2009
Työn siunaus
Joulukuu 2009


Työn siunaus

Työnteossa ei ole kyse pelkästään taloudellisesta tarpeesta. Se on hengellinen välttämättömyys. Näinä myrskyisinä taloudellisina aikoina käsky tehdä työtä on varmastikin niiden käskyjen joukossa, joiden pitämisessä Herra on valmis auttamaan meitä.

Bishop H. David Burton

Ne, jotka ovat viettäneet aikaa merellä tai sen lähettyvillä, tietävät, kuinka muuttuvainen se on. Aallot, vuorovesi, merivirrat ja tuulet muuttuvat ja vaikuttavat toisiinsa taukoamatta. Menestyvät merimiehet ja kalastajat oppivat ratsastamaan aallonharjalla ja käyttämään hyväkseen vuorovettä, tuulia ja merivirtoja päästäkseen turvallisesti sinne minne heidän pitää mennä.

Myös maailma on muuttuvainen, ja muutosvauhti tuntuu kiihtyvän. Osa muuttuvaisen maailmamme suuresta aaltoilusta ilmenee vaihtuvilla työllisyysmarkkinoilla. Onneksi, aivan kuten merimiehet käyttävät hankkimiaan taitoja, merikarttoja ja muuta apua onnistuakseen navigoinnissa, on olemassa apua ja opittavia taitoja, jotka voivat auttaa meitä navigoimaan muuttuvissa työllisyys-oloissa. Ne, joilla on paitsi taito tehdä työtä myös taito löytää työtä, voivat parhaiten navigoida halki näiden muuttuvien aikojen.

Käsky ja siunaus

Nykyaikana monet ovat unohtaneet työn arvon. Jotkut uskovat erheellisesti, että elämän korkein päämäärä on saavuttaa tila, jossa ei enää tarvitse tehdä työtä. Presidentti David O. McKay (1873–1970) sanoi mielellään: ”Oivaltakaamme, että etuoikeus tehdä työtä on lahja, että voima tehdä työtä on siunaus, että rakkaus työhön on menestystä.”1

Työnteossa ei ole kyse pelkästään taloudellisesta tarpeesta. Se on hengellinen välttämättömyys. Taivaallinen Isämme tekee työtä pelastuksemme ja korotuksemme toteuttamiseksi (ks. Moos. 1:39). Ja Aadamista alkaen Hän on käskenyt meidän tehdä työtä. Jo Eedenin puutarhassa Aadamia neuvottiin ”viljelemään [puutarhaa] ja varjelemaan sitä” (1. Moos. 2:15). Lankeemuksen jälkeen Aadamille sanottiin: ”Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi” (1. Moos. 3:19). Kuten minkä tahansa muun käskyn, niin tämänkin pitäminen tuo iloa. Työn tekeminen – rehellisesti ja tuottavasti – tuo tyytyväisyyttä ja omanarvontuntoa. Kun olemme tehneet kaiken voitavamme ollaksemme omavaraisia, pitääksemme huolen omista ja perheemme tarpeista, voimme kääntyä Herran puoleen luottavaisina ja pyytää, mitä meiltä kenties vielä puuttuu.

Lahjoja, kykyjä, kiinnostusta

Taivaallinen Isä on antanut meille kaikille kykyjä ja lahjoja, jotka voivat auttaa meitä elättämään itsemme ja perheemme. Ensimmäinen tärkeä askel urasuunnittelussa on oppia tunnistamaan kykymme ja lahjamme – ja kiinnostuksemme. Presidentti Henry B. Eyring, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, oppi isältään Henry Eyringilta valitsemaan uran, joka vastasi hänen kiinnostustaan.

Koska professori Henry Eyring rakasti luonnontieteitä, hän kannusti poikiaan ottamaan pääaineekseen fysiikan ja valmistautumaan näin tiedemiehen uraan. Opiskellessaan fysiikkaa Utahin yliopistossa presidentti Eyring kävi isänsä kanssa keskustelun, joka muutti hänen urasuuntansa. Hän pyysi isältään apua monimutkaiseen matemaattiseen ongelmaan. ”Isä kirjoitti juuri liitutauluun, jota pidimme pohjakerroksessa”, presidentti Eyring muistelee. ”Yhtäkkiä hän keskeytti. ’Hal’, hän sanoi, ’me ratkoimme samanlaista ongelmaa viikko sitten. Vaikuttaa siltä, ettet ymmärrä sitä yhtään paremmin nyt kuin silloinkaan. Etkö ole tehnyt mitään sen eteen?’”

