YSTÄVIEN KESKEN
Vastauksia rukouksiin
”Kysy Herralta neuvoa kaikissa tekemisissäsi, niin hän ohjaa sinua hyväksesi” (Alma 37:37).
Joka paastosunnuntai vaimoni ja minä pidämme perheillan kaikkien niiden lastenlastemme kanssa, jotka pääsevät tulemaan. Eräänä iltana kerroin heille siitä, kun pienenä kadotin jotakin. Se oli pieni esine, mutta se oli minulle hyvin tärkeä. Katselin ja hain ja etsin, mutta en löytänyt sitä. Lopulta ajattelin: ”No, miksen kysyisi taivaalliselta Isältä?” Polvistuin rukoukseen, ja kun avasin silmäni, esine oli aivan siinä edessäni.
Vaikka meillä kaikilla on ollut niitäkin kokemuksia, joissa ei ole käynyt tällä tavalla, niin kun kysyin perheillassa lastenlapsiltamme: ”Onko kenelläkään teistä ollut samanlaista kokemusta kuin minulla?” niin jokaisen lapsen käsi nousi ylös.
Kolikko tai lelu ei ehkä tunnu kovin tärkeältä iankaikkisuuden näkökulmasta. Mutta teidän on äärimmäisen tärkeää oppia, että taivaallinen Isä on olemassa ja että Hän kuulee rukoukset ja vastaa niihin. Hän haluaa meidän oppivan jo nuorena, että Hän odottaa meidän kääntyvän Hänen puoleensa. Hän haluaa meidän tietävän, että Hän on halukas puuttumaan meidän elämäämme siunatakseen meitä, suojellakseen meitä ja varjellakseen meitä.
Kun tulemme vanhemmiksi, meidän on ehkä rukoiltava pidempään ja hartaammin, ennen kuin saamme vastauksen, mutta me saamme sen. Nuorena suunnittelin aina lähtemistä lähetystyöhön, kunnes lähtemisen aika todella koitti. Seurustelin erään nuoren naisen kanssa varsin vakavasti, olin saanut erinomaisen työpaikan ja ansaitsin hyvää palkkaa, ja olin juuri ostanut uuden auton. Yhtäkkiä lähteminen kahdeksi vuodeksi ei kuulostanutkaan niin houkuttelevalta. Päätin jäädä kotiin ja palvella sen sijaan vaarnalähetystyössä. Luulin isäni suuttuvan, mutta hän sanoikin vain: ”No, sinähän se valitset. Mutta se on aika suuri päätös. Haluaisitko käyttää kaksi kokonaista päivää, niin että voisit mennä itseksesi jonnekin ja paastota ja rukoilla asiasta? Jos teet niin ja sinusta edelleen tuntuu samalta, niin en puhu enää tästä asiasta.”
Lupasin heti tehdä niin, koska olin varma, että Herra hyväksyisi päätökseni. Eräänä lauantaina otin pyhät kirjoitukseni mukaani vuorille, ja paastosin ja rukoilin ja luin. Palasin kotiin ja kerroin isälle: ”Minusta tuntuu yhä samalta.”
Isä hymyili ja sanoi: ”Lupasit minulle käyttää siihen kaksi päivää.”
Seuraavalla viikolla jouduin olemaan lauantaina töissä, joten sunnuntaiaamuna menin eräälle kanjonille, ja jälleen tutkin ja rukoilin. Viivyin siihen saakka, kunnes oli aika lähteä sakramenttikokoukseen, joka pidettiin iltapäivällä. Minusta tuntui lähetystyön suhteen yhä samalta, ja halusin kiiruhtaa kertomaan siitä isälle. Mutta peruuttaessani autoa kääntääkseni sen juutuin lumikinokseen. Kun vihdoin sain autoni kinoksesta ja pääsin kotiin, vanhempani olivat jo lähteneet, joten hain tyttöystäväni ja menimme sakramenttikokoukseen.
Kokouksen aikana satuin muuten vain ottamaan laulukirjan käteeni. Kirja avautui laulun kohdalla, jonka nimi oli siihen aikaan ”Ehkeipä huipulla vuoriston” (ks. ”Käyn minne vain tahdot Sä”, MAP-lauluja , 176). Osa minua sanoi: ”Älä lue sitä!” Mutta luin kaikki kolme säkeistöä, mukaan lukien sanat ”Käyn minne vain tahdot Sä, Herrani”. Sillä hetkellä sydämeni ja mieleni muuttuivat. Kun lopetin lukemiseni, suljin kirjan ja nostin katseeni. Tyttöystäväni poskilla virtasi kyyneliä. Hän kysyi: ”Sinä olet lähdössä, eikö niin?” Vastasin: ”Niin olen.”
En osaa kuvitella, millaiseksi elämäni olisi muodostunut, jos olisin päättänyt jäädä kotiin. Lähetystyöni johti minut suureen onneen, ja rukous johti minut lähetystyöhöni. Tämä kokemus opetti minulle, kuinka tärkeää on kääntyä päätösteni kanssa Herran puoleen.
Tärkeä osa todistusta on tietää, että Jumala on meidän taivaallinen Isämme ja että Hän tuntee meidät ja rakastaa meitä ja vastaa rukouksiimme. Vasta nyt alan ymmärtää, kuinka syvästi Hän meitä rakastaa ja kuinka hyvin Hän meidät tuntee. Hän tuntee meidän sydämemme. Hän tuntee meidän yksinäisyytemme. Hän tuntee meidän pelkomme. Hän ei kuitenkaan tyrkytä itseään meille, koska Hän kunnioittaa tahdonvapauttamme. Meidän on pyydettävä. Kun teemme niin, taivaallinen Isämme vahvistaa meille olevansa todella olemassa. Kuinka lohdullista onkaan tietää, että maailmankaikkeuden Luoja on valmiina vastaamaan lapsen rukoukseen.