Mitä Hän teille sanookin, tehkää se

Vanhin L. Whitney Clayton

seitsemänkymmenen koorumien johtokunnasta

Kun päätämme tehdä, mitä Jumala meille sanookin, me vilpittömästi sitoudumme sovittamaan oman päivittäisen käytöksemme Jumalan tahtoon.

Vapahtaja teki ensimmäisen muistiin merkityn ihmeensä eräissä häissä Galilean Kaanassa. Paikalla olivat myös Hänen äitinsä Maria ja Hänen opetuslapsensa. Maria tunsi ilmeisesti jonkinlaista vastuuta juhlien onnistumisesta. Juhlien aikana ilmaantui ongelma – hääjuhlan isänniltä loppui viini kesken. Maria oli huolissaan ja meni Jeesuksen luo. He puhuivat lyhyesti, ja sitten Maria kääntyi palvelijoiden puoleen ja sanoi:

”’Mitä hän teille sanookin, tehkää se.’

Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa. – – [Näitä vesiastioita ei käytetty juomaveden varastoimiseen vaan Mooseksen lain mukaisiin seremoniallisiin pesuihin.]

Jeesus sanoi palvelijoille: ’Täyttäkää astiat vedellä’, ja he täyttivät ne reunoja myöten.

Sitten hän sanoi: ’Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle’, ja he veivät.

[Sitten] valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi.” Hän ilmaisi olevansa yllättynyt siitä, että paras viini tarjottiin juhlissa niin myöhään.¹

Yleensä muistamme tämän tapahtuman, koska veden muuttaminen viiniksi oli osoitus Jumalan voimasta – se oli ihme. Se on tärkeä sanoma, mutta Johanneksen kertomuksessa on toinenkin tärkeä sanoma. Maria oli ”kallisarvoinen ja valittu astia”², jonka Jumala kutsui synnyttämään itse Jumalan Pojan sekä hoivaamaan ja kasvattamaan Häntä. Maria tiesi Jumalan Pojasta enemmän kuin kukaan muu maan päällä. Maria tiesi totuuden Hänen ihmeellisestä syntymästään. Maria tiesi, että Hän oli synnitön ”eikä hän puhunut kuten muut ihmiset, eikä häntä voitu opettaa, sillä hän ei tarvinnut kenenkään ihmisen opetusta”³. Maria tiesi Hänen poikkeuksellisesta kyvystään ratkaista ongelmia, myös niinkin henkilökohtaisen ongelman kuin viinin hankkiminen hääjuhlaan. Marialla oli horjumaton luottamus Häneen ja Hänen jumalalliseen voimaansa. Marian yksinkertaisessa, selväsanaisessa ohjeessa palvelijoille ei ollut mitään ehtoja, ei mitään varauksia, ei mitään rajoituksia: ”Mitä hän teille sanookin, tehkää se.”

Maria oli nuori nainen, kun enkeli Gabriel ilmestyi hänelle. Alkuun hän joutui ”hämmennyksiin”, kun hänelle sanottiin ”’Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut!’ – – ja hän ihmetteli, mitä sellainen tervehdys mahtoi merkitä”. Gabriel vakuutti Marialle, ettei tämän tarvinnut pelätä – sanoma, jonka hän toi, oli hyvä. Maria tulisi raskaaksi ja synnyttäisi pojan – Korkeimman Pojan – joka hallitsisi Jaakobin sukua ikuisesti.

Maria ihmetteli ääneen: ”Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon.”

Enkeli selitti – mutta vain lyhyesti – vahvistaen hänelle, että ”Jumalalle ei mikään ole mahdotonta”.

Maria vastasi nöyrästi tekevänsä, mitä Jumala pyysi – vaatimatta tietoa yksityiskohdista ja selvästikin huolimatta niistä lukemattomista kysymyksistä, joita hänellä oli tämän asian seurauksista hänen elämäänsä. Maria sitoutui ymmärtämättä tarkalleen, miksi Jumala pyysi sitä häneltä tai kuinka kaikki järjestyisi. Hän hyväksyi Jumalan sanan ilman ehtoja ja etukäteen⁴ – tietäen varsin vähän siitä, mitä edessä olisi. Yksinkertaisesti Jumalaan luottaen Maria sanoi: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.”⁵

Kun päätämme tehdä, mitä Jumala meille sanookin, me vilpittömästi sitoudumme sovittamaan oman päivittäisen käytöksemme Jumalan tahtoon. Nämä yksinkertaiset uskon teot, kuten pyhien kirjoitusten tutkiminen päivittäin, säännöllinen paastoaminen ja vakain aikein rukoileminen, johtavat entistä suurempaan hengelliseen kykyyn kohdata kuolevaisuuden vaatimuksia. Ajan mittaan yksinkertaiset uskon tottumukset johtavat ihmeellisiin tuloksiin. Ne muuttavat meidän hennon uskomme aktiiviseksi hyvää aikaansaavaksi voimaksi elämässämme. Kun eteemme sitten tulee haasteita, niin meidän juurtumisemme Kristukseen antaa sielullemme kestävyyttä. Jumala vahvistaa meitä heikkouksissamme, lisää iloamme ja saa kaiken koitumaan meidän parhaaksemme⁶.

