Luku 4

Anteeksiantamuksen ihme

Vilpittömän parannuksen ja Vapahtajan lunastusvoiman ansiosta me voimme kokea anteeksiantamuksen ihmeen.

Spencer W. Kimballin elämänvaiheita

Presidentti Spencer W. Kimball opetti, että ”parannus on aina avaimena parempaan, onnellisempaan elämään. Me kaikki tarvitsemme sitä.”¹

Hän huomautti myös, että ”toivo on – – suuri kannustin parannukseen, sillä ilman sitä kukaan ei ryhtyisi vaadittaviin raskaisiin, pitkällisiin ponnisteluihin”. Havainnollistaakseen sitä hän kertoi eräästä tapahtumasta, jolloin hän auttoi erästä naista, joka tuli hänen luokseen toivonsa menettäneenä tekemänsä synnin takia. Nainen sanoi: ”Tiedän mitä olen tehnyt. Olen lukenut pyhiä kirjoituksia ja tiedän seuraukset. Tiedän, että olen tuomittu ja etten voi koskaan saada anteeksi, ja miksipä siis nyt yrittäisin tehdä parannusta?”

Presidentti Kimball vastasi: ”Rakas sisareni, sinä et tunne pyhiä kirjoituksia. Sinä et tunne Jumalan voimaa etkä Hänen hyvyyttään. Sinä voit saada anteeksi tämän kauhistavan synnin, mutta anteeksiannon saavuttaminen vaatii suurta ja vilpitöntä parannusta.”

Sitten hän lainasi hänelle useita pyhien kirjoitusten kohtia anteeksiannosta, jonka saavat ne, jotka tekevät vilpittömän parannuksen ja noudattavat Jumalan käskyjä. Opettaessaan häntä edelleen hän näki toivon heräävän hänessä, kunnes hän viimein huudahti: ”Kiitos, kiitos! Uskon sinua. Tulen tekemään todellisen parannuksen ja pesemään saastaiset vaatteeni Karitsan veressä ja saamaan tuon anteeksiannon.”

Presidentti Kimball muisteli, että lopulta nainen palasi hänen toimistoonsa ”uutena ihmisenä katse kirkkaana, kevyin askelin, täynnä toivoa, kun hän selitti minulle, että tuon ikimuistoisen päivän jälkeen, jolloin toivo oli nähnyt tähden ja tarrautunut siihen kiinni, hän ei ollut enää tehnyt [syntiä] eikä mitään, mikä olisi edes lähellä sitä”.²

Spencer W. Kimballin opetuksia

Anteeksiantamuksen ihme tuo rauhaa ja auttaa meitä pääsemään lähemmäksi Jumalaa.

Suuri ihme odottaa jokaista sielua, joka on valmis muuttumaan. Parannus ja anteeksianto muuttavat pimeimmänkin yön kirkkaaksi päiväksi. Sielun uudestisyntyessä, elämän muuttuessa tapahtuu tuo suuri ihme, joka kaunistaa ja lämmittää ja ylentää. Kun hengellinen kuolema on ollut uhkaamassa ja nyt sen sijassa on henkiin herääminen, kun elämä työntää tieltään kuoleman – kun tämä tapahtuu, se on ihmeitten ihme. Ja tällaiset suuret ihmeet eivät koskaan lopu, niin kauan kuin on yksikin, joka käyttää hyväkseen Vapahtajan lunastavaa voimaa ja omia hyviä tekojaan uudestisyntymisensä aikaansaamiseksi. – –

Anteeksiantamuksen ihmeen olennaisena osana on se, että se tuo rauhan ennen ahdistetulle, levottomalle, hämmentyneelle, ehkäpä piinatulle sielulle. Sekasortoisessa ja kiistelevässä maailmassa tämä on todella verraton lahja.³

Ei ole helppoa tuntea rauhaa nykyajan myrskyisässä maailmassa. Rauha on pakostakin hankittava itse. – – Se on saavutettavissa vain säilyttämällä jatkuvasti parannukselle altis asenne, etsimällä anteeksiantoa synneistä – niin suurista kuin pienistäkin – ja näin pääsemällä yhä lähemmäksi Jumalaa. Kirkon jäsenille tämä on olennainen osa heidän valmistautumistaan, heidän valmiuttaan kohdata Vapahtaja Hänen tullessaan. – – Niillä, jotka ovat valmiit, on rauha sydämessään. He pääsevät osallisiksi siunauksesta, jonka Vapahtaja lupasi apostoleilleen: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. 14:27.)

