PERHEEN VAHVISTAMINEN

VAKAVA VELVOLLISUUS RAKASTAA JA HUOLEHTIA

Artikkelisarja, joka antaa näkemystä tutkiessanne ja käyttäessänne perhejulistusta.

”Aviomiehellä ja vaimolla on vakava velvollisuus rakastaa toinen toistaan ja huolehtia toisistaan sekä rakastaa lapsiaan ja huolehtia heistä. – – Vanhemmilla on pyhä velvollisuus kasvattaa lapsensa rakkaudessa ja vanhurskaudessa, huolehtia heidän fyysisistä ja hengellisistä tarpeistaan ja opettaa heitä rakastamaan ja palvelemaan toisiaan, noudattamaan Jumalan käskyjä ja olemaan lainkuuliaisia kansalaisia, missä tahansa he asuvatkin.”¹

Rakkaus ja ykseys

”Olen ollut pitkään sitä mieltä, että avio-onnessa ei ole niinkään kyse romanssista kuin siitä, että huolehtii halukkaasti kumppaninsa mukavuudesta ja hyvinvoinnista”, sanoi presidentti Gordon B. Hinckley. ”Siihen kuuluu halukkuus katsoa heikkouksia ja virheitä läpi sormien.”²

”Onnellisen avioliiton salaisuus on Jumalan ja toinen toisensa palveleminen”, opetti presidentti Ezra Taft Benson (1899–1994). ”Avioliiton päämäärä on ykseys ja yhteenkuuluvuus sekä itsekasvatus. Paradoksaalista on, että mitä enemmän palvelemme toinen toistamme, sitä syvempää on hengellisyytemme ja tunne-elämämme kasvu.”³

Ykseys avioliitossa ei tule automaattisesti tai ilman ponnistelua. Romanttisen rakkauden on kypsyttävä sitoumukseksi etsiä ja ylläpitää hengellistä sopusointua avioliitossa. ”Aviollisen ykseyden saavuttaminen vaatii valtavaa kärsivällisyyttä ja sitkeyttä sekä selkeän näkemyksen siitä, mikä meille on tärkeintä tässä elämässä”, selittää avioliittoneuvoja Victor B. Cline. ”Puolisoidenvälinen rakkaus on ihana lahja, mutta meidän on opittava antamaan sitä täysin saadaksemme sitä täydessä mitassa.”⁴

Ei kehenkään muuhun

Herra julisti vuonna 1831: ”Rakasta vaimoasi koko sydämestäsi ja liity häneen äläkä kehenkään muuhun” (OL 42:22). Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) opetti tästä käskystä: ”Sanat kehenkään muuhun sulkevat pois jokaisen ja kaiken muun. Silloin puoliso tulee tärkeimmälle sijalle aviomiehen tai aviovaimon elämässä, eikä yhteiskunnallinen elämä tai työelämä tai poliittinen elämä tai mikään muu harrastus tai henkilö tai asia tule koskaan astumaan aviokumppania tärkeämmälle sijalle.”⁵ Mies tai vaimo, joka asettaa lapset, ystävät, uran, harrastukset tai kirkon tehtävät aviosuhteen edelle, toimii täysin vastoin käskyä ”äläkä kehenkään muuhun”.

Saatana on päättänyt lyödä epäsovun kiiloja aviopuolisoitten väliin. Jos hän pystyy saamaan jommankumman puolison vakuuttuneeksi siitä, että jonkin muun pitäisi viedä etusija tältä sekä ajassa että iankaikkisuudessa keskeisimmältä suhteelta, hän on voittanut yhden taistelun sodassaan perhettä ja Jumalan suunnitelmaa vastaan. Meidän on siksi pidettävä erityistä huolta aviosuhteen rakentamisesta, ravitsemisesta ja syventämisestä.

Tasapainoilua

Uskollisena aviopuolisona ja rakastavana, velvollisuudentuntoisena vanhempana oleminen on herkkää tasapainoilua. Vanhemmilla on jumalallinen velvollisuus ”kasvattaa [lapsensa] valossa ja totuudessa” (OL 93:40). Tämä velvollisuus voi kuitenkin kasvaa niin aikaavieväksi ja emotionaalisesti vaativaksi, että toisinaan, elleivät äidit ja isät ole varovaisia, se voi nousta aviosuhteen edelle tai jopa lamaannuttaa sen. Auttaakseen aviopuolisoita säilyttämään perheessä oikean tärkeysjärjestyksen presidentti David O. McKay (1873–1970) ja muut kirkon johtajat ovat lainanneet tätä Notre Damen yliopiston rehtorin Theodore Hesburghin viisasta neuvoa: ”Kaikkein tärkeintä, mitä isä voi lastensa hyväksi tehdä, on rakastaa heidän äitiään.”⁶ Lapset, jotka varttuvat rakastavan avioliiton heijastamassa hohteessa, kokevat turvallisuudentunnetta, joka usein puuttuu silloin, kun muiden kiinnostuksenkohteiden annetaan jättää tuo tärkein suhde varjoonsa. Presidentti Benson on sanonut: ”Aviomiehet ja vaimot, jotka rakastavat toisiaan, huomaavat, että rakkaus ja uskollisuus vaikuttavat toisiinsa. Tämänkaltainen rakkaus luo lasten tunne-elämän kasvulle otollisen ilmapiirin.”⁷

Lapset tarvitsevat rakkautta ja kiitosta

”Nuoret tarvitsevat rakkautta ja huomiota, eivät hemmottelua”, opetti presidentti Benson. ”He tarvitsevat myötäelämistä ja ymmärtämystä, eivät äitien ja isien välinpitämättömyyttä. He tarvitsevat vanhempiensa aikaa. Äidin lempeät opetukset ja hänen rakkautensa ja luottamuksensa teini-ikäistä poikaa tai tytärtä kohtaan voivat kirjaimellisesti pelastaa tämän pahalta maailmalta.”⁸ ”Antakaa lapsillenne enemmän kiitosta kuin moitetta”, hän neuvoi. ”Antakaa tunnustusta heidän pienimmistäkin saavutuksistaan. – – Kannustakaa lapsianne kääntymään puoleenne ongelmineen ja kysymyksineen kuuntelemalla heitä päivittäin.”⁹

Presidentti Hinckley on sanonut: ”Minun pyyntöni – – on: pelastakaa lapset. Liian monet heistä kulkevat tuskan ja pelon tovereina, yksinäisyydessä ja epätoivossa. Lapset tarvitsevat auringonpaistetta. – – He tarvitsevat ystävällisyyttä ja virkistystä ja kiintymystä. Jokainen koti, talon hintaan katsomatta, voi tarjota rakkauden ympäristön, joka voi olla pelastuksen ympäristö.”¹⁰