Vähän vaivautuneena presidentti Eyring myönsi, ettei ollut. Presidentti Eyring muistaa isänsä vastauksen: ”Kun sanoin, etten ollut, isäni oli hetken hiljaa. Se oli itse asiassa hyvin herkkä ja sydämeenkäyvä hetki, koska tiesin, kuinka paljon hän rakasti minua ja kuinka paljon hän halusi, että minusta tulisi tiedemies. Sitten hän sanoi: ’Hal, sinun taitaa olla parasta lopettaa fysiikan opiskelu. Sinun pitäisi löytää jotakin sellaista, mistä pidät niin paljon, että kun sinun ei tarvitse ajatella mitään, niin sinä ajattelet sitä.’”2

Koulutus ja opinnot

Kun olemme tutkineet omia kiinnostuksen kohteitamme ja kykyjämme ja kun olemme saaneet neuvoja niiltä, jotka tuntevat meidät ja rakastavat meitä – erityisesti Herralta – meidän pitää pyrkiä hankkimaan sekä koulutusta että kokemusta valitsemallamme uralla. Opinnot ja koulutus ovat arvokkaimpia sijoituksia, mitä kukaan voi tehdä.

Oppikaa rakastamaan oppimista. Aivan kuten on tärkeää tehdä jatkuvasti talletuksia säästötilille, on tärkeää jatkaa itsensä kouluttamista valitsemassaan ammatissa tai uralla, niin että taitonne ovat aina kysyttyjä. Aivan kuten merimies pitää silmällä horisonttia säänmuutosten varalta, ajan tasalla pysytteleminen valitsemallanne uralla auttaa teitä huomaamaan muuttuvat tilanteet omalla alallanne ja tekemään tarvittavia oikaisuja suunnassa.

Avun antaminen ja vastaanottaminen

Kukaan meistä ei ole yksin merellä, vaan olemme osa suurta laivuetta. Ja aivan kuten laivueessa on useita tukialuksia, kirkolla on piispoja ja seurakunnanjohtajia, Apuyhdistyksen johtajia, koorumien johtajia, työllistämisasiantuntijoita ja muita, jotka ovat valmiina auttamaan meitä pääsemään alkuun. Tähän apuun sisältyy usein se, että meidät ohjataan siihen valmennukseen ja niille avunlähteille, jotka sopivat kyseiseen tilanteeseemme – kuten laatimaan ansioluettelo, etsimään tehokkaasti työtä ja oppimaan, miten esiinnymme eduksemme työhaastatteluissa.

Kauan ennen kuin alettiin käyttää termiä verkostoituminen, merimiehet vaihtoivat tietoja sellaisista asioista kuin vaaralliset matalikot, uudet reitit ja varusteiden täydennyspaikat. Purjehtija, joka oli lähdössä tuntemattomille vesille, puhui jokaisen kanssa, jolla saattaisi olla hyödyllisiä tietoja ja kokemuksia kerrottavana. Nykyajan työllisyystilanteessa kontaktien luominen ja ylläpitäminen niihin, joilla on hyödyllisiä tietoja tai kokemusta, on yhtä tärkeää. Paikalliset seurakuntien johtohenkilöt ja sukulaiset ovat hyviä kohteita alkuun pääsemisessä.

Työnteon opettaminen lapsille

Yksi vanhempien tärkeimmistä velvollisuuksista on opettaa lapsensa tekemään työtä. Jopa pienet lapset voivat alkaa saada kokemuksia työnteon eduista, kun heidät otetaan mukaan kotiaskareisiin ja muiden palvelemiseen. Viisaat vanhemmat tekevät työtä lastensa rinnalla, kiittävät heitä usein ja huolehtivat siitä, ettei mikään tehtävä käy ylivoimaiseksi.

Kun presidentti Thomas S. Monson oli pieni, hänen vanhempansa opettivat hänelle työn periaatteen esimerkillään. Hänen isänsä, joka oli kirjanpainaja, teki pitkää ja raskasta työpäivää käytännöllisesti katsoen joka päivä koko elämänsä ajan. Kun isä oli kotona, hän ei lakannut tekemästä työtä saadakseen hyvin ansaitun levon. Isä jatkoi työntekoa palvellen niin perhettään kuin naapureitakin.3 Presidentti Monsonin äiti teki aina työtä huolehtiakseen jostakin tarvittavasta palveluksesta perheenjäsenelle tai ystävälle. Presidentti Monsonin vanhemmat pyysivät hänet usein mukaansa tai tekemään jonkin palveluksen heidän puolestaan antaen hänen näin itse oppia tekemään työtä muiden palvelemiseksi.

Presidentti Monson oppi isältään, kuinka tehdä työtä liike-elämässä, ja sai ensimmäisen osa-aikaisen työpaikan 14-vuotiaana kirjapainossa, jota hänen isänsä johti. Presidentti Monson kertoo, ettei hänen elämässään 14-vuotiaasta lähtien ole ollut montakaan päivää – sunnuntaita lukuun ottamatta – jolloin hän ei olisi tehnyt työtä. ”Kun nuorena oppii tekemään työtä, tapa pysyy”, hän sanoo.4

Sinnikkyyden siunauksia

Työllisyyttä koskevissa asioissa kuten miltei kaikessa muussakin, mitä meidät kutsutaan tekemään elämässä, on erittäin tärkeää, että menemme eteenpäin. Kun teemme parhaamme etsien sekä ihmisten että Jumalan johdatusta ja luottaen rakastavaan taivaalliseen Isään, Hän siunaa lopputuloksen.

