Pohdintoja
Tulikärpäsiä
Kirjoittaja asuu Floridassa Yhdysvalloissa.
Pidämmekö katseemme iankaikkisissa palkinnoissa – vai jossakin muussa?
Kuvitus Supansa Wongwiraphab
Useita vuosia sitten olin töissä arkeologisella kaivauksella nimeltä Aguateca, joka on kauniissa ja syrjäisessä osassa Guatemalaa. Sinne pääsee vain tekemällä pitkän venematkan kiemurtelevaa Petexbatúnjokea pitkin.
Olin yhtenä iltana palaamassa Aguatecaan muutamien arkeologien kanssa vietettyämme päivän eräällä läheisellä kaivauksella. Kun matkasimme veneellä jokea pitkin moottorin hyristessä hiljaa ja hyönteisten sirittäessä taustalla, loikoilin veneen kylkeä vasten nauttien rauhallisesta matkanteosta ja poikkeuksellisen kirkkaasta uudenkuun yöstä. Veneen seuratessa joen kiemuraisia mutkia yritin säilyttää suuntavaistoni pitämällä silmällä Pohjantähteä. Toisinaan Pohjantähti katosi joenvartta reunustavien puiden tumman siluetin taa, mutta aina se tuli pian uudestaan näkyviin.
Yhdessä joenmutkassa kadotin Pohjantähden jälleen puunlatvojen taa. Veneen käännyttyä etelään löysin sen taas nopeasti. Tunsin olevani kuin entisaikojen merimies ja olin ylpeä kyvystäni tietää, mihin suuntaan olimme menossa. Katsottuani sitä jonkin aikaa tajusin kuitenkin erehtyneeni: en ollutkaan löytänyt Pohjantähteä uudelleen enkä edes mitään muutakaan tähteä. Seurasin tulikärpästä.
Vasta silloin tulin tietoiseksi siitä, että monet niistä yläpuolellani olevista ”tähdistä” olivatkin itse asiassa tulikärpäsiä, jotka pysyttelivät äänettöminä paikallaan lämpimässä yöilmassa. Hämmästyttävää kyllä, kymmenet tulikärpäset loistivat taivaalla miltei samalla tavalla kuin kaukaiset tähdet ja galaksit, ja veneen seuratessa joen mutkia ja käännöksiä tulikärpäset ja tähdet oli ollut helppoa sekoittaa toisiinsa.
”Kuinka saatoin erehtyä luulemaan pienen pientä tulikärpästä miltei äärettömän loistavaksi tähdeksi?” pohdin. Vastaus oli selvä: kyse oli yksinkertaisesti näkökulmasta. Tulikärpästen suhteellisen heikko ja hetkellinen valo kilpaili tähtien valon kanssa vain siksi, että tulikärpäset olivat ainoastaan parin metrin päässä yläpuolellani ja tähdet olivat niin kaukana. Omasta näkökulmastani katsoen nuo kaksi vaikuttivat lähes samanlaisilta.
Tulikärpästen tavoin kiusaukset ja koettelemukset näyttävät suurilta, koska ne ovat aivan lähellä meitä. Sen sijaan luvatut siunaukset voivat vaikuttaa tähtien tavoin hyvin kaukaisilta.
Hengellisellä lyhytnäköisyydellämme voi olla monia seurauksia. Mitä kauempana palkinto näyttää olevan, sitä enemmän tunnemme houkutusta ajatella, että voimme lykätä parannuksemme päivää ja silti palata taivaallisen Isän luo vaatimaan iankaikkista perintöämme (ks. Alma 34:33–34). Alamme kenties epäillä iankaikkista palkintoa tai tulla siihen tulokseen, että on hauskempaa antaa periksi luonnolliselle ihmiselle nyt kuin odottaa siunauksia, jotka tulevat kenties paljon myöhemmin. Ehkäpä pelkäämme hellittämätöntä, koko elämän kestävää taistelua syntiä vastaan, tai meiltä puuttuu uskoa siihen, että Vapahtajamme auttaa meitä kestämään Saatanan kuritusta.
Me kaikki kadotamme toisinaan iankaikkisen näkökulmamme. Haaste onkin saada se takaisin mahdollisimman pian. Vaikka maailma kenties tarjoaa houkuttelevia, aidoiksi naamioituja palkintoja, me voimme katsoa Jeesukseen Kristukseen suunnistaessamme elämän kiemuroissa ja mutkissa sekä luottaa siihen, että Hän todellakin ”palkitsee ne, jotka etsivät häntä” (Hepr. 11:6).
On kulunut vuosia siitä, kun olin tuolla venematkalla joella, mutta vielä nykyäänkin pysähdyn kohdatessani kiusauksen ja muistutan itselleni: ”Se on pelkkä tulikärpänen.”