Etsin totuutta
Kirjoittaja asuu Kaliforniassa Yhdysvalloissa.
Minulle oli aina opetettu, ettei mitään Jumalaa ollut olemassa, mutta päätin itse ottaa asiasta selvän.
Kuvitus Dan Burr
Koska vartuin Aasiassa kilpailuhenkisessä ja uskonnottomassa maassa, minulla on aina ollut suuri halu tulla menestyväksi ihmiseksi, mutta minulla ei ollut mitään iankaikkisia periaatteita tai totuuksia oppaanani. Omassa maassani ”menestyvä” tarkoitti rikasta ja vaikutusvaltaista.
Vanhempani opettivat minulle aina, ettei mitään Jumalaa ollut olemassakaan. Heille uskonto ja Jumala olivat hölynpölyä, joka oli vain heikkoja ihmisiä varten. Pitkän aikaa pidin itseäni ateistina. He opettivat minulle, ettei minun pitäisi luottaa kehenkään muuhun kuin itseeni. Niinpä nuoresta asti olen käyttänyt suurta kunnianhimoani kannustimena opiskella ja tehdä töitä äärimmäisen lujasti.
Vanhempani odottivat minulta paljon. He halusivat minun saavan vain hyviä arvosanoja. Minua suretti nähdä heidän pettyneet ilmeensä tai kuulla heidän riitelevän keskenään, kun sain huonon arvosanan. Normaalin koulutyöni ohella minun täytyi viikonloppuisin tehdä myös ylimääräisiä kotitehtäviä, jotta saisin pidettyä keskiarvoni kiitettävänä.
Vaikka saavutinkin asettamani tavoitteet, minusta tuntui, että elämästäni puuttui vielä jotakin. Tiesin syvällä sisimmässäni, että elämässä täytyi olla jotakin enemmän.
Eräänä päivänä päätin, että ottaisin itse selvää, oliko Jumala sittenkin olemassa. Jos Hän oli olemassa, halusin tietää, mitä Hän halusi minulta, vai oliko uskonto vain hölynpölyä, ihmisten mielikuvituksen tuotetta. En pelännyt kummankaan vastauksen saamista. Halusin vain tietää totuuden.
Suunnilleen samoihin aikoihin ystävystyin koripallojoukkueeseeni kuuluvan Taylorin kanssa. Eräänä aamuna pyysin häneltä kyytiä kouluun. Se sopi hänelle, mutta minun täytyisi herätä tuntia aikaisemmin mennäkseni hänen kanssaan seminaariin. Myönnyin vastahakoisesti, koska en tiennyt, mistä oli kyse. Nautin seminaarista, pikemminkin sen vuoksi, mitä siellä tunsin kuin mitä siellä opin.
Pian sen jälkeen Taylor pyysi minua tulemaan kanssaan kirkkoon. Aluksi pidin kirkkoa vähän pitkästyttävänä ja outona, mutta lopulta liikutuin siitä lämpimästä ja rauhallisesta tunteesta, jonka sain jumalanpalveluksen aikana.
En kuitenkaan vielä tullut vakuuttuneeksi siitä, että se hyvä tunne liittyi Jumalaan. Mistä tiesin, ettei se tunne ollut lähtöisin itsestäni? Mistä tiesin, etten saanut itse aikaan sitä tunnetta?
Monien sisäisten väittelyiden jälkeen käännyin Taylorin äidin puoleen saadakseni vastauksia. Hän sanoi minulle, että voisin saada vastauksia lukemalla pyhiä kirjoituksia ja pyytämällä rukouksessa kaipaamiani vastauksia. Rukoilin saamatta minkäänlaista vastausta, ja minulla oli vaikeuksia noudattaa kuulemiani sääntöjä ja käskyjä. Turhauduin monta kertaa. Odotin hienoa ja dramaattista Jumalan ilmestymistä tai jonkinlaista ihmeellistä tapahtumaa, joka todistaisi Jumalan olevan todellinen. Oikeastaan halusin järkkymättömän todistuksen välittömästi. Totuus on, että mitä enemmän rukoilin, sitä selkeämmältä elämäni tuntui. Mitä paremmin noudatin käskyjä, sitä onnellisempi olin. Mitä enemmän luin pyhiä kirjoituksia, sitä enemmän sain ilmoitusta. Vähitellen todistukseni kasvoi aamulla nousevan auringon tavoin.
Kesti kaksi vuotta, ennen kuin päätin, että minut kastetaan Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseneksi. Vaikka olin aiemminkin elänyt monien hyvien moraalisten mittapuiden ja periaatteiden mukaan, voin nyt sanoa, että olen löytänyt iankaikkisen ja perimmäisen totuuden: Jumala elää. Jeesus on Kristus, meidän Vapahtajamme ja Lunastajamme. Taivaat ovat avoinna. Maan päällä on tänä päivänä Jumalan profeetta. Jeesuksen Kristuksen sovitus on todellinen. Jumala todella antaa anteeksi kaikille parannuksen tehneille syntisille. En ehkä ole yhtä fiksu tai lahjakas kuin jotkut muut, mutta tuo saamani tieto on korvaamaton.