:

Mitä Hänelle antaa
näin köyhänä voisin?
Jos olisin paimen,
niin karitsan toisin,
ja kultaa ja mirhaa,
jos tietäjä oisin.
Mitä minä voin antaa?
Hälle sydämeni soisin.
[Julkaisussa Best-Loved Poems of the LDS People, toim. Jack M. Lyon ja muut, 1996, s. 166–167.] – –

Antakaamme niin kuin Vapahtaja antoi. Se, että antaa itsestään, on pyhä lahja. Me annamme itsestämme kaiken sen muistoksi, mitä Vapahtaja on antanut. Antakaamme niiden lahjojen lisäksi, jotka lopulta särkyvät tai jäävät unohduksiin, myös lahjoja, joilla on iankaikkista arvoa. Kuinka paljon parempi maailma olisikaan, jos me kaikki antaisimme ymmärryksen ja myötätunnon lahjoja, palvelemisen ja ystävyyden lahjoja, ystävällisyyden ja hyväntahtoisuuden lahjoja.⁵

Maria, Joosef ja Jeesus-lapsi — ”[Jeesus Kristus] syntyi tallissa, Hänen kehtonaan oli seimi – –. Hän eli meidän vuoksemme ja kuoli meidän tähtemme. Mitä me voimme puolestamme antaa Hänelle?”

Se, joka antaa rahaa, antaa paljon, se, joka antaa aikaa, antaa enemmän, mutta se, joka antaa itsestään, antaa kaiken. Olkoon tämä kuvaus meidän joululahjoistamme.⁶

Mitä te ja minä annamme joululahjaksi tänä vuonna? Antakaamme elämässämme kiitollisuuden lahja Herrallemme ja Vapahtajallemme elämällä Hänen opetustensa mukaan ja seuraamalla Hänen jalanjälkiään. Hänestä kerrotaan, että Hän ”kulki ympäri maata, teki hyvää” [Ap. t. 10:38]. Kun me teemme samoin, saamme joulun hengen omaksemme.⁷

Joulun hengen saa puhkeamaan nimenomaan antaminen, ei saaminen.

”Mitä sait joululahjaksi?” on yleismaailmallinen kysymys lasten kesken vuoden suurimman juhlan jälkeisinä päivinä. – – Jos muutamme vain yhden sanan joulua koskevassa kysymyksessämme, tulos on aivan erilainen. ”Mitä annoit joululahjaksi?”⁸

Parhaimmissa joulumuistoissamme ei yleensä ole kyse niinkään maallisista tavaroista kuin perheistä, rakkaudesta, laupeudesta ja välittämisestä.⁹

Joulunviettomme tulisi kuvastaa Vapahtajan opettamaa rakkautta ja epäitsekkyyttä. Joulun hengen saa puhkeamaan täyteen kukkaan antaminen, ei saaminen. Olemme ystävällisempiä toisiamme kohtaan. Ojennamme rakastaen auttavan kätemme vähempiosaisille. Meidän sydämemme herkistyy. Annamme anteeksi vihollisillemme, muistamme ystäviämme ja olemme kuuliaisia Jumalalle. Joulun henki valaisee sielun maisemaikkunan, ja me käännämme katseemme maailman kiireisestä elämästä ja kiinnostumme enemmän ihmisistä kuin tavaroista. Oivaltaaksemme joulun hengen todellisen merkityksen ajatelkaamme sitä Kristuksen henkenä.¹⁰

Muutamia vuosia sitten sain nimettömän kirjeen eräältä hyväsydämiseltä hammaslääkäriltä, joka osoitti veljellistä rakkautta ja hyvää tahtoa. Haluaisin jakaa kirjeen kanssanne:

”Rakas presidentti Monson,

tunnen olleeni saamaton, sillä minun olisi pitänyt lähettää sinulle kiitosviesti jo aikaisemmin. Viime joulukuussa kuuntelin, kun puhuit joulun hartaustilaisuudessa. Kerroit eräästä iäkkäästä naisesta, jolla ei ollut varaa maksaa hiljattain ostamansa auton rekisteröintimaksua. Muut tulivat hänen avukseen. Se kosketti kaikkia asianosaisia.

Olen ammatiltani hammaslääkäri. Pian tuon jouluhartauden jälkeen vastaanottoapulaiseni ilmoitti minulle, että eräs hänen tuttavansa oli tulossa vastaanotolleni. Tällä naisella oli ongelmia kahden hampaansa kanssa. Vastaanottoapulaiseni tunsi naisen ja kertoi minulle hänen tilanteestaan. Naisella oli monia taakkoja kannettavanaan. Perheyritys, jota hän johti, menestyi huonosti, ja perheellä oli kolmen kuukauden vuokrat maksamatta. Heillä oli viisi lasta, suurin osa jo aikuisia, mutta kaikki lapset olivat muuttaneet takaisin kotiin vaikeiden henkilökohtaisten olosuhteidensa vuoksi. Pelkällä tahdonvoimallaan tämä nainen oli pitänyt perheensä koossa jonkin aikaa. Nyt kaksi hammasta oli katkennut.

