Te olette tärkeitä Hänelle

Dieter F. Uchtdorf

toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa

Herra käyttää hyvin erilaista vaakaa kuin maailma punnitessaan sielun arvoa.

Mooses, yksi suurimmista profeetoista, mitä maailma on koskaan tuntenut, sai kasvatuksen faraon tyttäreltä ja eli elämänsä 40 ensimmäistä vuotta Egyptin hovissa. Hän tunsi omakohtaisesti tuon muinaisen valtakunnan loiston ja suuruuden.

Vuosia myöhemmin, etäisen vuoren huipulla kaukana mahtavan Egyptin loistokkuudesta ja upeudesta Mooses seisoi Jumalan edessä ja puhui Hänen kanssaan kasvoista kasvoihin niin kuin ihminen puhuu ystävänsä kanssa.¹ Tuon ilmestyksen aikana Jumala näytti Moosekselle kättensä töitä suoden hänelle välähdyksen työstään ja kirkkaudestaan. Kun näky päättyi, Mooses kaatui maahan monen tunnin ajaksi. Kun hänen voimansa viimein palasivat, hän oivalsi jotakin sellaista, mikä ei ollut koskaan aiemmin juolahtanut hänen mieleensä niinä vuosina, jotka hän oli viettänyt faraon hovissa.

”Minä tiedän”, hän sanoi, ”ettei ihminen ole mitään.”²

Me olemme vähemmän kuin luulemme

Mitä enemmän saamme tietää maailmankaikkeudesta, sitä paremmin ymmärrämme – ainakin pieneltä osin – mitä Mooses tiesi. Maailmankaikkeus on niin laaja, salaperäinen ja mahtava, että se on ihmismielelle käsittämätön. ”Maailmoja luvutta olen minä luonut”, Jumala sanoi Moosekselle.³ Yötaivaan ihmeet ovat kaunis todiste tuosta totuudesta.

Harva asia on täyttänyt minut sellaisella henkeäsalpaavalla kunnioituksella kuin se, kun olen lentänyt yön pimeydessä yli valtamerten ja mannerten ja katsellut ohjaamoni ikkunasta miljoonien tähtien ääretöntä kirkkautta.

Tähtitieteilijät ovat yrittäneet laskea maailmankaikkeuden tähtien lukumäärän. Yksi tiedemiesryhmä arvioi, että teleskooppiemme toimintasäteen ulottuvissa olevien tähtien lukumäärä on kymmenen kertaa suurempi kuin kaikki hiekanjyvät maailman rannoilla ja autiomaissa.⁴

Tämä johtopäätös on hämmästyttävän samankaltainen kuin muinaisen profeetta Henokin julistus: ”Jos olisi mahdollista, että ihminen voisi lukea maan, niin, miljoonien tämän kaltaisten maailmojen hiukkaset, se ei olisi alkunakaan luomistekojesi määrälle.”⁵

Kun ottaa huomioon Jumalan luomistekojen laajuuden, ei ole ihme, että suuri kuningas Benjamin neuvoi kansaansa pitämään ”aina muistissa Jumalan suuruuden ja oman [mitättömyytensä]”⁶.

Me olemme enemmän kuin luulemme

Mutta vaikka ihminen ei ole mitään, minut täyttää ihmetys ja kunnioitus ajatellessani, että ”sielujen arvo on suuri Jumalan silmissä”⁷.

Ja vaikka saatammekin katsella maailmankaikkeuden valtavaa laajuutta ja sanoa: ”Mikä on ihminen verrattuna luomisen loistoon?”, Jumala itse sanoi, että me olemme syy, jonka vuoksi Hän loi maailmankaikkeuden! Hänen työnsä ja kirkkautensa – tämän mahtavan maailmankaikkeuden tarkoitus – on pelastaa ja korottaa ihmiskunta.⁸ Toisin sanoen iankaikkisuuden valtava laajuus, äärettömän avaruuden ja ajan kirkkaudet ja mysteerit on kaikki rakennettu hyödyttämään teidän ja minun kaltaisia tavallisia kuolevaisia. Taivaallinen Isämme loi maailmankaikkeuden, jotta me voisimme saavuttaa mahdollisuutemme Hänen poikinaan ja tyttärinään.

Tämä on ihmisen paradoksi: Jumalaan verrattuna ihminen ei ole mitään, ja silti me olemme Jumalalle kaikki kaikessa. Vaikka saattaakin vaikuttaa siltä, että äärettömän luomakunnan taustaa vasten emme ole mitään, meidän rinnassamme palaa iankaikkisen tulen kipinä. Meille on annettu käsittämätön lupaus korotuksesta – maailmoista ilman loppua. Ja Jumalan suurena toiveena on auttaa meitä saavuttamaan se.

