Huoltotyötä Herran tavalla

Dieter F. Uchtdorf

toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa

Kirkon huoltotyön periaatteet eivät ole vain hyviä ideoita. Ne ovat Jumalan innoittamia totuuksia – ne ovat Hänen tapansa auttaa tarvitsevia.

Kuusikymmentäviisi vuotta sitten, pian toisen maailmansodan jälkeen, koin omakohtaisesti kirkon huoltotyöohjelman siunaukset. Vaikka olin pieni lapsi, muistan yhä säilöttyjen persikoiden ja vehnäpuuron makean maun ja sen erityisen tuoksun, joka oli huolehtivaisten yhdysvaltalaisten kirkon jäsenten lahjoittamissa vaatteissa, jotka sodan jälkeen lähetettiin saksalaisille pyhille. En koskaan unohda ja pidän aina arvossa näitä rakkauden ja ystävyyden tekoja niille meistä, jotka olivat suuressa puutteessa.

Tämä henkilökohtainen kokemus sekä innoitetun huoltotyösuunnitelman 75-vuotisjuhlavuosi saavat minut pohtimaan jälleen niitä perusperiaatteita, jotka koskevat köyhistä ja tarvitsevista huolehtimista, omavaraiseksi tulemista ja lähimmäistemme palvelemista.

Uskomme tyvessä

Joskus pidämme huoltotyötä pelkästään yhtenä evankeliumiin liittyvänä aiheena – yhtenä monista evankeliumin puun oksista. Mutta minä uskon, että Herran suunnitelmassa sitoutumisemme huoltotyön periaatteisiin tulee olla aivan uskomme ja Hänelle omistautumisemme tyvessä.

Aikojen alusta asti taivaallinen Isämme on puhunut hyvin selkeästi tästä aiheesta aina lempeästä pyynnöstä ”Jos sinä rakastat minua, – – sinä muistat köyhiä ja pyhität omaisuudestasi heidän elannokseen”¹ suoraan käskyyn ”Muistakaa kaikessa köyhiä ja tarvitsevia, sairaita ja ahdistettuja, sillä se, joka ei näin tee, se ei ole minun opetuslapseni”² ja painokkaaseen varoitukseen ”Jos joku siis ottaa runsaudesta, jonka minä olen tehnyt, eikä anna osastaan minun evankeliumini lain mukaan köyhille ja tarvitseville, hän kohottaa katseensa jumalattomien kanssa helvetin piinassa”³.

Ajallinen ja hengellinen on sidottu yhteen

Kahdessa suuressa käskyssä – rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiämme – yhdistyvät se, mikä on ajallista, ja se, mikä on hengellistä. On tärkeää huomata, että näitä kahta käskyä sanotaan ”suuriksi”, koska kaikki muut käskyt ovat niiden varassa.⁴ Toisin sanoen meidän henkilökohtaisen, meidän perheemme ja kirkon tärkeysjärjestyksen täytyy alkaa niistä. Kaikkien muiden tavoitteiden ja tekojen tulee kummuta näiden kahden suuren käskyn lähteestä – rakkaudestamme Jumalaa ja lähimmäisiämme kohtaan.

Kolikon kahden puolen tavoin ajallinen ja hengellinen ovat erottamattomia.

Kaiken elämän Antaja on julistanut: ”Kaikki on minulle hengellistä, enkä minä ole milloinkaan antanut teille ajallista lakia.”⁵ Minulle se tarkoittaa, että ”hengellinen elämä on ennen kaikkea elämää. Se ei ole pelkästään jotakin, mistä tulee tietää ja mitä tulee tutkia, vaan sitä on tarkoitus elää.”⁶

Valitettavasti on niitä, jotka jättävät ajallisen vaille huomiota, koska he pitävät sitä vähemmän tärkeänä. He arvostavat hengellistä samalla väheksyen ajallista. Vaikka on tärkeää, että ajatuksemme ovat kääntyneet kohti taivasta, meiltä jää ymmärtämättä uskontomme ydin, jos kätemme eivät ole myös kääntyneet kohti lähimmäisiämme.

