Presidenttien opetuksia
Meidän tulee olla kunnioittava kansa


Luku 15

Meidän tulee olla kunnioittava kansa

Kunnioitus on enemmän kuin pelkkää käyttäytymistä; se on hyve, jonka pitäisi kuulua meidän elämäntapaamme.

Spencer W. Kimballin elämänvaiheita

Presidentti David O. McKay vihki Euroopan ensimmäisen temppelin, Bernin temppelin, Sveitsissä vuonna 1955. Tuolloin kahdentoista apostolin koorumiin kuuluneen vanhin Spencer W. Kimballin oli määrä puhua ensimmäisen vihkipäivän iltapäiväkokouksessa. Hän vietti tuona päivänä temppelissä jonkin aikaa itsekseen ”valmistautuen mielessään ja sydämessään iltapäivään kiireettömästi, hiljaa ja hartaan kunnioittavasti”.1 Puheessaan hän sanoi: ”Herätessäni tänä aamuna ja alkaessani tiedostaa ympäristöäni yön jälkeen näin aamun valkenevan ja ajatukseni kääntyivät ensiksi pyhään temppeliin, joka oli määrä vihkiä tänään. Ajattelin: ’Ei ruokaa tänään. Kengät pitää kiillottaa, vaatteet silittää ja minulla pitää olla puhdas mieli.’ Koko matkalla Zollikofeniin en halunnut sanoa sanaakaan, ja kun tulin tähän huoneeseen ja istuin presidentti [McKayn] viereen ja hän sanoi kaiken sanottavansa pyhin kuiskauksin, silloin tiesin, että olin tuntenut samalla tavalla kuin hän. ’Herralle pyhitetty, pyhyys on soveliasta Herran pyhille.’”2

Presidentti Kimball ei rajannut kunnioitustaan vain sellaisiin tilaisuuksiin kuin temppelin vihkimiset. Hän puhui kunnioituksesta elämäntapana, ja hän näytti esimerkkiä tästä opetuksesta myös pienissä arkipäivän toimissa. Esimerkiksi kerran eräässä seurakuntakeskuksessa käydessään hän meni huomiota herättämättä WC:hen, heitti pois lattialla lojuneet paperipyyhkeet ja puhdisti pesualtaan. Eräs sikäläinen pappeusjohtaja huomasi tämän yksinkertaisen kunnioituksen ilmauksen. Presidentti Kimballin esimerkin innoittamana hän opetti muita osoittamaan suurempaa kunnioitusta pyhiä paikkoja ja asioita kohtaan.3

Spencer W. Kimballin opetuksia

Kunnioitus ei ole väliaikaista sunnuntaikäyttäytymistä vaan jatkuva Jumalalle omistautumisen asenne.

Kunnioitus on määritelty ”syvän arvostuksen, rakkauden ja arvonannon tunteeksi tai asenteeksi jotakin pyhää kohtaan”. Toinen tapa ilmaista kunnioituksen merkitys on kuvata sitä omistautumiseksi Jumalalle.

Monet johtajistamme ovat sanoneet kunnioituksesta, että se on yksi korkeimmista sielun ominaisuuksista, tarkoittaen, että siihen sisältyy todellinen usko Jumalaan ja Hänen vanhurskauteensa, hyvä sivistys ja rakkaus elämän jaloimpia asioita kohtaan. – –

Muiden evankeliumin periaatteiden tavoin kunnioituskin johtaa suurempaan iloon.

Meidän täytyy muistaa, ettei kunnioitus ole totista, väliaikaista käyttäytymistä, jonka omaksumme sunnuntaiksi. Todellinen kunnioitus käsittää onnea ja rakkautta, arvonantoa ja kiitollisuutta sekä jumalanpelkoa. Se on hyve, jonka pitäisi kuulua elämäntapaamme. Itse asiassa myöhempien aikojen pyhien tulisi olla kunnioittavin kansa koko maan päällä.4

Meidän tulee kunnioittaa Isää ja Poikaa sekä Heidän pyhiä nimiään.

