Syntiä vastustava sukupolvi

Joy D. Jones

Alkeisyhdistyksen ylijohtaja

Kun opetatte, johdatte ja rakastatte lapsia, te voitte saada henkilökohtaista ilmoitusta, joka auttaa teitä luodessanne ja varustaessanne uskollisia, syntiä vastustavia lapsia.

Puolitoista vuotta sitten presidentti Russell M. Nelson puhui siitä, miten meidän tulee omalta osaltamme kasvattaa ”syntiä vastustavaa sukupolvea”¹. Tuo ilmaus – ”syntiä vastustava sukupolvi” – synnytti sisimmässäni syvän hengellisen vastakaiun.

Me kunnioitamme lapsia, jotka pyrkivät elämään puhdasta ja kuuliaista elämää. Olen nähnyt monien lasten voiman eri puolilla maailmaa. He pysyvät sinnikkäinä, lujina ja järkkymättöminä² monenlaisissa haastavissa olosuhteissa ja elinympäristöissä. Nämä lapset ymmärtävät jumalallisen identiteettinsä, tuntevat taivaallisen Isän rakkauden heitä kohtaan ja pyrkivät noudattamaan Hänen tahtoaan.

On kuitenkin lapsia, joilla on vaikeuksia olla lujia ja järkkymättömiä ja joiden herkkää mieltä haavoitetaan.³ He ovat joka puolelta vastustajan palavien nuolten kohteena⁴, ja he tarvitsevat vahvistusta ja tukea. He ovat meille valtavana kannustimena astua esiin ja ryhtyä sotaan syntiä vastaan pyrkiessämme tuomaan lapsemme Kristuksen luo.

Kuunnelkaa vanhin Bruce R. McConkien sanoja lähes 43 vuotta sitten:

”Me kirkon jäsenet olemme mukana valtaisassa taistelussa. Me käymme sotaa. Olemme värväytyneet palvelukseen Kristuksen asian puolesta, taistelemaan Lusiferia vastaan – –.

Suuri sota, joka riehuu kaikkialla ja joka valitettavasti johtaa moniin haavoittumisiin, joista muutamat ovat kohtalokkaita, ei ole mitään uutta. – –

Tässä sodassa ei ole eikä voi olla puolueettomia.”⁵

Nykyään tuo sota jatkuu yhä kiivaampana. Taistelu koskettaa meitä kaikkia, ja lapsemme ovat etulinjassa kohtaamassa vihollisen sotajoukot. Siksi meissä voimistuu tarve vahvistaa hengellisiä sodankäyntitaitojamme.

Lasten vahvistaminen niin, että heistä tulee syntiä vastustavia, on tehtävä ja siunaus, joka koskee vanhempia, isovanhempia, perheenjäseniä, opettajia ja johtajia. Meillä jokaisella on vastuu auttaa. Herra on kuitenkin antanut nimenomaan vanhemmille käskyn opettaa lapsiaan ”ymmärtämään oppia parannuksesta, uskosta Kristukseen, elävän Jumalan Poikaan, ja kasteesta ja Pyhän Hengen lahjasta” sekä ”rukoilemaan ja vaeltamaan oikeamielisesti Herran edessä”⁶.

Se, kuinka kasvatamme lapsemme ”valossa ja totuudessa”⁷, voi olla haasteellinen kysymys, koska se on yksilöllistä jokaisen perheen ja jokaisen lapsen kohdalla, mutta taivaallinen Isä on antanut yleismaailmallisia ohjeita, jotka auttavat meitä. Henki innoittaa meitä siinä, kuinka voimme tehokkaimmin suojata lapsemme hengellisesti.

Aluksi on välttämätöntä, että meillä on näkemys tämän vastuun tärkeydestä. Meidän täytyy ymmärtää oma – ja lasten – jumalallinen identiteetti ja tarkoitus, ennen kuin voimme auttaa lapsiamme näkemään, keitä he ovat ja miksi he ovat täällä. Meidän täytyy auttaa heitä tietämään ehdottomasti, että he ovat rakastavan taivaallisen Isän poikia ja tyttäriä ja että Hänellä on heitä koskevia jumalallisia odotuksia.

