”Luku 12: Aulis kuuliaisuus Herralle”, Kirkon presidenttien opetuksia: Thomas S. Monson, 2020

”Luku 12”, Opetuksia: Thomas S. Monson

Luku 12

Aulis kuuliaisuus Herralle

”Tämän elämän suuri koetus on kuuliaisuus.”

Thomas S. Monsonin elämänvaiheita

Kun presidentti Thomas S. Monson oli pieni poika, hän ja hänen perheensä viettivät osan kesästä mökillään Provon kanjonissa Utahissa. Yksi hänen parhaista ystävistään oli Danny Larsen, jonka perheellä oli myös mökki siellä. Tom ja Danny kalastivat, keräsivät kiviä, patikoivat, kiipeilivät ja nauttivat muista puuhista yhdessä. Kerran Tom sai arvokkaan opetuksen kuuliaisuudesta. Hän ja Danny halusivat tehdä illalla nuotion ystäviensä kanssa, ja heidän piti raivata kuiva ruoho niityltä. Nyhdettyään ruohoa jonkin aikaa ilman paljoakaan edistymistä Tom sai idean:

”Minun, kahdeksanvuotiaan, mieleen tuli ratkaisu, joka tuntui minusta täydelliseltä. Sanoin Dannylle: ’Meidän ei tarvitse muuta kuin sytyttää tämä ruoho tuleen. Poltetaan vain rinki ruohon keskelle!’ Hän suostui heti, ja minä juoksin mökillemme hakemaan muutaman tulitikun.

– – Dannya [ja] minua – – oli toistuvasti varoitettu tulen vaaroista. Tiesin kuitenkin, missä meidän perhe säilytti tulitikkuja, ja meidän täytyi raivata se niitty. Yhtään enempää ajattelematta juoksin mökillemme ja nappasin muutaman tulitikun huolehtien siitä, ettei kukaan nähnyt. Piilotin ne nopeasti taskuuni.

Juoksin takaisin Dannyn luo innoissani siitä, että taskussani oli ratkaisu ongelmaamme. Muistan ajatelleeni, että tuli polttaisi vain sen alueen, jonka halusimme, ja sitten se kuin taikaiskusta sammuisi itsestään.

Raapaisin tulitikulla kiveä ja sytytin rutikuivan kesäkuisen ruohon ilmiliekkeihin. Se syttyi aivan kuin se olisi kasteltu läpikotaisin bensiinillä. Alkuun Danny ja minä olimme innoissamme katsellessamme, kuinka ruoho katosi, mutta pian kävi selväksi, ettei tuli tukahtuisi itsestään. Hätäännyimme tajutessamme, ettemme voisi mitenkään sammuttaa sitä. Uhkaavat liekit alkoivat kiiriä pitkin villiruohoa ylös vuorenrinnettä vaarantaen männyt ja kaiken muun tiellään olevan.

Viimein meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin juosta hakemaan apua. Pian kaikki mahdolliset miehet ja naiset Vivian Parkissa säntäsivät edestakaisin käsissään märkiä säkkejä, joilla he löivät liekkejä yrittäessään sammuttaa ne. Useita tunteja myöhemmin tukahdutettiin viimeiset kytevät tulipesäkkeet. Ikivanhat männyt olivat säästyneet ja samoin kodit, jotka liekit olisivat ennen pitkää saavuttaneet.”

Presidentti Monson huomautti: ”Danny ja minä saimme sinä päivänä muutamia vaikeita mutta tärkeitä opetuksia – joista vähin ei ollut suinkaan kuuliaisuuden tärkeys.”¹

Tom Monson nautti kalastamisesta ja muista ulkoilmatoiminnoista. Myöhemmin hän käytti näitä kokemuksia evankeliumin periaatteiden havainnollistamiseen.

Thomas S. Monsonin opetuksia

Kuuliaisuus Jumalan käskyille on pettämätön oppaamme läpi kuolevaisuuden.

Jumalan käskyjä ei ole annettu tuskastuttamaan meitä tai estämään onneamme. Aivan päinvastainen on totta. Hän, joka loi meidät ja joka rakastaa meitä täydellisesti, tietää täsmälleen, kuinka meidän pitää elää elämäämme, jotta voimme saada suurimman mahdollisen onnen. Hän on antanut meille ohjeita, jotka – jos noudatamme niitä – vievät meidät turvallisesti läpi tämän usein petollisen matkan kuolevaisuudessa. Muistamme tutun laulun sanat: ”Käskyjä seuraa. Se rauhan ja varmuuden tuo.” [”Käskyjä seuraa”, MAP-lauluja, 189.]