Kunnioitus Isää ja Poikaa kohtaan on välttämätön ominaisuus tai luonteenpiirre niille, jotka pääsevät selestiseen valtakuntaan. Opin ja liittojen luvussa 76, joka tunnetaan ”näkynä” ja joka annettiin Joseph Smithille ja Sidney Rigdonille helmikuussa 1832, sanotaan:

”Ja näin me näimme selestisen maailman kirkkauden, joka on ylin kaikessa ja jossa Jumala, tosiaankin Isä, hallitsee valtaistuimellaan aina ja ikuisesti,

hän, jonka valtaistuimen edessä kaikki olennot kumartavat nöyrän kunnioittavasti ja ylistävät häntä aina ja ikuisesti.

Ne, jotka asuvat hänen edessään, ovat Esikoisen kirkko; ja he näkevät, niin kuin heidät nähdään, ja tuntevat, niin kuin heidät tunnetaan, saatuaan hänen täyteydestään ja hänen armostaan;

ja hän tekee heidät samanarvoisiksi voimassa ja mahdissa ja vallassa.” (OL 76:92–95.)

Toinen nykyajan ilmoitus kehottaa meitä pitämään kunniassa myös Jumalan nimen. Meitä käsketään olemaan halventamatta Isän ja Pojan nimeä ja jopa välttämään sen liiallista käyttämistä (ks. OL 107:2–4). – –

Kunnioitus Jumalaa ja Hänen nimeään kohtaan näyttää olevan yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, mitä voimme kehittää.5

Eräänä päivänä ollessani sairaalassa minua tuotiin leikkaussalista, kun minua kuljettanut lääkintävahtimestari kompastui ja päästi vihaisesta suustaan jumalattomien kirousten sarjan, jossa oli mukana Vapahtajan nimiä. Vaikka olin vain puoliksi tajuissani, hätkähdin ja pyysin: Älkää! Älkää! Te herjaatte minun Herrani nimiä.”

Tuli haudanhiljaista, ja sitten hän kuiskasi vaimealla äänellä: ”Anteeksi.” Hän oli hetkeksi unohtanut, että Herra on antanut kaikelle kansalleen painokkaan käskyn: ”Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää väärin hänen nimeään” (2. Moos. 20:7). – –

Herran, meidän Jumalamme, nimien asiaton ja pilkkaava käyttäminen loukkaa herkkiä korvia ja silmiä päivittäin näyttämöllä ja puhelimessa. Lunastajan nimiä käytetään julkeasti ja synnillisesti klubeissa, maatiloilla, seurapiireissä, liike-elämässä ja kaikilla elämän aloilla. Meidän, jotka olemme ajattelemattomia ja varomattomia, ja meidän, jotka olemme pahoja ja uhmakkaita, tulee muistaa, että emme voi rankaisematta käyttää väärin Herran nimeä. Emmekö joudutakin lopullista tuhoamme häpäistessämme kaikkea pyhää jopa niin, että käytämme Jumalan nimiä alhaisella ja epäkunnioittavalla tavalla päivittäisessä puheessamme? – –

Kenen tahansa ihmisolennon on kauheaa käyttää Jumalan nimiä epäkunnioittavasti. Ja tämä koskee myös Herran nimen käyttämistä ilman valtuutta, ja on monia sellaisia, jotka väittävät saaneensa ilmoituksia ja väittävät saaneensa valtuuden mutta joilla ei ole sitä, suoraan Herralta.

Kautta aikojen profeetat eivät ole milloinkaan lakanneet nuhtelemasta tästä vakavasta synnistä. Profeetta Jesaja kehotti tilintekoon ja parannukseen niitä, jotka vannovat Herran nimeen, niitä jotka sanovat olevansa Israelin Jumalan palvelijoita mutta eivät ole, eivät ”vakaasti ja vilpittömästi” (ks. Jes. 48:1). – –

Herran nimen kunnioittavan lausumisen täytyy yksinkertaisesti olla osa meidän kirkon jäsenten elämää. Kunnollisina myöhempien aikojen pyhinä me emme esimerkiksi tupakoi. Emme juo. Emme käytä teetä emmekä kahvia. Emme myöskään käytä siivotonta kieltä. Emme kiroile emmekä halvenna. Emme käytä Herran nimeä väärin. Ei ole vaikeaa tulla täydelliseksi kiroilutavan välttämisessä, sillä jos ihminen vain pitää suunsa kiinni kaikille kirosanoille, hän on matkalla kohti täydellisyyttä tässä asiassa.

