”Luku 16: Temppeli – voiman ja siunausten lähde”, Kirkon presidenttien opetuksia: Thomas S. Monson, 2020

”Luku 16”, Opetuksia: Thomas S. Monson

Luku 16

Temppeli – voiman ja siunausten lähde

”Näissä [temppeleissä] taivas ja maa kohtaavat ja taivaallinen Isämme antaa lapsilleen suurimpia siunauksiaan.”

Thomas S. Monsonin elämänvaiheita

Koko sen ajan, kun presidentti Thomas S. Monson palveli kahdentoista apostolin koorumin jäsenenä, neuvonantajana ensimmäisessä presidenttikunnassa ja kirkon presidenttinä, hän pyrki suomaan temppelin siunaukset kirkon jäsenille eri puolilla maailmaa. Temppelien rakentaminen lisääntyi merkittävästi näinä vuosina, kuten presidentti Monson esitti yhteenvetona huhtikuun 2016 yleiskonferenssissa:

”Kun minusta tuli kahdentoista apostolin koorumin jäsen vuonna 1963, koko kirkossa oli 12 toiminnassa olevaa temppeliä. [Vuonna 2016] vihityn Provon keskustan temppelin myötä eri puolilla maailmaa on nyt toiminnassa 150 temppeliä. Kuinka kiitollisia olemmekaan siunauksista, joita saamme näissä pyhissä huoneissa.”¹

Temppelit olivat tärkeitä presidentti Monsonille myös henkilökohtaisesti. Hän sanoi: ”Omassa perheessäni pyhimpiä ja arvostetuimpia kokemuksia ovat ne kerrat, jolloin olemme yhdessä olleet temppelissä suorittamassa sinetöimistoimituksia kuolleiden esivanhempiemme puolesta.”² Näiden sinetöimisten suorittaminen ”lisäsi keskinäistä rakkauttamme ja velvollisuuttamme elää perintömme arvoisina”³.

Kun presidentti Monson palveli piispana, yksi hänen seurakuntansa jäsenistä oli Augusta Schneider, Elsass-Lothringenin alueelta Euroopasta tullut leski. Eräänä päivänä Augusta antoi piispa Monsonille aarteen, joka oli lähellä hänen sydäntään: kauniin huopapalan, johon hän oli kiinnittänyt mitalit, jotka hänen aviomiehensä oli saanut palveluksestaan Ranskan joukoissa ensimmäisessä maailmansodassa. Piispa Monson ehdotti, että Augusta antaisi mitalit jollekulle sukulaiselle, mutta Augusta halusi lujasti antaa ne hänelle. ”Lahja kuuluu sinulle”, hän sanoi, ”sillä sinulla on ranskalaisen sielu.” Augusta Schneider kuoli pian sen jälkeen, ja piispa Monson mietti usein naisen antamaa lahjaa ja hänen sanojaan.

Monia vuosia myöhemmin presidentti Monson tunsi innoitusta ottaa mitalit mukaansa, kun hän matkusti presidentti Ezra Taft Bensonin kanssa Saksaan Frankfurtin temppelin vihkimistilaisuuteen. ”Ranskankielisen vihkimiskokouksen aikana temppeli oli ääriään myöten täynnä”, hän sanoi. ”Näin johtomuistiostani, että kokoukseen osallistui jäseniä Elsass-Lothringenin alueelta.

Puheeni aikana huomasin, että säestäjän nimi oli Schneider. Niinpä kerroin tuttavuudestani Augusta Schneiderin kanssa, astuin sitten urkujen luo ja annoin mitalit säestäjälle sekä sanoin, että koska hänen nimensä oli Schneider, hänen vastuullisena tehtävänään oli tutkia Schneiderin sukua. Herran Henki vahvisti sydämellemme, että se kokous oli erikoinen. Veli Schneiderilla oli vaikeuksia valmistautua soittamaan vihkimistilaisuuden loppulaulua – niin suuresti häntä liikutti se Henki, jota tunsimme temppelissä.

Tiesin, että tuo aarteena pidetty lahja – lesken ropo, sillä se oli kaikki, mitä Augusta Schneiderilla oli – annettiin sellaisen ihmisen käsiin, joka varmistaisi, että monet, joilla oli ranskalaisen sielu, saisivat nyt siunaukset, joita pyhissä temppeleissä tarjotaan sekä eläville että kuolevaisuuden jo jättäneille.”⁴

”Temppelit – – ovat täynnä uskoa ja paastoamista. Ne rakennetaan koettelemusten ja todistusten voimalla. Ne pyhitetään uhrauksin ja palvelemalla.”

