”Luku 20: Jumalan lasten palveleminen”, Kirkon presidenttien opetuksia: Thomas S. Monson, 2020

”Luku 20”, Opetuksia: Thomas S. Monson

Luku 20

Jumalan lasten palveleminen

”On sydämiä, joita ilahduttaa. On ystävällisiä sanoja, joita lausua. On lahjoja, joita voi antaa. On tekoja, joita voi tehdä. On sieluja, joita voi pelastaa.”

Thomas S. Monsonin elämänvaiheita

Vanhin William R. Walker, joka oli johtavana auktoriteettina palveleva seitsenkymmen, kuvaili, kuinka presidentti Thomas S. Monson omisti elämänsä muiden palvelemiseen:

”Hänen koko palvelutyönsä on ollut täynnä sitä, että hän vierailee kodeissa, asettaa kätensä jonkun pään päälle ja antaa siunauksia, soittaa yllättäen ja lohduttaa ja rohkaisee jotakuta, lähettää kannustus- ja kiitoskirjeitä, vierailee sairaaloissa ja hoitolaitoksissa ja löytää aikaa hautajaisiin ja jäähyväisiin arkun äärellä hyvin kiireisestä aikataulustaan huolimatta.

Aivan kuin Vapahtaja tekisi, Thomas Monson on kulkenut ympäri maata tehden hyvää (ks. Ap. t. 10:38) ja siunaten ja rakastaen muita. Se on ollut hänen elämänsä liikkeellepaneva voima.”¹

Muistellessaan vierailua erään iäkkään ystävän luona, joka oli kuolemaisillaan, presidentti Monson kertoi:

”Sain puhelun erään vanhan ystävän lapsenlapselta. Tämä nainen kysyi: ’Muistatko Francis Bremsin, joka oli pyhäkoulun opettajasi?’ Sanoin muistavani. Hän jatkoi: ’Isoisä on nyt 105-vuotias. Hän asuu pienessä palvelukeskuksessa mutta tapaa koko perheen joka sunnuntai, jolloin hän pitää pyhäkoulun oppiaiheen.’” Tyttärentytär kertoi, että edellisenä sunnuntaina veli Brems oli ilmoittanut perheelleen: ”Rakkaani, minä kuolen tällä viikolla. Voisitteko ystävällisesti soittaa Tommy Monsonille ja kertoa sen hänelle? Hän kyllä tietää, mitä tehdä.”²

Seuraavana iltana presidentti Monson vieraili Francis Bremsin luona. ”En ollut nähnyt häntä vähään aikaan. En voinut puhua hänelle, koska hän oli tullut kuuroksi. En voinut kirjoittaa hänelle viestiä luettavaksi, koska hän oli tullut sokeaksi. Minulle kerrottiin, että perhe kommunikoi hänen kanssaan pitämällä kiinni hänen oikean kätensä sormesta ja kirjoittamalla sillä hänen vasempaan käteensä vierailevan henkilön nimen. Kaikki viestit oli välitettävä tällä samalla tavalla. Noudatin menettelytapaa pitämällä kiinni hänen sormestaan ja kirjoittamalla T-O-M-M-Y M-O-N-S-O-N, nimen, jolla hän oli aina tuntenut minut. Veli Brems innostui ja otti käteni käteensä ja asetti ne päänsä päälle. Tiesin, että hän halusi saada pappeuden siunauksen. Autonkuljettaja, joka oli tuonut minut palvelukeskukseen, asetti kanssani kätensä veli Bremsin pään päälle ja annoimme kaivatun siunauksen. Jälkeenpäin kyyneleet vierivät hänen sokeista silmistään. Hän tarttui kiitollisena käsiimme. Vaikka hän ei ollut kuullut siunausta, jonka olimme hänelle antaneet, Henki oli voimakas, ja uskon, että häntä innoitettiin tietämään, että olimme antaneet siunauksen, jota hän kaipasi. Tuo suloinen mies – – joutui olemaan yötä päivää pienessä huoneessa palvelukeskuksessa. Ja silti hymy hänen kasvoillaan ja hänen lausumansa sanat koskettivat sydäntäni. ’Kiitos’, hän sanoi. ’Taivaallinen Isäni on ollut minulle oikein hyvä.’”³

”Sillä samaisella viikolla veli Brems kuoli, aivan kuten hän oli ennustanut. Sain puhelun ja tapasin perheenjäsenet hautajaisvalmistelujen yhteydessä. Kuinka kiitollinen olenkaan, etten lykännyt vastausta palvelukutsuun.”⁴

”Vaikka [Jeesus Kristus] tuli maan päälle Jumalan Poikana, Hän palveli nöyrästi ympärillään olevia ihmisiä.”

