”Luku 22: Kiitollisuuden ihmeellinen hyve”, Kirkon presidenttien opetuksia: Thomas S. Monson, 2020

”Luku 22”, Opetuksia: Thomas S. Monson

Luku 22

Kiitollisuuden ihmeellinen hyve

”Kiitollisuuden ilmaiseminen on ystävällistä ja kunniallista, kiitollisuuden osoittaminen on anteliasta ja jaloa, mutta kun elämme aina kiitollisuus sydämessämme, me kosketamme taivasta.”

Thomas S. Monsonin elämänvaiheita

Kun presidentti Monson oli noin 10-vuotias, hän alkoi kiinnostua linnuista, varsinkin kyyhkysistä. Koulun ikkunoista hän ja hänen ystävänsä katselivat usein kyyhkysiä, jotka istuivat riveissä läheisillä katoilla. Koulun jälkeen pojat pyydystivät toisinaan kyyhkysiä, ja Tom ja hänen ystävänsä Bob rakensivat niille yksinkertaisia kyyhkyslakkoja omille takapihoilleen.

Pian Bobin isä asensi Bobin kyyhkyslakkaan ikkunan, jotta tuuli ei häiritsisi lintuja. Tom alkoi kaivata sellaista ikkunaa omaankin kyyhkyslakkaansa.

Eräänä päivänä Bobin isä yllätti Tomin tulemalla Monsonien kotiin ikkuna mukanaan ja asentamalla sen Tomin kyyhkyslakkaan. Myöhemmin muistellessaan silloisia tuntemuksiaan presidentti Monson sanoi: ”En ollut koskaan aiemmin kokenut sellaista kiitollisuuden tunnetta jostakin, mitä toinen henkilö oli omasta aloitteestaan tehnyt minun hyväkseni.”¹

Suurimman osan elämäänsä presidentti Monson kasvatti kyyhkysiä takapihallaan. Hän laajensi kyyhkysvalikoimaansa käsittämään monia lajikkeita, joista osa voitti palkintoja piirikunnan ja osavaltion näyttelyissä.² Kaikissa kokemuksissaan tämän elinikäisen harrastuksen parissa hän ei koskaan unohtanut kiitollisuuttaan Bobin isän yksinkertaisesta ystävällisyydestä.

Koska presidentti Monson oli oppinut kiitollisuuden voimasta tämän ja muiden kokemusten pohjalta, hän teki siitä merkittävän teeman opetuksissaan. ”Vilpitön, harras rukoukseni on, että me osoittaisimme omassa elämässämme kiitollisuuden ihmeellistä hyvettä. Täyttäköön se meidät sielumme sopukoihin asti nyt ja aina.”³

Koko elämänsä ajan presidentti Monson tunsi kiitollisuutta erään ystävän isästä, joka asensi hänen kyyhkyslakkaansa ikkunan, kun hän oli nuori poika.

Thomas S. Monsonin opetuksia

Kiitollisuuden ilmaiseminen on mallina henkilökohtaiselle onnelle.

Kiitollisuus on jumalallinen periaate. Herra julisti profeetta Joseph Smithille annetussa ilmoituksessa:

”Kiitä Herraa, Jumalaasi, kaikessa. – –

Eikä ihminen loukkaa Jumalaa millään tavalla, eikä hänen vihansa ole syttynyt keitään muita vastaan kuin niitä, jotka eivät tunnusta hänen kättänsä kaikessa.” [OL 59:21.]

Mormonin kirjassa meitä käsketään elämään ”kiittäen päivittäin niistä monista armoteoista ja siunauksista, joita [Jumala meille] lahjoittaa” [Alma 34:38].⁴

Gracias, danke, merci – puhutaanpa mitä kieltä tahansa, ilahduttaa usein lausuttu kiitos mieltä, laajentaa ystäväpiiriä ja nostaa ihmisen korkeammalle polulle – –. Kiitoksen lausumisessa on yksinkertaisuutta – ja myös vilpittömyyttä.

Kiitoksen ilmaisemisen kauneus ja kaunopuheisuus kuvastuu muutaman vuoden takaisesta sanomalehtikirjoituksesta:

”District of Columbian poliisilaitos myi perjantaina huutokaupalla noin sata polkupyörää, joille ei ollut löytynyt omistajaa. ’Yksi dollari’, sanoi eräs 11-vuotias poika, kun ensimmäistä pyörää ruvettiin huutamaan. Tarjoukset nousivat kuitenkin paljon korkeammalle. ’Yksi dollari’, toisti poika toiveikkaana joka kerta, kun uusi pyörä tuotiin myytäväksi.

