Pyhä Henki kumppaninanne
Presidentti Henry B. Eyring
ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa
Meillä voi olla – jos elämme siihen kelvollisina – siunaus pitää Henki kanssamme, ei vain silloin tällöin vaan aina.
Rakkaat veljeni ja sisareni, olen kiitollinen siitä, että olen kanssanne tänä lepopäivänä Herran kirkon yleiskonferenssissa. Olen tuntenut, kuten tekin, Pyhän Hengen todistavan niistä totuuden sanoista, joita olemme kuulleet puhuttavan ja laulettavan.
Tarkoitukseni tänään on lisätä haluanne ja päättäväisyyttänne vaatia omaksenne lahjaa, joka luvattiin meille jokaiselle kasteemme jälkeen. Kun meidät konfirmoitiin, me kuulimme nämä sanat: ”Ota vastaan Pyhä Henki.”1 Siitä hetkestä elämämme muuttui ainaisesti.
Meillä voi olla – jos elämme siihen kelvollisina – siunaus pitää Henki kanssamme, ei vain silloin tällöin, kuten tämän päivän kaltaisissa merkittävissä kokemuksissa, vaan aina. Tiedätte sakramenttirukouksen sanojen perusteella, kuinka tuo lupaus toteutuu: ”Oi Jumala, iankaikkinen Isä, me pyydämme sinua Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä siunaamaan ja pyhittämään tämän leivän kaikkien niiden sieluille, jotka sitä nauttivat, jotta he söisivät Poikasi ruumiin muistoksi ja todistaisivat sinulle, oi Jumala, iankaikkinen Isä, että he ovat halukkaita ottamaan Poikasi nimen päällensä ja muistamaan hänet aina ja pitämään hänen käskynsä, jotka hän on antanut heille.”
Ja sitten tulee loistava lupaus: ”Jotta hänen Henkensä olisi aina heidän kanssansa.” (OL 20:77, kursivointi lisätty.)
Se, että Henki on aina kanssamme, tarkoittaa, että meillä on Pyhän Hengen johdatus ja ohjaus päivittäisessä elämässämme. Me voimme esimerkiksi saada Hengeltä varoituksia vastustaa kiusausta tehdä pahaa.
Jo yksistään siitä syystä on helppoa ymmärtää, miksi Herran palvelijat ovat yrittäneet lisätä haluamme palvella Jumalaa sakramenttikokouksissamme. Jos nautimme sakramentin uskossa, niin Pyhä Henki pystyy silloin suojelemaan meitä ja rakkaitamme kiusauksilta, joita tulee yhä voimakkaampina ja yhä useammin.
Pyhän Hengen kumppanuuden ansiosta hyvä tuntuu houkuttelevammalta eikä kiusaus niin vastustamattomalta. Jo sen pitäisi saada meidät päättämään, että olemme kelvollisia pitämään Hengen aina kanssamme.
Aivan kuten Pyhä Henki vahvistaa meitä pahaa vastaan, Hän antaa meille myös voiman erottaa totuuden erheestä. Se totuus, jolla on eniten merkitystä, varmistuu vain Jumalalta saadulla ilmoituksella. Inhimillinen järkeilymme tai fyysisten aistiemme käyttö eivät riitä. Me elämme aikaa, jolloin viisaimpienkin on vaikeaa erottaa totuus ovelasta eksytyksestä.
Herra opetti apostoli Tuomaalle, joka halusi fyysisen todisteen Vapahtajan ylösnousemuksesta koskettamalla Hänen haavojaan, että ilmoitus on turvallisempi todiste: ”Jeesus sanoi hänelle: ’Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.’” (Joh. 20:29.)
Pyhä Henki vahvistaa ne totuudet, jotka osoittavat tien kotiin Jumalan luo. Me emme voi mennä lehtoon ja nähdä Isän ja Pojan puhuvan nuorelle Joseph Smithille. Mikään fyysinen todiste tai mikään looginen perustelu ei voi vahvistaa, että Elia tuli lupauksen mukaisesti antamaan pappeuden avaimet, jotka ovat nyt elävällä profeetalla, Thomas S. Monsonilla, ja joita hän käyttää.
Vahvistus totuudesta tulee Jumalan pojalle tai tyttärelle, joka on vaatinut itselleen oikeuden ottaa vastaan Pyhän Hengen. Koska erheitä ja valheita voidaan esittää meille milloin tahansa, me tarvitsemme totuuden Hengen jatkuvaa vaikutusta säästyäksemme epäilyksen hetkiltä.