Thomas S. Monsonin opetuksia

Me pidämme Vapahtajaa esimerkkinämme palvelemisesta.

Pyhät kirjoitukset ovat täynnä esimerkkejä siitä, kuinka Herran palvelijat ja Jeesus itse palvelivat. – – Hän sai rammat kerjäläiset kävelemään ja sokeat näkemään. Hän puhdisti spitaaliset ja paransi sadanpäällikön palvelijan. Hän palautti leskelle Nainissa tämän kuolleen pojan. – – Hän herätti Lasaruksen haudasta. Hän antoi anteeksi aviorikoksesta tavatulle naiselle. Hän sovitti meidän kaikkien synnit. Hän kuoli, jotta me voisimme elää iankaikkisesti. Kun elämme päivittäistä elämäämme, löydämme lukemattomia tilaisuuksia seurata Vapahtajan esimerkkiä.⁵

Jeesuksen elämä ja palvelutyö ihmisten keskuudessa on kuin hyvyyden loistava valonheitin. ”Minä olen teidän keskellänne niin kuin se, joka palvelee” [Luuk. 22:27], Hän julisti. – –

Vertauksella laupiaasta samarialaisesta Mestari opetti meitä rakastamaan lähimmäisiämme niin kuin itseämme [ks. Luuk. 10:30–37; Matt. 22:39]. Vastauksellaan rikkaalle nuorukaiselle Hän opetti meitä riisumaan itsekkyytemme [ks. Matt. 19:16–24; Mark. 10:17–25; Luuk. 18:18–25]. Ruokkimalla viisituhatta Hän opetti meitä huolehtimaan muiden tarpeista [ks. Matt. 14:15–21; Mark. 6:31–44; Luuk. 9:10–17; Joh. 6:5–13]. Ja vuorisaarnassa Hän opetti meitä etsimään ensin Jumalan valtakuntaa [ks. Matt. 6:33].

Uudessa maailmassa ylösnoussut Herra julisti: ’Te tiedätte, mitä teidän on minun kirkossani tehtävä, sillä niitä tekoja, joita te olette nähneet minun tekevän, teidänkin tulee tehdä’ [3. Nefi 27:21]. – –

Me siunaamme muita, kun palvelemme Jeesus Nasaretilaisen varjossa – Hänen, joka kulki ympäri maata tehden hyvää [ks. Ap. t. 10:38]. Jumala siunatkoon meitä niin että löydämme iloa taivaallisen Isämme palveluksessa palvellessamme Hänen lapsiaan maan päällä.⁶

Me pidämme Vapahtajaa esimerkkinämme palvelemisesta. Vaikka Hän tuli maan päälle Jumalan Poikana, Hän palveli nöyrästi ympärillään olevia ihmisiä.⁷

Olkaamme alttiita ja kelvollisia palvelemaan. Kulkekaamme Mestarin jalanjäljissä suorittaessamme velvollisuuttamme. Kun te ja minä kuljemme Jeesuksen kulkemaa polkua, tulemme huomaamaan, että Hän on enemmän kuin Betlehemin pienokainen, enemmän kuin puusepän poika, enemmän kuin suurenmoisin opettaja, mitä on koskaan elänyt. Tulemme tuntemaan Hänet Jumalan Poikana, Vapahtajanamme ja Lunastajanamme. Kun velvollisuuden kutsu tuli Hänelle, Hän vastasi: ”Isä, sinun tahtosi tapahtukoon, ja kunnia olkoon sinun ikuisesti” [Moos. 4:2]. Tehkäämme jokainen meistä samoin.⁸

Me olemme Herran kädet maan päällä, ja Hän luottaa siihen, että me palvelemme ja kohotamme Hänen lapsiaan.

