Hengellisen tiedon tavoittelu
Kerron teille eräästä kokemuksesta, joka minulla oli ennen kuin olin johtava auktoriteetti ja joka vaikutti minuun syvästi. Istuin lentokoneessa erään ateistiksi tunnustautuvan miehen vieressä, joka vakuutti niin kiivaasti sitä, ettei uskonut Jumalaan, että lausuin hänelle todistukseni. ”Olette väärässä”, sanoin. ”Jumala on olemassa. Minä tiedän, että Hän elää!”
Mies väitti vastaan: ”Ette te tiedä. Kukaan ei tiedä sitä! Sitä ei voi tietää!” Kun en antanut periksi, tämä ateisti, joka oli asianajaja, esitti kysymyksen, joka on ehkä perimmäisin, mitä todistuksesta voidaan esittää. ”Hyvä on”, hän sanoi pilkallisesti ja alentuvasti, ”sanotte tietävänne. Kertokaapa minulle, kuinka te tiedätte.”
Vaikka olin suorittanut korkeamman asteen akateemisia tutkintoja, niin kun yritin vastata, en osannut ilmaista ajatuksiani.
Kun käytin sanoja Henki ja todistus, ateisti vastasi: ”En tiedä, mistä puhutte.” Sanat rukous, erottaminen ja usko olivat hänelle yhtä lailla merkityksettömiä. ”Huomaattehan”, mies sanoi, ”ette te oikeastaan tiedä. Jos tietäisitte, niin te osaisitte kertoa minulle, kuinka te tiedätte.”
Minusta taisi tuntua, että olin lausunut hänelle todistukseni harkitsemattomasti, enkä tiennyt, mitä tehdä. Silloin tuli oivallus! Mieleeni tuli jotakin. Tässä yhteydessä mainitsen profeetta Joseph Smithin lausuman: ”Ihminen voi hyötyä siitä, että huomaa ilmoituksen Hengen ensimmäiset kuiskaukset. Kun esimerkiksi tunnet puhtaan älyn virtaavan itseesi, se voi suoda sinulle äkillisiä oivalluksia. – – Näin oppimalla tuntemaan Jumalan Hengen ja ymmärtämällä sitä voit kasvaa ilmoituksen periaatteessa, kunnes tulet täydelliseksi Kristuksessa Jeesuksessa.”1
Sellainen idea tuli mieleeni, ja sanoin ateistille: ”Haluaisin kysyä teiltä, tiedättekö te, miltä suola maistuu.”
”Totta kai tiedän”, hän vastasi.
”Oletetaan sitten”, sanoin, ”että minä en ole koskaan maistanut suolaa. Selittäkääpä minulle, miltä se maistuu.”
Mietittyään jonkin aikaa hän sanoi: ”Niin, tuota noin, se ei ole makeaa eikä se ole karvasta.”
”Olette kertonut minulle, mitä se ei ole – ette sitä, mitä se on.”
Tietenkään hän ei pystynyt siihen monienkaan yritysten jälkeen. Hän ei pystynyt selittämään pelkillä sanoilla niinkään tavanomaista kokemusta kuin suolan maistamista. Todistin hänelle uudelleen ja sanoin: ”Minä tiedän, että Jumala on olemassa. Piditte pilkkananne sitä todistusta ja sanoitte, että jos tietäisin, pystyisin kertomaan teille tarkoin, kuinka sen tiedän. Ystäväni, hengellisessä mielessä olen maistanut suolaa. En pysty sanoin ilmaisemaan sitä, kuinka tämä tieto on tullut, sen enempää kuin tekään pystytte kertomaan minulle, miltä suola maistuu. Sanon teille kuitenkin jälleen: Jumala on olemassa! Hän todellakin elää! Älkääkä yrittäkö väittää minulle, etten tiedä, vain sen vuoksi, ettette itse tiedä, sillä minä tiedän!”
Erotessamme kuulin hänen mutisevan: ”En tarvitse tuekseni teidän uskontoanne! En tarvitse sitä.”