Ylpeyden mielettömyys

Suuri petkuttaja tietää, että yksi hänen tehokkaimmista keinoistaan johtaa Jumalan lapsia harhaan on vedota ihmisen paradoksin ääripäihin. Joidenkuiden kohdalla hän vetoaa heidän taipumuksiinsa ylpistyä yllyttäen ja kannustaen heitä uskomaan kuvitelmaan omasta tärkeydestään ja voittamattomuudestaan. Hän kertoo heille, että he ovat kohonneet tavanomaisuuden yläpuolelle ja että kyvykkyytensä, syntyperänsä tai yhteiskunnallisen asemansa johdosta he erottuvat kaikesta siitä tavallisuudesta, joka heitä ympäröi. Hän johtaa heidät päättelemään, ettei heidän sen vuoksi tarvitse noudattaa kenenkään muun sääntöjä eikä vaivata itseään kenenkään muun ongelmilla.

Abraham Lincolnin sanotaan rakastaneen seuraavaa runoa:

Miksi kerskaisi sielu kuolevaisen?
Lailla tähdenlennon tai pilvien,
lailla salaman, aallon särkyvän
lepoon haudan käy elämästä hän.9

Jeesuksen Kristuksen opetuslapset ymmärtävät, että iankaikkisuuteen verrattuna olemassaolomme tässä kuolevaisessa maailmassa on vain ”pieni hetki” tilassa ja ajassa.¹⁰ He tietävät, ettei ihmisen todellisella arvolla ole paljoakaan tekemistä sen kanssa, mitä maailma pitää suuressa arvossa. He tietävät, että vaikka koko maailman rahat pinoaisi yhteen, ei niillä taivaan taloudessa pystyisi ostamaan edes yhtä leipää.

Ne, jotka tulevat perimään Jumalan valtakunnan¹¹, ovat niitä, jotka tulevat lapsen kaltaisiksi, alistuviksi, sävyisiksi, nöyriksi, kärsivällisiksi, sellaisiksi, jotka ovat täynnä rakkautta¹². Sillä ”jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan”¹³. Sellaiset opetuslapset ymmärtävät myös, että ”kun olette lähimmäistenne palveluksessa, olette pelkästään Jumalanne palveluksessa”¹⁴.

Meitä ei ole unohdettu

Toinen tapa, jolla Saatana pettää, on lannistaminen. Hän yrittää keskittää katseemme omaan merkityksettömyyteemme, kunnes alamme epäillä, olemmeko paljonkaan arvoisia. Hän sanoo meille, että olemme niin vähäpätöisiä, ettei kukaan huomaa meitä, että meidät on unohdettu – että etenkin Jumala on unohtanut meidät.

Saanen kertoa teille erään henkilökohtaisen kokemuksen, josta voi olla vähän apua niille, jotka tuntevat olevansa merkityksettömiä, unohdettuja tai yksin.

Monia vuosia sitten osallistuin lentäjäkoulutukseen Yhdysvaltain ilmavoimissa. Olin kaukana kotoa, nuori länsisaksalainen sotilas, joka oli syntynyt Tšekkoslovakiassa, varttunut Itä-Saksassa ja joka puhui englantia vain hyvin työläästi. Muistan selvästi matkani koulutustukikohtaamme, joka sijaitsi Texasissa. Olin koneessa ja istuin matkustajan vieressä, joka puhui vahvaa etelän murretta. Ymmärsin tuskin sanaakaan siitä, mitä hän sanoi. Itse asiassa ajattelin, oliko minulle opetettu koko ajan väärää kieltä. Minua kauhistutti ajatus, että joutuisin kilpailemaan lentäjäkoulutuksen himoituista huippusijoista sellaisten opiskelijoiden kanssa, jotka puhuivat englantia äidinkielenään.

Kun saavuin lentotukikohtaan, joka oli Big Springin pikkukaupungissa Texasissa, etsin käsiini myöhempien aikojen pyhien seurakunnan, jossa oli kourallinen suurenmoisia jäseniä. He pitivät kokouksia vuokrahuoneistossa lentotukikohdan alueella ja rakensivat pientä seurakuntakeskusta, joka toimisi vakituisena kirkkorakennuksena. Siihen aikaan jäsenet tekivät suuren osan työstä uusien rakennusten työmailla.