Taivaallinen Isä rakastaa meitä kylliksi sanoakseen: älä valehtele, älä varasta, älä tee aviorikosta, rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi ja niin edelleen [ks. 2. Moos. 20:1–17; Matt. 22:39]. – – Hän ymmärtää, että kun pidämme käskyt, elämämme on onnellisempaa, tyydyttävämpää ja yksinkertaisempaa. Haasteemme ja ongelmamme ovat helpompia kestää, ja me saamme Hänen lupaamansa siunaukset. Mutta vaikka Hän antaa meille lakeja ja käskyjä, Hän myös antaa meidän valita, hyväksymmekö ne vai hylkäämmekö ne. Päätöksemme tässä suhteessa ratkaisee kohtalomme.²

Kautta aikojen ihmiset ovat etsineet tietoa ja ymmärrystä tästä kuolevaisesta olemassaolosta ja asemastaan ja tarkoituksestaan siinä sekä tietä rauhaan ja onneen. Meistä jokainen etsii niitä.

Tämä tieto ja ymmärrys on koko ihmiskunnan ulottuvilla. Ne sisältyvät totuuksiin, jotka ovat iankaikkisia. – – Ilmoituksessa, joka annettiin profeetta Joseph Smithin kautta Ohion Kirtlandissa toukokuussa 1833, Herra julisti:

”Totuus on tieto asioista sellaisina kuin ne ovat ja kuin ne ovat olleet ja kuin ne tulevat olemaan – –.

Totuuden Henki on Jumalasta. – –

”Eikä kukaan saa täyteyttä, ellei hän pidä hänen käskyjänsä.

Se, joka pitää [Jumalan käskyt], saa totuutta ja valoa, kunnes hänet kirkastetaan totuudessa ja hän tietää kaiken.” [OL 93:24–28.]

Mikä loistava lupaus! Se, joka pitää hänen käskynsä, saa totuutta ja valoa, kunnes hänet kirkastetaan totuudessa ja hän tietää kaiken.”

Tänä valistuneena aikana, jolloin evankeliumin täyteys on palautettu, teillä tai minulla ei ole mitään tarvetta etsiä totuutta purjehtimalla tuntemattomia meriä tai kulkemalla viitoittamattomia teitä. Rakastava taivaallinen Isä on merkinnyt meille reitin ja antanut meille pettämättömän kartan – nimittäin kuuliaisuuden. Me saamme tiedon totuudesta ja vastaukset suurimpiin kysymyksiimme, kun olemme kuuliaisia Jumalan käskyille. – –

On olemassa sääntöjä ja lakeja, jotka varmistavat osaltaan fyysisen turvallisuutemme. Samoin Herra on antanut ohjeita ja käskyjä varmistaakseen osaltaan hengellisen turvallisuutemme, niin että voisimme – – palata lopulta taivaallisen Isämme luo.³

Profeetat ovat antaneet meille kuuliaisuuden esimerkin, jota seurata.

Kun saamme tietoa muista, jotka luottivat Jumalaan ja seurasivat Hänen opetuksiaan, kuulemme sielussamme kuiskauksen: ”Lakatkaa te huolehtimasta! Tietäkää, että minä olen Jumala.” [Ps. 46:10.] Kun he pitivät päättäväisesti Hänen käskynsä ja luottivat Häneen, heitä siunattiin. Kun me noudatamme heidän esimerkkiään, meitäkin siunataan samalla tavoin meidän aikanamme. Jokaisesta tulee esikuva, jota voi seurata. – –

Profeetta Nooa oli ”aikalaistensa joukossa ainoa oikeamielinen ja nuhteeton” mies, joka ”vaelsi Jumalalle kuuliaisena” [1. Moos. 6:9]. – – Nooa otti varteen Jumalan käskyn rakentaa arkki, jotta hän ja hänen perheensä säästyisivät hävitykseltä. Hän noudatti Jumalan ohjeita koota arkkiin kaikkia eläviä olentoja kaksi tai useampia, niin että nekin pelastuisivat vedenpaisumukselta.

Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) opetti yleiskonferenssissa yli puoli vuosisataa sitten: ”Koska sateesta ja vedenpaisumuksesta ei näkynyt vielä merkkiäkään, [Nooan] varoituksia pidettiin järjettöminä. – – Kuinka mieletöntä olikaan rakentaa arkkia kuivalla maalla, kun aurinko paistoi ja elämä jatkui tavalliseen tapaan! Mutta aika loppui. – – Vedenpaisumus tuli. Tottelemattomat hukkuivat. Arkin ihme oli seurausta uskosta, jota sen rakentamisessa osoitettiin.” [Julkaisussa Conference Report, lokakuu 1952, s. 48.]

Nooalla oli horjumaton usko noudattaa Jumalan käskyjä. Tehkäämme me aina samoin. Muistakaamme, että Jumalan viisaus näyttää usein ihmisistä järjettömyydeltä, mutta suurin opetus, mitä me voimme kuolevaisuudessa saada, on se, että kun Jumala puhuu ja me tottelemme, niin me olemme aina oikeassa.⁴

Kaikki profeetat, muinaiset ja nykyiset, ovat tienneet, että kuuliaisuus on välttämätöntä pelastuksellemme. – – Koskettava kertomus kuuliaisuudesta on kertomus Abrahamista ja Iisakista. Abrahamin oli varmasti piinallisen vaikeaa olla kuuliainen Jumalan käskylle viedä rakas Iisakinsa Morian maahan ja tarjota hänet siellä uhriksi. Pystymmekö kuvittelemaan, kuinka raskas Abrahamin sydän oli, kun hän matkasi osoitettuun paikkaan? Tuska on varmasti raastanut hänen ruumistaan ja piinannut hänen mieltään, kun hän sitoi poikansa Iisakin, pani hänet alttarille puiden päälle ja otti veitsen surmatakseen hänet. Horjumattomasti uskoen ja täysin Herraan luottaen Abraham taipui Herran käskyyn. Miten suurenmoinen olikaan julistus ja miten ihmeellisen tervetulleena se otettiinkaan vastaan: ”Älä koske poikaan äläkä tee hänelle mitään. Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät ja rakastat Jumalaa, kun et kieltäytynyt uhraamasta edes ainoaa poikaasi.” [1. Moos. 22:12.]

Abrahamia oli koeteltu ja testattu, ja hänen uskollisuutensa ja kuuliaisuutensa johdosta Herra antoi hänelle tämän loistavan lupauksen: ”Sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille, koska sinä olit minun äänelleni kuuliainen” [1. Moos. 22:18.]

Vaikka meitä ei pyydetä osoittamaan kuuliaisuuttamme niin dramattisella ja sydäntä riipaisevalla tavalla, myös meiltä vaaditaan kuuliaisuutta.

Presidentti Joseph F. Smith julisti lokakuussa 1873: ”Kuuliaisuus on taivaan ensimmäinen laki” [”Discourse”, Deseret News, 12. marraskuuta 1873, s. 644].

Presidentti Gordon B. Hinckley on sanonut: ”Myöhempien aikojen pyhien onni, myöhempien aikojen pyhien rauha, myöhempien aikojen pyhien edistyminen, myöhempien aikojen pyhien menestys ja tämän kansan iankaikkinen pelastus ja korotus piilevät siinä, että vaellamme kuuliaisina Jumalan – – ohjeille” [”If Ye Be Willing and Obedient”, Ensign, joulukuu 1971, s. 125].⁵

Kuuliaisuus on profeettojen tunnusmerkki. Kautta aikojen se on tuonut heille voimaa ja tietoa. Meidän on välttämätöntä ymmärtää, että meilläkin on oikeus tähän voiman ja tiedon lähteeseen. Se on meidän jokaisen ulottuvilla heti tänään, kun noudatamme Jumalan käskyjä.⁶

Me saamme tietoa, vastauksia ja voimaa, kun noudatamme Herran käskyjä.

Vuosien varrella olen tuntenut lukemattomia henkilöitä, jotka ovat olleet erityisen uskollisia ja kuuliaisia. He ovat olleet siunaukseksi minulle ja innoittaneet minua. Saanen kertoa teille tapauksen kahdesta sellaisesta henkilöstä.