Henok esimerkiksi rakensi Siionin yhteiskunnan hengellisesti luomalla kansan, jolla oli yksi sydän ja yksi mieli sekä varmistamalla ajallisella työnteolla, ettei heidän keskuudessaan ollut köyhiä.⁷

Kuten aina, voimme katsoa mallia täydellisestä esimerkistämme Jeesuksesta Kristuksesta. Presidentti J. Reuben Clark jr. onkin opettanut: ”Kun Vapahtaja tuli maan päälle, Hänellä oli kaksi suurta tehtävää: ensimmäinen oli toteuttaa Messiaan tehtävä, sovittaa lankeemus ja täyttää laki, ja toinen oli työ, jonka Hän teki lihassa veljiensä ja sisariensa keskuudessa helpottamalla heidän kärsimyksiään.”⁸

Samalla tavoin hengellinen kehityksemme on erottamattomasti sidottu yhteen sen ajallisen palvelemisen kanssa, jota teemme muiden hyväksi.

Toinen täydentää toista. Toinen ilman toista on väärennös Jumalan onnensuunnitelmasta.

Herran tapa

Maailmassa on monia hyviä ihmisiä ja järjestöjä, jotka yrittävät vastata köyhien ja tarvitsevien hätään kaikkialla. Me olemme siitä kiitollisia, mutta Herran tapa pitää huolta tarvitsevista on toisenlainen kuin maailman tapa. Herra on sanonut: ”Se täytyy tehdä minun omalla tavallani.”⁹ Hän ei ole kiinnostunut vain välittömistä tarpeistamme, vaan Häntä huolettaa myös iankaikkinen edistymisemme. Tästä syystä Herran tapaan on köyhistä huolehtimisen lisäksi sisältynyt aina omavaraisuus ja lähimmäistemme palveleminen.

Vuonna 1941 Gilajoki tulvi ja peitti Duncanin laakson Arizonassa. Nuori vaarnanjohtaja nimeltään Spencer W. Kimball kokoontui neuvonantajiensa kanssa, arvioi vahingot ja lähetti Salt Lake Cityyn sähkeen pyytäen suurta rahasummaa.

Sen sijaan että olisi lähettänyt rahaa, presidentti Heber J. Grant lähetti kolme miestä: Henry D. Moylen, Marion G. Romneyn ja Harold B. Leen. He kävivät presidentti Kimballin luona ja antoivat hänelle tärkeän opetuksen: ”Tämä ei ole ’anna minulle’ -ohjelma”, he sanoivat. ”Tämä on ’oman avun’ ohjelma.”

Monia vuosia myöhemmin presidentti Kimball sanoi: ”Johtavien veljien olisi varmaankin ollut helppoa lähettää meille [rahat], eikä minun olisi ollut kovin vaikeaa istua toimistossani ja jakaa ne, mutta miten paljon hyvää meille koituikaan siitä, että sadat [jäsenistämme] lähtivät Duncaniin ja rakensivat aitoja ja kuljettivat heinää ja tasoittivat maata ja tekivät kaiken, mitä piti tehdä. Se on omaa apua.”¹⁰

Noudattamalla Herran tapaa presidentti Kimballin vaarnan jäsenet paitsi saivat avun välittömiin tarpeisiinsa myös tulivat omavaraisemmiksi, lievittivät kärsimystä ja kasvoivat rakkaudessa ja ykseydessä palvellessaan toinen toistaan.

Meidät kaikki on kutsuttu työhön

Juuri tälläkin hetkellä on monia kirkon jäseniä, jotka kärsivät. He ovat nälissään, taloudellisesti ahtaalla ja kamppailevat kaikenlaisten fyysisten, emotionaalisten ja hengellisten huolien kanssa. He rukoilevat koko sielunsa tarmolla apua, helpotusta.

Veljet, ettehän ajattele, että se on jonkun muun velvollisuus. Se on minun, ja se on teidän. Meidät kaikki on kutsuttu työhön. ”Kaikki” tarkoittaa kaikkia – jokaista Aaronin ja Melkisedekin pappeuden haltijaa, rikasta ja köyhää, jokaisessa kansakunnassa. Herran suunnitelmassa jokainen voi tehdä jotakin.¹¹

Se opetus, jonka saamme sukupolvi toisensa jälkeen, on, että kaikilla, rikkailla ja köyhillä, on sama pyhä velvoite auttaa lähimmäistään. Meidän kaikkien yhteistyötä tarvitaan, jotta huoltotyön ja omavaraisuuden periaatteita sovellettaisiin onnistuneesti käytäntöön.