Päivä toisensa jälkeen osallistuin lentäjäkoulutukseeni ja opiskelin niin ahkerasti kuin kykenin, ja sitten käytin suurimman osan vapaa-ajastani uuden seurakuntakeskuksen rakentamiseen. Siellä opin, ettei kakkosnelonen tarkoita tanssiaskelta vaan lankkua. Opin myös tärkeän eloonjäämistaidon väistää peukaloani, kun isken naulaa.

Vietin niin paljon aikaa seurakuntakeskustyömaalla, että seurakunnanjohtaja – joka sattui olemaan myös yksi lennonopettajistamme – ilmaisi huolensa siitä, että kenties minun pitäisi käyttää enemmän aikaa opiskeluun.

Ystäväni ja lentäjäoppilastoverini kävivät myös vapaa-ajan riennoissa, vaikka luullakseni voidaan sanoa, ettei osa niistä toiminnoista olisi ollut sopusoinnussa nykyajan Nuorten voimaksi -kirjasen kanssa. Omalta osaltani nautin siitä, että olin aktiivisesti mukana tämän pienen länsitexasilaisen seurakunnan toiminnassa, harjoittelin juuri hankkimiani puusepäntaitoja ja kohensin englannin kielen taitoani, kun hoidin kirkon tehtäviäni opettaen vanhinten koorumissa ja pyhäkoulussa.

Tuohon aikaan Big Spring oli nimestään huolimatta pieni, vähäpätöinen ja tuntematon paikkakunta. Ja minusta tuntui usein täsmälleen samalta – että olin vähäpätöinen, tuntematon ja jokseenkin yksin. Siitä huolimatta en koskaan miettinyt, oliko Herra unohtanut minut tai voisiko Hän ikinä löytää minua sieltä. Tiesin, ettei taivaalliselle Isälle ollut merkitystä sillä, missä olin, miten pärjäsin lentäjäkoulutuskurssillani muihin verrattuna tai mikä kirkon tehtäväni oli. Hänelle oli merkitystä sillä, että tein parhaani, että sydämeni oli kääntynyt Häntä kohti ja että olin aulis auttamaan niitä, jotka olivat ympärilläni. Tiesin, että jos tekisin parhaani, kaikki olisi hyvin.

Ja kaikki oli hyvin.¹⁵

Viimeiset tulevat ensimmäisiksi

Herra ei välitä lainkaan siitä, vietämmekö päivämme tekemällä töitä marmorisaleissa vai tallin pilttuissa. Hän tietää, missä me olemme, olivatpa olosuhteemme kuinka vaatimattomat tahansa. Hän käyttää – omalla tavallaan ja omiin pyhiin tarkoituksiinsa – niitä, jotka kääntävät sydämensä Hänen puoleensa.

Jumala tietää, että jotkut suurimmista koskaan eläneistä sieluista ovat niitä, jotka eivät ikinä näy historian kirjoissa. He ovat siunattuja, nöyriä sieluja, jotka noudattavat Vapahtajan esimerkkiä ja käyttävät elämänsä päivät tehden hyvää.¹⁶

Yksi sellainen aviopari, erään ystäväni vanhemmat, on minulle esimerkki tästä periaatteesta. Aviomies oli työssä terästehtaassa Utahissa. Lounasaikaan hänellä oli tapana ottaa esiin pyhät kirjoitukset tai jokin kirkon lehti ja lukea. Kun muut työläiset näkivät sen, he pilkkasivat häntä ja asettivat kyseenalaiseksi hänen uskonkäsityksensä. Aina kun he tekivät niin, hän puhui heille ystävällisesti ja luottavaisesti. Hän ei antanut heidän kunnioituksen puutteensa vihastuttaa tai hermostuttaa itseään.

Vuosia myöhemmin yksi äänekkäimmistä pilkkaajista sairastui vakavasti. Ennen kuolemaansa hän pyysi tätä nöyrää miestä puhumaan hautajaisissaan – minkä mies tekikin.

Tällä uskollisella kirkon jäsenellä ei ollut koskaan merkittävää yhteiskunnallista asemaa tai varallisuutta, mutta hän vaikutti syvästi kaikkiin, jotka tunsivat hänet. Hän kuoli työtapaturmassa pysähtyessään auttamaan toista työntekijää, joka oli juuttunut hankeen.

Vuoden kuluessa siitä hänen leskensä joutui aivoleikkaukseen eikä ole kyennyt kävelemään sen jälkeen. Mutta ihmiset tulevat mielellään hänen luokseen, koska hän kuuntelee. Hän muistaa. Hän välittää. Koska hän ei kykene kirjoittamaan, hän on opetellut ulkoa lastensa ja lastenlastensa puhelinnumerot. Hän muistaa hellästi syntymäpäivät ja vuosipäivät.