Walter Krause oli uskollinen kirkon jäsen, joka asui perheensä kanssa [Saksan demokraattisessa tasavallassa] toisen maailmansodan jälkeen – –. Siellä päin maailmaa ei siihen aikaan ollut vapautta, mutta edessään olevista vaikeuksista huolimatta veli Krause oli mies, joka rakasti ja palveli Herraa. Hän täytti uskollisesti ja tunnollisesti jokaisen hänelle annetun tehtävän.

Toinen mies, Johann Denndorfer, syntyjään unkarilainen, koki kääntymyksen kirkkoon Saksassa, ja hänet kastettiin siellä vuonna 1911, kun hän oli 17-vuotias. Pian sen jälkeen hän palasi Unkariin. Toisen maailmansodan jälkeen hän huomasi olevansa käytännössä vanki kotimaassaan Debrecenin kaupungissa. Myös unkarilaisilta oli viety vapaus.

Veli Walter Krause, joka ei tuntenut veli Denndorferia, sai tehtävän olla hänen kotiopettajansa ja käydä hänen luonaan säännöllisesti. Veli Krause soitti kotiopetustoverilleen ja sanoi hänelle: ”Olemme saaneet tehtävän käydä veli Johann Denndorferin luona. Pystyisitkö lähtemään kanssani tällä viikolla tapaamaan häntä ja viemään hänelle evankeliumin sanoman?” Ja sitten hän lisäsi: ”Veli Denndorfer asuu Unkarissa.”

Hänen ällistynyt toverinsa kysyi: ”Milloin lähdemme?”

”Huomenna”, veli Krause vastasi.

”Milloin tulemme takaisin?” hänen toverinsa kysyi.

Veli Krause vastasi: ”Ehkä viikon kuluttua – jos pääsemme takaisin.”

Ja niin nämä kaksi kotiopetustoveria lähtivät veli Denndorferin luo matkustaen junalla ja bussilla Saksan koillisosasta Debreceniin Unkariin – melkoisen matkan. Veli Denndorferilla ei ollut ollut kotiopettajia sitten sodan alkamisen. Kun hän sitten näki nämä Herran palvelijat, kiitollisuus siitä, että he olivat tulleet, sai hänet liikuttumaan. Alkuun hän kieltäytyi kättelemästä heitä. Sen sijaan hän meni makuuhuoneeseensa ja otti pienestä kaapista laatikon, jossa olivat hänen vuosien varrella säästämänsä kymmenykset. Hän antoi kymmenykset kotiopettajilleen ja sanoi: ”Nyt olen ajan tasalla Herran kanssa. Nyt tunnen itseni kelvolliseksi puristamaan Herran palvelijoiden kättä!” Veli Krause kertoi minulle myöhemmin, ettei hän kyennyt kuvailemaan, kuinka paljon hän liikuttui siitä, että tämä uskollinen veli, jolla ei ollut moneen vuoteen kosketusta kirkkoon, oli kuuliaisesti ja johdonmukaisesti säästänyt vähäisistä ansioistaan kymmenen prosenttia maksaakseen kymmenyksensä. Hän oli säästänyt ne tietämättä, milloin jos ollenkaan hänellä saattaisi olla etuoikeus maksaa ne.

Veli Walter Krause – – palveli uskollisesti ja kuuliaisesti koko elämänsä ajan ja oli innoituksena minulle ja kaikille, jotka tunsivat hänet. Kun häntä pyydettiin hoitamaan tehtäviä, hän ei koskaan epäröinyt, hän ei koskaan napissut eikä hän koskaan keksinyt selityksiä.

Vasemmalta oikealle: Gary Schwendiman, vanhin Monson, Walter ja Edith Krause, Gottfried ja Gertraude Richter sekä Henry ja Inge Burkhardt

Veljeni ja sisareni, tämän elämän suuri koetus on kuuliaisuus. ”Koettelemme heitä näin”, Herra on sanonut, ”nähdäksemme, tekevätkö he kaiken, mitä Herra, heidän Jumalansa, käskee heidän tehdä” [Abr. 3:25].