Thomas S. Monsonin opetuksia

Temppelin pelastavat toimitukset ovat kaiken vaivan arvoisia.

Temppelit ovat enemmän kuin kiveä ja laastia. Ne ovat täynnä uskoa ja paastoamista. Ne rakennetaan koettelemusten ja todistusten voimalla. Ne pyhitetään uhrauksin ja palvelemalla.

Ensimmäinen temppeli, joka rakennettiin tällä taloudenhoitokaudella, oli Kirtlandin temppeli Ohion osavaltiossa. Pyhät olivat tuolloin köyhiä, ja silti Herra oli antanut käskyn, että temppeli oli rakennettava, joten he rakensivat sen. Vanhin Heber C. Kimball kirjoitti tästä kokemuksesta: ”Herra yksin tietää ne köyhyyden, koettelemusten ja ahdingon tilat, jotka me kävimme läpi voidaksemme tehdä sen” [lainattuna artikkelissa James E. Faust, ”Välineitä Jumalan käsissä”, Liahona, marraskuu 2005, s. 116]. Ja sitten kun kaikki oli huolella saatu valmiiksi, pyhät pakotettiin lähtemään Ohiosta ja jättämään rakas temppelinsä. He löysivät viimein turvapaikan – vaikka se olisikin väliaikainen – Mississippijoen rannoilta Illinoisin osavaltiosta. He antoivat asutukselleen nimen Nauvoo. Vahvoina uskossa ja auliina uhraamaan jälleen kerran kaikkensa he pystyttivät toisen temppelin Jumalallensa. Vainot kuitenkin raivosivat heitä vastaan, ja kun Nauvoon temppeli oli hädin tuskin saatu valmiiksi, heidät karkotettiin jälleen kerran kodeistaan etsimään turvapaikkaa erämaasta.

Ponnisteleminen ja uhraaminen alkoi jälleen kerran, kun he tekivät työtä 40 vuotta pystyttääkseen [Suolajärven temppelin]. – –

Temppelin rakentamiseen ja siellä käymiseen on aina liittynyt jossakin määrin uhrautumista. Lukemattomia ovat ne, jotka ovat uurastaneet ja ponnistelleet hankkiakseen itselleen ja perheelleen siunaukset, jotka ovat tarjolla Jumalan temppeleissä.⁵

Saanen esittää teille Tihi ja Tararaina Mou Thamin sekä heidän kymmenen lapsensa kertomuksen. Koko perhe yhtä tytärtä lukuun ottamatta liittyi kirkkoon 1960-luvun alkupuolella, kun lähetyssaarnaajat tulivat heidän saarelleen, joka sijaitsee noin 160 kilometriä Tahitista etelään. He alkoivat pian toivoa siunausta tulla sinetöidyksi iankaikkiseksi perheeksi temppelissä.

Siihen aikaan Mou Thamin perhettä lähinnä oleva temppeli oli Hamiltonissa Uudessa-Seelannissa, 4 000 kilometriä lounaaseen, ja sinne pääsi ainoastaan tekemällä kalliin lentomatkan. Suurella Mou Thamin perheellä, joka ansaitsi vähäisen elantonsa pieneltä plantaasilta, ei ollut rahaa lentomatkaan, eikä heidän Tyynenmeren saarellaan ollut mitään työllistymismahdollisuuksia. Niinpä veli Mou Tham ja hänen poikansa Gérard tekivät vaikean päätöksen matkustaa työhön 4 800 kilometrin päähän Uuteen-Kaledoniaan, missä toinen poika jo oli työssä. – –

Kolme Mou Thamin perheen miestä tekivät neljä vuotta työtä [säästääkseen] riittävästi rahaa, jotta voisivat viedä perheen Uuden-Seelannin temppeliin. Kaikki, jotka olivat jäseniä, lähtivät matkalle yhtä tytärtä lukuun ottamatta, joka odotti vauvaa. Heidät sinetöitiin ajaksi ja iankaikkisuudeksi, mikä oli sanoin kuvaamattoman riemullinen kokemus.

Veli Mou Tham palasi temppelistä suoraan Uuteen-Kaledoniaan, missä hän teki vielä kaksi vuotta töitä maksaakseen sen yhden tyttären matkan, joka ei ollut ollut temppelissä heidän kanssaan – naimisissa olevan tyttären, tämän lapsen ja aviomiehen.