Ollessaan kahdentoista apostolin koorumin jäsen George Q. Cannon kehotti meitä pyrkimään jatkuvasti siihen, että Henki on kanssamme. Hän lupasi, ja myös minä lupaan, että jos pyrimme toimimaan niin, meiltä ”ei koskaan puutu tietoa totuudesta”, ”emme koskaan epäile tai ole pimeydessä” ja ”uskomme on vahva, ilomme – – täysi”2.
Me tarvitsemme tuota jatkuvaa Pyhän Hengen kumppanuuden apua vielä toisestakin syystä. Rakkaan ihmisen kuolema voi tulla odottamatta. Pyhän Hengen todistus siitä, että on olemassa rakastava taivaallinen Isä ja ylösnoussut Vapahtaja, antaa meille toivoa ja lohtua, kun menetämme rakkaan ihmisen. Kuoleman tapahtuessa tuon todistuksen täytyy olla tuore.
Niinpä me tarvitsemme Pyhän Hengen jatkuvaa kumppanuutta monesta syystä. Me haluamme sitä, ja kuitenkin tiedämme kokemuksesta, ettei sitä ole helppoa säilyttää. Me kukin ajattelemme, sanomme ja teemme päivittäisessä elämässämme asioita, jotka voivat loukata Henkeä. Herra on opettanut, että Pyhä Henki on jatkuva kumppanimme silloin kun sydämemme on täynnä rakkautta ja kun hyve kaunistaa ajatuksiamme lakkaamatta (ks. OL 121:45).
Niille, jotka kamppailevat tämän korkean mittapuun kanssa, jota tarvitaan, jotta on kelvollinen Hengen kumppanuuden lahjaan, minä tarjoan seuraavaa rohkaisua. Teillä on ollut tilanteita, jolloin olette tunteneet Pyhän Hengen vaikutuksen. Niin on saattanut tapahtua teille tänään.
Te voitte kohdella noita innoituksen hetkiä kuin uskon siementä, jota Alma kuvaili (ks. Alma 32:28). Kylväkää jokainen niistä. Voitte tehdä sen toimimalla tuntemanne kehotuksen mukaan. Arvokkainta innoitusta teille on tieto siitä, mitä Jumala haluaa teidän tekevän. Jos se on kymmenysten maksaminen tai surevan ystävän luona käyminen, teidän tulee tehdä niin. Olipa se mitä tahansa, tehkää se. Kun osoitatte halukkuutenne olla kuuliaisia, Henki lähettää teille lisää vaikutelmia siitä, mitä Jumala haluaisi teidän tekevän puolestaan.
Kun noudatatte niitä, Hengen vaikutelmia tulee useammin ja te pääsette yhä lähemmäksi jatkuvaa kumppanuutta. Voimanne valita oikein lisääntyy.
Voitte tietää, milloin nämä vaikutelmat toimia Hänen puolestaan ovat peräisin Hengeltä eivätkä omien halujenne synnyttämiä. Kun vaikutelmat ovat yhdenmukaisia sen kanssa, mitä Vapahtaja ja Hänen elävät profeettansa ja apostolinsa ovat sanoneet, voitte päättää noudattaa niitä luottavaisina. Silloin Herra lähettää Henkensä olemaan kanssanne.
Jos esimerkiksi saatte hengellisen vaikutelman pyhittää lepopäivän, etenkin kun se vaikuttaa vaikealta, Jumala lähettää Henkensä avuksi.
Tuota apua sai isäni vuosia sitten, kun hänen työnsä vei hänet Australiaan. Hän oli yksin sunnuntaina ja halusi nauttia sakramentin. Hän ei löytänyt mitään tietoa myöhempien aikojen pyhien kokouksista. Niinpä hän lähti kävelemään. Hän rukoili jokaisessa risteyksessä tietääkseen, mihin suuntaan kääntyä. Käveltyään ja tehtyään käännöksiä tunnin ajan hän pysähtyi jälleen rukoilemaan. Hän tunsi vaikutelman kääntyä eräälle tietylle kadulle. Pian hän alkoi kuulla läheisen asuinrakennuksen alakerrasta laulua. Hän katsoi ikkunoista ja näki muutamia ihmisiä istumassa lähellä pöytää, joka oli katettu valkoisella liinalla ja sakramenttitarjottimilla.
Se ei ehkä tunnu teistä kovinkaan ihmeelliseltä, mutta hänelle se oli jotakin suurenmoista. Hän tiesi, että sakramenttirukouksen lupaus oli toteutunut: ”Muistamaan hänet aina ja pitämään hänen käskynsä, jotka hän on antanut heille, jotta hänen Henkensä olisi aina heidän kanssansa” (OL 20:77).