Liian usein huomaamme ympärillämme tarpeita toivoen, että joku ilmaantuu taianomaisesti jostakin kaukaa täyttämään nuo tarpeet. Ehkäpä odotamme asiantuntijoita, joilla on erikoistietoa tiettyjen ongelmien ratkaisemiseen. Kun teemme niin, jätämme lähimmäisemme ilman palvelua, jota voisimme antaa, ja viemme itseltämme tilaisuuden palvella. Vaikka asiantuntijoissa ei ole mitään vikaa, olkaamme realisteja: heitä ei tule koskaan olemaan riittävästi kaikkien ongelmien ratkaisemiseksi. Sen sijaan Herra on antanut pappeutensa ja sen organisaation käyttöömme jokaisen kansakunnan keskuudessa, jossa kirkko toimii. Ja aivan sen rinnalle Hän on antanut Apuyhdistyksen. Kuten me pappeudenhaltijat tiedämme, mikään huoltotyöponnistus ei onnistu, ellei siinä käytetä hyväksi sisartemme merkittäviä lahjoja ja kykyjä.

Herran tapa ei ole istua joen rannalla ja odottaa, että vesi väistyy, ennen kuin ylitämme joen. Herran tapa on kokoontua yhteen, kääriä hihat, ryhtyä työhön ja rakentaa silta tai vene, jolla ylitämme haasteidemme joen. Te Siionin miehet, te pappeudenhaltijat, olette niitä, jotka voivat näyttää tietä ja tuoda apua pyhille soveltamalla käytäntöön huoltotyöohjelman innoitettuja periaatteita! Teidän tehtävänne on avata silmänne, käyttää pappeuttanne ja ryhtyä työhön Herran tavalla.

Paras organisaatio maan päällä

1930-luvun suuren lamakauden aikaan johtavat veljet pyysivät Harold B. Leetä, joka palveli tuolloin vaarnanjohtajana, etsimään vastauksen ahdistavaan köyhyyteen, murheeseen ja nälkään, jotka olivat tuohon aikaan hyvin yleisiä kautta maailman. Hän kamppaili löytääkseen ratkaisun ja vei asian Herran eteen kysyen: ”Millaisen organisaation tarvitsemme – – vastataksemme tarpeisiin?”

Ja ”oli kuin Herra olisi sanonut [hänelle]: ’Poikaseni, ette te tarvitse mitään muuta organisaatiota. Minä olen antanut teille parhaan organisaation maan päällä. Mikään ei ole parempi kuin pappeuden organisaatio. Teidän ei tarvitse muuta kuin panna pappeus töihin kaikkialla maailmassa. Siinä kaikki.’”¹²

Se on lähtökohta meidänkin aikanamme. Meillä on jo Herran organisaatio paikallaan. Haasteemme on päättää, kuinka käytämme sitä.

Meidän täytyy aloittaa tutustumalla siihen, mitä Herra on jo ilmoittanut. Meidän ei pitäisi otaksua, että tiedämme. Meidän pitää lähestyä aihetta lapsen nöyryydellä. Jokaisen sukupolven on opittava uudelleen opit, joihin Herran tapa pitää huolta tarvitsevista perustuu. Kuten monet profeetat ovat opastaneet meitä vuosien varrella, kirkon huoltotyön periaatteet eivät ole vain hyviä ideoita. Ne ovat Jumalan ilmoittamia totuuksia – ne ovat Hänen tapansa auttaa tarvitsevia.

Veljet, tutkikaa ensin ilmoitettuja periaatteita ja oppeja. Lukekaa käsikirjoista kirkon huoltotyötä koskevat asiat¹³, käyttäkää hyväksenne internetin verkkosivustoa providentliving.org, lukekaa uudelleen kesäkuun 2011 Liahonan artikkeli, joka käsittelee kirkon huoltotyösuunnitelmaa. Ottakaa selville, mikä on Herran tapa pitää huolta pyhistään. Oppikaa, kuinka tarvitsevista huolehtimisen, lähimmäisten palvelemisen ja omavaraisuuden periaatteet täydentävät toisiaan. Herran tavan mukainen omavaraisuus koskettaa tasapainoisella tavalla monia elämän osa-alueita, mukaan lukien koulutus, terveys, työllisyys, perheen raha-asiat ja hengellinen voima. Tutustukaa kirkon huoltotyöohjelmaan nykyaikana.¹⁴