Apostoli Paavali kehotti: ”Rakastakaa ja palvelkaa toisianne” [Gal. 5:13]. Muistelkaa kanssani kuningas Benjaminin tuttuja sanoja Mormonin kirjassa: ”Kun olette lähimmäistenne palveluksessa, olette pelkästään Jumalanne palveluksessa” [Moosia 2:17]. – –

Olen varma siitä, että jokaisen kirkon jäsenen aikomuksena on palvella ja auttaa avuntarpeessa olevia. Kasteessa me teimme liiton kantaa toistemme kuormia, ”jotta ne olisivat keveitä” [Moosia 18:8]. Kuinka monta kertaa sydäntänne on kosketettu, kun olette nähneet toisen ihmisen tarpeen? Kuinka usein te olette aikoneet olla se, joka auttaa? Ja silti kuinka usein arki on astunut kuvaan ja olette jättäneet auttamisen muiden tehtäväksi ajatellen, että ”no varmastikin joku huolehtii tuosta tarpeesta”.

Tempaudumme niin täysin kiireiseen elämäämme. Jos kuitenkin ottaisimme askelen taaksepäin ja katsoisimme tarkoin sitä, mitä olemme tekemässä, saattaisimme huomata, että olemme sotkeutuneet lillukanvarsiin. Toisin sanoen käytämme liian usein suurimman osan ajastamme huolehtimalla asioista, joilla ei todellisuudessa ole kokonaisuuden kannalta juuri lainkaan merkitystä, ja laiminlyömme tärkeämmät asiat. – –

Veljeni ja sisareni, ympärillämme on ihmisiä, jotka tarvitsevat huomiotamme, rohkaisuamme, tukeamme, lohdutustamme ja ystävällisyyttämme – ovat he sitten perheenjäseniä, ystäviä, tuttavia tai tuntemattomia. Me olemme Herran kädet täällä maan päällä, ja tehtävämme on palvella ja kohottaa Hänen lapsiaan. Hän on riippuvainen meistä jokaisesta.”⁹

”Kun läheisemme sairastuu, ystävien välillä on luontainen side, joka vahvistuu entisestään.”¹⁰

Kaikille on tarjolla mahdollisuuksia palvella. Sokeat ja vammaiset tarvitsevat ystävyyttä, vanhat kaihoavat kumppanuutta, nuoret tarvitsevat ymmärtävää opastusta, lahjakkaat kaipaavat kipeästi rohkaisua. Näitä hyötyjä ei voi suoda [antamalla rahaa]. Henkilökohtainen palveleminen on suoraa ja inhimillistä.¹¹

Ehkäpä silloin, kun kohtaamme Luojamme, meiltä ei kysytäkään ”Kuinka monta virkaa sinulla oli?” vaan ennemminkin ”Kuinka monia ihmisiä autoit?” Tosiasiassa ette voi koskaan rakastaa Herraa, ennen kuin palvelette Häntä palvelemalla Hänen kansaansa.¹²

”Ympärillämme on ihmisiä, jotka tarvitsevat huomiotamme, rohkaisuamme, tukeamme, lohdutustamme ja ystävällisyyttämme.”

Yksi suloisimmista siunauksista, mitä olen saanut elämäni aikana, on se tunne, jonka Herra suo silloin, kun saan tietää Hänen vastanneen jonkun toisen rukoukseen minun kauttani. Rakastaessamme Jumalaamme ja rakastaessamme lähimmäistämme me huomaamme, että meidän taivaallinen Isämme vastaa muiden rukouksiin meidän palvelutyömme kautta.¹³

”Tänään olenko – – ketään toimissaan auttanut?”

Tuttu kirkon laulu opettaa:

Päivä mahdollisuuksia täynnä on,
Tieni varrella työtä ain.
Jätä en huomiseen, sano: ”Joskus sen teen”,
vaan tehtävään tartun vain.
[”Tänään olenko hyvää mä tehnyt lain”, MAP-lauluja, 144]

Esittäkäämme itsellemme seuraava kysymys: ”Tänään olenko hyvää mä tehnyt lain, ketään toimissaan auttanut?” Mikä onnen kaava! Mikä resepti tyytyväisyyteen, sisäiseen rauhaan – herättää innoitettua kiitollisuutta toisessa ihmisessä.

