Aika valmistautua
Ian S. Ardern
seitsemänkymmenen koorumista
Meidän täytyy omistaa aikamme asioille, jotka ovat kaikkein tärkeimpiä.
Julkaisun Saarnatkaa minun evankeliumiani kahdeksannessa luvussa meidän huomiomme keskitetään viisaaseen ajankäyttöön. Tässä luvussa vanhin M. Russell Ballard muistuttaa meitä, että meidän tulee asettaa tavoitteita ja oppia hallitsemaan menetelmiä niiden saavuttamiseksi (ks. Saarnatkaa minun evankeliumiani – lähetystyöpalvelun opas, 2005, s. 154). Se, että hallitsemme tarvittavat menetelmät tavoitteidemme saavuttamiseksi, sisältää sen, että meistä tulee ajankäyttömme hallitsemisen mestareita.
Olen kiitollinen presidentti Thomas S. Monsonin malliesimerkistä. Kaiken sen ohella, mitä hän tekee Jumalan profeettana, hän varmistaa Vapahtajan tavoin, että hänellä on yhä tarpeeksi aikaa käydä sairaiden luona (ks. Luuk. 17:12–14), kohottaa hengessään köyhiä ja olla kaikkien palvelija. Olen myös kiitollinen niiden monien muiden esimerkistä, jotka käyttävät aikaansa lähimmäistensä palvelemiseen. Todistan, että aikamme käyttäminen toisten palvelemiseen on mieluisaa Jumalalle ja että se vie meidät lähemmäksi Häntä. Meidän Vapahtajamme tulee pitämään nämä sanansa: ”Sitä, joka on uskollinen ja viisas ajassa, pidetään arvollisena perimään Isäni hänelle valmistamat huoneet” (OL 72:4).
Aikaa ei ole koskaan myytävänä. Vaikka kuinka yrittäisi, aika on hyödyke, jota ei voi ostaa mistään kaupasta millään hinnalla, mutta kun aikaa käytetään viisaasti, sen arvo on mittaamaton. Jokaisessa päivässä, joka meille kaikille suodaan ilmaiseksi, on sama määrä minuutteja ja tunteja käytettävänä, ja opimme pian, niin kuin tuttu laulu niin selkeästi opettaa, ”pois aika siivin kiitää, ei saavu uudestaan” (”Ain käytä hetkes oikein”, MAP-lauluja, 147). Meidän on käytettävä viisaasti se aika, joka meillä on. Presidentti Brigham Young on sanonut: ”Me olemme kaikki Jumalalle velkaa kykymme käyttää aikaa hyödyksi, ja Hän vaatii meiltä tarkan tilinteon tämän kyvyn käytöstä” (Kirkon presidenttien opetuksia: Brigham Young, 1997, s. 286).
Koska meiltä vaaditaan paljon, meidän täytyy oppia panemaan valintamme tärkeysjärjestykseen, niin että ne vastaavat tavoitteitamme – tai olemme vaarassa joutua vitkastelun tuulten armoille, jotka lennättävät meitä yhdestä aikaa haaskaavasta toiminnasta toiseen. Mestariopettaja opetti meille hyvin tärkeysjärjestystä julistaessaan vuorisaarnassaan: ”Älkää sen vuoksi etsikö sitä, mikä on tästä maailmasta, vaan pyrkikää ensiksi rakentamaan Jumalan valtakuntaa ja vahvistamaan hänen vanhurskauttaan” (JSR Matt. 6:38). (Ks. myös Dallin H. Oaks, ”Keskittyminen ja asioiden tärkeysjärjestys”, Liahona, heinäkuu 2001, s. 99–102.)
Alma puhui tärkeysjärjestyksestä opettaessaan, että ”tästä elämästä tuli koetustila, aika valmistautua kohtaamaan Jumala” (Alma 12:24). Se, kuinka voimme parhaiten käyttää ajan kallisarvoista perintöä valmistautuaksemme kohtaamaan Jumalan, saattaa vaatia jonkin verran opastusta, mutta varmasti asettaisimme Herran ja oman perheemme luettelon kärkeen. Presidentti Dieter F. Uchtdorf on muistuttanut meille, että ”perhesuhteissa rakkaus tarkoittaa itse asiassa a-i-k-a-a” (”Asioista, joilla on eniten merkitystä”, Liahona, marraskuu 2010, s. 22). Todistan, että kun pyydämme apua rukoillen ja vilpittömin aikein, meidän taivaallinen Isämme auttaa meitä painottamaan sitä, mikä on eniten aikamme arvoista.
Huono ajankäyttö on likeistä sukua laiskuudelle. Kun noudatamme käskyä lakata olemasta laiskoja (ks. OL 88:124), meidän tulee pitää huoli siitä, että kiireisenä oleminen tarkoittaa myös tuotteliaisuutta. Esimerkiksi on hienoa, että meillä on välittömän kommunikaation keinot aivan kirjaimellisesti hyppysissämme, mutta huolehtikaamme siitä, ettei yhteydenpito karkaa hyppysistämme pakonomaiseksi naputteluksi. Huomaan, että jotkut ovat joutuneet uuden aikaa vievän riippuvuuden vangiksi – sellaisen, joka orjuuttaa meidät jatkuvasti tarkistamaan ja lähettämään kuulumisia ja joka antaa sen valheellisen kuvan, että olemme kiireisiä ja tuotteliaita.