Se oli vain yksi esimerkki tilanteesta, jolloin hän rukoili ja sitten teki sen, mitä Henki kertoi hänelle Jumalan haluavan hänen tekevän. Hän toimi niin vuosien ajan, kuten te ja minäkin tulemme tekemään. Hän ei koskaan puhunut hengellisyydestään. Hän vain jatkoi niiden pienten asioiden tekemistä Herran puolesta, joiden tekemiseen hän tunsi innoitusta.
Aina kun jokin myöhempien aikojen pyhien ryhmä pyysi häntä puhumaan heille, hän teki niin. Ei ollut väliä sillä, oliko paikalla 10 vai 50 ihmistä tai kuinka väsynyt hän oli. Hän todisti Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä sekä profeetoista aina kun Henki kehotti häntä tekemään niin.
Hänen korkeimmat tehtävänsä kirkossa olivat Bonnevillen vaarnan korkeassa neuvostossa Utahissa, missä hän kitki rikkaruohoja vaarnan maatilalla, ja hän opetti pyhäkoululuokkaa. Vuosien varrella Pyhä Henki oli hänen kumppaninsa aina kun hän tarvitsi sitä.
Seisoin isäni vieressä eräässä sairaalahuoneessa. Äitini, hänen vaimonsa 41 vuoden ajan, makasi vuoteella. Olimme katselleet häntä tuntikausia. Aloimme nähdä kivun juonteiden katoavan hänen kasvoiltaan. Hänen sormensa, jotka olivat puristuneet nyrkkiin, rentoutuivat. Hänen kätensä laskeutuivat lepäämään hänen kylkiään vasten.
Vuosikymmeniä kestäneen syövän tuskat olivat päättymässä. Näin hänen kasvoillaan rauhan ilmeen. Hän veti muutamia lyhyitä henkäyksiä, henkäisi sitten syvään ja sitten makasi hiljaa. Me seisoimme paikoillamme odottamassa nähdäksemme, vieläkö hän hengittäisi.
Viimein isä sanoi hiljaa: ”Pikku tyttö on lähtenyt kotiin.”
Hän ei vuodattanut kyyneliä. Se johtui siitä, että Pyhä Henki oli paljon aikaisemmin antanut hänelle selkeän kuvan siitä, kuka äiti oli, mistä äiti tuli, mitä äidistä oli tullut ja minne äiti oli menossa. Henki oli todistanut hänelle monta kertaa rakastavasta taivaallisesta Isästä, Vapahtajasta, joka oli katkaissut kuoleman voiman, ja sen temppelisinetöimisen todellisuudesta, jolla hänet ja hänen vaimonsa sekä perheensä oli sinetöity yhteen.
Henki oli paljon aikaisemmin vakuuttanut hänelle, että äidin hyvyys ja usko olivat tehneet äidin kelvolliseksi palaamaan taivaalliseen kotiin, missä äiti muistettaisiin suurenmoisena lupauksen lapsena ja missä hänet otettaisiin kunniakkaasti vastaan.
Isälleni se oli enemmän kuin toivoa. Pyhä Henki oli tehnyt siitä hänelle todellisuutta.
Jotkut saattaisivat nyt sanoa, että hänen sanansa ja hänen mielessään olevat kuvat taivaallisesta kodista olivat vain suloista tunteellisuutta ja aviomiehen sumentunutta arviointia menetyksen hetkellä. Mutta hän tunsi iankaikkisen totuuden sillä ainoalla tavalla, jolla sen voi tuntea.
Hän oli tiedemies, joka oli tutkinut fyysisen maailman totuutta koko aikuisikänsä. Hän käytti tieteen välineitä niin hyvin, että hänen aikalaisensa kunnioittivat häntä ympäri maailman. Suuri osa siitä, mitä hän sai aikaan kemian alalla, johtui siitä, että hän oli nähnyt mielensä silmin molekyylien liikkuvan ja sitten vahvistanut näkemyksensä laboratoriokokein.
Mutta hän oli noudattanut erilaista reittiä saadakseen selville totuudet, jotka merkitsivät eniten hänelle ja meille jokaiselle. Vain Pyhän Hengen avulla me voimme nähdä ihmiset ja tapahtumat siten kuin Jumala näkee ne.
Tuo lahja oli hänellä edelleen sairaalassa hänen vaimonsa kuoltua. Me kokosimme äitini tavarat kotiin vietäväksi. Isä pysähtyi kiittämään jokaista hoitajaa ja lääkäriä, jotka tapasimme mennessämme autolle. Muistan ajatelleeni hieman harmistuneena, että meidän pitäisi lähteä, jotta saisimme olla rauhassa murheinemme.