Meklari, joka oli kaupannut varastettuja tai kadonneita pyöriä 43 vuoden ajan, huomasi, että pojan toiveet kohosivat korkeammalle joka kerta, kun myytäväksi tuli kilpapyörä.

Lopulta jäljellä oli vain yksi kilpapyörä. Siitä tarjottiin kahdeksan dollaria. ’Myyty tuolle pojalle tuolla yhdeksällä dollarilla!’ sanoi meklari. Hän otti omasta taskustaan kahdeksan dollaria ja pyysi poikaa antamaan dollarinsa. Poika antoi sen pieninä kolikkoina – otti pyöränsä ja aikoi lähteä. Mutta hän ajoi vain pari metriä. Pysäköityään huolellisesti uuden omaisuutensa hän meni takaisin, kietoi kätensä kiitollisena meklarin kaulaan ja itki.”

Milloin olemme viimeksi tunteneet yhtä syvää kiitollisuutta kuin tämä poika? Teot, joita muut tekevät meidän puolestamme, eivät ole ehkä yhtä sydämeen käypiä, mutta on varmasti olemassa ystävällisiä tekoja, jotka antavat aihetta kiitollisuutemme ilmaisemiselle.⁵

Muista kiittää. Näissä kahdessa sanassa teillä on hienoin ohjetiivistelmä onnelliseen avioliittoon, resepti kestäviin ystävyyssuhteisiin ja malli henkilökohtaiseen onnellisuuteen.⁶

Ilmaisemalla kiitollisuutta taivaalliselle Isällemme Hänen siunauksistaan ja läheisillemme kaikesta, mitä he tuovat elämäämme, me saamme – – kiitollisen sydämen. Se edellyttää tietoista pyrkimystä – ainakin siihen asti, kunnes olemme todella oppineet ja omaksuneet kiitollisuuden asenteen. Tunnemme usein kiitollisuutta ja aiomme ilmaista kiitoksemme, mutta unohdamme tehdä niin tai emme vain tule tehneeksi niin. Joku on sanonut: ”Jos tuntee kiitollisuutta mutta ei ilmaise sitä, on kuin paketoisi lahjan mutta ei antaisi sitä” [William Arthur Ward, julkaisussa Change Your Life!, toim. Allen Klein, 2010, s. 15].⁷

Muistammeko me kiittää siunauksista, joita saamme? Vilpitön kiitoksen antaminen ei ainoastaan auta meitä huomaamaan siunauksiamme, vaan avaa myös taivaan ovet ja auttaa meitä tuntemaan Jumalan rakkauden.⁸

Psalmissa 30 Daavid vannoo: ”Herra, minun Jumalani, sinua minä ylistän nyt ja aina” [Ps. 30:13].

Kirjeessään korinttilaisille apostoli Paavali julisti: ”Kiitos Jumalalle hänen sanomattoman suuresta lahjastaan” [2. Kor. 9:15]. Ja kirjeessään tessalonikalaisille: ”Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.” [1. Tess. 5:18.]

Veljeni ja sisareni, kiitämmekö me Jumalaa ”hänen sanomattoman suuresta lahjastaan” ja Hänen runsaista siunauksistaan, joita meille on suotu niin ylenpalttisesti?

Pysähdymmekö pohtimaan Ammonin sanoja? ”Nyt, veljeni, me näemme, että Jumala muistaa jokaista kansaa, missä tahansa maassa se onkin; niin, hän laskee kansansa – – kaiken maan yllä. Nyt tämä on minun iloni ja suuri kiitokseni; niin, ja minä kiitän Jumalaani ikuisesti.” [Alma 26:37.] – –

Profeetta Alma kehotti: ”Kysy Herralta neuvoa kaikissa tekemisissäsi, niin hän ohjaa sinua hyväksesi; niin, kun laskeudut levolle illalla, laskeudu levolle Herran huomaan, jotta hän valvoisi sinua sinun nukkuessasi; ja kun nouset aamulla, olkoon sydämesi täynnä kiitosta Jumalalle; ja jos teet tämän, sinut ylennetään viimeisenä päivänä” [Alma 37:37].⁹

Keskittyminen siunauksiimme auttaa meitä kohtaamaan haasteita ja ongelmia.