Tuon kokemuksen jälkeen en ole koskaan ollut vaivautunut tai häpeissäni siitä, etten ole pystynyt pelkin sanoin selittämään kaikkea, mitä tiedän hengellisesti. Apostoli Paavali ilmaisi sen näin:
”Siitä me myös puhumme, mutta me käytämme Hengen emmekä ihmisviisauden opettamia sanoja ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla.
Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla.” (1. Kor. 2:13–14.)
Hiljainen, vieno ääni
Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan, ettei Hengen ääni ole kova eikä terävä (ks. 3. Nefi 11:3). Se ei ole ”ukkosen ääni eikä se [ole] kova, melskeinen ääni” vaan ”täydellisen lempeä hiljainen ääni, ikään kuin se olisi – – kuiskaus”, ja se voi tunkeutua aivan sieluun asti (ks. Hel. 5:30) ja saada sydämen palamaan (ks. 3. Nefi 11:3). Muistakaa, kuinka Elia havaitsi, ettei Herran ääni ollut myrskyssä eikä maanjäristyksessä eikä tulessa, vaan se oli ”hiljaista huminaa” (1. Kun 19:12).
Henki ei kiinnitä huomiotamme huutamalla tai ravistelemalla meitä kovakouraisesti. Se kuiskaa. Se hyväilee niin lempeästi, että ellemme ole tarkkaavaisia, emme ehkä tunne sitä lainkaan.
Joskus se painostaa juuri sen verran, että otamme siitä vaarin. Useimmiten kuitenkin käy niin, että ellemme ota vaarin lempeästä tunteesta, Henki vetäytyy pois ja odottaa, kunnes tulemme etsien ja kuunnellen ja sanomme omalla tavallamme ja omilla sanoillamme niin kuin Samuel entisinä aikoina: ”Puhu [Herra], palvelijasi kuulee” (1. Sam. 3:10).
Ette voi saada hengellisiä asioita väkisin
On vielä muutakin opittavaa. Todistus ei tule yhtäkkiä; se kasvaa. Meidän todistuksemme tulee vahvemmaksi samalla tavalla kuin me tulemme vahvemmiksi fyysisesti; tuskin edes huomaamme sitä, koska se tapahtuu kasvamalla.
Ette voi saada hengellisiä asioita väkisin. Sellaiset sanat kuin pakottaa, painostaa ja vaatia eivät kuvaa meidän oikeuksiamme Hengen todistukseen. Ette voi pakottaa Henkeä vastaamaan sen enempää kuin voitte pakottaa papua itämään tai linnunpoikaa kuoriutumaan ennen aikojaan. Voitte luoda kasvulle otollisen ilmapiirin, ravita ja suojella, mutta ette voi pakottaa. Teidän on odotettava kasvua.
Älkää olko kärsimättömiä suuren hengellisen tiedon saamisen suhteen. Antakaa sen kasvaa, auttakaa sitä kasvamaan, mutta älkää pakottako sitä tai muutoin asetutte alttiiksi eksytykselle.
Käyttäkää kaikkia ulottuvillanne olevia lähteitä
Meidän odotetaan käyttävän elämämme ratkaisuissa sitä valkeutta ja tietoa, jota meillä jo on. Meidän ei pitäisi tarvita ilmoitusta, jossa meitä neuvotaan suorittamaan velvollisuutemme, sillä pyhissä kirjoituksissa meitä on jo käsketty tekemään niin. Meidän ei myöskään pidä odottaa ilmoitusta korvaamaan jo saamaamme hengellistä tai ajallista älyä, vaan ainoastaan lisäämään sitä. Meidän on elettävä elämäämme tavalliseen, jokapäiväiseen tapaan, noudattaen niitä totuttuja tapoja, sääntöjä ja säädöksiä, jotka hallitsevat elämää.