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon [yhtenä tarkoituksena] on kutsua ihmisiä kaikkialla parannukseen. Ne, jotka ottavat kutsun varteen, ovatpa he kirkon jäseniä tai kirkkoon kuulumattomia, voivat päästä osallisiksi anteeksiantamuksen ihmeestä. Jumala pyyhkii pois heidän silmistään ahdistuksen ja katumuksen ja kauhistuksen ja pelon ja syyllisyyden kyyneleet. Kyyneleet kuivuvat, huolestunut, ahdistunut katse vaihtuu tyytyväisyyden hymyksi.

Mikä helpotus! Mikä lohtu! Mikä ilo! Rikkomusten ja murheiden ja synnin painamat voivat saada anteeksi ja puhdistua, jos he palaavat Herransa luokse, oppivat Hänestä ja pitävät Hänen käskynsä. Ja me kaikki, joiden on tarpeen tehdä parannus jokapäiväisistä tyhmyyksistämme ja heikkouksistamme, voimme samaten päästä osallisiksi tästä ihmeestä.”⁴

Me kaikki tarvitsemme parannusta.

”Eikä mikään epäpuhdas voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan” (1. Nefi 15:34). Ja vielä, ”eikä mikään epäpuhdas voi asua Jumalan luona” (1. Nefi 10:21). Profeetoille sana epäpuhdas merkitsee tässä yhteydessä samaa kuin Jumalallekin. Ihmiselle sanan merkitys voi olla suhteellinen – esimerkiksi yksi pienen pieni likapilkku ei tee valkoista paitaa tai pukua epäpuhtaaksi. Mutta Jumalalle, joka on täydellisyys, puhtaus merkitsee siveellistä ja henkilökohtaista puhtautta. Kaikki sitä vähempi on jossakin määrin epäpuhtautta eikä siis voi asua Jumalan luona.

Ellei parannuksen ja anteeksiantamuksen siunattuja lahjoja olisi, ihminen olisi toivottomassa tilanteessa, sillä ei kukaan, Mestaria lukuun ottamatta, ole milloinkaan elänyt synnittömänä maan päällä.⁵

Kenenkään elämässä ei ole päivääkään, jolloin parannus ei olisi välttämätön hänen hyvinvoinnilleen ja iankaikkiselle edistykselleen.

Mutta kun me ajattelemme parannusta, pyrimme useimmiten kaventamaan näkemystämme ja pitämään sitä hyödyllisenä vain aviomiehellemme, vaimollemme, vanhemmillemme, lapsillemme, naapureillemme, ystävillemme, maailmalle – keille tahansa ja kaikille muille paitsi itsellemme. Samoin on vallalla, kenties tiedostamattomana, käsitys, että Herra on tarkoittanut parannuksen vain niille, jotka syyllistyvät murhaan, huorintekoon, varkauteen ja muihin iljettäviin rikoksiin. Näinhän ei tietenkään ole asian laita. Jos olemme nöyriä ja haluamme elää evankeliumin mukaan, päädymme ajatukseen, että parannus koskee kaikkea, mitä elämässä teemme, olipa se luonteeltaan hengellistä tai ajallista. Parannus kuuluu jokaiselle sielulle, joka ei ole vielä saavuttanut täydellisyyttä.⁶

Parannus on avain anteeksiantoon. Se avaa oven onneen ja rauhaan sekä viitoittaa tien pelastukseen Jumalan valtakunnassa. Se vapauttaa nöyryyden hengen ihmissielussa ja antaa hänelle särkyneen sydämen ja saa hänet alistumaan Jumalan tahtoon.