Mutta vastuumme ei pääty tähän. Se olisi vain synnin tekemisestä pidättäytymistä. Tehdäksemme vanhurskautta meidän täytyy lausua Herran nimi kunnioittavasti ja pyhästi rukouksissamme, puheissamme ja keskusteluissamme. – –

Jeesus tuli täydelliseksi elämässään, ja Hänestä tuli meille Kristus. Jumalan mittaamattoman kallis veri vuodatettiin, ja Hänestä tuli meille Vapahtaja. Hänen täydellinen henkensä annettiin, ja Hänestä tuli meille Lunastaja. Hänen sovitustyönsä meidän puolestamme antoi meille mahdollisuuden palata taivaallisen Isämme luokse, mutta kuinka ajattelemattomia, kuinka kiittämättömiä useimmat edunsaajat ovatkaan! Kiittämättömyys on aikamme synti.

Suuret ihmisjoukot väittävät uskovansa Häneen ja Hänen tekoihinsa, mutta vain suhteellisen harvat kunnioittavat Häntä. Miljoonat ihmiset sanovat olevansa kristittyjä mutta polvistuvat harvoin kiittämään Hänen suuresta lahjastaan, Hänen hengestään.

Pyhittäkäämme jälleen itsemme niin, että asennoidumme kunnioittavasti ja ilmaisemme Herrallemme kiitollisuutemme Hänen verrattomasta uhristaan. Muistakaamme nykyaikana annettu käsky: ”Ja nyt, kaikki ihmiset varokoot, kuinka he käyttävät minun nimeäni huulillaan” (OL 63:61).6

Temppeleiden, seurakuntakeskuksien ja kotien tulisi olla paikkoja, joissa osoitetaan kunnioitusta.

Vielä yhdellä äärimmäisen tärkeällä alueella Herra on määrännyt nykyajan ilmoituksen kautta, että meillä tulee olla asianmukaista kunnioitusta Hänen pyhää huonettaan kohtaan. Joseph Smithille annetussa tärkeässä ilmoituksessa, joka tunnetaan Kirtlandin temppelin vihkimisrukouksena, käskettiin, että tämän, kuten kaikkien muidenkin Herralle pystytettyjen pyhien temppelien, tulee olla paikkoja, joissa osoitetaan kunnioitusta Hänelle. (Ks. OL 109:13, 16–21.)

Se, mitä on sanottu kirkon pyhistä temppeleistä, on hyvin todellisella tavalla sovellettavissa jokaiseen ”Herran huoneeseen”, olipa se kappeli tai mikä tahansa paikka, jossa pyhät palvelevat Jumalaa, tai itse asiassa jokainen myöhempien aikojen pyhien koti.7

Myöhempien aikojen pyhille kappeli ei ole katedraalin soppi eikä kammio, ei paikka, jossa on kultaisia alttareita ja kallisarvoisia kiviä. Se ei ole mahtaileva eikä pramea, siellä ei ole patsaita eikä yleensä kuviakaan. Sen koristelu on yksinkertaista ja vaatimatonta, siellä on siistiä ja valoisaa ja harrasta. Ihmisillä on siellä viihtyisää todellisen veljeyden vallitessa. Siellä opetetaan oppiaiheita, kuorot laulavat, jäsenet rukoilevat ja saarnaavat, ja siellä kaikki saavat tietoa ja innoitusta – ja niin vanhat kuin nuoretkin saavat sakramentin. Siellä syntyy ajatusten ja tekojen tottumuksia, jotka omaksutaan elämään, ja siellä syntyy ja syttyy uudelleen uskoa ja se pyhitetään.

Kappelia ei ole omistettu farisealaiselle hurskaudelle vakavine kasvoineen, jäykkine muodollisuuksineen ja kylmän hedelmättömine hiljaisuuksineen, mutta sieltä pitäisi kuitenkin aina löytyä pyhien paikkojen, pyhien tarkoitusten ja jumalallisten Persoonien kunnioitusta.8

Olemmeko me kunnioittava kansa? Ovatko tekomme kotona ja kirkossa sellaisia, että niistä näkyy kunnioitus Luojaamme kohtaan?