Ne, jotka käyvät hänen luonaan, lähtevät sieltä suhtautuen myönteisemmin elämään ja itseensä. He tuntevat hänen rakkautensa. He tietävät, että hän välittää. Hän ei koskaan valita vaan käyttää päivänsä siunaamalla muiden elämää. Eräs hänen ystävistään sanoi, että tämä nainen on yksi niistä harvoista hänen koskaan tuntemistaan ihmisistä, jotka todella ovat esimerkkejä Jeesuksen Kristuksen rakkaudesta ja elämästä.

Tämä aviopari olisi voinut olla ensimmäisenä sanomassa, etteivät he olleet kovinkaan tärkeitä tässä maailmassa. Mutta Herra käyttää hyvin erilaista vaakaa kuin maailma punnitessaan sielun arvoa. Hän tuntee tämän uskollisen avioparin. Hän rakastaa heitä. Heidän tekonsa ovat elävä todiste heidän lujasta uskostaan Häneen.

Te olette tärkeitä Hänelle

Rakkaat veljeni ja sisareni, on ehkä totta, ettei ihminen ole mitään verrattuna maailmankaikkeuden suuruuteen. Toisinaan saatamme tunteakin itsemme merkityksettömiksi, näkymättömiksi, yksinäisiksi tai unohdetuiksi. Mutta muistakaa aina – te olette tärkeitä Hänelle! Jos joskus epäilette sitä, miettikää näitä neljää jumalallista periaatetta:

Ensiksi, Jumala rakastaa nöyriä ja sävyisiä, sillä he ovat suurimpia taivasten valtakunnassa.¹⁷

Toiseksi, Herra antaa heikkojen ja vähäisten tehtäväksi julistaa Hänen evankeliuminsa täyteyttä maailman äärille.¹⁸ Hän on valinnut sen, mikä maailmassa on heikkoa, tulemaan esiin ja nujertamaan mahtavat ja voimakkaat¹⁹ ja saattamaan ”häpeään sen, mikä on voimakasta”²⁰.

Kolmanneksi, asuttepa missä tahansa, vaikka olosuhteenne olisivat kuinka vaatimattomat ja työnne kuinka vähäistä, vaikka kykynne olisivat kuinka rajalliset, ulkomuotonne kuinka mitäänsanomaton tai kirkon tehtävänne teistä kuinka pieni tahansa, te ette ole näkymättömiä taivaalliselle Isällenne. Hän rakastaa teitä. Hän tuntee nöyrän sydämenne sekä rakkauden ja ystävällisyyden tekonne. Yhdessä ne muodostavat kestävän todistuksen uskollisuudestanne ja uskostanne.

Neljänneksi ja viimeiseksi, ymmärrättehän, että se, mitä näette ja koette nyt, ei ole sitä, mitä aina tulee olemaan. Ette tunne yksinäisyyttä, murhetta, tuskaa tai masennusta ikuisesti. Meillä on Jumalan luotettava lupaus, ettei Hän unohda eikä hylkää niitä, jotka kääntävät sydämensä Hänen puoleensa.²¹ Kohdistakaa toivonne ja uskonne tuohon lupaukseen. Oppikaa rakastamaan taivaallista Isäänne ja tulkaa Hänen opetuslapsikseen sanoissa ja teoissa.

Olkaa varmoja siitä, että jos vain kestätte, uskotte Häneen ja pysytte uskollisina käskyjen pitämisessä, niin jonakin päivänä koette itse lupaukset, jotka ilmoitettiin apostoli Paavalille: ”Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, [sen] Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.”²²

Veljet ja sisaret, maailmankaikkeuden mahtavin Olento on teidän henkenne Isä. Hän tuntee teidät. Hän rakastaa teitä täydellisellä rakkaudella.

Jumala ei näe teitä vain pienellä planeetalla asuvina kuolevaisina olentoina, jotka elävät lyhyen aikaa – Hän näkee teidät lapsinaan. Hän näkee teidät sellaisina kuin teistä voi ja on tarkoitus tulla. Hän haluaa teidän tietävän, että te olette tärkeitä Hänelle.

Uskokaamme, luottakaamme ja eläkäämme aina sillä tavoin, että ymmärrämme todellisen iankaikkisen arvomme ja mahdollisuutemme. Rukoukseni on, että olisimme kelvollisia niihin kallisarvoisiin siunauksiin, jotka taivaallisella Isällämme on meille varattuna. Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.