”Synti merkitsee Jumalan lain rikkomista” (1. Joh. 3:4), ja tällaisesta rikkomuksesta määrätään rangaistus iankaikkisen lain mukaisesti. Jokainen normaali henkilö on vastuussa tekemistään synneistä, ja samoin hän on noihin rikottuihin lakeihin liittyvän rangaistuksen uhan alainen. Kristuksen ristinkuolema tarjoaa meille kuitenkin vapahduksen useimpien syntien iankaikkisesta rangaistuksesta. Hän otti päällensä rangaistuksen koko maailman synneistä sen sopimuksen perusteella, että ne, jotka tekevät parannuksen ja tulevat Hänen luoksensa, saavat syntinsä anteeksi ja että heidät vapautetaan rangaistuksesta.⁷

Synnin tiedostaminen ja Jumalan mielen mukaisen murheen tunteminen kuuluvat todelliseen parannukseen.

Parannus on lempeä ja armelias laki. Se on kauaskantoinen ja kaiken käsittävä. – – Se koostuu tekijöistä, joista jokainen on välttämätön täydelle parannukselle. – –

Parannukseen ei ole mitään valtatietä, anteeksiantoon ei ole mitään etuoikeutettua polkua. Jokaisen ihmisen on kuljettava samaa tietä, olipa hän rikas tai köyhä, oppinut tai oppimaton, pitkä tai lyhyt, ruhtinas tai kerjäläinen, kuningas tai kansanmies. ”Sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä” (Room. 2:11). – –

Ennen kuin parannuksen monet tekijät lähtevät liikkeelle, on otettava ensimmäinen askel. Tuo ensiaskel on käännekohta, jossa synnintekijä tietoisesti näkee syntinsä. Tämä on herääminen, vakuuttuminen syyllisyydestä. Ilman sitä ei voi tapahtua totista parannusta, koska syntiä ei ole myönnetty. – –

Kun me olemme tulleet tietoisiksi syntimme vakavuudesta, me voimme saattaa mielemme sellaiseen vireeseen, että se ryhtyy kulkemaan tietä, joka vapauttaa meidät synnin vaikutuksista. Alma yritti esittää tätä ajatusta Koriantonille sanoessaan: ”[Anna] syntiesi vaivata itseäsi sillä vaivalla, joka johdattaa sinut parannukseen. – – Älä yritä puolustella itseäsi vähimmässäkään määrin” (Alma 42:29–30).⁸

Pyhällä Hengellä saattaa olla tärkeä osuus synnintekijän saamisessa vakuuttuneeksi erheestään. Hän auttaa tietämään ”totuuden kaikesta” (Moroni 10:5), opettaa kaiken ja palauttaa mieleen kaiken (ks. Joh. 14:26) ja nuhtelee synnin maailmaa (ks. Joh. 16:8).

Usein ihmiset sanovat tehneensä parannuksen, kun he eivät ole tehneet muuta kuin ilmaisseet valittelunsa väärästä teosta. Mutta oikean parannuksen merkkinä on se Jumalan mielen mukainen murhe, joka muuttaa, parantaa ja pelastaa. Pahoillaanolo ei ole kyllin. – – Paavali esitti asian seuraavasti Korintin pyhille:

”Olen nyt iloinen – en siksi, että te tulitte surullisiksi, vaan koska murheenne sai teidät muuttamaan mielenne. Murheenne oli Jumalan mielen mukaista, ja niinpä emme aiheuttaneet teille mitään vahinkoa.

Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, jota ei tarvitse katua, sillä se johtaa pelastukseen. Maallinen murhe sen sijaan tuottaa kuoleman.” (2. Kor. 7:9–10.)⁹

Anteeksianto on aina ehdollinen. Laastarin täytyy olla yhtä suuri kuin haava. Paaston, rukousten, nöyryyden täytyy vastata syntiä tai ylittää se. Ihmisellä on oltava särkynyt sydän ja murtunut mieli. Hänen täytyy pukeutua ”säkkiin ja tuhkaan”. Hänen täytyy vuodattaa kyyneliä ja kokea aito sydämenmuutos.¹⁰

Synnin hylkäämiseen sisältyy uuden elämän rakentaminen.

Ei edes vakuuttuminen syyllisyydestä tietenkään riitä. Se voisi olla hirveää ja tuhoisaa, ellei siihen liittyisi pyrkimys vapautua syyllisyydestä. Vakaumukseen syyllisyydestä täytyy siis yhtyä harras halu puhdistautua syyllisyydestä ja saada takaisin se, mitä erheen kautta on menetetty.¹¹

On yksi ratkaiseva koe, joka paljastaa parannuksen todellisuuden. Se on synnin hylkääminen. Edellyttäen, että ihminen lakkaa tekemästä syntiään oikeista vaikuttimista – koska hän on yhä paremmin tietoinen syntinsä vakavuudesta ja haluaa noudattaa Herran lakeja – hän tekee aidosti parannusta. Herra on asettanut tämän arvosteluperusteen: ”Tästä te voitte tietää, tekeekö ihminen parannuksen synneistänsä – katso, hän tunnustaa ne ja hylkää ne” (OL 58:43, kursivointi lisätty).

