Palvelemme kirkossa
Teinkö tarpeeksi?
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Opetus kadonneesta lampaasta auttoi minua ymmärtämään, kuinka voisin parhaiten hoitaa tehtäväni.
Yhdistelmävalokuva Mike Boyland/iStock/Thinkstock ja Oleksiy Fedorov/Hemera/Thinkstock
Minut kutsuttiin 23-vuotiaana Apuyhdistyksen johtajaksi naimisissa olevien opiskelijoiden seurakunnassa. Muistan kokemani riittämättömyyden tunteet sekä halun tehdä parhaani. Olin innoissani ja halusin kovasti palvella, mutta epäilin kykyjäni olla hyvä johtaja.
Oltuani Apuyhdistyksen johtajana muutaman kuukauden minusta tuntui, etten tehnyt tarpeeksi. Halusin pystyä ymmärtämään sisaria ja heidän henkilökohtaisia tarpeitaan, mutta minusta tuntui, etten oikein onnistunut siinä.
Puhuin piispani kanssa ja kerroin huolenaiheistani. Selitin, etten vain pystynyt auttamaan kaikkia niitä sisaria, joita olisin halunnut auttaa. Kerroin toivovani, että voisin muuttua viideksi, jotta työ saataisiin tehtyä niin kuin se mielestäni pitäisi tehdä. Yritin esittää huolenaiheitani kevyesti ja huumorilla, mutta pian silmäni täyttyivät kyynelistä, jotka kertoivat lannistumisesta. Hän hymyili ja antoi parhaita neuvoja johtamisesta, mitä olen koskaan saanut.
”Tunnetko kertomuksen paimenesta, joka kadotti yhden laumastaan ja jätti muut ’yhdeksänkymmentäyhdeksän’ löytääkseen sen?” hän kysyi (ks. Luuk. 15:4–7). Nyökkäsin.
”Tuossa vertauksessa tuntuu olevan paljon viisautta”, hän jatkoi. ”Paimen tiesi, että ne yhdeksänkymmentäyhdeksän olisivat turvassa, jos hän jättäisi ne ja lähtisi etsimään sitä yhtä kadonnutta lammasta.”
Sitten piispani antoi minulle seuraavan neuvon:
”Katsohan, niillä yhdeksälläkymmenelläyhdeksällä on suurenmoinen keino huolehtia toisistaan sillä aikaa, kun olet poissa. He vahvistavat toisiaan ja selviytyvät yhdessä oikein hyvin. Ehdotan, että sinä keskityt niihin, jotka näyttävät olevan kadoksissa. Muut selviytyvät kyllä.”
Sain voimallisen todistuksen siitä, että se, mitä hän sanoi, oli totta eikä minun tarvitsisi huolehtia koko laumasta kerralla. Minun tarkoitukseni oli etsiä kadonneita ja kutsua heitä palaamaan laumaan. Sillä tavalla taivaallisen Isän päämäärät voisivat toteutua ja minä voisin olla väline Hänen käsissään.
Noudattaessani piispan neuvoa tunsin ymmärtäväni paljon paremmin, millä tavalla Herra haluaisi minun palvelevan Hänen valtakunnassaan. Sain myös hengellistä täyttymystä, joka vahvisti minua tehtävässäni, koska palvelin niin kuin Vapahtaja oli opettanut. Pyhän Hengen voimasta piispani oli antanut minulle ymmärryksen ja näkemyksen suurenmoisen lahjan.
Todistan, että kun rukoilemme ja pyydämme innoitusta pappeusjohtajiltamme, he saavat innoitusta osoittaa meille, kuinka voimme johtaa vanhurskaasti.