Myöhempinä vuosinaan veli ja sisar Mou Tham halusivat palvella temppelissä. Siihen mennessä oli rakennettu ja vihitty käyttöön Papeeten temppeli Tahitissa, ja he palvelivat siellä lähetystyössä neljä kertaa.⁶

Miksi niin monet ovat halukkaita antamaan niin paljon saadakseen temppelin siunaukset? Ne, jotka ymmärtävät ne iankaikkiset siunaukset, jotka temppelistä saa, tietävät, ettei mikään uhraus ole liian suuri, mikään hinta liian korkea, mikään ponnistelu liian vaikea noiden siunausten saamiseksi. Koskaan ei ole liian monia kilometrejä matkattavana, liian monia esteitä voitettavana tai liian paljon vaivaa kestettävänä. Temppelissä saatavat pelastavat toimitukset, joiden ansiosta voimme palata jonakin päivänä taivaallisen Isämme luo iankaikkisissa perhesuhteissa ja saada lahjaksi siunauksia ja voimaa ylhäältä, ovat jokaisen uhrauksen ja jokaisen ponnistelun arvoisia. – –

Jos olette olleet temppelissä itse ja jos elätte suhteellisen lähellä temppeliä, uhraus, joka teidän on kenties tehtävä, voisi olla se, että varaatte kiireisestä elämästänne aikaa käydä temppelissä säännöllisesti. Temppeleissämme on paljon tehtävää niiden hyväksi, jotka odottavat verhon toisella puolen. Kun me teemme työtä heidän puolestaan, tulemme tietämään, että olemme suorittaneet heidän puolestaan jotakin sellaista, mihin he eivät itse pysty.⁷

Temppeli antaa elämällemme tarkoituksen ja tuo rauhaa sieluumme.

Temppelissä opetetaan Jumalan kallisarvoista suunnitelmaa. Juuri temppelissä solmitaan iankaikkisia liittoja. Temppeli kohottaa meitä, ylentää meitä, on johtotähtenä kaikille ja suuntaa meitä kohti selestistä kirkkautta. Se on Jumalan huone. Kaikki, mitä temppelin seinien sisäpuolella tapahtuu, on kohottavaa ja ylevöittävää. – –

Kun – – rakastamme temppeliä, uskomme kuvastuu elämästämme. Kun menemme pyhään huoneeseen, kun muistamme siellä solmimamme liitot, me kykenemme kestämään jokaisen koettelemuksen ja voittamaan jokaisen kiusauksen. Temppeli tuo elämäämme tarkoitusta. Se tuo sieluumme rauhan – ei ihmisten tuomaa rauhaa vaan rauhan, jota Jumalan Poika lupasi.⁸

”Temppeli kohottaa meitä, ylentää meitä – – ja suuntaa meitä kohti selestistä kirkkautta.”

Kukaan ei voi mennä temppeliin omasta puolestaan tai jonkun muun puolesta oppimatta jotakin. Kun opimme, me saamme tietoa, ja kun saamme tietoa, me alamme toimia, ja se on meidän tarkoituksemme – palvella taivaallista Isäämme ja auttaa muita matkan varrella.⁹

Kun astumme temppelin ovista sisään, me jätämme taaksemme maailman häiriötekijät ja hämmennyksen. Tämän pyhän pyhäkön sisällä saamme kokea kauneutta ja järjestystä. Siellä sielumme saa lepoa ja hengähdystauon elämämme huolista.

Kun käymme temppelissä, me voimme kokea sellaista hengellisyyden ulottuvuutta ja rauhan tunnetta, joka kohoaa kaikkien muiden tuntemusten yläpuolelle, joita ihmissydän voi tuntea. Käsitämme Vapahtajan sanojen todellisen merkityksen, kun Hän sanoi: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille. – – Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” [Joh. 14:27.]

Tämänkaltainen rauha voi levitä jokaiseen sydämeen – huolestuneeseen sydämeen, murheen kuormittamaan sydämeen, hämmennystä tuntevaan sydämeen, apua anovaan sydämeen.¹⁰

Kun teemme sukututkimus- ja temppelipalvelua, meistä tulee pelastajia Siionin vuorella.