Ymmärrän nyt, että hän näki asioita, joita vain Pyhä Henki oli voinut hänelle osoittaa. Hän näki nuo ihmiset enkeleinä, jotka Jumala oli lähettänyt pitämään huolta hänen sydänkäpysestään. He ehkä näkivät itsensä terveydenhuollon ammattilaisina, mutta isä kiitti heitä heidän palvelutyöstään Vapahtajan puolesta.
Pyhän Hengen vaikutus pysyi hänen mukanaan, kun saavuimme vanhempieni kotiin. Juttelimme muutaman minuutin olohuoneessa. Isä sanoi menevänsä viereiseen makuuhuoneeseensa.
Muutaman minuutin kuluttua hän tuli takaisin olohuoneeseen. Hän hymyili tyytyväisenä. Hän tuli luoksemme ja sanoi hiljaa: ”Olin huolissani siitä, että Mildred saapuisi henkimaailmaan yksin. Ajattelin, että hän saattaisi tuntea olevansa eksyksissä isossa joukossa.”
Sitten isä sanoi iloisesti: ”Minä rukoilin juuri. Tiedän, että Mildredillä on kaikki hyvin. Minun äitini oli siellä ottamassa hänet vastaan.”
Muistan hymyilleeni, kun hän sanoi sen, ja kuvittelin isoäitini pyyhältävän lyhyillä jaloillaan kiireen vilkkaa väkijoukon läpi ehtiäkseen varmasti paikalle vastaanottamaan ja halaamaan miniäänsä tämän saapuessa.
Yksi niistä syistä, miksi isäni pyysi ja sai tuota lohtua, oli se, että hän oli rukoillut uskossa aina lapsuudestaan saakka. Hän oli tottunut saamaan vastauksia, jotka tulivat hänen sydämeensä antaen lohtua ja ohjausta. Tuon rukoilemisen tavan lisäksi hän tunsi pyhät kirjoitukset ja elävien profeettojen sanat. Siksi hän tunnisti tutut Hengen kuiskaukset, joita te olette saattaneet tuntea tänään.
Hengen kumppanuus teki enemmän kuin vain lohdutti ja ohjasi häntä. Se muutti häntä Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta. Kun hyväksymme sen lupauksen, että Henki voi olla kanssamme aina, Vapahtaja voi suoda meille sen puhdistumisen, joka vaaditaan iankaikkiseen elämään, suurimpaan kaikista Jumalan lahjoista (ks. OL 14:7).
Muistattehan Vapahtajan sanat: ”Nyt tämä on käsky: Tehkää parannus, kaikki te maan ääret, ja tulkaa minun luokseni ja ottakaa kaste minun nimeeni, jotta te pyhittyisitte ottamalla vastaan Pyhän Hengen, jotta voitte seisoa tahrattomina minun edessäni viimeisenä päivänä” (3. Nefi 27:20).
Noihin käskyihin liittyy tämä Herran antama lupaus:
”Ja nyt, totisesti, totisesti minä sanon sinulle: Turvaa siihen Henkeen, joka johdattaa tekemään hyvää – niin, tekemään sitä, mikä on oikein, vaeltamaan nöyrästi, tuomitsemaan vanhurskaasti; ja tämä on minun Henkeni.
Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: Minä annan sinulle Hengestäni, joka valaisee mielesi ja joka täyttää sielusi ilolla.” (OL 11:12–13.)
Todistan teille, että Isä Jumala elää, että ylösnoussut Jeesus Kristus johtaa kirkkoaan, että presidentti Thomas S. Monsonilla on kaikki pappeuden avaimet ja että Pyhän Hengen kautta tuleva ilmoitus johdattaa ja tukee Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoa ja sen nöyriä jäseniä.
Todistan teille lisäksi, että nämä erinomaiset miehet, jotka ovat tänään puhuneet meille Herran Jeesuksen Kristuksen todistajina, kahdentoista apostolin koorumin jäseninä, ovat Jumalan kutsumia. Tiedän, että Henki on johtanut presidentti Monsonia kutsumaan heidät. Ja kun te kuuntelitte heitä ja heidän todistustaan, Pyhä Henki vahvisti teille sen, mitä nyt sanon teille. He ovat Jumalan kutsumia. Minä tuen heitä ja rakastan heitä ja tiedän, että Herra rakastaa heitä ja tukee heitä heidän palvelutyössään. Ja teen tämän Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.