Vapahtaja julisti: ”Sillä kaikki, jotka haluavat saada siunauksen minun käsistäni, pysykööt laissa, joka on määrätty sen siunauksen saamiseksi, ja sen ehdoissa, niin kuin on säädetty ennen maailman perustamista” [OL 132:5].⁷

Tarvitaan kuuliaisuuden henkeä, jos haluamme tulla kelvollisiksi siunauksiin tänään. Ei riitä, että vain sanoo: ”Huomenna aion toimia paremmin.” Herra odottaa meidän toimivan paremmin tänään. – – Toivoisin, että meistä jokaisella olisi kuuliaisuuden perinne elämässään, koska kaikki Jumalan siunaukset perustuvat kuuliaisuuteen käskyille. Kun elämme käskyjen mukaan, me löydämme vastaukset rukouksiimme ja saamme ohjausta elämäämme.⁸

Tieto, jota etsimme, vastaukset, joita kaipaamme, ja voima, jota haluamme tänään kohdataksemme monimutkaisen ja muuttuvan maailman haasteet, voivat olla meidän, kun olemme halukkaita tottelemaan Herran käskyjä. Lainaan jälleen kerran Herran sanoja: ”Se, joka pitää [Jumalan käskyt], saa totuutta ja valoa, kunnes hänet kirkastetaan totuudessa ja hän tietää kaiken” [OL 93:28].⁹

Vapahtajamme on suurin esimerkki kuuliaisuudesta, ja Hän kutsuu meitä seuraamaan Häntä.

Meille on annettu noudatettavaksemme täydellinen esimerkki – Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen esimerkki – ja meitä on kehotettu noudattamaan sitä esimerkkiä. Vapahtaja itse on sanonut: ”Tule – – ja seuraa minua” [Luuk. 18:22]. ”Niitä tekoja, joita te olette nähneet minun tekevän, teidänkin tulee tehdä” [3. Nefi 27:21]. Hän esitti kysymyksen: ”Millaisia miehiä teidän siis tulee olla?” Ja sitten Hän vastasi: ”Totisesti minä sanon teille: Sellaisia kuin minä olen.” [3. Nefi 27:27.] ”Hän meille polun viitoitti” [”On suuri rakkaus Jumalan”, MAP-lauluja, 119].

Kun katsomme Jeesukseen, joka on esikuvamme, ja kun kuljemme Hänen askelissaan, voimme palata turvallisesti taivaallisen Isämme luokse asumaan Hänen kanssaan ikuisesti. Profeetta Nefi on sanonut: ”Ellei ihminen kestä loppuun asti noudattaen elävän Jumalan Pojan esimerkkiä, hän ei voi pelastua” [2. Nefi 31:16]. – –

Sananlaskuissa on tämä kehotus: ”Laske harkiten jalkasi polulle” [Sananl. 4:26]. Kun teemme niin, meillä on uskoa ja myös halua kulkea sitä polkua, jota Jeesus kulki. Tiedämme epäilyksettä, että olemme polulla, jota Isämme haluaa meidän kulkevan. Vapahtajan esimerkki tarjoaa puitteet kaikelle, mitä teemme, ja Hänen sanansa ovat pettämättömänä oppaana. Hänen polkunsa vie meidät turvallisesti kotiin.¹⁰

Suurempaa esimerkkiä kuuliaisuudesta ei ole kuin Vapahtajamme. Hänestä Paavali teki havainnon:

”Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus.

Kun hän oli saavuttanut täydellisyyden, hänestä tuli iankaikkisen pelastuksen tuoja, kaikkien niiden pelastaja, jotka ovat hänelle kuuliaisia.” [Hepr. 5:8–9.]

Vapahtaja osoitti aitoa Jumalan rakkautta elämällä täydellisen elämän ja pitämällä kunniassa pyhän palvelutehtävänsä. Hän ei ollut koskaan ylimielinen. Hän ei koskaan pöyhkeillyt ylpeänä. Hän ei ollut koskaan petollinen. Hän oli aina nöyrä. Hän oli aina vilpitön. Hän oli aina kuuliainen.

Vaikka Jeesusta kiusasi itse petoksen mestari Perkele, vaikka Hän oli ruumiillisesti heikko ja nälkäinen paastottuaan neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, niin kun Paholainen esitti Hänelle kaikkein viekoittelevimmat ja houkuttelevimmat ehdotuksensa, Hän antoi meille jumalallisen esimerkin kuuliaisuudesta kieltäytymällä poikkeamasta siitä, minkä Hän tiesi oikeaksi [ks. Matt. 4:1–11].