Nainen saapui hänelle varattuna aikana ja kertoi hammasvaivoistaan. Hän kysyi, saisiko hän laskulle maksuaikaa. Hän selitti minulle, että hänen perheensä oli kokenut useita taloudellisia takaiskuja ja että he olivat vasta hiljattain alkaneet maksaa joitakin erääntyneitä laskuja.

Vakuutin naiselle, että hän saisi minulta luottoa. Hän kysyi, voisinko sillä kerralla korjata vain toisen katkenneista hampaista. Vakuutin hänelle voivani tehdä niin, ja sitten aloitimme.

Koska minulla oli aikaa, korjasin molemmat hampaat, mistä nainen oli kiitollinen. Kun työ oli valmis, sinun puheesi mielessäni kerroin naiselle, että ellei hän loukkaantuisi, haluaisin antaa hänelle joululahjaksi tekemäni työn, josta ei tulisi laskua. Hän oli ihmeissään. Saatoin tuntea hänen kantamansa paineen ja rasituksen syvyyden, kun hillittömät kiitollisuuden kyyneleet virtasivat vuolaina pienen vaatimattoman ystävällisen teon vuoksi. Kukaan ei ollut varmaan tehnyt hänelle pienintäkään palvelusta vuosikausiin. Pystymättä puhumaan hän lähti vastaanotolta.

Sekä hammashoitajani että vastaanottoapulaiseni olivat niin liikuttuneita naisen reaktiosta, että hekin [vuodattivat] kyyneliä ja pystyivät tuskin puhumaan. Minä puolestani olin kaksinkertaisesti iloinen. Ensiksi, koska näin, miten sellaisella vaatimattomalla teolla oli niin onnellinen vaikutus toiseen ihmiseen. Ja toiseksi, koska kerrankin elämässäni sain kokea potilaan lähtevän vastaanotoltani itkien ilosta eikä kivusta!

Parhaimmat terveiseni sinulle!

Parhain terveisin

eräs veli evankeliumissa.”¹¹

Joku on sanonut osuvasti: ”Me luomme elantomme sillä, mitä me hankimme, mutta me luomme elämän sillä, mitä me annamme.” Kristuksen Henki tulee elämäämme nimenomaan antamalla eikä saamalla.¹²

Jumalan antamat lahjat kestävät.

Kohdistakaamme ajatuksemme niihin Jumalalta tulleisiin lahjoihin, jotka kestävät. Olen valinnut pitkästä luettelosta vain neljä:

Syntymän lahja
Rauhan lahja
Rakkauden lahja
Iankaikkisen elämän lahja

Ensiksi, syntymän lahja. Se on annettu meille kaikille. Me saimme jumalallisen etuoikeuden lähteä taivaallisesta kodistamme ja asettua asumaan lihalliseen ruumiiseen sekä osoittaa elämällämme olevamme kelvollisia ja soveliaita palaamaan jonakin päivänä taivaallisen Isän ja rakkaidemme luo ja valtakuntaan, jota kutsutaan selestiseksi. Isämme ja äitimme antoivat meille tämän ihmeellisen lahjan. Meidän velvollisuutenamme on osoittaa kiitollisuuttamme teoillamme elämämme aikana. – –

Toiseksi, rauhan lahja. Myrskyävässä maailmassa, jossa me elämme, liikenteen melu, tiedotusvälineiden äänekkäät mainokset ja pelkät ajankäytöllemme asetetut vaatimukset – puhumattakaan maailman ongelmista – aiheuttavat päänsärkyä, tuottavat tuskaa ja imevät selviytymiseen tarvittavan voimamme. Sairauden taakka tai murhe rakkaamme siirryttyä pois keskuudestamme saa meidät polvillemme anomaan taivaallista apua. Muinoin eläneiden lailla me saatamme kysyä: ”Eikö edes Gileadissa ole balsamia” [Jer. 8:22]? – –

Hän, joka oli murheen taakan alla ja joka tunsi surun, vetoaa jokaiseen ahdistettuun sydämeen ja antaa rauhan lahjan: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” [Joh. 14:27.]

Hän lähettää sanansa lähetyssaarnaajien välityksellä, jotka palvelevat kaikkialla ja julistavat Hänen hyvän sanoman evankeliumiaan ja rauhan tervehdystään. – – Hän antaa lahjansa kullekin erikseen: ”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen.” [Ilm. 3:20.]