Toisin sanoen parannus ei ole todellinen, ennen kuin ihminen on hylännyt väärän tiensä ja lähtenyt uudelle polulle. – – Pelastava voima ei ole sellaisen henkilön ulottuvilla, joka ainoastaan haluaa muuttaa elämänsä. Totinen parannus kannustaa ihmisen toimintaan.

Ihmisen ei pidä yllättyä siitä, että vaaditaan ponnistelua eikä vain halua. Loppujen lopuksi juuri työ kehittää niin moraaliamme kuin ruumiimme lihaksiakin.¹²

Ihmisen hylätessä synnin ei riitä, että hän vain toivoo parempia olosuhteita. Hänen on luotava ne. Hänen pitää ehkä alkaa vihata tahraantuneita vaatteita ja inhota syntiä. Hänen tulee olla varma paitsi siitä, että hän on hylännyt synnin, myös siitä, että hän on muuttanut syntiin liittyneet olosuhteet. Hänen tulisi välttää sellaisia paikkoja ja tilanteita ja olosuhteita, joissa hän teki syntiä, sillä ne voisivat helpostikin saada hänet tekemään sitä uudestaan. Hänen täytyy jättää ihmiset, joiden kanssa syntiä tehtiin. Hänen ei tarvitse vihata siihen osallistuneita ihmisiä, mutta hänen täytyy välttää heitä ja kaikkea, mikä liittyy tuohon syntiin. Hänen täytyy hävittää kaikki kirjeet, helyt ja kaikki sellainen, mikä muistuttaa häntä ”entisistä päivistä” ja ”vanhoista ajoista”. Hänen täytyy unohtaa syntiseen menneisyyteensä liittyvät osoitteet, puhelinnumerot, ihmiset, paikat ja tilanteet ja rakentaa uusi elämä. Hänen täytyy poistaa kaikki, mikä herättäisi eloon vanhat muistot.¹³

Pahan hylkäämisessä, elämän muuttamisessa, persoonallisuuden muuttamisessa, luonteen muovaamisessa tai uudelleenmuovaamisessa me tarvitsemme Herran apua, ja jos me teemme osamme, me saamme sen varmasti. Ihminen, joka jättäytyy täysin Herransa varaan, oppii hallitsemaan itsensä ja pystyy suoriutumaan mistä tahansa, mihin hän ryhtyy, olipa se sitten vaskilevyjen haltuunottamista, laivan rakentamista, tottumuksesta irtipääsemistä tai syvään juurtuneen rikkomuksen voittamista.¹⁴

Tunnustaminen nostaa pois taakat.

Synnin tunnustaminen on välttämätön tekijä parannuksessa ja sen tähden myös anteeksiannon saamisessa. Se on yksi todellisen parannuksen kokeista, sillä ”tästä te voitte tietää, tekeekö ihminen parannuksen synneistänsä – katso, hän tunnustaa ne ja hylkää ne” (OL 58:43, kursivointi lisätty). – –

Tunnustaminen on ehkäpä yksi kaikkein vaikeimmista esteistä, jotka parannusta tekevän synnintekijän on poistettava. Hänen häpeänsä estää häntä usein kertomasta syyllisyydestään ja tunnustamasta erhettään. Toisinaan se, ettei hän luota niihin kuolevaisiin, joille hänen tulisi tunnustaa syntinsä, antaa hänelle hänen omasta mielestään oikeuden sulkea salaisuutensa omaan sydämeensä. – –

Tuntien ihmisten sydämen ja heidän aikomuksensa sekä heidän kykynsä tehdä parannus ja uudistaa elämänsä Herra lykkää anteeksiannon siksi, kunnes parannus on kypsynyt. Synnintekijällä tulee olla ”särkynyt sydän ja murtunut mieli”, ja hänen tulee olla halukas nöyrtymään ja tekemään kaikki vaadittava. Yksi noista Herran esittämistä vaatimuksista on, että hän tunnustaa vakavammat syntinsä asianmukaiselle kirkon johtajalle. Näihin synteihin kuuluvat aviorikos, esiaviolliset suhteet, muut sukupuolisynnit sekä muut yhtä vakavat synnit. Tämä tunnustamismenettely takaa sopivan valvonnan ja suojelee kirkkoa ja sen kansaa ohjaten samalla rikkomuksen tekijän totisen parannuksen tielle.