Joskus tulee miettineeksi. Käymme sakramenttikokouksissa ja konferensseissa, joissa lapset vaeltavat käytävillä kenenkään estämättä. Jumalanpalveluksen aikana huomaamme aikuisten juttelevan vierustovereidensa kanssa, ihmisten torkkuvan ja nuorten kerääntyvän eteisauloihin. Näemme perheiden tulevan myöhässä ja asettuvan äänekkäästi paikoilleen ja ihmisryhmien keskustelevan kovalla äänellä kappelissa kokouksen jälkeen.

Ajatuksemme kääntyvät tutkijoihin, ystäviin ja niihin, joiden todistus on hauras ja kehittyvä. Ovatko kokouksemme sellaisia voimallisia lähetystyövälineitä, jollaisia ne voivat olla, joissa Herran Henki vallitsee ja täyttää sydämet? Vai pitääkö meidän Henki tunteaksemme ensin sulkea pois monia tarpeettomia häiriötekijoitä?9

Suuri ihminen on kunnioittava. Hän osoittaa kunnioitusta jumalanpalvelushuoneessa, vaikka hän olisi ainoa sielu siellä. Mikään seurakunta ei ollut koolla, kun Herra antoi Moosekselle käskyn: ”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä” [ks. 2. Moos. 3:5]. Johtavien virkailijoiden pitäisi laatia suunnitelmat niin huolellisesti, ettei korokkeelta kuulu kuiskintaa eikä siellä olevien nähdä kuiskuttelevan. Vanhempien tulee kasvattaa lapsensa ja totuttaa heidät kuriin, niin että nämä istuvat heidän kanssaan (paitsi siellä, missä heitä valvotaan luokkaryhmissä). Ovimiehiä pitäisi kouluttaa niin, että he ohjaavat ihmisiä istumaan mahdollisimman vähäisin häiriöin. Yleisön tulisi saapua varhain, tervehtiä toisiaan ystävällisesti hiljaisella äänellä, hidastaa askeliaan, etsiä paikkansa etuosasta ja istua hiljaa mietiskellen. Kaikkien tulisi osallistua mahdollisimman täysipainoisesti – laulaa laulajien kanssa, rukoilla rukouksen pitäjän kanssa, nauttia sakramentti kiitollisin sydämin ja pyhittäytyen uudestaan pitämään aiemmin tehdyt liitot. Kaikille annetaan mahdollisuus seurata tarkkaavaisesti opetusta, puheita ja todistuksia, ilman että niitä arvioitaisiin kaunopuheisuuden mukaan vaan vilpittömyyden mukaan. Tässä on tilaisuus juoda täysin siemauksin päälähteestä, sillä vaatimattominkin opettaja tai puhuja esittää ajatuksia, joita voidaan kehittää. Kun astumme hiljaa kappelin ovesta sisään, voimme jättää taaksemme ulkopuolelle kaiken arvostelun, huolet ja murheet – kaikki ammatilliset, poliittiset, yhteiskunnalliset ja virkistykseen liittyvät suunnitelmat – ja antautua tyynesti mietiskelyyn ja jumalanpalvelukseen. Voimme kylpeä hengellisessä ilmapiirissä. Voimme omistautua oppimiselle, parannuksen tekemiselle, anteeksiantamiselle, todistamiselle, arvostamiselle ja rakastamiselle.10

Kunnioitus alkaa kotoa.

Mistä kunnioitus siis alkaa, ja kuinka voimme lisätä sitä?

Koti on avainasemassa kunnioituksen suhteen kuten kaikkien muidenkin jumalallisten hyveiden suhteen.

Saanen tähdentää, kuinka tärkeää on opettaa lapset rukoilemaan. Henkilökohtaisten ja perherukousten aikana pienet lapset oppivat painamaan päänsä, ristimään kätensä ja sulkemaan silmänsä, kun puhumme taivaallisen Isämme kanssa. Kotona opittu käyttäytyminen määrää käyttäytymisen kirkon kokouksissa. Kotona rukoilemaan oppinut lapsi ymmärtää pian, että hänen pitää olla hiljaa ja aloillaan rukousten aikana jumalanpalvelustilaisuuksissa.