Mahdollisuutemme antaa itsestämme ovat todellakin rajattomat, mutta ne ovat myös katoavia. On sydämiä, joita ilahduttaa. On ystävällisiä sanoja, joita lausua. On lahjoja, joita voi antaa. On tekoja, joita voi tehdä. On sieluja, joita pelastaa. – – Voimme kuivata itkevän kyyneleen. Voimme lohduttaa kuolevaa kertomalla iankaikkisen elämän lupauksesta. Jos kohotamme jonkun väsyneen käden, joka on hervonnut, jos tuomme rauhaa yhdelle kamppailevalle sielulle, jos annamme kuten Mestari antoi, niin meistä voi – tietä näyttäessämme – tulla opastava tähti jollekulle eksyneelle merimiehelle. – –

Päättäkäämme tästä päivästä lähtien täyttää sydämemme rakkaudella. Kulkekaamme toinen virsta ja ottakaamme elämäämme kaikki ne, jotka ovat yksinäisiä tai masentuneita tai jotka kärsivät jollakin tavoin. Ilahduttakaamme ja piristäkäämme surullisia. [Ks. ”Tänään olenko hyvää mä tehnyt lain”, MAP-lauluja, 144].¹⁴

Sadan vuoden kuluttua ei ole väliä sillä, millaisella autolla ajoimme, millaisessa talossa asuimme, kuinka paljon meillä oli rahaa pankkitilillä tai miltä vaatteemme näyttivät. Mutta maailma voi olla hieman parempi, koska me olimme tärkeitä jonkun pojan tai tytön elämässä.¹⁵

Pienet palvelukset riittävät usein jonkun toisen kohottamiseen ja siunaamiseen: perheen kuulumisia koskeva kysymys, auliin kannustavat sanat, vilpitön kohteliaisuus, pieni kiitoslappu, lyhyt puhelu. Jos olemme tarkkaavaisia ja tietoisia ja jos toimimme meille tulevien kuiskausten mukaan, voimme saada aikaan paljon hyvää.¹⁶

Toisinaan masennus voi synkentää polkumme, turhautuminen voi olla jatkuva kumppanimme. Korvissamme voi kaikua Saatanan viisastelu, kun hän kuiskaa: ”Et sinä maailmaa pysty pelastamaan; sinun pienet ponnistelusi ovat merkityksettömiä. Ei sinulla ole aikaa olla kiinnostunut muista.” Herraan luottaen meidän on käännettävä päämme pois sellaisista valheista ja huolehdittava siitä, että jalkamme ovat tukevasti palvelun polulla ja sydämemme ja sielumme vihkiytyneet Herran esimerkin seuraamiselle. Hetkinä, jolloin päättäväisyytemme valo himmenee ja sydämen rohkeus horjuu, me voimme saada lohtua Hänen lupauksestaan: ”Älkää väsykö tekemään hyvää. – – Pienestä lähtee se, mikä on suurta.” [OL 64:33.]¹⁷

Toivoisin, ettemme unohtaisi arvossa pidettyjen palvelutilaisuuksiemme todellista tavoitetta. Tuo tavoite, tuo iankaikkinen päämäärä, on sama, josta Herra puhui ja joka on Kallisarvoisessa helmessä: ”Sillä katso, tämä on minun työni ja kirkkauteni – ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen” [Moos. 1:39].

Muistakaamme aina, ettei jäsenyyden mantteli Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa ole mukavuuden vaan pikemminkin vastuun viitta. Velvollisuutemme – sen lisäksi että teemme työtä oman pelastuksemme hyväksi – on johdattaa muita Jumalan selestiseen valtakuntaan. – –

Millaista palvelemista taivas vaatii? ”Herra vaatii sydäntä ja altista mieltä; ja alttiit ja kuuliaiset saavat syödä Siionin maan hyvyyttä näinä viimeisinä aikoina” [OL 64:34].¹⁸

Kun olemme Herran asialla, meillä on oikeus Herran apuun.