Teemme suurenmoista palvelutyötä, kun suoritamme sijaistoimituksia niiden puolesta, jotka ovat menneet verhon tuolle puolen. Monissa tapauksissa emme tunne niitä, joiden puolesta teemme työn. Emme odota kiitosta, eikä meillä ole varmuutta siitä, että he hyväksyvät sen, mitä tarjoamme. Kuitenkin me palvelemme – ja niin tehdessämme saavutamme sen, mitä emme voi saavuttaa millään muulla teolla: meistä tulee kirjaimellisesti pelastajia Siionin vuorella. Kuten Vapahtajamme antoi henkensä sijaisuhrina meidän puolestamme, samalla tavoin me teemme pienessä mittakaavassa saman, kun suoritamme sijaistyötä temppelissä niiden puolesta, joilla ei ole mitään keinoa edistyä, ellemme me täällä maan päällä tee jotakin heidän puolestaan.¹¹

Herra ei ole koskaan ilmoittanut, että Hänen työnsä rajoittuu kuolevaisuuteen. Ennemminkin Hänen työnsä sisällyttää piiriinsä koko iankaikkisuuden. Uskon, että Hän jouduttaa työtään henkimaailmassa. Uskon myös, että Herra valmistaa siellä olevien palvelijoidensa avulla monia henkiä ottamaan vastaan evankeliumin. Meidän tehtävämme on etsiä kuolleemme ja mennä sitten temppeliin ja suorittaa pyhät toimitukset, jotka antavat verhon tuolla puolen oleville samat mahdollisuudet kuin meillä on. – –

Herra odottaa teidän ja minun tekevän sukututkimustyömme hyvin. Mielestäni ensimmäinen asia, joka meidän täytyy tehdä, jos aiomme suorittaa työmme hyvin, on saada taivaallisen Isämme Henki mukaan työhömme. Kun elämme niin vanhurskaasti kuin osaamme, Hän avaa mahdollisuuden niiden siunausten täyttymiseen, joita me niin vilpittömästi ja uutterasti tavoittelemme.

Tulemme tekemään virheitä, mutta yksikään meistä ei voi tulla taitavaksi sukututkimustyössä olematta ensin aloittelija. Siksi meidän täytyy syventyä tähän työhön, ja meidän täytyy valmistautua kiipeämään ylämäkeä. Se ei ole helppo tehtävä, mutta Herra on antanut sen teille, ja Hän on antanut sen minulle.

Kun tutkitte sukuanne, huomaatte törmäävänne esteisiin ja sanotte itsellenne: ”Minä en pysty tekemään enää mitään muuta.” Kun tulette siihen pisteeseen, polvistukaa ja pyytäkää Herraa avaamaan tie, niin Hän avaa teille tien. Todistan, että se on totta.

Taivaallinen Isä rakastaa henkimaailmassa olevia lapsiaan aivan yhtä paljon kuin Hän rakastaa teitä ja minua. – – Niitä taivaallisen Isämme henkilapsia, jotka eivät ole kuulleet Kristuksen nimeä ennen kuin ovat kuolleet ja menneet henkimaailmaan, on miljoonittain. Mutta nyt heille on opetettu evankeliumia ja he odottavat sitä päivää, jolloin te ja minä teemme tarvittavan tutkimis- ja selvitystyön, niin että voimme mennä Herran huoneeseen ja suorittaa heidän puolestaan työn, jota he itse eivät voi tehdä.¹²

”Kun tutkitte sukuanne, – – pyytäkää Herraa avaamaan tie, niin Hän avaa teille tien.”

Kristuksen valo loistaa kaikille – niillekin, jotka ovat siirtyneet pois. Presidentti Joseph F. Smith (1838–1918) julisti puhuessaan työstä kuolleiden puolesta: ”Kun teemme työn heidän puolestaan, heitä sitovat kahleet putoavat heidän yltään ja heitä ympäröivä pimeys hälvenee niin, että valkeus pääsee loistamaan heidän ylleen, ja he kuulevat henkimaailmassa työstä, jonka heidän lapsensa ovat täällä tehneet heidän puolestaan, ja he iloitsevat kanssanne siitä, että olette täyttäneet nämä velvollisuudet” [Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph F. Smith, 1999, s. 247].¹³

Temppelissä me saamme kirkon jäsenyyden kruunaavat siunaukset.

Kuinka kaukana on taivas? Todistan teille, ettei se pyhissä temppeleissä ole ollenkaan kaukana – sillä näissä pyhissä paikoissa taivas ja maa kohtaavat ja taivaallinen Isämme antaa lapsilleen suurimpia siunauksiaan.¹⁴

Te, jotka olette kelvollisia ja kykeneviä menemään temppeliin – kehotan teitä menemään sinne usein. Temppeli on paikka, jossa voimme löytää rauhaa. Siellä omistautumisemme evankeliumiin uudistuu ja päättäväisyytemme pitää käskyt vahvistuu.