Myös silloin kun perheillat kuuluvat perhe-elämään, lapsemme tietävät, että on olemassa erityisiä hetkiä, ei ainoastaan kirkossa vaan myös kotona, jolloin opimme taivaallisesta Isästämme ja jolloin jokaisen pitää käyttäytyä mahdollisimman hyvin.

Lapset pitävät erityisen paljon musiikista. Laulut, joita lauletaan usein kirkossa, voivat tulla tutuiksi kotonakin. Erityisesti pienille lapsille olisi hyödyllistä, jos vanhemmat auttaisivat heitä oppimaan yksinkertaisia lauluja kotona. Tällä tavalla lapsemme odottaisivat innokkaasti saavansa laulaa sakramenttikokouksissa ja muissa kokouksissa.

Vanhempien tulisi tietenkin osallistua sunnuntaikokouksiin lastensa kanssa.

Isän ja äidin tulisi toimia yhdessä huolehtiakseen siitä, että valmistautuminen kokouksiin on miellyttävä perhekokemus. Viime minuuttien kiire lasten kokoamiseksi, pukemiseksi ja kiirehtiminen kokoukseen vähentää kunnioitusta.

Kun vanhemmat lankeavat tähän kaavaan, he myöhästyvät usein kirkosta, ja silloin tulee sanotuksi vihaisia sanoja ja loukatuksi tunteita, ja lapset ovat usein hermostuneita ja levottomia jumalanpalveluksen aikana. Kuinka paljon kunnioittavampi onkaan perhe, joka valmistautuu hyvissä ajoin kokouksiin, saapuu kappelille hyvissä ajoin ennen kokouksen alkua ja istuu yhdessä kuuntelemassa alkumusiikkia ja karkottaa maailmalliset huolet mielestään.

Niillä vanhemmilla, joilla on pieniä lapsia, on toisinaan vaikeuksia saada lapsensa arvostamaan kokouksia ja estää heitä aiheuttamasta häiriötä. Sinnikkyys, lujuus ja kotona valmistautuminen ovat välttämättömiä menestyksen aineksia. Elleivät nuoret vanhemmat osaa käsitellä lapsiaan kirkossa, he voivat pyytää neuvoa joltakulta kokeneemmalta pariskunnalta seurakunnassa.

Usein jäsenet kokoontuvat kappelissa ryhmiin sekä ennen kokousta että sen jälkeen vaihtaakseen tervehdyksiä. Jonkin verran näennäisen viatonta epäkunnioitusta aiheutuu siitä, että me olemme ystävällisiä ihmisiä ja että sapatti on sopivaa aikaa jutella, perehdyttää ja tavata uusia henkilöitä. Vanhempien pitäisi olla esimerkkinä perheelleen juttelemalla ennen kokouksia tai niiden jälkeen vain kappelin eteisaulassa tai ulkopuolella. Kokouksen jälkeen vanhemmat voivat auttaa kokouksen hengen viemisessä kotiin keskustelemalla kotona jostakin kokouksessa esitetystä ajatuksesta, musiikkinumerosta tai muusta myönteisestä asiasta.11

Kunnioittavalla esimerkillämme voi olla voimallinen vaikutus muihin ihmisiin.

Olemme käsitelleet kunnioituksen tärkeyttä ja tarkastelleet sen merkityksiä. Olemme myös esittäneet useita ehdotuksia kunnioituksen edistämiseksi kotona ja kirkossa. Todellista parannusta ihmisten teoissa tapahtuu kuitenkin vasta kun paikalliset johtajat ja perheet yhdistävät ponnistuksensa voittaakseen erityiset kunnioitusongelmansa. Näemme pyrkimyksen parantaa kunnioitusta kautta kirkon. – –

