Että he muistavat Hänet aina

Vanhin Claudio R. M. Costa

seitsemänkymmenen koorumista

Tutkin ja pohdin mielelläni Hänen elämäänsä – Hänen, joka on antanut minulle ja meille jokaiselle kaiken.

Rakastan Alkeisyhdistyksen laulua, jossa lauletaan:

Kerrothan taas Jeesuksesta, niin kuuntelen.
Kerro, kuin itse Hän mulle kertoisi sen.
Tienvarren ihmeet, teot Mestarin,
Kuulla sen kaiken taas tahtoisin.1

Uskon, että kun aloitamme perinteen esittää kertomuksia Jeesuksesta lapsillemme ja perheellemme, se on hyvin erityinen tapa pyhittää lepopäivä kodissamme.

Se tuo varmasti kotiimme erityisen hengen ja antaa perheellemme esimerkkejä itse Vapahtajalta.

Tutkin ja pohdin mielelläni Hänen elämäänsä – Hänen, joka on antanut minulle ja meille jokaiselle kaiken.

Luen mielelläni pyhien kirjoitusten kohtia, joissa kerrotaan Hänen synnittömästä elämästään, ja luettuani pyhiä kirjoituksia, joissa kerrotaan Hänen kokemistaan tapahtumista, suljen silmäni ja yritän luoda mielikuvan näistä pyhistä hetkistä, jotka opettavat minua ja vahvistavat minua hengellisesti.

Näitä hetkiä ovat muun muassa nämä:

Kun Hän sylkäisi maahan ja tehtyään syljestä tahnaa siveli sitä sokean miehen silmiin ja sanoi hänelle: ”Mene Siloan altaalle ja peseydy.” Ja mies totteli, ”peseytyi ja palasi näkevänä”.²
Kun Hän paransi naisen, jota oli vaivannut verenvuoto ja joka oli koskettanut Hänen viittansa tupsuun uskoen, että vain koskettamalla Häntä hän paranisi.³
Kun Hän ilmestyi opetuslapsilleen kävellen vettä pitkin.⁴
Kun Hän kulki opetuslasten kanssa Emmauksen tiellä ja avasi pyhiä kirjoituksia heidän ymmärrykselleen.⁵
Kun Hän ilmestyi ihmisille Amerikan mantereella ja kehotti heitä tulemaan luokseen ja pistämään kätensä Hänen kylkeensä ja tunnustelemaan naulojen jälkiä Hänen käsissään ja Hänen jaloissaan, jotta he voisivat tietää, että Hän oli ”Israelin Jumala ja koko maan Jumala ja surmattu maailman syntien tähden”⁶.

Riemuitsen tietäessäni, että on vanhempia, jotka kertovat lapsilleen kertomuksia Kristuksesta. Huomaan tämän, kun katson lapsia kirkossa Alkeisyhdistyksen ohjelmissa ja muissa tilaisuuksissa.

Olen kiitollinen vanhemmilleni siitä, että he ovat opettaneet minulle Kristuksesta. Näen jatkuvasti, kuinka Vapahtajan esimerkki auttaa rakasta vaimoani ja minua, kun opetamme omia lapsiamme.

Sydämeni täyttyy ilosta, kun näen lasteni kertovan kertomuksia Kristuksesta lastenlapsilleni. Se muistuttaa minua yhdestä lempikohdastani pyhissä kirjoituksissa. Tässä jakeessa 3. Joh. 4 sanotaan: ”Mikään ei tuota minulle suurempaa iloa kuin se, että kuulen lasteni elävän totuudessa.” Ja miksei myös lastenlastemme?

Olen kiitollinen johtajistamme, jotka opettavat meille jatkuvasti Kristuksesta, lepopäivän pyhittämisestä ja sakramentin nauttimisesta joka sunnuntai Vapahtajan kunniaksi.

Lepopäivästä ja sakramentista tulee paljon miellyttävämpiä, kun tutkimme kertomuksia Kristuksesta. Niin tehdessämme luomme perinteitä, jotka vahvistavat uskoamme ja todistustamme sekä myös varjelevat perhettämme.

Muutama viikko sitten tutkiessani jälleen presidentti Russell M. Nelsonin sanomaa, jonka hän esitti viime yleiskonferenssissa, ja pohdiskellessani lepopäivää, tunsin syvää kiitollisuutta sakramentin nauttimisen siunauksesta ja etuoikeudesta. Minulle se on hyvin juhlallinen, pyhä ja hengellinen hetki. Nautin suuresti sakramenttikokouksesta.

Pohdiskellessani tutkistelin huolella leivän ja veden siunaamista. Luin ja mietiskelin syvällisesti sakramenttirukouksia ja -toimitusta. Aloin käydä läpi mielessäni ja sydämessäni niitä tapahtumia, joita sakramenttiin liittyy.

Mietiskelyn hengessä muistelin sitä päivää, happamattoman leivän juhlan ensimmäistä päivää, jolloin opetuslasten kysyttyä, minne pääsiäisateria tulisi valmistaa, Jeesus vastasi heille sanoen: ”’Menkää kaupunkiin.’ Hän neuvoi, kenen luo heidän oli siellä mentävä, ja käski sanoa tälle: ’Opettaja sanoo: ”Hetkeni on lähellä. Sinun luonasi minä syön pääsiäisaterian opetuslasteni kanssa.”’”⁷

Yritin kuvitella mielessäni opetuslapset ostamassa ruokaa ja huolella valmistelemassa ruokapöytää, jonka ääressä he aterioisivat Hänen kanssaan sinä erityisenä päivänä: pöytää kolmelletoista hengelle, Herralle ja Hänen kahdelletoista opetuslapselleen, joita Hän rakasti.