Siinä, että kommunikointi ja tiedonsaanti ovat helposti käytettävissämme, on paljon hyvää. Olen todennut, että on hyödyllistä päästä käsiksi tutkimusartikkeleihin, konferenssipuheisiin ja sukutietoihin ja saada sähköpostia, Facebook-muistutuksia, Twitter- ja tekstiviestejä. Niin hyviä kuin nuo asiat ovatkin, emme saa antaa niiden työntää sivuun kaikkein tärkeimpiä asioita. Kuinka surullista olisikaan, jos puhelin ja tietokone kaikkine hienouksineen peittoaisivat yksinkertaisen, vilpittömän rukouksen rakastavalle taivaalliselle Isälle. Olkaamme yhtä nopeita polvistumaan kuin lähettämään tekstiviestejä.
Tietokonepelit ja nettituttavuudet eivät ole pysyviä korvikkeita todellisille ystäville, jotka voivat antaa kannustavan halauksen, jotka voivat rukoilla puolestamme ja pyrkiä toimimaan parhaaksemme. Kuinka kiitollinen olenkaan ollut nähdessäni koorumin, luokan ja Apuyhdistyksen jäsenten kokoontuvan yhteen tukeakseen toinen toistaan. Sellaisissa tilanteissa olen ymmärtänyt paremmin sen, mitä apostoli Paavali tarkoitti sanoessaan: ”Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät” (Ef. 2:19).
Tiedän, että koemme suurimman onnen, kun käännymme Herran puoleen (ks. Alma 37:37) ja niiden asioiden puoleen, jotka tuovat pysyvän palkinnon, sen sijaan että käyttäisimme lukemattomia tunteja statuspäivityksiin, virtuaalielämään ja Angry Birds -pelin lintujen linkoamiseen päin seiniä. Kehotan meitä jokaista, että panemme merkille ne asiat, jotka ryöstävät meiltä kallisarvoista aikaamme, ja päätämme hallita niitä sen sijaan että antaisimme niiden riippuvuutta aiheuttavine luonteineen hallita meitä itseämme.
Saadaksemme rauhan, josta Vapahtaja puhuu (ks. Joh. 14:27), meidän täytyy omistaa aikamme asioille, jotka ovat kaikkein tärkeimpiä – ja se, mikä on Jumalan, on kaikkein tärkeintä. Kun olemme yhteydessä Jumalaan vilpittömässä rukouksessa, luemme ja tutkimme pyhiä kirjoituksia päivittäin, pohdimme sitä, mitä olemme lukeneet ja tunteneet ja sitten sovellamme sitä ja elämme oppimamme mukaisesti, me lähestymme Häntä. Jumala lupaa, että kun tutkimme uutterasti parhaita kirjoja, Hän ”antaa [meille] Pyhän Henkensä kautta – – tiedon” (OL 121:26; ks. myös OL 109:14–15).
Saatana viekoittelee meitä valepukuisten häiriötekijöiden välityksellä käyttämään aikaamme väärin. Vaikka kiusauksia tuleekin, vanhin Quentin L. Cook on opettanut, että ”niitä pyhiä, jotka menettelevät Vapahtajan sanoman mukaan, häiritsevät ja turmiolliset pyrkimykset eivät vie harhaan” (”Oletko pyhä?”, Liahona, marraskuu 2003, s. 96). Hiram Page, yksi Mormonin kirjan kahdeksasta silminnäkijästä, opetti meille arvokkaan läksyn häiriötekijöistä. Hänellä oli tietynlainen kivi, ja sitä katsomalla hän merkitsi muistiin asioita, joiden hän luuli olevan ilmoituksia kirkkoa varten (ks. OL 28). Kun Hiramia oikaistiin, kertoman mukaan tuo kivi jauhettiin murskaksi, ettei se enää koskaan toimisi häiriötekijänä.1 Kehotan meitä tunnistamaan omassa elämässämme olevat aikaa hukkaavat häiriötekijät, jotka täytyy ehkä kuvaannollisesti jauhaa murskaksi. Meidän täytyy olla viisaita arvioissamme, jotta varmistamme sen, että ajankäytön vaaka on oikeassa tasapainossa, niin että siihen sisältyy Herra, perhe, työtä ja tervehenkistä virkistystoimintaa. Kuten monet ovat jo huomanneet, elämässämme oleva onni lisääntyy, kun käytämme aikaamme etsiäksemme sellaista, mikä on ”hyveellistä, rakastettavaa tai hyvältä kuuluvaa tai kiitettävää” (UK 13).
Aika tikittää nopeasti eteenpäin. Tänään olisi hyvä päivä kuolevaisuuden kellon tikittäessä tarkastella sitä, mitä olemme tekemässä valmistautuaksemme kohtaamaan Jumalan. Todistan, että niitä varten, jotka käyttävät kuolevaisuudessa aikaa valmistautuakseen kuolemattomuuteen ja iankaikkiseen elämään, on suuria palkintoja. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.