Kaikille niille, jotka ryhtyvät [Vapahtajan palvelukseen], Hän vakuuttaa: ”Minä käyn teidän kasvojenne edellä. Minä olen teidän oikealla puolellanne ja vasemmalla, ja minun Henkeni on teidän sydämessänne ja minun enkelini teidän ympärillänne tukeakseen teitä.” [OL 84:88.]¹⁹

Kun sydämemme on sopusoinnussa [Vapahtajan opetusten] kanssa, löydämme Hänen jumalallisen apunsa erehtymättömän varmasti. Me olemme Herran asialla, ja kun olemme Herran asialla, meillä on oikeus Herran apuun. – – Tarvitsemanne apu ei ehkä tule juuri niin kuin kuvittelette, mutta se tulee.²⁰

Jos joku veli tai sisar tuntee olevansa valmistautumaton – jopa kyvytön – vastaanottamaan kutsua palvella, uhrata ja olla siunaukseksi muiden elämässä, niin muistakaa tämä totuus: ”Jonka Jumala kutsuu, sen Hän tekee kykeneväksi.” Hän, joka huomaa varpusenkin putoavan, ei hylkää palvelijaansa hädän hetkellä.²¹

Kun palvelemme muita, me opimme tuntemaan Vapahtajaa.

Vapahtaja opetti opetuslapsiaan: ”Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen minun tähteni kadottaa, on sen pelastava” [Luuk. 9:24].

– – Ne, jotka elävät vain itselleen, ennen pitkää näivettyvät ja kuvaannollisesti kadottavat elämänsä, kun taas ne, jotka kadottavat itsensä palvelemalla muita, kasvavat ja kukoistavat – ja itse asiassa pelastavat elämänsä.

Lokakuun 1963 yleiskonferenssissa – konferenssissa, jossa minut hyväksyttiin kahdentoista apostolin koorumin jäseneksi – presidentti David O. McKay esitti tämän lausunnon: ”Ihminen saa suurimman onnensa siitä, että hän kadottaa itsensä toisten hyväksi” [julkaisussa Conference Report, lokakuu 1963, s. 8].²²

”Ne, jotka kadottavat itsensä palvelemalla muita, – – itse asiassa pelastavat elämänsä.”

Minulla oli [kokemus] rakkaan ystäväni Louis McDonaldin kanssa. Louis ei ollut koskaan mennyt naimisiin. Rampauttavan sairauden vuoksi hän ei ollut koskaan tuntenut päivääkään ilman kipua eikä montaakaan päivää ilman yksinäisyyttä. Eräänä talvipäivänä, kun kävin hänen luonaan, hän vastasi hitaasti ovikellon soittoon. Astuin sisään hänen hyvin hoidettuun kotiinsa. Lämpötila muualla paitsi yhdessä huoneessa – keittiössä – oli koleat 4,5 celsiusastetta. Miksi? Rahat eivät riittäneet minkään muun huoneen lämmittämiseen. Seinät kaipasivat tapetointia, sisäkatot kaipasivat uudistamista, keittiön kaapit ammottivat tyhjyyttään.

Louisin tarpeet huolestuttivat minua. Neuvottelin piispan kanssa, ja tapahtui rakkauden ihme todistuksen innoittamana. Seurakunnan jäsenet – etenkin nuoret aikuiset – järjestäytyivät ja rakkauden työ alkoi.

Kuukausi myöhemmin ystäväni Louis soitti ja kysyi, tulisinko katsomaan, mitä hänelle oli tapahtunut. Minä tein sen ja todellakin näin ihmeen. Suurten poppelipuiden juurien rikkomat jalkakäytävät oli uusittu, talon kuisti oli rakennettu uudelleen, uusi ovi kiiltävine metalliosineen oli asennettu paikalleen, sisäkatot oli uudistettu, seinät oli tapetoitu, puuosat maalattu, ulkokatto uusittu ja keittiön kaapit oli täytetty. Enää koti ei ollut kolea ja epämiellyttävä. Nyt se näytti kuiskaavan lämpimän tervetulotoivotuksen.

Louis säästi viimeiseksi näytettäväksi ylpeytensä ja ilonsa: hänen sängyllään oli kaunis ruudullinen peitto, jossa oli hänen McDonaldin sukuklaaninsa vaakuna. Apuyhdistyksen naiset olivat valmistaneet sen rakkaudella ja huolella. Ennen lähtöäni sain tietää, että nuoret aikuiset toivat joka viikko lämpimän päivällisen ja viettivät yhteisen koti-illan. Lämpö oli korvannut kylmyyden, korjaukset olivat muuttaneet vuosien kulumajäljet, mutta mikä tärkeintä, toivo oli hälventänyt epätoivon, ja nyt rakkaus hallitsi voitokkaana.