Itkin, kun näin mielessäni, kuinka Kristus söi heidän kanssaan ja julisti: ”Totisesti: yksi teistä on kavaltava minut.”⁸

Ajattelin murheellisia opetuslapsia, jotka kyselivät: ”Herra, en kai se ole minä?”⁹

Ja kun Juudas esitti Hänelle saman kysymyksen, Hän vastasi tyynesti: ”Itsepä sen sanoit.”¹⁰

Näin mielessäni käsien, jotka olivat parantaneet, lohduttaneet, ylentäneet ja siunanneet, murtavan leivän, kun Jeesus sanoi: ”Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.”¹¹

Sitten Hän otti viiniä täynnä olevan maljan, kiitti Jumalaa ja antoi maljan heille sanoen: ”Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.”¹²

Mielessäni katselin opetuslapsia yhtä kerrallaan ja näin heidän silmissään heidän huolensa Mestarista, jota he rakastivat suuresti. Oli aivan kuin olisin istunut siellä heidän kanssaan, katsellut kaikkea. Tunsin voimakasta kipua sydämessäni, joka oli täynnä surua ja murhetta siitä, mitä Hän oli kokemaisillaan minun vuokseni.

Sieluni täyttyi pakahduttavasta halusta olla parempi ihminen. Katuvana ja murheissani halusin kiihkeästi pystyä estämään ja tyrehdyttämään edes muutaman veripisaran, joita Hän vuodatti Getsemanessa.

Sitten pohdin sakramenttia, jonka me nautimme joka viikko Hänen muistokseen. Niin tehdessäni mietiskelin leivän ja veden siunaamisen jokaista sanaa. Mietin syvällisesti leivän siunaamisen sanoja ”ja muistamaan hänet aina” ja veden siunaamisen sanoja ”että he muistavat hänet aina”¹³.

Mietiskelin, mitä tarkoittaa se, että muistaa Hänet aina.

Minulle se tarkoittaa näitä:

Muistaa Hänen kuolevaisuutta edeltävän elämänsä, jolloin Hän loi tämän kauniin planeetan.¹⁴
Muistaa Hänen vaatimattoman syntymänsä seimessä Juudean Betlehemissä.¹⁵
Muistaa, miten ollessaan vasta 12-vuotias poika Hän opetti ja saarnasi opettajille temppelissä.¹⁶
Muistaa, kuinka Hän meni itsekseen syrjään autiomaahan valmistautumaan kuolevaisuudessa suorittamaansa palvelutyöhön.¹⁷
Muistaa, kuinka Hänet kirkastettiin Hänen opetuslastensa nähden.¹⁸
Muistaa, kuinka Hän asetti sakramentin viimeisellä aterialla heidän kanssaan.¹⁹
Muistaa, kun Hän meni Getsemanen puutarhaan ja kärsi meidän syntiemme, kipujemme, pettymystemme ja sairauksiemme vuoksi niin voimakkaasti, että Hän vuoti verta joka huokosesta.²⁰
Muistaa, kuinka Hänen kärsittyään suuresti ankaraa tuskaa ollessaan vielä Getsemanessa Hänet kavalsi suudelmalla yksi opetuslapsista, jota Hän oli kutsunut ystäväksi.²¹
Muistaa, kuinka Hänet vietiin Pilatuksen ja Herodeksen eteen tuomittavaksi.²²
Muistaa, kuinka Häntä nöyryytettiin ja lyötiin, Hänen päälleen syljettiin ja Häntä ruoskittiin ruoskalla, joka repi Hänen lihaansa.²³
Muistaa, kuinka julmasti Hänen päähänsä painettiin piikkikruunu.²⁴
Muistaa, että Hänen täytyi kantaa oma ristinsä Golgatalle ja että siellä Hänet naulittiin ristille ja Hän kärsi kaikenlaista fyysistä ja hengellistä tuskaa.²⁵
Muistaa, että Hän ristillä sydän täynnä rakkautta katsoi niitä, jotka olivat Hänet ristiinnaulinneet, ja kohotti silmänsä kohti taivasta anoen: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.”²⁶
Muistaa, kuinka Hän tietoisena siitä, että oli täyttänyt tehtävänsä pelastaa koko ihmiskunta, antoi henkensä Isänsä – meidän Isämme – käsiin.²⁷
Muistaa Hänen ylösnousemuksensa, joka takaa meille meidän oman ylösnousemuksemme ja mahdollisuuden valintojemme mukaan asua Hänen luonaan koko iankaikkisuuden.²⁸

Edelleen, sakramenttirukousten ja niiden hyvin erityisten ja merkityksellisten sanojen mietiskeleminen muistuttaa minua siitä, kuinka ihmeellistä onkaan sakramentin siunaamisen aikana saada lupaus siitä, että kun me aina muistamme Hänet, Hänen Henkensä on aina meidän kanssamme.²⁹

Uskon, että Herralla on oma ajoituksensa, mitä tulee ilmoituksen antamiseen meille. Ymmärsin tämän hyvin selkeästi, kun tutkin jakeita Saarn. 3:1, 6, joissa sanotaan:

”Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. – –

Aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään.”

Sakramentti on myös aikaa, jolloin taivaallinen Isä opettaa meille rakkaan Poikansa – meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen – sovitusta koskevia asioita ja jolloin me saamme sitä koskevaa ilmoitusta. Se on aikaa kolkuttaa, niin meille avataan³⁰, pyytää ja vastaanottaa tätä tietoa. Se on meille aikaa pyytää Jumalalta tätä tietoa kunnioittavasti. Ja jos teemme niin, olen varma siitä, että me saamme tätä tietoa, joka siunaa meidän elämäämme mittaamattomasti.

Rakastan lepopäivää, sakramenttia ja niiden merkitystä. Rakastan Vapahtajaa koko sielustani. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.