Todellinen kunnioitus on tärkeä ominaisuus, mutta se on nopeasti katoamassa maailmasta, kun pahan voimat laajentavat vaikutustaan. Me emme voi täysin käsittää sitä hyvää aikaansaavaa voimaa, jota voimme käyttää, jos Kristuksen tosi kirkon miljoonat jäsenet palvelevat näyttäen esimerkkiä kunnioittavasta käyttäytymisestä. Emme osaa kuvitella, kuinka monien muiden ihmisten elämää voisimme koskettaa. Kenties sitäkin tärkeämpää on, että emme voi nähdä edeltä, mikä suuri hengellinen vaikutus sillä on meidän omaan perheeseemme, jos meistä tulee sellainen kunnioittava kansa kuin meistä tietämämme mukaan pitäisi tulla.12

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Harkitse näitä ideoita, kun tutkit lukua tai valmistaudut opettamaan. Katso lisää apua sivuilta V–IX.

  • Kertaa sivuilla 165, 167 olevat esimerkit kunnioituksesta. Mitä nämä kaksi kertomusta kertovat siitä, mitä merkitsee olla kunnioittava? Mitä esimerkkejä kunnioituksesta olet huomannut omassa elämässäsi? Mitä olet oppinut näistä kokemuksista?

  • Kertaa sivulta 167 ensimmäisen osion neljä kappaletta ja kiinnitä huomiota presidentti Kimballin opetuksiin siitä, mitä kunnioitus on ja mitä se ei ole. Miksi myöhempien aikojen pyhien tulisi olla ”kunnioittavin kansa koko maan päällä”?

  • Miten meidän mielestäsi pitäisi reagoida, kun kuulemme jonkun käyttävän väärin Herran nimeä? Mitä opit presidentti Kimballin esimerkistä? (Ks. s. 168.) Miten me voimme kunnioittaa Herran nimeä?

  • Kertaa sivut 170–172 kiinnittäen huomiota kunnioittaviin ja epäkunnioittaviin tekoihin ja asenteisiin. Kuinka sellaiset teot ja asenteet voisivat vaikuttaa meihin henkilökohtaisesti? Kuinka ne voisivat vaikuttaa meidän perheisiimme ja muihin? Ajattele, mitä sinä ja perheesi voisitte tehdä ollaksenne kunnioittavia kirkossa.

  • Mitä arvelet vanhempien voivan tehdä kotona, jotta heidän lapsensa haluaisivat olla kunnioittavia sakramenttikokouksessa ja muissa kirkon kokouksissa ja toiminnoissa? (Katso esimerkkejä sivuilta 172–174.)

  • Tutki luvun kahta viimeistä kappaletta (s. 174–175). Kuinka kunnioituksemme parantuminen voisi vaikuttaa perheisiimme ja yhteiskuntaamme?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: 1. Kun. 6:1, 7; Matt. 21:12–14; Alma 37:14–16; OL 63:61–62, 64

Viitteet

  1. Ks. Francis M. Gibbons, Spencer W. Kimball: Resolute Disciple, Prophet of God, 1995, s. 192.

  2. The Teachings of Spencer W. Kimball, toim. Edward L. Kimball, 1982, s. 534.

  3. Ks. Spencer W. Kimball: Resolute Disciple, Prophet of God, s. xi.

  4. We Should Be a Reverent People, lehtinen, 1976, s. 1, 2; ks. myös Pappeuden velvollisuudet ja siunaukset, pappeudenhaltijoiden perusoppikirja, osa A, 1979, s. 229.

  5. We Should Be a Reverent People, s. 1–2; ks. myös Pappeuden velvollisuudet ja siunaukset, pappeudenhaltijoiden perusoppikirja, osa A, s. 230.

  6. ”Presidentti Kimball tuomitsee kiroilun”, Valkeus, syyskuu 1981, s. 1, 3–5.

  7. We Should Be a Reverent People, s. 2; ks. myös Pappeuden velvollisuudet ja siunaukset, pappeudenhaltijoiden perusoppikirja, osa A, s. 230.

  8. The Teachings of Spencer W. Kimball, s. 222.

  9. We Should Be a Reverent People, s. 1.

  10. The Teachings of Spencer W. Kimball, s. 222–223.

  11. We Should Be a Reverent People, s. 2–3; ks. myös Pappeuden velvollisuudet ja siunaukset, pappeudenhaltijoiden perusoppikirja, osa A, s. 231.

  12. We Should Be a Reverent People, s. 4.