Ollessaan nuori presidentti Dieter F. Uchtdorf, toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, halusi erilaista työkokemusta kuin olla perheensä pesulan lähettinä. Hän ei erityisemmin nauttinut kärryistä, raskastekoisesta polkupyörästä tai työstä. Siitä huolimatta hän teki töitä uutterasti auttaakseen perhettään.

Hän kertoo seuraavaa siunauksesta, jonka hän sai tuosta haastavasta työkokemuksesta:

”Monia vuosia myöhemmin, kun olin pian menossa armeijan kutsuntoihin, päätin sen sijaan tarjoutua vapaaehtoiseksi ja liityin ilmavoimiin tullakseni lentäjäksi. Rakastin lentämistä ja ajattelin, että lentäjänä oleminen oli minua varten.

Ennen kuin minut hyväksyttiin ohjelmaan, minun oli läpäistävä lukuisia testejä, mukaan lukien tiukka fyysinen koe. Lääkärit olivat hieman huolissaan tuloksista ja tekivät joitakin ylimääräisiä lääketieteellisiä testejä. Sitten he ilmoittivat: ’Sinulla on keuhkoissasi arpia, jotka osoittavat, että olet sairastanut varhaisnuoruudessasi jonkin keuhkosairauden, mutta ilmeisesti olet nyt kunnossa.’ Lääkärit aprikoivat, millaista hoitoa olin saanut parantuakseni taudista. Tuohon tutkimuspäivään mennessä en ollut tiennyt sairastaneeni minkäänlaista keuhkosairautta. Silloin minulle valkeni, että säännöllinen liikunta raittiissa ilmassa pesulapoikana oli ollut se tekijä, joka oli auttanut minua parantumaan tuosta sairaudesta. Ellen olisi joutunut päivästä toiseen polkemaan raskasta polkupyörää, vetämään pesulakärryjä ylös ja alas kaupunkimme katuja, minusta ei olisi kenties koskaan tullut suihkuhävittäjälentäjää ja myöhemmin 747-konemallin lentokapteenia. – –

Jos olisin silloin tiennyt sen, mitä opin monia vuosia myöhemmin – jos vain olisin kyennyt näkemään lopun alusta asti – olisin osannut arvostaa paremmin näitä kokemuksia, ja se olisi tehnyt työni hyvin paljon helpommaksi.”5

Matkaan lähteminen

Näinä myrskyisinä taloudellisina aikoina, kun mahdollisuuksien vuorovesi näyttää olevan laskusuunnassa, kun tuulet ja merivirrat näyttävät käyvän edistymistämme vastaan, on erittäin tärkeää muistaa, ettei Herra anna ihmislapsille mitään käskyjä ”valmistamatta heille keinoa toteuttaa sitä, mitä hän käskee heidän tehdä” (1. Nefi 3:7). Varmasti käsky tehdä työtä elättääksemme itsemme ja perheemme on niiden käskyjen joukossa, joiden pitämisessä Herra on valmis auttamaan meitä.

Joillekuille haaste voi tuntua pelottavalta, kuten varmasti Nefille oli hänen haasteensa, kun hän katseli valtamerta, joka jatkui horisontin taa. Autiomaan nuorukaisesta oli tuleva laivanrakentaja ja merimies. Se oli uranvaihdos. Nefi pyysi ohjeita ja ryhtyi työhön (ks. 1. Nefi 17:8–11). Niin nykyäänkin Herra siunaa meitä, kun me edelleen teemme uhrauksia ja palvelemme valtakunnassa ja kun lähdemme matkaan uskon turvin tietäen, ettemme purjehdi yksin.

Viitteet

  1. David O. McKay, Pathways to Happiness, 1957, s. 381.

  2. Ks. Gerald N. Lund, ”Vanhin Henry B. Eyring – ’suuntaavien vaikutusten’ muovaama”, Valkeus, huhtikuu 1996, s. 28; ks. myös Robert D. Hales, ”Presidentti Henry B. Eyring – Jumalan kutsuma”, Liahona, heinäkuu 2008, s. 8–9.

  3. Ks. Thomas S. Monson, ”Onnellisen kodin tunnusmerkit”, Liahona, lokakuu 2001, s. 7.

  4. Thomas S. Monson, ”Friend to Friend”, Friend, lokakuu 1981, s. 7.

  5. Dieter F. Uchtdorf, ”Lopun näkeminen alusta asti”, Liahona, toukokuu 2006, s. 43.

Tausta ja kuvitus Doug Fakkel; valokuvakuvitus Welden C. Andersen, ellei toisin ole mainittu

Kenenkään ei tarvitse purjehtia yksin nykyisillä vaikeilla työllisyysvesillä. Paikallisten kirkon johtajien lisäksi asiantuntijat, kuten nämä Méxicon työllistämiskeskuksessa, voivat antaa arvokasta opastusta.

Tuntemattomille vesille lähtevien purjehtijoiden tavoin ne, jotka ovat astumassa työmarkkinoille, tekevät viisaasti ottaessaan neuvoja niiltä, jotka ovat olleet siellä ennen heitä.

Vasemmalla: valokuvakuvitus Matthew Reier