Avain rauhaan on rukoileminen. Sydämen tunteet, jotka ilmaistaan nöyrästi sen sijaan, että lausuttaisiin pelkkiä sanoja, tuovat etsimämme rauhan. – –

Kolmanneksi, rakkauden lahja. ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?” kysyi lainopettaja, joka puhui Jeesukselle. Vastaus tuli viipymättä:

”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.

Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.

Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” [Matt. 22:36–39.]

Toisen kerran Herra opetti: ”Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua” [Joh. 14:21]. Pyhät kirjoitukset ovat täynnään kohtia, jotka puhuvat rakkauden tärkeydestä ja sen merkityksestä meidän elämässämme. Mormonin kirja opettaa meille, että aito rakkaus on Kristuksen puhdasta rakkautta [ks. Moroni 7:47]. Mestari itse antoi meille ihanteellisen esimerkin seurattavaksi. – –

Neljänneksi, elämän lahja – kuolemattomuuden lahja. Meidän taivaallisen Isämme suunnitelma sisältää todellisen rakkauden suurimman ilmauksen. Kaikki se, mikä meille on rakasta – meidän perheemme, ystävämme, ilomme, tietomme, todistuksemme – katoaisi, ellei olisi Isäämme ja Hänen Poikaansa, Herraa Jeesusta Kristusta. Kallisarvoisimpien ajatusten ja kirjoitusten joukossa tässä maailmassa on tämä jumalallinen totuus: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” [Joh. 3:16]. – –

Antakaamme auliisti Hänelle, joka on niin runsaskätisesti antanut meille, elämällä ja rakastamalla siten kuin Hän ja Hänen Poikansa niin kärsivällisesti ovat opettaneet.¹³

Löydämme joulun todellista iloa, kun keskitymme joulunvietossamme Vapahtajaan.

[Jotta] voimme ryhtyä menestyksellisesti etsimään Jeesusta, meidän täytyy varata Hänelle aikaa elämässämme ja tilaa sydämessämme. Näinä kiireisinä aikoina monilla on aikaa golfiin, aikaa ostoksiin, aikaa työhön, aikaa leikkiin – mutta ei aikaa Kristukselle. – –

Onko meistä kiusallista muistaa, että Maria ”synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa” (Luuk. 2:7.) Ei tilaa, ei tilaa, ei tilaa. Niin on aina ollut.

– – Muinaiset paimenet etsivät Jeesus-lasta. Mutta me etsimme Jeesusta Kristusta, vanhempaa Veljeämme, Välimiestämme Isän luona, Lunastajaamme, pelastuksemme Aikaansaajaa [ks. Hepr. 5:9], Häntä, joka oli alussa Isän luona, Häntä, joka otti päälleen maailman synnit ja kuoli omasta tahdostaan, että me voisimme elää ikuisesti. Tätä Jeesusta me etsimme.¹⁴

Tähän aikaan vuodesta on varsin tavallista ”tehdä liikaa”. Otamme ehkä hoitaaksemme liian paljon suhteessa siihen aikaan ja energiaan, mitä meillä on. Rahamme eivät kenties riitä kaikkeen siihen, mitä meidän mielestämme täytyy hankkia. Pyrkimyksemme joulun aikaan johtavat usein siihen, että tunnemme itsemme rasittuneiksi, tyhjiin puristetuiksi ja loppuun ajetuiksi aikana, jolloin meidän pitäisi sen sijaan tuntea Betlehemin lapsen syntymäjuhlan yksinkertaista iloa.¹⁵

Minua murehduttaa nähdä, kuinka joulussa on yhä vähemmän kyse Kristuksesta ja yhä enemmän mainonnasta ja myynnistä, juhlista ja lahjoista. Ja siltikin – joulu on sellainen, millaisen me siitä teemme. Kaikista häiriötekijöistä huolimatta me voimme pitää huolen siitä, että meidän joulunviettomme keskittyy Kristukseen. Ellemme ole jo tehneet niin, me voimme luoda itsellemme ja perheellemme jouluperinteitä, jotka auttavat meitä saamaan joulun hengen ja säilyttämään sen.¹⁶

Löydämme [joulun] todellista iloa, kun keskitymme joulunvietossamme Vapahtajaan. Voimme säilyttää Hänet ajatuksissamme ja elämässämme, kun teemme sitä työtä, jota Hän haluaisi meidän tekevän täällä maan päällä. Noudattakaamme erityisesti tänä aikana Hänen esimerkkiään, kun rakastamme ja palvelemme lähimmäisiämme. – –

perhe kokoamassa seimiasetelmaa — ”Me voimme luoda itsellemme ja perheellemme jouluperinteitä, jotka auttavat meitä saamaan joulun hengen ja säilyttämään sen.”

