Pelon vastakohta
”[Älkää] pelätkö, sillä minä, Herra, olen teidän kanssanne ja seison teidän rinnallanne” (OL 68:6).
Perustuu tositapahtumaan
Tricia tuijotti silmät suurina ja kyyneleisinä huoneensa komeroa. Ovi oli rikki eikä mennyt aivan kiinni. Pimeässä vaatteet näyttivät yhteen sulloutuneilta hirviöiltä, jotka odottivat hypätäkseen ripustimiltaan ja rynnätäkseen hänen kimppuunsa. Mikä vielä pahempaa, hän saattoi kuulla äänekästä hengitystä, joka tuntui kuuluvan komerosta.
Tricia tiesi, että oli olemassa pahoja ihmisiä, jotka toisinaan tekivät pahaa lapsille. Joku sellainen saattoi olla piilossa komerossa! Tricia muisti myös kertomuksen, jonka eräs hänen luokallaan lastentarhassa oleva poika oli kertonut painajaisesta. Poikaa oli jahdannut hyvin pitkä käärme. Käärme oli saanut hänet kiinni ja kietoutunut hänen ympärilleen!
Trician siskot MaryAnn ja Rebecca nukkuivat samassa huoneessa, mutta hän ei kutsunut heitä. Se, mikä komerossa piilotteli, saattaisi hyökätä. Hän kuuli TV:n hiljenevän. Se tarkoitti sitä, että hänen vanhempansa olivat lopettaneet uutisten katsomisen ja menossa vuoteeseen. Tricia ei kuitenkaan voinut juosta heidän luokseen – hän ei pystynyt edes liikahtamaan.
Tricia pelkäsi niin kovasti, että halusi itkeä, muttei uskaltanut päästää äännähdystäkään. Hän saattoi vain tuijottaa pimeää, kammottavaa komeroa ja toivoa, ettei se, mikä siellä sitten väijyikin, sieppaisi häntä.
Trician tuijottaessa hänen mieleensä tuli hiljaa ajatus: ”Mitäpä jos rukoilisit?” Hänelle tuli heti parempi olo. Hänen äitinsä oli sanonut hänelle, että hän saattoi rukoilla milloin tahansa, missä tahansa. Hänen ei tarvinnut edes sulkea silmiään! Tricia rukoili hiljaa. Heti kun hän oli sanonut ”Jeesuksen Kristuksen nimessä”, hänet valtasi tyyni tunne. Hän tiesi taivaallisen Isän kuulleen hänen rukouksensa.
Trician hengitys muuttui yhä rauhallisemmaksi. Pelottava hengityskään ei kuulunut enää yhtä äänekkäänä. Itse asiassa sitä mukaa kun Trician oma hengitys muuttui vaimeammaksi, niin kävi myös komerosta kuuluvalle hengitykselle. Tricia pidätteli hengitystään. Pelottava hengitys lakkasi kokonaan. Viimein Tricia ymmärsi – hän oli pelännyt omaa hengitystään!
Tricia tunsi olonsa vähän hupsuksi, mutta enimmäkseen hän tunsi kiitollisuutta. Heti kun hän oli ajatellut Jeesusta, hänen pelottavat ajatuksensa olivat lakanneet olemasta pelottavia, ja hän pystyi näkemään, kuinka hupsuja ne oikeastaan olivat. Tricia muisti isänsä kertoneen hänelle, että pelon vastakohta oli usko Herraan Jeesukseen Kristukseen. ”Ei ihme, että Paholainen mielellään pelottelee ihmisiä”, hän ajatteli. ”Kun he ovat peloissaan, he eivät ajattele Jeesusta.”
Tricia käpertyi peitteensä alle ja piti uuden rukouksen. Tällä kertaa hän kiitti taivaallista Isää siitä, että Isä oli kuullut hänen rukouksensa ja auttanut häntä voittamaan pelkonsa. Kun Tricia päätti rukouksensa, hän lauloi hiljaa laulun ”Auringonsäteeksi Jeesus loi minut”. Nyt häntä ei pelottanut sulkea silmiään ja antaa musiikin ja sanojen lämmittää itseään. Ennen pitkää hän oli sikeässä unessa.
”Uskomme Herraan Jeesukseen Kristukseen on hengellisen voiman lähde, joka antaa teille ja minulle varmuuden siitä, ettei meillä ole mitään pelättävää.”
Vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista, ”Herramme ja Vapahtajamme”, Valkeus, joulukuu 1997, s. 14; ”Teillä ei ole mitään pelättävää matkalla”, Valkeus, heinäkuu 1997, s. 61.