Monet rikkomuksia tehneet ovat häpeässään ja ylpeydessään rauhoittaneet ainakin tilapäisesti omaatuntoaan rukoilemalla hiljaa muutaman kerran Herraa ja selittämällä itselleen, että se riitti heidän syntiensä tunnustukseksi. ”Mutta minä olen tunnustanut syntini taivaalliselle Isälleni”, he väittävät, ”eikä muuta tarvita.” Tämä ei ole totta, kun kysymyksessä on vakava synti. Silloin vaaditaan kahdenlaista anteeksiantoa, jotta rikkomuksen tekijä saisi rauhan – toinen Herran kirkon asianmukaisilta johtajilta ja toinen Herralta itseltään. [Ks. Moosia 26:29.] – –

Ihanteellinen tunnustus tapahtuu vapaaehtoisesti, ei pakosta. Se on saanut virikkeen syyllisen sielusta, ei siitä, että hänen syntinsä on tullut ilmi. Sellainen tunnustus – – on osoituksena parannuksenteon edistymisestä. Se osoittaa, että synnintekijä on vakuuttunut synnistään ja haluaa hylätä turmiolliset tapansa. Vapaaehtoinen tunnustus on Herran silmissä rajattomasti hyväksyttävämpi kuin pakosta myöntäminen, josta puuttuu nöyryys ja joka on puristettu ihmisestä esiin kuulustelemalla syyllisyyden ollessa ilmeinen. Tällainen pakkotunnustus ei osoita sydämen nöyryyttä, joka saa osakseen Herran armon: ”Minä, Herra, annan synnit anteeksi ja olen armollinen niille, jotka tunnustavat syntinsä nöyrin sydämin” (OL 61:2, kursivointi lisätty).¹⁵

Vaikka vakavimmat synnit, kuten esimerkiksi ne, jotka on mainittu aikaisemmin – –, vaativat tunnustamista asianmukaisille kirkon johtajille, tällainen tunnustus ei selvästikään ole välttämätöntä eikä toivottavaa kaikkien syntien kohdalla. Vähemmän raskaat synnit, joilla on rikottu toisia ihmisiä vastaan, aviolliset ristiriidat, vähäisemmät vihanpuuskat, erimielisyydet yms., tulisi sen sijaan tunnustaa loukatuille henkilöille, ja asia tulisi selvittää asian-omaisten kesken, yleensä kääntymättä kenenkään kirkon johtajan puoleen.¹⁶

Tunnustaminen tuo rauhaa. Tunnustaminen ei ole vain erehdysten paljastamista asianmukaisille johtajille vaan myös kuormien jakamista, jotta ne kevenisivät. Tunnustuksen tekijä saa ainakin osan taakastaan nostetuksi harteiltaan ja siirretyksi jonkun toisen harteille, joka kykenee ja on halukas auttamaan sen kantamisessa. Hän saa myös tyydytystä siitä, että hän on ottanut uuden askeleen yrittäessään tehdä kaikkensa, jotta hän vapautuisi rikkomuksensa taakasta.¹⁷

Hyvittäminen on olennainen osa parannusta.

Kun ihminen on kokenut synnintunnon aiheuttaman syvän murheen ja nöyryyden, kun hän on heittänyt pois synnin ja päättänyt lujasti karttaa sitä vastedes, kun hän on nöyrästi tunnustanut syntinsä Jumalalle ja asiaankuuluville henkilöille maan päällä – kun kaikki tämä on tehty, on jäljellä hyvittämisen vaatimus. Hänen on hyvitettävä se, mitä hän on turmellut tai varastanut tai se vääryys, jota hän on tehnyt.¹⁸

Katuvaa synnintekijää vaaditaan hyvittämään tekonsa siinä määrin kuin mahdollista. Sanon ”siinä määrin kuin mahdollista”, koska on joitakin syntejä, joita ei voida täysin hyvittää, ja muita, joita on mahdollista hyvittää vain osittain.