Toiseksi, on välttämätöntä ymmärtää parannusta koskeva oppi, jotta voi tulla syntiä vastustavaksi. Se, että on syntiä vastustava, ei tarkoita, että on synnitön, mutta se merkitsee sitä, että tekee jatkuvasti parannusta, on valpas ja uskollinen. Kenties se, että on syntiä vastustava, tulee siunauksena siitä, että jatkuvasti hylkii syntiä. Kuten Jaakob sanoi: ”Vastustakaa Paholaista, niin se lakkaa ahdistamasta teitä.”⁸

Helamanin nuoret sotilaat ”olivat tavattoman urheita, mitä tulee rohkeuteen – –; mutta katso, tässä ei ollut kaikki – he olivat – – aina uskollisia kaikessa, mitä heille uskottiin. Niin, – – heitä oli opetettu pitämään Jumalan käskyt ja vaeltamaan oikeamielisesti hänen edessään.”⁹ Nämä nuorukaiset lähtivät sotaan vastustajiaan vastaan aseinaan Kristuksen kaltaiset hyveet. Presidentti Thomas S. Monson on muistuttanut, että ”meiltä jokaiselta vaaditaan jatkuvasti rohkeutta. Tarvitsemme rohkeutta jokaisena elämämme päivänä – emme vain tärkeissä merkkitapauksissa vaan vielä useammin silloin kun teemme päätöksiä tai reagoimme ympärillämme oleviin olosuhteisiin.”¹⁰

Lapsemme pukevat ylleen hengellisen haarniskan, kun he omaksuvat henkilökohtaisen päivittäisen opetuslapseuden tapoja. Ehkäpä aliarvioimme lasten kykyä oivaltaa, mitä päivittäinen opetuslapseus tarkoittaa. Presidentti Henry B. Eyring on neuvonut meitä aloittamaan varhain ja olemaan vakaa.¹¹ Niinpä kolmantena keinona auttaa lapsiamme tulemaan syntiä vastustaviksi on se, että hyvin varhaisella iällä alamme rakastavasti opettaa heille evankeliumin perusoppeja ja periaatteita – pyhien kirjoitusten, uskonkappaleiden, Nuorten voimaksi -kirjasen, Alkeisyhdistyksen laulujen, kirkon laulujen ja oman henkilökohtaisen todistuksemme pohjalta – sillä ne johtavat lapsia Vapahtajan luo.

Kun omaksumme johdonmukaisen tavan rukoilla, tutkia pyhiä kirjoituksia, pitää perheillan ja pyhittää lepopäivän, se johtaa eheyteen, sisäiseen rauhaan ja vahvoihin moraaliarvoihin – toisin sanoen hengelliseen nuhteettomuuteen. Nykyajan maailmassa, missä nuhteettomuus on lähes kadonnut, lapsemme ansaitsevat ymmärryksen siitä, mitä todellinen nuhteettomuus on ja miksi se on niin tärkeää – etenkin kun valmistamme heitä solmimaan pyhiä liittoja kasteessa ja temppelissä ja pitämään ne. Oppaassa Saarnatkaa minun evankeliumiani opetetaankin: ”Sitoumusten pitäminen valmistaa ihmisiä [myös hyvin pieniä lapsia] solmimaan pyhiä liittoja ja pitämään ne.”¹²

Vanhin Jeffrey R. Holland on opettanut: ”Kun siis puhumme liittojen pitämisestä, puhumme kuolevaisuutemme tarkoituksen ydinasiasta.”¹³ Liitoissa, jotka solmimme ja pidämme taivaallisen Isämme kanssa, on poikkeuksellista voimaa. Vastustaja tietää sen, joten hän on hämärtänyt ajatuksen siitä, mitä liittojen solmiminen tarkoittaa.¹⁴ Kun autamme lapsia ymmärtämään pyhiä liittoja, solmimaan niitä ja pitämään ne, me luomme jälleen syntiä vastustavaa sukupolvea.

Kuinka valmistamme lapsiamme solmimaan pyhiä liittoja ja pitämään ne, kun he astuvat liittopolulle ja etenevät sillä? Kun opetamme lapsia pitämään yksinkertaiset lupaukset heidän ollessaan pieniä, me annamme heille voimaa pitää pyhät liitot myöhemmin elämässä.

Saanen esittää yksinkertaisen esimerkin: Eräässä perheillassa perheen isä kysyi: ”Kuinka me tulemme toimeen yhdessä perheenä?” Viisivuotias Lizzie valitti, että hänen isoveljensä Kevin kiusasi häntä liikaa ja loukkasi hänen tunteitaan. Kevin myönsi vastentahtoisesti, että Lizzie oli oikeassa. Äiti kysyi Keviniltä, mitä tämä voisi tehdä tullakseen paremmin toimeen siskonsa kanssa. Kevin mietti ja päätti, että lupaisi Lizzielle olla kiusaamatta tätä yhden kokonaisen päivän.