Tuokaamme jouluun sen todellinen merkitys. Se ei ole vain hopeakoristeita ja koristenauhoja, paitsi jos olemme tehneet siitä sellaisen omassa elämässämme. Joulun henki on antamista ilman ajatusta vastalahjasta. – – Se on aikaa, jolloin ymmärrämme mitä syvimmin, että mitä enemmän rakkautta me annamme, sitä enemmän sitä on jäljellä muille. – –

Kun joulunaika kietoo ympärillemme kaiken loistonsa, etsikäämme tietäjien lailla erityistä kirkasta tähteä johdattamaan meitä kohti jouluista mahdollisuuttamme lähimmäistemme palveluksessa. Tehkäämme kaikki hengessä matka Betlehemiin ottaen mukaamme lempeän, rakastavan sydämen lahjanamme Vapahtajalle.¹⁷

Meillä kenelläkään ei ole parempaa aikaa kuin nyt, juuri tänä joulun aikana, omistautua jälleen Jeesuksen Kristuksen opettamille periaatteille. Olkoon se aikaa, joka saa lasten silmät loistamaan ja nostattaa naurun heidän huulilleen. Olkoon se aikaa kohottaa niiden elämää, jotka elävät yksinäisyydessä. Olkoon se aikaa kutsua yhteen perheemme, tuntea läheisyyttä lähellämme olevia kohtaan ja läheisyyttä myös niitä kohtaan, jotka ovat poissa.

Olkoon se aikaa rukoilla rauhan puolesta, vapauden periaatteiden säilymisen puolesta ja niiden ihmisten varjeltumisen puolesta, jotka ovat kaukana meistä. Olkoon se aikaa unohtaa itsemme ja löytää aikaa muille. Olkoon se aikaa hylätä se, millä ei ole merkitystä, ja aikaa tähdentää todellisia arvoja. Olkoon se rauhan aikaa, koska olemme löytäneet rauhan Hänen opetuksistaan.

Ennen kaikkea olkoon se aikaa, jolloin muistamme Vapahtajamme, Jeesuksen Kristuksen, syntymää, jotta voimme yhtyä enkelien lauluun, paimenien iloon ja tietäjien osoittamaan kunnioitukseen.¹⁸

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Kysymyksiä

Presidentti Monson kuvaili taivaallisen Isän antamaa Poikansa lahjaa suureksi lahjaksi (ks. osa 1). Kuinka voimme osoittaa kiitollisuutta taivaalliselle Isälle Hänen Poikansa lahjasta?
Presidentti Monson on opettanut: ”Se, että antaa itsestään, on pyhä lahja” (osa 2). Tarkastele lahjoja, joita presidentti Monson kannusti meitä antamaan itsestämme. Milloin olet saanut hänen mainitsemansa kaltaisia lahjoja? Mitä lahjoja Jumala mahtaa haluta sinun antavan Hänelle tai muille tänä jouluna?
Tarkastele presidentti Monsonille lähetettyä kirjettä (ks. osa 3). Millä tavoin jokin antelias teko mahtaa tuoda joulun hengen antajalle ja saajalle? Mitä vaatimattomia ystävällisiä tekoja olet huomannut omassa elämässäsi? Pohdi, minkä nimenomaisen aikaa, kykyjä tai keinoja vaativan lahjan aiot antaa. Esimerkiksi se voi olla niinkin yksinkertaista kuin että on hyvä kuuntelija tai osoittaa myötätuntoa jotakuta apua tarvitsevaa kohtaan.
Presidentti Monsonin opetuksiin lahjoista, jotka kestävät, sisältyy ”rakkauden lahja” (osa 4). Kuinka sinä annat rakkauden lahjan? Kuinka olet nähnyt muiden antavan tämän lahjan? Miksi taivaalliselle Isälle on tärkeää, että me rakastamme lähimmäisiämme?
Presidentti Monson opetti, että me löydämme joulun todellista iloa, ”kun keskitymme joulunvietossamme Vapahtajaan” (osa 5). Kuinka huolehdit siitä, että keskityt jouluna Vapahtajaan? Presidentti Monson opetti myös, että ”mitä enemmän rakkautta me annamme, sitä enemmän sitä on jäljellä muille” (osa 5). Kuinka olet huomannut, että muiden rakastaminen lisää kykyäsi rakastaa?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia

Matt. 1–2; Luuk. 2; Joh. 1:1–14; Gal. 4:4–5; 1. Nefi 11:13–23; 2. Nefi 17:14–16; Alma 7:10–12; OL 76:40–43; Moos. 6:57–62

Tutkimisen avuksi

”Kun valmistaudumme ottamaan vastaan opetusta, me tavoittelemme rukoillen innoitusta ja vahvistusta Pyhältä Hengeltä. Me pohdimme, me rukoilemme, me toteutamme evankeliumin opetuksia käytännössä ja me pyrimme saamaan selville Isän tahdon omalla kohdallamme.” (Thomas S. Monson, ”Oppikaa minusta”, Liahona, maaliskuu 2016, s. 6.)