Säännöt ja määräykset ja käskyt ovat arvokas suoja. Jos tarvitsemme suuntamme muuttamiseen ilmoitettua opastusta, se on jo valmiina odottamassa, kun saavumme tarpeen kohdalle. Neuvo tehdä innokkaasti työtä on todella viisas (ks. OL 58:27).
Todistuksenne voi olla vahvempi kuin tiedättekään
Älkää tunteko epävarmuutta tai häpeää, ellette tiedä kaikkea. Nefi on sanonut: ”Minä tiedän, että hän rakastaa lapsiaan, mutta en tiedä kaiken tarkoitusta” (1. Nefi 11:17).
Todistukseenne saattaa sisältyä suurempi voima kuin edes itse käsitätte. Herra sanoi nefiläisille:
”Jokaisen, joka tulee minun luokseni särkynein sydämin ja murtunein mielin, minä kastan tulella ja Pyhällä Hengellä, samoin kuin lamanilaiset uskonsa tähden minuun kääntymisensä hetkellä kastettiin tulella ja Pyhällä Hengellä, eivätkä he sitä tienneet” (3. Nefi 9:20, kursivointi lisätty).
Vuosia sitten tapasin yhden pojistamme lähetyskentällä kaukaisessa maailmankolkassa. Hän oli ollut siellä vuoden. Hän kysyi ensimmäiseksi: ”Isä, mitä minä voin tehdä kasvaakseni hengellisesti? Olen yrittänyt kovasti kasvaa hengellisesti, mutten ole edistynyt yhtään.”
Se oli hänen näkemyksensä. Minä ajattelin toisin. Minun oli vaikea uskoa, miten paljon hän oli kypsynyt ja kasvanut hengellisesti yhtenä ainoana vuonna. Hän ”ei sitä tiennyt”, sillä se oli tapahtunut kasvamalla eikä hätkähdyttävän hengellisen kokemuksen kautta.
Löytäkää todistuksenne lausumalla se
Ei ole kovinkaan harvinaista kuulla lähetyssaarnaajan sanovan: ”Kuinka minä voin lausua todistuksen ennen kuin olen saanut sen? Kuinka voin todistaa, että Jumala elää, että Jeesus on Kristus ja että evankeliumi on totta? Ellei minulla ole siitä todistusta, niin eikö se olisi epärehellistä?”
Voi kunpa saisin opetetuksi teille tämän yhden periaatteen! Todistus löydetään lausumalla se! Jossakin vaiheessa hengellisen tiedon etsintäänne tapahtuu ”uskonharppaus”, kuten filosofit sanovat. Se on se hetki, jolloin olette päässeet valon reunaan ja astuneet pimeyteen ja huomanneet, että tietä valaistaan edessänne ainoastaan askeleen tai kahden verran. Niin kuin Raamatussa sanotaan, ”ihmisen henki on Herran lamppu” (Sananl. 20:27).
Todistuksen saaminen siitä, mitä olette lukeneet tai mitä joku on sanonut, on asia sinänsä, ja se on välttämätön alku. Aivan toista on se, että Henki todistaa teille sydämessänne, että se, mitä te olette todistaneet, on totta. Ettekö näe, että saatte sen antaessanne sitä? Kun annatte sitä, mitä teillä on, se maksetaan takaisin korkojen kanssa!
Todistuksen lausuminen ääneen on uskonne koetus.
Todistakaa asioista, joiden toivotte olevan totta, uskon tekona. Se on eräänlainen koe, samantapainen mitä profeetta Alma ehdotti seuraajilleen. Me aloitamme uskosta – emme asioiden täydellisestä tietämisestä. Tuo Alman kirjan luvussa 32 oleva saarna on yksi pyhien kirjoitusten suurimpia sanomia, sillä se on osoitettu aloittelijalle, nöyrälle etsijälle. Ja se sisältää avaimen todistukseen totuudesta.
Kristuksen Henki ja todistus tulee teille suurimmaksi osaksi silloin ja säilyy teillä vain, jos kerrotte siitä toisille. Tämä tapahtumasarja on koko evankeliumin ydin.