Kaikki, jotka osallistuivat tähän todellisen elämän liikuttavaan näytelmään, olivat huomanneet arvostavansa uudella ja henkilökohtaisella tavalla Mestarin opetusta ”Autuaampi on antaa kuin ottaa” [Ap. t. 20:35].²³

Jumala siunatkoon kaikkia, jotka pyrkivät olemaan veljensä vartijoita, jotka antavat lieventääkseen kärsimystä, jotka pyrkivät kaikin voimin tekemään maailmasta paremman. Oletteko huomanneet, että näiden ihmisten hymy on kirkkaampi? Heidän askeleensa ovat varmempia. Heitä ympäröi tyytyväisyyden ja mielihyvän – jopa pyhittäytymisen – tunne, sillä muita ei voi auttaa kokematta itse runsasta siunausta.²⁴

Jokainen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsen on tehnyt kasteen vesissä liiton, että hän on Jumalan todistajana ”kaikkina aikoina ja kaikessa ja kaikkialla” (Moosia 18:9), ja on ilmaissut halukkuutta ”[kantaa toistensa] kuormia, jotta ne olisivat keveitä” (Moosia 18:8).

Kun me täytämme tämän liiton elämässämme, me opimme tuntemaan Häntä, joka julisti: ”Katso, minä olen Jeesus Kristus, jonka profeetat todistivat tulevan maailmaan” (3. Nefi 11:10). Tätä Jeesusta me etsimme. Tätä Veljeämme me rakastamme. Tämä on Kristus Herra, jota me palvelemme. Todistan, että Hän elää, sillä puhun sellaisena, joka on löytänyt Hänet.²⁵

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Kysymyksiä

Tarkastele niitä monia tapoja, joilla Vapahtaja näytti meille esimerkkiä palvelemisesta (ks. osa 1). Mitä voimme oppia Hänen omistautumisestaan muiden palvelemiseen? Millä tavoin me voimme noudattaa Hänen esimerkkiään palvelemisesta päivittäisessä elämässämme?
Missä mielessä me palvelemme Jumalaa, kun me palvelemme muita? (Ks. osa 2.) Miksi on tärkeää tietää, että ”me olemme Herran kädet täällä maan päällä”? Milloin Herra on vastannut rukouksiisi jonkun toisen henkilön välityksellä? Kuinka voimme asettaa elämämme tärkeysjärjestykseen, jotta voimme omistaa aikaa palvelemiselle?
Tarkastele tapoja, joilla presidentti Monson kannusti meitä antamaan itsestämme (ks. osa 3). Milloin joku on vaikuttanut elämääsi palvelemalla sinua jollakin näistä tavoista? Kuinka olet nähnyt ”pienten palvelusten” kohottavan ja siunaavan muita? Kuinka voin tulla paremmin tietoiseksi muiden tarpeista?
Kuinka Herra on vahvistanut pyrkimyksiäsi, kun olet palvellut Häntä? (Ks. osa 4 ja OL 84:88.)
Presidentti Monson opetti, että kun palvelemme muita, me kasvamme ja kukoistamme (ks. osa 5). Kuinka muiden palveleminen on auttanut sinua kasvamaan? Millä muilla tavoin sinua on siunattu, kun olet palvellut muita? Miksi mahtaa olla autuaampi antaa kuin ottaa (Ap. t. 20:35.) Kuinka muiden palveleminen on tuonut sinua lähemmäksi Vapahtajaa?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia

Joos. 22:5; Matt. 25:31–46; Joh. 13:34–35; Moosia 5:13; OL 4:2–6; 58:26–28; 81:5

Tutkimisen avuksi

”Lukeminen, tutkiminen ja pohtiminen eivät ole sama asia. Me luemme sanoja ja saamme kenties ajatuksia. Me tutkimme ja kenties löydämme pyhistä kirjoituksista kaavoja ja yhteyksiä. Mutta kun me pohdimme, me kutsumme Hengen antamaan ilmoitusta. Pohtiminen on minulle sitä ajattelemista ja rukoilemista, jota teen luettuani ja tutkittuani pyhien kirjoitusten kohtia huolella.” (Ks. Henry B. Eyring, ”Palvelkaa Hengen voimalla”, Liahona, marraskuu 2010, s. 60.)