Olosuhteistamme riippumatta jokaisella meistä on paljon sellaista, mistä voimme olla kiitollisia, jos vain pysähdymme tarkastelemaan siunauksiamme.

Tämä on ihanaa aikaa olla maan päällä. Vaikka maailmassa on nykyään paljon vialla, on paljon sellaista, mikä on kunnossa ja hyvää. On onnistuneita avioliittoja, vanhempia, jotka rakastavat lapsiaan ja uhrautuvat heidän puolestaan, ystäviä, jotka välittävät meistä ja auttavat meitä, opettajia, jotka opettavat. Elämämme on siunattua lukemattomin tavoin. – –

Kun me kohtaamme elämässämme haasteita ja ongelmia, meidän on usein vaikeaa keskittyä siunauksiimme. Jos kuitenkin etsimme tarpeeksi uutterasti ja katsomme riittävän tarkasti, me kykenemme tuntemaan ja huomaamaan, kuinka paljon meille todellakin on annettu.

Kerron teille eräästä perheestä, joka pystyi huomaamaan siunauksia vakavien haasteiden keskellä. Luin tämän kertomuksen monia vuosia sitten, ja olen säilyttänyt sen siihen sisältyvän sanoman vuoksi. Sen on kirjoittanut Gordon Green. – –

Gordon kertoo, kuinka hän varttui kanadalaisella maatilalla, missä hänen ja hänen sisarustensa oli mentävä kiireesti koulusta kotiin, kun muut lapset pelasivat palloa ja menivät uimaan. Heidän isällään oli kuitenkin kyky auttaa heitä ymmärtämään, että heidän työnsä oli tärkeää. Niin oli erityisesti sadonkorjuuajan jälkeen, kun perhe vietti kiitospäivää, sillä sinä päivänä heidän isänsä antoi heille suurenmoisen lahjan. Hän tarkasteli kaikkea, mitä heillä oli.

Kiitospäivän aamuna isällä oli tapana viedä heidät kellariin, jossa oli tynnyreittäin omenia, laareittain juurikkaita, hiekkaan pakattuja porkkanoita ja perunasäkkivuoria sekä hyllyt täynnä herneitä, maissia, tarhapapuja, hyytelöitä, mansikoita ja muita säilykkeitä. Hän pani lapsensa laskemaan tarkoin kaiken. Sitten he lähtivät ulos latoon ja arvioivat, kuinka monta tonnia siellä oli heinää ja kuinka paljon aitassa oli viljaa. He laskivat lehmien, sikojen, kanojen, kalkkunoiden ja hanhien määrän. Heidän isänsä sanoi, että hän halusi nähdä, mikä tilanne oli, mutta he tiesivät, että oikeastaan isä halusi heidän ymmärtävän tuona juhlapäivänä, kuinka paljon Jumala oli siunannut heitä ja kuinka tyytyväinen Hän oli kaikkeen heidän uurastukseensa. Kun he sitten viimein istuutuivat aterialle, jonka äiti oli valmistanut, he tunsivat saamansa siunaukset.

Gordon antoi kuitenkin ymmärtää, että se kiitospäivä, jota hän muisteli kiitollisimmin mielin, oli sinä vuonna, kun näytti siltä, ettei heillä ollut mitään, mistä olla kiitollinen.

Vuosi oli alkanut hyvin: heillä oli ylijäämäheinää, paljon siemeniä, neljä porsaspahnuetta, ja isä oli saanut pantua syrjään vähän rahaa, niin että hänellä olisi jonakin päivänä varaa hankkia heinäkuormaaja – hieno laite, josta useimmat maanviljelijät vain unelmoivat. Se oli myös se vuosi, jolloin heidän kaupunkiinsa tuli sähkö. – – He hankkivat pesukoneen, joka – – toimi itsekseen koko päivän, ja jokaisen huoneen kattoon roikkumaan kirkkaan hehkulampun. Enää ei tarvinnut täyttää lamppuja öljyllä, ei leikata sydänlankoja, ei puhdistaa nokisia lampunlaseja. Öljylamput vietiin vähin äänin ullakolle.