Varas tai murtomies voi hyvittää tekonsa osittain palauttamalla sen minkä varasti. Valehtelija voi kertoa totuuden ja korjata jossakin määrin sen vahingon, jonka hän valheellaan aiheutti. Juorun levittäjä, joka on mustannut jonkun toisen henkilön mainetta, voi osittain hyvittää tekonsa pyrkimällä ankarasti saattamaan vahingoittamansa henkilön nimen jälleen kunniaan. Jos väärintekijä on synnin tai huolimattomuuden johdosta hävittänyt omaisuutta, hän voi hyvittää tai maksaa sen täysin tai osittain.

Jos miehen teot ovat aiheuttaneet murhetta ja häpeää hänen vaimolleen ja lapsilleen, hänen tulee hyvitykseksi kaikin tavoin pyrkiä saamaan jälleen heidän luottamuksensa ja rakkautensa osoittamalla heitä kohtaan ylenmäärin – – kiintymystä ja uskollisuutta. Tämä koskee myös vaimoa ja äitiä. Samaten, jos lapset ovat tehneet vääryyttä vanhemmilleen, osana heidän parannuksentekoaan – – tulee olla näiden vääryyksien oikaiseminen sekä vanhempien kunnioittaminen.

Yleensä on monia seikkoja, joita parannusta tekevä sielu voi tehdä hyvitykseksi. ”Särkynyt sydän ja murtunut mieli” löytää yleensä keinoja hyvittää jossakin määrin tekonsa. Todellinen parannuksen henki vaatii, että vahingon aiheuttaja tekee kaiken, mikä on hänen vallassaan, oikaistakseen tekemänsä vääryyden.¹⁹

Parannuksenteon aikana meidän tulee hyvittää tekomme täydellisesti, silloin kun se on mahdollista, ja muissa tapauksissa hyvittää tekomme mahdollisuuksien mukaan. Ja kaiken aikaa meidän tulee muistaa, että anovan synnintekijän, joka haluaa hyvittää tekonsa, tulee myös antaa anteeksi muille kaikki häntä vastaan tehdyt loukkaukset. Herra ei anna meille anteeksi, ellei sydämemme ole täysin puhdistunut kaikesta vihasta, katkeruudesta ja syytöksistä lähimmäisiämme kohtaan.²⁰

Todelliseen parannukseen kuuluu sitoutuminen Herran käskyjen mukaiseen elämään.

Nykyaikana annettujen ilmoitusten esipuheessa Herra esitti vaatimuksen, joka on yksi vaikeimmista todellisessa parannuksessa. Joillekuille se on parannuksen vaikein osa, koska se vaatii ihmistä olemaan valppaana koko loppuelämänsä. Herra sanoo:

”Minä, Herra, en voi suvaita syntiä vähäisimmässäkään määrin.

Kuitenkin sille, joka tekee parannuksen ja pitää Herran käskyt, annetaan anteeksi.” (OL 1:31–32, kursivointi lisätty.)

Tämä kirjoitusten kohta on hyvin täsmällinen. Ensiksi ihminen tekee parannuksen. Saatuaan tämän verran maaperää jalkojensa alle hänen on sen jälkeen elettävä Herran käskyjen mukaan, jotta hän voi säilyttää saavuttamansa edullisen aseman. Tämä on välttämätöntä täyden anteeksiannon varmistamiseksi. – –

Koska me kaikki teemme syntiä enemmän tai vähemmän, me kaikki olemme jatkuvasti parannuksen tarpeessa, meidän kaikkien tulee alituisesti nostaa katsettamme ja käyttäytymistämme ylemmäksi. Ihminen voi tuskin täyttää Herran käskyjä yhdessä päivässä, viikossa, kuukaudessa tai vuodessa. Tämä on ponnistelua, jonka täytyy jatkua ihmisen elämän kaikkien jäljellä olevien vuosien ajan. – –

