Korvarenkaat
Päivä sen jälkeen, kun vaimoni oli kadottanut kultaisen korvarenkaansa, ymmärsin meidän kadottaneen jotakin hyvin paljon tärkeämpää.
Annoin kerran vaimolleni syntymäpäivälahjaksi hienot kultaiset korvarenkaat. Ne sopivat hänelle oikein hyvin, koska hänellä on pitkä, viehättävä kaula, ja korvarenkaat oli tehty samankeskisistä renkaista, jotka oli kiinnitetty yhteen niin, että ne saattoivat liikkua ja välkehtiä auringonvalossa. Aina kun vaimoni Jelena käytti niitä, hän näytti häikäisevältä. Hän rakasti niitä korvarenkaita.
Sitten koitti päivä, jolloin vietettiin juhlista parhain – seurakuntamme joulujuhla. Olin vastuussa tästä tilaisuudesta seurakunnassamme Penzassa Venäjällä, joten pidin kiirettä haluten päästä paikan päälle mahdollisimman pian varmistaakseni, että kaikki oli valmiina tilaisuutta varten. Jelena ei pitänyt kiirettä vaan jatkoi huolellista valmistautumistaan. Kun kärsivällisyyteni loppui, käskin hänen lopettaa meikkaamisen vakuuttaen, että hän näytti hyvältä ilmankin. Siinä tein virheen. Hän sanoi, ettei lähtisi mihinkään ja että saisin mennä juhliin yksin.
Tämä johti pikkumaiseen riitaan, ja puhuimme toisillemme epäystävällisesti. Vaimoni ei lopuksi toteuttanut uhkaustaan, mutta matkalla tilaisuuteen emme puhuneet autossa toisillemme sanaakaan – kuin olisimme olleet ventovieraita.
Joulujuhlamme pidettiin erään läheisen koulun isossa salissa. Ystävät ja seurakuntalaiset olivat auttaneet meitä koristelemaan salin kukilla sekä Herramme elämästä ja kuolemasta kertovilla kuvilla. Saavuttuamme paikalle kävimme istumaan omille paikoillemme, ja vaimoni huomasi, että hänellä oli vain yksi korvarengas. Se oli epämiellyttävä yllätys, ja unohdimme kokonaan riitamme. Katselimme kaikkialle ympärillemme mutta turhaan – korvarengasta ei löytynyt mistään. Päätimme, että olisi paras unohtaa asia toistaiseksi ja syventyä hienoon konserttiin, jonka ystävämme olivat valmistelleet.
Vaikka konsertti oli todella loistava, vaimoni ja minä emme pystyneet täysin nauttimaan siitä. Päivämme oli pilalla, ja palasimme kotiin mieli maassa. Korvarenkaan kadottaminen suretti meitä – ei vain sen vuoksi, että se oli kallis ja kaunis, vaan mikä tärkeämpää, sen vuoksi että se oli rakkauden lahja vaimolleni.
Kun seuraavana aamuna heräsin, ymmärsin meidän kadottaneen jotakin hyvin paljon tärkeämpää kuin kultaisen korvarenkaan: välillämme vallinneen ykseyden. Käännyin Jelenaan päin ja sanoin: ”Katso tätä toista korvarengasta. Katso, kuinka kaunis se on ja kuinka valo välkehtii siinä. Ajattele, kuinka paljon sen tekemiseen on tarvittu kultaa ja työtä, ja katso, kuinka se vain lojuu yksin pöydälläsi. Heti kun toinen rengas katosi, tämän arvo muuttui paljon vähäisemmäksi kuin mitä se oli, kun se oli parin toinen puolikas. Mekin olemme samanlaisia. Kun me olemme yhtä, me voimme olla hieno, vahva ja luova voima, joka saa aikaan hyvää, mutta kun me emme ole yhtä, meillä ei ole samaa vahvuutta, voimaa tai kauneutta.”
Kyyneleet kihosivat vaimoni silmiin. Hän tuli luokseni ja halasi minua. Hänen äänensä värisi, kun hän puhui, mutta hänen sanansa koskettivat minua kiireestä kantapäähän: ”Meidän ei pitäisi koskaan riidellä. Meidän pitäisi olla kuten taivaallinen Isä ja Hänen Poikansa Jeesus Kristus. Me rakastamme toisiamme, ja meidän avioliittomme on sinetöity iankaikkisuudeksi pyhässä temppelissä. Paholainen haluaa tuhota kaikki perheet maan päällä, mutta hän ei voi tehdä sitä, jos olemme yhtä. Tämän tapauksen jälkeen rakastan sinua vieläkin enemmän. Jumala on näyttänyt meille, mitä perhe todella on.”
Syleilin vaimoani kyynelten vieriessä poskilleni. Nyt tiesin, että pidin sylissäni suurinta siunaustani.