Voittoisa päätös
Tämä oli hänen tilaisuutensa pelata voittajajoukkueessa – kuinka hän voisi kieltäytyä?
”Muista lepopäivä pyhittääksesi sen” (Moosia 13:16).
Miranda kiiruhti sisään etuovesta kiitollisena siitä, että kotona oli viileämpää kuin ulkona kuumassa kesäsäässä. Hän oli hikinen pelattuaan kauden viimeisen jalkapallo-ottelunsa ja turhautunut, koska Teal Turbos oli hävinnyt. Taas.
Äiti tuli huoneeseen kantaen vesipulloa ja pelireissulta jäljelle jäänyttä pussillista appelsiinilohkoja. ”Sinä pelasit hienosti. Maalivahtina oleminen on rankkaa.”
Miranda oli pelannut hyvin – hän oli torjunut paljon laukauksia, ja potkutkin olivat olleet kovempia kuin tavallisesti. Mutta suurin osa hänen joukkueensa muista tytöistä ei ollut koskaan aiemmin pelannut jalkapalloa. Tänään se oli virallista: he olivat hävinneet kauden jokaisen ottelun.
”Haluaisin todella olla joukkueessa, joka joskus voittaakin, ymmärräthän?” Mirandan silmänurkista vierähti muutama kyynel hänen sinivihreälle paidalleen. Kun hän puristi silmänsä tiukasti kiinni, puhelin soi.
Äiti vastasi puhelimeen ja sanoi hetken päästä: ”Se on sinulle.”
”Hei, Miranda? Täällä on Tom, Chili Kickersien valmentaja. Katselin pelaamistasi tänään. Näytit todella hyvältä kentällä.”
Mirandan sydän alkoi jyskyttää nopeammin. Chili Kickers oli liigan paras jalkapallojoukkue!
”Meidän joukkueemme kilpailee ensi kuussa mestaruudesta aluekilpailuissa. Pelasit tänään niin hyvin, että haluan sinun tulevan mukaamme varamaalivahtina.”
Mirandan sydän heitti kärrynpyöriä. Tämä oli hänen tilaisuutensa pelata voittajajoukkueessa!
”Tulen mielelläni!” Miranda sanoi. He juttelivat muutaman minuutin yksityiskohdista ennen kuin Miranda laski puhelimen alas ja riensi toiseen huoneeseen kertomaan asiasta äidille. He alkoivat yhdessä merkitä perhekalenteriin harjoitus- ja pelipäivämääriä.
Yhtäkkiä äiti lakkasi kirjoittamasta ja hänen kynänsä heilui yhden kalenteripäivän yläpuolella.
”Voi ei. Miranda, nämä pelit pelataan sunnuntaisin. Katso tätä.” Äiti osoitti peliaikataulua ja kääntyi Mirandan puoleen huolestuneen näköisenä. ”Mitä meidän sinun mielestäsi pitäisi tehdä?”
Miranda tunsi masentuvansa. Hän puri huultaan ajatellen vaihtoehtojaan. Äiti saattaisi antaa hänen pelata, jos hän pyytäisi sitä, mutta kun hän ajatteli pelaamista sunnuntaina – ja etenkin kirkosta pois jäämistä – hänen vatsassaan tuntui ilkeältä. Hän tiesi, että sunnuntai oli kirkossa käymistä ja taivaallisen Isän palvelemista varten. Hän ei todellakaan voisi tehdä niitä asioita pelatessaan jalkapalloa.
”Minun pitäisi varmaan soittaa hänelle takaisin ja sanoa, etten voikaan pelata”, Miranda sanoi. Hän yritti kovasti olla itkemättä. Vaikka hän tiesi valintansa olevan oikea, oli vaikea luopua asiasta, jota hän halusi niin kovasti.
”Ja tiedätkö, mitä minä ajattelen?” äiti sanoi halaten häntä lujasti. ”Minusta sinä olet hieno tyttö.”
Seuraavana sunnuntaina, kun Miranda istui Alkeisyhdistyksessä, hän ajatteli tekemäänsä hyvää päätöstä. Valmentaja oli yllättynyt Mirandan soittaessa ja sanoessa, ettei voinut pelata jalkapalloa sunnuntaisin. Valmentaja oli yrittänyt saada Mirandan muuttamaan mielensä, mutta hänen päätöksensä oli pitänyt. Nyt kun Miranda kuunteli Alkeisyhdistyksen lauluja ja oppiaiheita, häntä hymyilytti. Rauhallinen tunne hänen sydämessään kertoi hänelle, että hän oli oikeassa paikassa. Hän oli sittenkin tehnyt voittoisan päätöksen.
Kuvitus Brad Teare