KUULKAA ÄÄNTÄ PROFEETAN
Ylhäällä vuorella
Muistan aina ne suurenmoiset kokemukset, jotka sain avoimien ovien päivinä ennen Washington D.C:n temppelin vihkimistä. Osan viikkoa seisoin temppelin pääovella toimien oppaana kutsuvieraille. Näihin kuului Yhdysvaltain presidentin puoliso, korkeimman oikeuden jäseniä, senaattoreja ja kongressin jäseniä, eri maiden suurlähettiläitä, kirkonmiehiä, opetusalan edustajia ja liikemaailman johtohenkilöitä.
Miltei poikkeuksetta paikalle saapuneet osoittivat arvonantoa ja hartautta. Monien sydäntä se kosketti syvästi. Lähtiessään temppelistä Yhdysvaltain presidentin puoliso huomautti: ”Tämä on minulle todella suurenmoinen kokemus. – – Se on innoituksena kaikille.”
Eräänä päivänä ajaessani liikenteen mukana Washington D.C:ssä katsoin ihmetyksen vallassa, miten Herran huoneen tornit kohosivat kohti taivaita metsän keskellä olevalta kukkulalta. Mieleeni tulivat Raamatun sanat, jotka Herra lausui opettaessaan kansaa. Hän sanoi:
”Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella.
Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville.
Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:14–16, kursivointi lisätty.)
Koko tästä kansasta on tullut ylhäällä vuorella oleva kaupunki, joka ei voi pysyä kätkössä. Maailma odottaa meiltä parempaa. Ei ole aina helppoa elää maailmassa olematta osa sitä. Meillä on velvollisuus ottaa paikkamme maailmassa. Voimme käyttäytyä miellyttävästi. Voimme välttää muiden loukkaamista. Voimme välttää kaikkea omahyväisyyden henkeä ja asennetta. Mutta me voimme säilyttää periaatteemme.
Kun noudatamme kirkon opettamia tasovaatimuksia, monet maailmassa elävät kunnioittavat meitä ja saavat voimaa noudattaa sitä, minkä hekin tietävät oikeaksi.
Artikkelista ”Ylhäällä vuorella oleva kaupunki”, Valkeus, marraskuu 1990, s. 2–8.