Ensimmäisen presidenttikunnan sanoma
Seuratkaa profeettoja
Presidentti Thomas S. Monson
Palvelin Yhdysvaltain laivastossa toisen maailmansodan loppupuolella. Olin matruusi, joka on laivaston sotilasarvoista alhaisin. Sitten minut ylennettiin ylimatruusiksi ja sen jälkeen pursimieheksi.
Toinen maailmansota loppui, ja myöhemmin minut vapautettiin. Mutta päätin, että jos joskus menisin takaisin armeijaan, haluaisin palvella värvättynä. Ajattelin: ”En enää ikinä halua laivan keittiöön tai kuuraamaan laivan kantta, jos vain mitenkään voin välttää sen.”
Kun minut oli vapautettu, liityin Yhdysvaltain laivaston reservijoukkoihin. Kävin harjoituksissa joka maanantai-ilta. Opiskelin ahkerasti, jotta voisin pätevöityä. Osallistuin kaikkiin mahdollisiin testeihin: älyllisiin, fyysisiin ja psykologisiin. Viimein sain hienon uutisen: ”Teidät on ylennetty aliluutnantiksi Yhdysvaltain laivaston reservijoukoissa.”
Näytin sitä iloissani vaimolleni Francesille ja sanoin: ”Minä onnistuin! Minä onnistuin!” Hän halasi minua ja sanoi: ”Olet tehnyt ahkerasti työtä sen saavuttamiseksi.”
Mutta sitten tapahtui jotakin. Minut kutsuttiin seurakuntani piispakuntaan neuvonantajaksi. Piispakunnan kokous oli samana iltana kuin minun laivaston koulutusharjoitukseni. Tiesin, että siinä oli paha ristiriita. Tiesin, ettei minulla olisi aikaa toimia laivaston reservissä ja piispakunnan tehtävässäni. Mitä minun pitäisi tehdä? Minun oli pakko tehdä valinta.
Rukoilin asiasta. Sitten menin tapaamaan poikavuosieni aikaista vaarnanjohtajaani, vanhin Harold B. Leetä (1899–1973), joka palveli tuolloin kahdentoista apostolin koorumissa. Istuin pöydän toiselle puolelle. Kerroin hänelle, kuinka paljon arvostin sitä laivaston tehtävänimitystä. Itse asiassa näytin hänelle saamani nimityskirjeen.
Kuvitus Paul Mann
Pohdittuaan hetken hän sanoi minulle: ”Sinun pitäisi toimia seuraavasti, veli Monson. Kirjoita kirje laivaston esikuntaan ja kerro heille, että koska sinut on kutsuttu piispakuntaan, et voi ottaa vastaan Yhdysvaltain laivaston reserviupseerin tehtävänimitystä.”
Intoni lopahti. Hän lisäsi: ”Kirjoita sitten laivaston 12. osaston komendantille San Franciscoon ja kerro heille, että haluaisit erota reservijoukoista.”
Sanoin: ”Vanhin Lee, sinä et ymmärrä armeijaa. Tietenkään he eivät anna minulle sitä upseerin tehtävänimitystä, jos kieltäydyn ottamasta sitä vastaan, mutta laivaston 12. osasto ei vapauta minua. Koska Koreassa on puhkeamassa sota, aliupseerit kutsutaan varmasti palvelukseen. Jos minut kutsutaan palvelukseen, menisin mieluummin upseerina, mutta niin ei käy, ellen ota vastaan tätä tehtävänimitystä. Oletko varma, että haluat antaa minulle juuri tämän neuvon?”
Vanhin Lee pani kätensä olalleni ja sanoi isälliseen tapaan: ”Veli Monson, sinulla pitää olla enemmän uskoa. Armeija ei ole sinua varten.”
Menin kotiin. Laitoin kyynelien tahriman nimitysilmoituksen sekä sitä seuranneen kirjeen takaisin kuoreensa ja kieltäydyin ottamasta vastaan tehtävänimitystä. Sitten kirjoitin kirjeen laivaston 12. osastoon ja pyysin lupaa erota laivaston reservijoukoista.
Minun eropyyntöni oli laivaston reservijoukkojen viimeisessä ryhmässä, joka käsiteltiin ennen Korean sodan syttymistä. Laivaston esikuntajoukkueessani suoritettiin liikekannallepano. Kuusi viikkoa sen jälkeen kun minut oli kutsuttu neuvonantajaksi piispakuntaan, minut kutsuttiin seurakuntani piispaksi.
Minulla ei olisi kirkossa sitä tehtävää, joka minulla nyt on, ellen olisi noudattanut profeetan neuvoa, ellen olisi rukoillut tuosta valinnasta, ellen olisi oppinut arvostamaan tärkeää totuutta: Jumalan viisaus näyttää ihmisistä usein järjettömyydeltä1. Mutta suurin yksittäinen asia, minkä voimme kuolevaisuudessa oppia, on se, että kun Jumala puhuu ja Hänen lapsensa tottelevat, niin nämä ovat aina oikeassa.
On sanottu, että historian ovi kääntyy pienten saranoiden varassa, ja niin kääntyy myös meidän elämämme. Päätökset ratkaisevat kohtalon. Meitä ei kuitenkaan jätetä päätöksissämme yksin.
Jos haluatte nähdä taivaan valon, jos haluatte tuntea kaikkivaltiaan Jumalan innoituksen, jos haluatte saada rintaanne tunteen, että taivaallinen Isänne opastaa teitä, niin seuratkaa Jumalan profeettoja. Kun seuraatte profeettoja, olette turvallisella maaperällä.
Tämän sanoman opettaminen
Vain harvat kirkon jäsenet saavat henkilökohtaisen neuvon apostolilta, kuten presidentti Monson sai. Mutta voimme silti olla siunattuja, kun noudatamme profeettojen ja apostolien opetuksia. Voisit lukea presidentti Monsonin puheita viimeisimmästä yleiskonferenssista (muista myös hänen alku- ja loppupuheenvuoronsa). Etsi erityisiä ohjeita tai kehotuksia, jotka kutsuvat toimimaan. Voisit keskustella oppimistasi asioista niiden kanssa, joiden luona käyt, ja miettiä, millä tavoin voisitte toteuttaa presidentti Monsonin neuvoja.
Katso sivulta 6 ideoita tämän sanoman opettamiseen nuorille ja lapsille.