Parannuksen täytyy sisältää kaiken käsittävä täysi alistuminen Herran ohjelmaan. Sellainen rikkomuksentekijä ei ole tehnyt täyttä parannusta, joka jättää kymmenyksensä maksamatta, jää pois kokouksistaan, ei pyhitä lepopäivää, laiminlyö perherukouksiaan, ei tue kirkon johtajia, rikkoo viisauden sanaa, ei rakasta Herraa eikä lähimmäisiään. – – Jumala ei voi antaa anteeksi, ellei synnintekijä osoita todellista parannusta, joka ulottuu hänen elämänsä kaikille alueille. – –

”Käskyjen pitämiseen” sisältyy monia toimia, jotka vaaditaan uskollisilta – –. Tarvitaan ylipäätään hyviä töitä sekä omistautumista, joihin yhtyy rakentava asenne. Yksi terve tapa synnin vaikutusten poispyyhkimiseksi omasta elämästään on lisäksi evankeliumin valon vieminen toisille, joilla sitä ei tällä hetkellä ole. Tämä voi merkitä työtä sekä kirkon epäaktiivisten jäsenten että kirkkoon kuulumattomien parissa – luultavasti yleisemmin viimeksi mainittujen. Pankaa merkille, miten Herra on yhdistänyt todistamiseen myöhempien aikojen työstä syntien anteeksiannon:

”Sillä minä annan teille teidän syntinne anteeksi tällä käskyllä – että te pysytte lujina mielessänne, vakaina ja rukouksen hengessä, todistatte koko maailmalle niistä asioista, joita teille on ilmoitettu” (OL 84:61, kursivointi lisätty).²¹

Emmekö voi käsittää, miksi Herra on pyytänyt ihmistä näiden tuhansien vuosien ajan tulemaan luoksensa? Varmasti Herra puhui anteeksiannosta parannuksen kautta ja helpotuksesta, jonka se voisi suoda syyllisyyden aiheuttamasta kireydestä, kun Hän rukoili suurenmoisella tavalla Isäänsä ja päätti sanansa tähän ylevään vetoomukseen ja lupaukseen:

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.

Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.

Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt. 11:28–30.)

Toivoni ja rukoukseni on, että miehet ja naiset kaikkialla ottavat vastaan tämän lempeän kutsun ja näin antavat Mestarin saada aikaan heidän itse kunkin elämässä suuren anteeksiantamuksen ihmeen.²²

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Harkitse näitä ideoita, kun tutkit lukua tai valmistaudut opettamaan. Katso lisää apua sivuilta V–IX.

Presidentti Kimball kutsui anteeksiantoa ”ihmeitten ihmeeksi” (s. 38). Millä tavoin anteeksianto on ihme? (Katso esimerkkejä sivuilta 37–39.)
Kun luet ensimmäisen kokonaisen kappaleen sivulta 39, ajattele, mikä olisi tilanteemme ilman Vapahtajaa ja Hänen sovitustaan.
Lue viimeinen kappale sivulta 41 ja kaksi ensimmäistä kappaletta sivulta 42. Millä tavalla arvelet ”Jumalan mielen mukaisen murheen” eroavan katumuksen ilmauksista? Mitä meille nykyaikana sopivia esimerkkejä Jumalan mielen mukaisesta murheesta on pyhissä kirjoituksissa?
Presidentti Kimball antaa sivuilla 42–43 esimerkkejä siitä, kuinka voimme hylätä synnin ja ”rakentaa uuden elämän”. Kuinka me voisimme soveltaa tätä neuvoa kaikkiin synteihin, joita yritämme voittaa – esimerkiksi pornografiaan, kiroiluun tai uhkapeliin?
Kertaa sivut 43–45. Miksi tunnustaminen on joistakuista niin vaikeaa? Mitä siunauksia Herralle tunnustamisesta koituu? Entä piispalle tai seurakunnanjohtajalle tai muille, joita olemme loukanneet?
Pohdi sivun 46 toiseksi viimeistä kappaletta. Mitä syntien hyvittäminen tarkoittaa? Kuinka parannuksentekijä voi parhaiten päättää, mitä hänen tulee tehdä syntiensä hyvittämiseksi?
Kuinka tässä luvussa olevat presidentti Kimballin opetukset poikkeavat siitä väärästä ajatuksesta, että parannus on tiettyjen rutiininomaisten tekojen suorittamista?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: Jes. 1:18; Moosia 4:3; Alma 36:12–26; OL 19:15–20; 64:8–9