Sähkön saaminen heidän maatilalleen oli miltei viimeinen hyvä asia, mitä heille sinä vuonna tapahtui. Juuri kun vilja alkoi nousta oraalle, alkoivat sateet. Kun sateet viimein lakkasivat, yhtään orasta ei ollut jäljellä. He kylvivät uudelleen, mutta uudet sateet piiskasivat viljat maahan. Perunat mätänivät liejussa. He myivät pari lehmää ja kaikki siat ja muun karjan, jonka olivat aikoneet pitää, ja saivat niistä hyvin alhaisen hinnan, koska kaikkien muiden oli tehtävä samoin. He saivat sinä vuonna satoa vain naurismaasta, joka oli jotenkin selviytynyt myrskyistä.

Sitten oli taas kiitospäivä. Äiti sanoi: ”Ehkä meidän kannattaisi unohtaa se tänä vuonna. Meillä ei ole jäljellä edes hanhea.”

Kiitospäivän aamuna Gordonin isä toi kuitenkin taloon jäniksen ja pyysi vaimoaan valmistamaan sen ruoaksi. Äiti aloitti työn vastahakoisesti antaen ymmärtää, että sellaisen sitkeän vanhan otuksen kypsentäminen veisi pitkän aikaa. Kun jänis viimein oli pöydässä muutamien kadosta selvinneiden nauriiden kanssa, lapset kieltäytyivät syömästä. Gordonin äiti itki, ja sitten isä teki jotakin omituista. Hän meni ullakolle, haki sieltä öljylampun, toi sen takaisin pöytään ja sytytti sen. Hän käski lasten sammuttaa sähkövalot. Hän käski lasten sammuttaa sähkövalot. Kun taas oli vain öljylamppu, he saattoivat tuskin uskoa, että ennen oli ollut niin pimeää. He ihmettelivät, kuinka he olivat ikinä nähneet mitään, kun heillä ei ollut kirkkaita lamppuja, jotka sähkö oli tehnyt mahdolliseksi.

Ruoka siunattiin, ja kaikki söivät. Kun päivällinen oli ohi, he kaikki istuivat hiljaa paikoillaan. Gordon kirjoitti:

”Vanhan lampun himmeässä valossa me aloimme taas nähdä selkeästi. – – Ateria [oli] hyvä. Jänis oli maistunut kalkkunalta, ja nauriit olivat miedoimpia, mitä muistimme. – – [Kotimme], kaikista puutteistaan huolimatta, oli meille hyvin antoisa.” [Mukailtu julkaisusta H. Gordon Green, ”The Thanksgiving I Don’t Forget”, Reader’s Digest, marraskuu 1956, s. 69–71.]

Veljeni ja sisareni, kiitollisuuden ilmaiseminen on ystävällistä ja kunniallista, kiitollisuuden osoittaminen on anteliasta ja jaloa, mutta kun elämme aina kiitollisuus sydämessämme, me kosketamme taivasta.¹⁰

”Jokaisella meistä on paljon sellaista, mistä voimme olla kiitollisia, jos vain pysähdymme tarkastelemaan siunauksiamme.”

Me voimme vaalia kiitollisuuden asennetta.

Me voimme kohottaa itseämme ja myös muita samalla kun kieltäydymme jäämästä kielteisten ajatusten valtaan ja vaalimme sydämessämme kiitollisuuden asennetta. Jos kiittämättömyys lasketaan vakaviin synteihin, niin kiitollisuus saa paikkansa ylevimpien hyveiden joukossa. Joku on sanonut, että ”kiitollisuus on paitsi hyveistä suurin myös kaikkien muiden hyveiden äiti” [Cicero, julkaisussa A New Dictionary of Quotations on Historical Principles, toim. H. L. Mencken, 1942, s. 491].

Kuinka me voimme vaalia sydämessämme kiitollisuuden asennetta? Presidentti Joseph F. Smith, kirkon kuudes presidentti, on antanut vastauksen. Hän sanoi: ”Kiitollinen ihminen näkee maailmassa hyvin paljon kiitollisuuden aiheita, ja hänen mielestään hyvä painaa vaa’assa enemmän kuin paha. Rakkaus poistaa kateuden, ja valkeus karkottaa pimeyden hänen elämästään.” Hän jatkoi: ”Ylpeys hävittää kiitollisuutemme ja asettaa itsekkyyden sen tilalle. Kuinka paljon onnellisempia olemmekaan kiitollisen ja rakastavan henkilön läheisyydessä, ja kuinka huolellisesti meidän tuleekaan rukouksen täyttämän elämän avulla vaalia kiitollista asennetta Jumalaa ja ihmistä kohtaan.” [Evankeliumin oppi, 1980, s. 251.]

