Kuinka tärkeää se voisi olla?
Kelly Laing, Washington, USA
Ollessani ulkomaankomennuksella USS West Virginialla laivalle tuli kutsu, jossa yhtä portugalintaitoista upseeria haettiin kolmen viikon vaihto-ohjelmaan Brasilian laivaston kanssa. Olin joukkomme ainoa portugalia puhuva henkilö.
En ensin aikonut mennä. Olin juuri päättänyt kolme kuukautta kestäneen partioinnin ja odotin innolla perheeni tapaamista, mutta ajatus vaihto-ohjelmasta ei lähtenyt mielestäni. Käännyin taivaallisen Isäni puoleen rukouksessa, ja sain voimallisen vastauksen, että minun tulisi ottaa tehtävä vastaan.
Valmistelut osoittautuivat varsin haasteellisiksi. Yhdessä vaiheessa minun teki mieli antaa periksi. Ajattelin: ”Kuinka tärkeää se voisi olla?” Pyhä Henki innoitti minua kuitenkin jatkamaan eteenpäin.
Kuvitus Allen Garns
Lopulta monien viivytysten jälkeen saavuin brasilialaiselle alukselle. Kun minut saatettiin upseerimessiin, aluksen kapteeni karjui osoitellen sormellaan erästä nuorta upseeria. Kapteeni näki minut, lopetti sättimisen ja sanoi takeltelevalla englannilla: ”Ai, minun amerikkalainen ystäväni on täällä. Tervetuloa. Saanko tarjota jotakin juotavaa?”
Vastasin portugaliksi, että ottaisin mielelläni suosittua brasilialaista virvoitusjuomaa, jota en ollut maistanut lähetystyöni jälkeen. Hän kertoi, että aluksella oli kaikenlaisia alkoholijuomia, mutta sanoin, etten juo alkoholia.
Myöhemmin oveeni koputettiin. Kun avasin oven, edessäni seisoi messissä näkemäni nuori upseeri.
”Sinä olet amerikkalainen”, hän sanoi. ”Et juo alkoholia. Puhut portugalia. Oletko sattumoisin mormoni?”
”Kyllä minä olen”, vastasin.
Hän syleili minua ja alkoi nyyhkyttää.
Tämä päällystöön kuuluva luutnantti Mendes oli melko uusi käännynnäinen, ja hän oli äskettäin valmistunut Brasilian merisotakoulusta. Laivalle tultuaan hän oli pian saanut tietää, että kapteeni odotti hänen osallistuvan satamakäynneillä muun päällystön riehakkaaseen elämäntapaan. Sen sijaan luutnantti Mendes ilmoittautui jatkuvasti vapaaehtoiseksi satamavahtivuoroon ja jätti muutenkin osallistumatta toimintoihin poikkeamissatamissa. Se alkoi kyllästyttää kapteenia. Saapuessani messiin hän oli juuri sättimässä luutnantti Mendesiä siksi, ettei tämä halunnut tulla muiden joukkoon.
”Seuraavassa poikkeamissatamassa sinun on mentävä muun päällystön mukaan”, hän oli käskyttänyt luutnanttia. ”Sinun täytyy näyttää vierailevalle amerikkalaisupseerille, miten pidetään hauskaa. Hän odottaa sitä meiltä.”
Kuukausien ajan luutnantti Mendes oli rukoillut, että hänen kapteeninsa ymmärtäisi hänen periaatteensa ja hyväksyisi ne. Minun saavuttuani messikeskustelut keskittyivät enimmäkseen evankeliumiin. Me puhuimme muille upseereille Joseph Smithistä, palautuksesta, viisauden sanasta sekä siveyden laista. Suhtautuminen luutnantti Mendesiin muuttui pian. Päällystöön kuuluvat poistivat näkyviltä pornografiset kuvat, ja seuraavassa poikkeamissatamassa nautimme kaikki yhdessä aterian ravintolassa sen sijaan että olisimme menneet johonkin yökerhoon.
Kolmeviikkoisen laivalla oloni loppupuolella, kun olin keskustellut moneen otteeseen kapteenin ja upseerien kanssa uskonkäsityksistämme, miesten sydän alkoi pehmetä. ”Nyt minä ymmärrän”, kapteeni sanoi luutnantti Mendesille ennen lähtöäni. Hän lisäsi, ettei enää pyytäisi tätä toimimaan periaatteitaan vastaan.
En koskaan unohda tätä kokemusta. Luutnantti Mendes ja minä saimme tietää, että meidän taivaallinen Isämme tuntee meidät henkilökohtaisesti, rakastaa meitä ja välittää meidän henkilökohtaisesta elämästämme.