Seuraavan päivän päätteeksi, kun kaikki kokoontuivat perherukoukseen, isä kysyi Keviniltä, kuinka hän oli pärjännyt. Kevinin vastaus oli: ”Isi, minä pidin lupaukseni!” Lizzie oli iloisesti samaa mieltä, ja perhe onnitteli Keviniä.

Sitten äiti ehdotti, että jos Kevin pystyi pitämään lupauksensa yhden päivän ajan, miksei hän voisi tehdä niin kahden päivän ajan. Kevin suostui kokeilemaan uudelleen. Kaksi päivää kului, Kevin onnistui pitämään lupauksensa, ja Lizzie oli entistäkin kiitollisempi! Kun isä kysyi, miksi Kevin piti lupauksensa niin hyvin, tämä vastasi: ”Minä pidin lupaukseni, koska minä sanoin, että pitäisin sen.”

Pienten, onnistuneesti pidettyjen lupausten sarja johtaa nuhteettomuuteen. Lupausten pitäminen jatkuvasti on lapsille hengellistä valmistautumista ensimmäisen liittonsa – kasteenliiton – ja Pyhän Hengen lahjan vastaanottamiseen, jolloin he lupaavat palvella Jumalaa ja pitää Hänen käskynsä.¹⁵ Lupaukset ja liitot kuuluvat erottamattomasti yhteen.

Danielin kirjassa kerrotaan Sadrakista, Mesakista ja Abed-Negosta, jotka kieltäytyivät kumartamasta kuningas Nebukadnessarin kuvapatsasta.¹⁶ Kuningas varoitti heitä, että heidät heitettäisiin tuliseen uuniin, elleivät he tottelisi. He kieltäytyivät ja sanoivat:

”Jumala, jota me palvelemme, pystyy pelastamaan meidät tulisesta uunista – –.

Ja vaikka niin ei kävisikään, kuningas, saat olla varma siitä, että sinun jumaliasi me emme palvele.”¹⁷

”Ja vaikka niin ei kävisikään.” Miettikää näiden viiden sanan merkitystä ja sitä, kuinka ne liittyvät liittojen pitämiseen. Nämä kolme nuorukaista eivät perustaneet kuuliaisuuttaan pelastumiseensa. Vaikka he eivät pelastuisi, he pitäisivät lupauksensa Herralle, koska he olivat sanoneet tekevänsä niin. Liittojemme pitäminen ei koskaan riipu tilanteestamme. Nämä kolme nuorukaista, aivan kuten Helamanin nuoret sotilaat, ovat lapsillemme suurenmoisia esimerkkejä synnin vastustamisesta.

Kuinka nämä esimerkit soveltuvat meidän kotiimme ja perheeseemme? Rivinä rivin päälle, opetuksena opetuksen päälle¹⁸ me autamme lapsia maistamaan menestystä pieninä annoksina. Kun he pitävät lupauksensa, he tuntevat Hengen elämässään. Vanhin Joseph B. Wirthlin on opettanut, että nuhteettomuuden ”kruunaava palkinto on Pyhän Hengen jatkuva toveruus”¹⁹. Silloin lastemme luottamus ”vahvistuu Jumalan edessä”²⁰. Nuhteettomuuden lähteestä kasvaa voimaantunut, syntiä vastustava sukupolvi.

Veljet ja sisaret, pitäkää pienokaisenne lähellä – niin lähellä, että he näkevät päivittäisen uskonnollisen käyttäytymisenne ja katsovat teitä, kun te pidätte lupauksenne ja liittonne. ”Lapset ovat suuria jäljittelijöitä, joten antakaa heille jotakin suurta jäljiteltäväksi.”²¹ Lupaus lupaukselta ja liitto liitolta me todellakin autamme syntiä vastustavan sukupolven opettamisessa ja kasvattamisessa Herralle.

Todistan, että Jeesus Kristus johtaa tätä kirkkoa. Kun opetatte, johdatte ja rakastatte lapsia Vapahtajan tavalla, te voitte saada henkilökohtaista ilmoitusta, joka auttaa teitä luodessanne ja varustaessanne uskollisia, syntiä vastustavia lapsia. Rukoukseni on, että lapsemme toistavat Nefin sanat: ”Teethän minut sellaiseksi, että vapisen synnin ilmaantuessa?”²² Todistan, että Vapahtajamme sovitti maailman synnit²³ – koska Hän sanoi tekevänsä niin – ja että Hän rakastaa meitä enemmän kuin me pelkät kuolevaiset voimme ikinä ymmärtää²⁴ – koska Hän sanoi tekevänsä niin. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.