Presidentti Smith sanoo meille, että rukouksen täyttämä elämä on avain kiitollisuuteen.

Tekeekö aineellinen omaisuus meistä onnellisia ja kiitollisia? Kenties hetkellisesti. Ne asiat, jotka tuovat syvää ja kestävää onnea ja kiitollisuutta, ovat kuitenkin sellaisia, mitä rahalla ei voi ostaa: perheemme, evankeliumi, hyvät ystävät, terveytemme, kykymme, lähimmäisiltämme saamamme rakkaus. Valitettavasti nämä kuuluvat niihin asioihin, joita sallimme itsemme pitää itsestäänselvyytenä.¹¹

Emme voi mitenkään tietää, milloin juuri meidän eteemme avautuu etuoikeus ojentaa auttava kätemme. Tiellä Jerikoon, jota jokainen meistä matkaa, ei ole nimeä, ja väsynyt matkamies, joka tarvitsee apuamme, saattaa olla joku tuntematon. Aivan liian usein hyvyyttä osakseen saanut jättää osoittamatta tunteensa, ja meiltä jää kokematta hetki suuruutta ja kosketus hellyyttä, joka innostaa meitä jatkamaan ja toimimaan uudelleen samalla tavoin. Äskettäin kirkon keskuspaikkaan tuli kirje, jonka kirjoittaja ilmaisi aitoa kiitollisuutta. – –

”Ensimmäisen presidenttikunnan toimistolle:

Salt Lake City osoitti minulle kerran vaellusvuosinani kristillistä vieraanvaraisuutta.

Ollessani linja-automatkalla koko maan poikki Kaliforniaan astuin linja-autosta Salt Lake Cityn terminaalissa, sairaana ja vavisten välttämättömän lääkityksen puutteen aiheuttaman pahenevan unettomuuden vuoksi. Paetessani päätä pahkaa eräästä vaikeasta tilanteesta Bostonissa olin kokonaan unohtanut lääkkeeni.

Istuin masentuneena temppeliaukion hotellin ravintolassa nojaten päätäni käsiini ja tuijottaen kahvikupillista, jota en oikeastaan halunnut. Syrjäsilmällä näin erään pariskunnan lähestyvän pöytääni. ’Onko kaikki hyvin, nuori mies?’ nainen kysyi. Nousin ylös, ja itkien ja hieman poissa tolaltani kerroin tarinani ja sen, kuinka tukalassa tilanteessa olin. He kuuntelivat tarkkaan ja kärsivällisesti minun melko hajanaisesti etenevää kertomustani, ja sitten he ottivat huolehtiakseen tilanteesta. He olivat varmaankin tunnettuja paikkakuntalaisia. He puhuivat ravintolan johtajan kanssa ja kertoivat sitten minulle, että voisin syödä siellä viiden päivän ajan niin paljon kuin halusin. He veivät minut viereisen hotellin tiskille ja hankkivat minulle huoneen viideksi päiväksi. Sitten he ajoivat minut sairaalaan ja pitivät huolen siitä, että sain tarvitsemani lääkkeet – todellakin minun pelastusköyteni mielen tasapainoon ja hyvinvointiin.

Toipuessani ja kerätessäni voimia pidin tärkeänä sitä, että kävin päivittäisessä tabernaakkelin urkuesityksessä. Tuon soittimen taivaallinen sointi sen vaimeimmasta sävelestä sen täyteen mahtavaan pauhuun on ylevin tuntemani ääni. Olen hankkinut tabernaakkelin urkujen ja kuoron musiikkia sisältäviä levyjä ja kasetteja, joiden voin luottaa milloin tahansa tyynnyttävän ja tukevan maahan painuvaa mielialaani.