Kohdatessaan Getsemanen kärsimyksen, jolloin Hän kesti sellaista kipua, että Hänen hikensä oli kuin maahan putoilevia suuria veripisaroita [ks. Luuk. 22:44], Hän osoitti olevansa kuuliainen Poika sanomalla: ”Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.” [Luuk. 22:42.]

Aivan kuten Vapahtaja käski varhaisia apostolejaan, Hän käskee myös teitä ja minua: ”Seuraa sinä minua” [Joh. 21:22]. Olemmeko me halukkaita tottelemaan?¹¹

Jeesuksen tavoin me voimme kulkea kuuliaisuuden polkua. Se ei ole aina helppoa, mutta olkoon tunnuslauseenamme Samuelin antama perintö: ”Kuuliaisuus on parempi kuin uhri, totteleminen parempi kuin oinasten rasva” [1. Sam. 15:22]. Muistakaamme, että tottelemattomuuden lopputuloksena on vankeus ja kuolema, kun taas kuuliaisuuden palkintona on vapaus ja iankaikkinen elämä.¹²

Eikö meillä ole viisautta totella Häntä, joka tietää kaiken alusta loppuun – Herraamme – –? Hänen esimerkkinsä näyttää suuntaa. Kun Hän kohtasi kiusauksen, Hän vältti sen. Kun Hänelle tarjottiin maailmaa, Hän torjui sen. Kun Häntä pyydettiin antamaan henkensä, Hän antoi sen!

”Minua käy sä seuraamaan.”
Niin Jeesus kutsui lapsiaan.
Vain sitä tietä kulkien
Tuntea voit sä Jeesuksen. – –

On kerran meidän herraus
Ja valtakunnat, kirkkaus,
Jos kuulemme vain kutsua:
”Seuraamaan käy sä minua.” 
(”Minua käy sä seuraamaan”, MAP-lauluja, 67.)

Nyt on meidän aikamme tehdä tämä päätös. Seuratkaamme Häntä.¹³

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Kysymyksiä

Tarkastele, mitä luvattuja siunauksia voimme saada, kun olemme kuuliaisia käskyille (ks. osa 1). Millä tavoin käskyjen noudattaminen pitää meidät turvassa? Kuinka kuuliaisuus on tuonut sinulle rauhaa? Kuinka kuuliaisuus on auttanut sinua olemaan onnellisempi? Kuinka se on auttanut sinua saamaan ”totuutta ja valoa”?
Mitä voimme oppia kuuliaisuudesta presidentti Monsonin osassa 2 mainitsemien esimerkkien pohjalta? Kuinka voimme saada varmemman luottamuksen taivaalliseen Isään?
Presidentti Monson opetti, että ”tämän elämän suuri koetus on kuuliaisuus” (osa 3). Mitä vaikutelmia saat Walter Krausen ja Johann Denndorferin esimerkeistä? Ajattele niitä, joiden olet nähnyt olevan kuuliaisia vaikeissa olosuhteissa. Kuinka heidän esimerkkinsä on auttanut sinua?
Presidentti Monson tähdensi Vapahtajan esimerkkiä kuuliaisuudesta ja Hänen meille antamaansa kutsua seurata Häntä (ks. osa 4). Millä tavoin me voimme ottaa täydemmin vastaan Vapahtajan kutsun seurata Häntä?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia

Joos. 24:14–15; Matt. 7:21; Joh. 7:17; 14:15; 1. Nefi 17:3; 2. Nefi 1:20; Moosia 2:41; OL 130:20–21

Tutkimisen avuksi

”Koska Jeesus Kristus oli Isälleen täydellisen kuuliainen ja nöyrä, Hänelle ’karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä’ [Luuk. 2:52]. Onko meillä päättäväisyyttä tehdä samoin? Aivan kuten Vapahtaja ’sai armoa armon lisäksi’ [OL 93:12], meidän täytyy kärsivällisesti ja sinnikkäästi pyytää Jumalalta valoa ja tietoa pyrkimyksissämme oppia evankeliumia.” (Thomas S. Monson, ”Oppikaa minusta”, Liahona, maaliskuu 2016, s. 6.)