Kun olette tutkineet kirkon huoltotyösuunnitelman oppeja ja periaatteita, pyrkikää soveltamaan oppimaanne käytäntöön niissä tarpeissa, joita taloudenhoitotehtävänne piiriin kuuluvilla on. Se tarkoittaa sitä, että teidän täytyy varsin pitkälle ottaa itse selville, mitä teidän tulee tehdä. Jokainen perhe, jokainen seurakunta, jokainen alue maailmassa on erilainen. Kirkon huoltotyössä ei ole yhtä kaikille sopivaa vastausta. Se on oman avun ohjelma, jossa yksilöt ovat vastuussa henkilökohtaisesta omavaraisuudestaan. Resursseihimme sisältyvät henkilökohtainen rukous, Jumalalta saamamme lahjat ja kyvyt sekä se apu, jota voimme saada omalta perheeltämme ja sukulaisiltamme ja eri tahoilta yhteiskunnassa sekä tietenkin pappeuskoorumien ja Apuyhdistyksen huolehtiva tuki. Näin meitä johdatetaan kautta omavaraisuuden innoitetun mallin.

Teidän pitää tehdä suunnitelma, joka on sopusoinnussa Herran opin kanssa ja vastaa maantieteellisen alueenne olosuhteita. Teidän ei tarvitse aina katsoa Salt Lake Cityyn voidaksenne toteuttaa jumalallisia huoltotyön periaatteita. Sen sijaan teidän pitää katsoa käsikirjoihin, sydämeenne ja taivaaseen. Luottakaa Herran innoitukseen ja noudattakaa Hänen tapaansa.

Lopuksi teidän täytyy tehdä alueellanne sitä, mitä Kristuksen opetuslapset ovat tehneet jokaisena taloudenhoitokautena: neuvotella yhdessä, käyttää kaikkia saatavissa olevia resursseja, tavoitella Pyhän Hengen innoitusta, pyytää Herralta vahvistusta ja kääriä sitten hihat ja ryhtyä työhön.

Annan teille lupauksen: jos noudatatte tätä mallia, saatte erityistä opastusta Herran tavalla huolehtimisen kysymyksiin keille, mitä, milloin ja missä.

Herran tavalla huolehtimisen siunauksia

Kirkon huoltotyön, Herran tavalla huolehtimisen, profeetalliset lupaukset ja siunaukset ovat suurenmoisimpia ja ihmeellisimpiä, mitä Herra on julistanut lapsilleen. Hän on sanonut: ”Jos annat nälkäiselle omastasi ja ravitset sen, joka kärsii puutetta, niin sinun pimeyteesi koittaa valo ja yön varjo muuttuu keskipäivän kirkkaudeksi. Ja Herra on alati ohjaava sinua.”¹⁵

Olimmepa rikkaita tai köyhiä, asuimmepa missä tahansa tällä maapallolla, me kaikki tarvitsemme toisiamme, sillä uhratessamme aikaamme, kykyjämme ja voimavarojamme henkemme kypsyy ja jalostuu.

Tämä Herran tavalla huolehtimisen työ ei ole pelkästään yksi kohta kirkon ohjelmien luettelossa. Sitä ei voi laiminlyödä tai panna syrjään. Se on keskeistä opillemme. Se on uskontomme ydin. Veljet, meidän suuri ja erityinen etuoikeutemme pappeudenhaltijoina on panna pappeus työhön. Meidän täytyy kääntää sydämemme ja ajatuksemme siihen, kuinka meistä tulee omavaraisempia, kuinka pidämme paremmin huolta tarvitsevista ja teemme laupeudentyötä.

Ajallinen on kietoutunut hengelliseen. Jumala on antanut meille tämän kuolevaisuuden kokemuksen ja siihen kuuluvat ajalliset haasteet työpajaksi, jossa me voimme kasvaa sellaisiksi olennoiksi, jollaisiksi taivaallinen Isä haluaa meidän tulevan. Rukoilen, että ymmärtäisimme sen suuren velvollisuuden ja siunauksen, joka liittyy Herran tavan noudattamiseen ja Hänen tavallaan huolehtimiseen. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.