Viimeisenä päivänä hotellissa ennen kuin jatkoin matkaani palautin avaimeni, ja minulle oli viesti tuolta pariskunnalta: ’Voit maksaa meille takaisin osoittamalla hyväntahtoista ystävällisyyttä jollekulle muulle vaikeuksissa olevalle sielulle matkasi varrella.’ Se olikin jo tapanani, mutta päätin olla entistä tarkkaavaisempi huomatakseni jonkun, joka tarvitsisi apua elämässään.

Toivotan teille kaikkea hyvää. En tiedä, ovatko nämä todellakin ’myöhempiä aikoja’, joista pyhissä kirjoituksissa puhutaan, mutta tiedän, että nuo kaksi kirkkonne jäsentä olivat pyhiä minulle niinä epätoivon hetkinä, jolloin olin hädässä. Ajattelin vain, että saattaisitte haluta tietää.”¹²

”Tiellä Jerikoon, jota jokainen meistä matkaa, ei ole nimeä, ja väsynyt matkamies, joka tarvitsee apuamme, saattaa olla joku tuntematon.”

Me osoitamme kiitollisuutta Vapahtajallemme, kun seuraamme Hänen esimerkkiään ja noudatamme Hänen sanojaan.

Kaiken muun lisäksi, mistä olemme kiitollisia, voisimme aina muistaa kiitollisuutemme Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta kohtaan. Hänen loistava evankeliuminsa tarjoaa vastauksen elämän suurimpiin kysymyksiin: Mistä me tulimme? Miksi me olemme täällä? Minne henkemme menee, kun kuolemme? Tämä evankeliumi tuo jumalallisen totuuden valon niille, jotka elävät pimeydessä.

Hän opetti meitä rukoilemaan. Hän opetti meitä elämään. Hän opetti meitä kuolemaan. Hänen elämänsä on rakkauden perintö. Sairaat Hän paransi, sorretut Hän kohotti, syntiset Hän pelasti. – –

Seuratkaamme Häntä. Jäljitelkäämme Hänen esimerkkiään. Noudattakaamme Hänen sanojaan. Niin tekemällä annamme Hänelle kiitollisuuden jumalallisen lahjan.¹³

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Kysymyksiä

Tarkastele pyhien kirjoitusten kohtia, joita presidentti Monson lainasi ja jotka koskevat kiitollisuuden tärkeyttä (ks. osa 1). Mistähän syystä kiitollisuus on ”malli henkilökohtaiseen onnellisuuteen”? Kuinka kiittäminen on auttanut sinua tuntemaan Jumalan rakkautta? Millä tavoin voimme ilmaista kiitollisuutta muille?
Miksi me toisinaan pidämme siunauksiamme itsestäänselvyyksinä? (Ks. osa 2.) Kuinka siunaustesi pohtiminen on auttanut sinua vaikeana aikana? Mitä siunauksia et ole huomannut, ennen kuin olet nähnyt vaivaa niiden huomaamiseksi? Mitä voimme oppia kiitollisuudesta Gordon Greenin kertomuksen pohjalta?
Kuinka me voimme vaalia kiitollisuuden asennetta? (Ks. osa 3.) Kuinka rukous on auttanut sinua omaksumaan syvempää kiitollisuutta? Kuinka muiden palveleminen osoittaa kiitollisuutemme Jumalalle? Kuinka elämäämme vaikuttaa se, että elämme kiitollisina?
Presidentti Monson neuvoi meitä ”[muistamaan] kiitollisuutemme Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta kohtaan” (osa 4). Kuinka voimme syventää kiitollisuuttamme Vapahtajaa kohtaan? Kuinka me voimme osoittaa kiitollisuutemme Häntä kohtaan?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia

Ps. 100:3–4; Luuk. 17:11–19; Kol. 2:6–7; 2. Nefi 9:50–52; Moosia 2:19–22; OL 78:18–19

Tutkimisen avuksi

”Suunnittele sellaista opiskelutoimintaa, joka vahvistaa uskoasi Vapahtajaan” (Saarnatkaa minun evankeliumiani, 2005, s. 22). Kun tutkit, voisit esimerkiksi esittää itsellesi seuraavanlaisia kysymyksiä: Kuinka nämä opetukset voivat auttaa minua ymmärtämään paremmin Jeesuksen Kristuksen sovitusta? Kuinka nämä opetukset voivat auttaa minua tulemaan enemmän Vapahtajan kaltaiseksi?