Mikä etuoikeus onkaan voida mennä temppeliin, missä voimme kokea Herran Hengen pyhittävän vaikutuksen.¹⁵

Ellette ole vielä olleet temppelissä tai jos olette olleet mutta ette ole tällä hetkellä kelvollisia saamaan suositusta, ei ole mitään tärkeämpää tavoitetta, jota kohti voisitte tehdä työtä, kuin tulla kelvollisiksi menemään temppeliin. Uhrauksenne voi olla se, että saatatte elämänne sopusointuun sen kanssa, mitä suosituksen saaminen edellyttää, kenties hylkäämällä pitkäaikaiset tavat, joiden vuoksi ette ole saaneet sitä. Se voi olla kymmenystenne maksamiseen tarvittava usko ja itsekuri. Oli se mitä tahansa, tulkaa kelvollisiksi astumaan Jumalan temppeliin. Hankkikaa temppelisuositus ja pitäkää sitä kallisarvoisena omaisuutena, sillä sellainen se on.

Ennen kuin olette käyneet Herran temppelissä ja saaneet kaikki siunaukset, jotka teitä siellä odottavat, ette ole saaneet kaikkea, mitä kirkolla on tarjota. Kirkon jäsenyyden kaikkein tärkeimmät ja kruunaavat siunaukset ovat ne siunaukset, jotka me saamme Jumalan temppeleissä. – –

Ilmaisen ikuisen kiitollisuuteni taivaalliselle Isälleni – – kaikista temppeleistämme, missä niitä onkin. Jokainen kohoaa johtotähtenä maailmalle ilmaisten todistuksemme siitä, että Jumala, iankaikkinen Isämme, elää, että Hän haluaa siunata meitä ja todellakin siunata poikiaan ja tyttäriään kaikissa sukupolvissa. Jokainen temppeleistämme ilmaisee todistuksemme siitä, että elämä haudan tuolla puolen on yhtä todellista ja yhtä varmaa kuin elämämme täällä maan päällä. Siitä todistan.

Rakkaat veljeni ja sisareni, tehkäämme kaikki tarvittavat uhraukset, jotta voisimme käydä temppelissä ja jotta meillä voisi olla temppelin henki sydämessämme ja kodissamme. Kulkekaamme Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen jalanjäljissä. Hän antoi meidän puolestamme suurimman uhrin, jotta meillä voisi olla iankaikkinen elämä ja korotus taivaallisen Isämme valtakunnassa.¹⁶

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Kysymyksiä

Presidentti Monson opetti, että ”temppelin rakentamiseen ja siellä käymiseen on aina liittynyt jossakin määrin uhrautumista” (osa 1). Mitä vaikutelmia saat tarkastellessasi presidentti Monsonin kertomuksia temppeleihin liittyvistä uhrauksista? Kuinka voimme päästä täydellisemmin osallisiksi temppelin siunauksista?
Tarkastele temppelien monia siunauksia, kuten niitä esitetään osassa 2. Kuinka temppelissä käyminen voi auttaa meitä kestämään koettelemuksiamme? Kuinka se voi auttaa meitä voittamaan kiusauksia? Kuinka temppelissä käyminen on auttanut sinua tuntemaan rauhaa vaikeuksien aikana? Mitä temppeli on auttanut sinua ymmärtämään elämän tarkoituksesta?
Mitä tarkoittaa se, että on ”pelastaja Siionin vuorella”? (Ks. osa 3; ks. myös OL 128:5–18; 138:47–48, 53–54, 57–58.) Miltä sinusta tuntuu, kun saat temppelitoimituksia niiden puolesta, jotka ovat kuolleet? Kuinka sukututkimus- ja temppelipalvelu ovat auttaneet sinua kääntämään sydämesi sekä elävien että kuolleiden sukulaisten puoleen? Kuinka sinua on siunattu, kun olet tehnyt sukututkimustyötä?
Presidentti Monson tähdensi, että temppelissä me saamme ”kirkon jäsenyyden kruunaavat siunaukset” (osa 4). Millä tavoin temppelitoimitusten saaminen ja osallistuminen niihin on siunannut sinua ja perhettäsi? Miksi meidän on tärkeää käydä temppelissä usein, mikäli mahdollista? Kuinka voimme lisätä temppelin vaikutusta omassa elämässämme?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia

2. Sam. 7:4–6; Matt. 21:12–13; 2. Nefi 5:16; OL 97:12–17; 109:1–26; 110:7–8

Tutkimisen avuksi

”Toimiminen oppimasi mukaan tuo lisää kestävää ymmärrystä (ks. Joh. 7:17)” (Saarnatkaa minun evankeliumiani, 2005, s. 19). Voisit kysyä itseltäsi, kuinka voit toteuttaa evankeliumin opetuksia kotona, työssä ja kirkon tehtävissäsi.