Eikö tämä ole täydellinen kristillisyyden osoitus? Te voitte löytää ja säilyttää todistuksen sekä syventää sitä ainoastaan jos ja kun te olette halukkaita kertomaan siitä muille. Saatte sen itsellenne vain antamalla sitä auliisti pois.
Te voitte tehdä Herran työtä
Tässä työssä on suuri voima, hengellinen voima. Teidän kaltaisenne tavalliset kirkon jäsenet, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen lahjan konfirmoinnin kautta, voivat tehdä Herran työtä.
Vuosia sitten eräs ystävä kertoi seuraavan kokemuksen. Hän oli 17-vuotias, ja hän pysähtyi toverinsa kanssa erään talon luo Yhdysvaltain etelävaltioissa. Oli hänen ensimmäinen päivänsä lähetyskentällä, ja tämä oli hänen ensimmäinen ovensa. Hyttysverkolla varustetun oven sisäpuolella seisoi harmaatukkainen nainen, joka kysyi, mitä he halusivat. Toveri tönäisi uutta lähetyssaarnaajaa, jotta tämä aloittaisi. Pelästyneenä ja jokseenkin hämmentyneenä uusi lähetyssaarnaaja viimein tokaisi: ”Millainen ihminen on nyt, Jumala oli kerran, ja millainen Jumala on nyt, sellaiseksi ihminen voi tulla.”
Kumma kyllä, nainen kiinnostui ja kysyi, mistä lähetyssaarnaaja oli sen kuullut. Tämä vastasi: ”Se on Raamatussa.” Nainen poistui hetkeksi ovelta ja palasi Raamattu mukanaan. Mainiten olevansa erään seurakunnan pappi hän ojensi Raamatun lähetyssaarnaajalle ja sanoi: ”Tässä, näytä minulle.”
Lähetyssaarnaaja otti Raamatun ja selasi sitä hermostuneena edestakaisin. Viimein hän ojensi sen takaisin sanoen: ”En pysty löytämään sitä. En ole edes varma, onko se siellä, ja jos olisikin, en pystyisi löytämään sitä. Olen vain köyhä maalaispoika Cache Valleysta Utahista. En ole saanut paljoakaan koulutusta, mutta tulen perheestä, jossa elämme Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaan. Se on auttanut niin paljon meidän perhettämme, että olen ottanut vastaan kutsun tulla lähetystyöhön kahdeksi vuodeksi omalla kustannuksellani kertoakseni ihmisille, mitä tunnen sitä kohtaan.”
Puolen vuosisadan jälkeenkään hän ei pystynyt pidättelemään kyyneliään, kun hän kertoi minulle, kuinka nainen oli työntänyt oven auki ja sanonut: ”Tule sisään, poika. Haluaisin kuulla, mitä sinulla on kerrottavana.”
Oppikaa Hengen avulla
Sanottavaa olisi vielä paljon enemmän. Voisin puhua rukouksesta, paastosta, pappeudesta ja valtuudesta, kelvollisuudesta – kaikki ovat välttämättömiä ilmoitukselle. Kun ne ymmärretään, kaikki loksahtaa kohdalleen – täydellisesti. Jotkin asiat ihmisen on kuitenkin opittava henkilökohtaisesti ja yksin, Hengen opettaessa.
Tiedän kokemuksesta, joka on liian pyhä käsiteltäväksi, että Jumala elää, että Jeesus on Kristus ja että konfirmointimme yhteydessä meille annettava Pyhän Hengen lahja on jumalallinen lahja. Mormonin kirja on tosi! Tämä on Herran kirkko! Jeesus on Kristus! Meitä johtaa Jumalan profeetta! Ihmeiden aika ei ole ohi, eivätkä enkelit ole lakanneet ilmestymästä ihmiselle ja palvelemasta häntä! Hengen lahjat ovat kirkossa. Oivallisin niistä on Pyhän Hengen lahja!
Puheesta, joka pidettiin uusien lähetysjohtajien seminaarissa 25. kesäkuuta 1982.