Muutama vuosi sitten puhuin erään nuoren piispan kanssa, jolta kului joka viikko tuntikausia seurakuntansa jäsenten neuvomiseen. Hän teki merkittävän havainnon. Hän sanoi, että ongelmat, joita hänen seurakuntansa jäsenet kohtasivat, olivat samoja, joita kirkon jäsenet kohtaavat kaikkialla – kuten kuinka luoda onnellinen avioliitto, kuinka tasapainottaa työ, perhe ja kirkon tehtävät, kuinka voittaa haasteet, jotka liittyvät viisauden sanaan, työllistymiseen tai pornografiaan, tai kuinka saada mielenrauha koskien jotakin kirkon menettelytapaa tai historiaan liittyvää kysymystä, jota he eivät ymmärrä.

Hyvin usein hän neuvoi seurakunnan jäseniä palaamaan yksinkertaisiin tapoihin osoittaa uskoa kuten tutkimaan Mormonin kirjaa – kuten presidentti Thomas S. Monson neuvoi meitä tekemään – maksamaan kymmenykset ja palvelemaan kirkossa omistautuneesti. Usein jäsenet suhtautuivat hänen neuvoihinsa kuitenkin epäillen: ”En ole samaa mieltä kanssasi, piispa. Kaikkihan me tiedämme, että nuo ovat hyviä asioita. Niistä puhutaan kirkossa kaiken aikaa. Mutta en usko, että ymmärrät minua. Millä tavalla niiden asioiden tekeminen liittyy ongelmiin, joita minulla on edessäni?”

Se on asiallinen kysymys. Ajan mittaan se nuori piispa ja minä olemme havainneet, että niitä, jotka tietoisesti tekevät ”pieniä ja yksinkertaisia asioita”⁷ – ovat kuuliaisia näennäisen vähäisin tavoin – siunataan uskolla ja lujuudella, jotka ulottuvat varsinaisia kuuliaisuuden tekoja paljon pidemmälle eivätkä itse asiassa tunnu ollenkaan liittyvän niihin. Saattaa tuntua vaikealta nähdä, kuinka kuuliaisuuden päivittäiset perusteot liittyvät niiden suurten ja monimutkaisten ongelmien ratkaisuihin, joita kohtaamme. Mutta ne tosiaan liittyvät yhteen. Kokemukseni mukaan pienten päivittäisten uskon tottumusten noudattaminen oikealla tavalla on paras yksittäinen keino lujittaa itseämme elämän ongelmia vastaan, olivatpa ne mitä tahansa. Pienet uskon teot – silloinkin kun ne tuntuvat vähäpätöisiltä tai eivät tunnu millään tavoin liittyvän meitä ahdistaviin nimenomaisiin ongelmiin – siunaavat meitä kaikessa, mitä teemme.

Ajatelkaa Naamania, joka oli ”Syyrian kuninkaan sotapäällikkö” ja ”mahtava soturi” mutta sairasti spitaalia. Eräs palvelijatyttö kertoi israelilaisesta profeetasta, joka voisi parantaa Naamanin. Niinpä Naaman matkasi palvelijoineen, sotilaineen ja lahjoineen Israeliin saapuen lopulta Elisan talon luo. Elisan palvelija – ei Elisa itse – ilmoitti Naamanille, että Herra käski tätä ”[menemään] Jordanille ja [peseytymään] siellä seitsemästi”. Yksinkertainen asia. Kenties tämä yksinkertainen ohje kuulosti mahtavasta soturista niin järjenvastaiselta, yksinkertaistetulta tai hänen arvolleen sopimattomalta, että hän piti pelkkää ehdotusta loukkaavana. Elisan ohje kuulosti Naamanista vähintäänkin järjettömältä, joten hän ”kääntyi vihoissaan takaisin ja lähti pois”.

Mutta Naamanin palvelijat menivät lempeästi hänen luokseen ja totesivat, että Naaman olisi kyllä tehnyt ”jonkin vaikean tehtävän”, jos Elisa vain olisi pyytänyt sitä häneltä. He huomauttivat, että koska häntä pyydettiin tekemään vain pieni asia, niin eikö hänen pitäisi tehdä se, vaikkei hän ymmärtänytkään syytä siihen. Naaman mietti uudelleen suhtautumistaan, ja kenties epäillen mutta kuuliaisena hän ”meni Jordanille ja kastautui joessa seitsemän kertaa” ja parani ihmeellisellä tavalla.⁸

Jotkin kuuliaisuuden palkinnot tulevat kyllä nopeasti. Toiset tulevat vasta sen jälkeen kun meitä on koeteltu. Kallisarvoisessa helmessä kerrotaan, kuinka Aadam piti väsymättömän uutterasti käskyn uhrata uhreja. Kun enkeli kysyi Aadamilta, miksi hän uhrasi uhreja, hän vastasi: ”En tiedä, paitsi että Herra käski minua.” Enkeli selitti, että Aadamin uhrit olivat ”Isän Ainosyntyisen uhrin vertauskuva”. Mutta tuo selitys annettiin vasta kun Aadam oli ”monen päivän” ajan osoittanut, että hän oli sitoutunut olemaan kuuliainen Herralle tietämättä, miksi hänen piti uhrata niitä uhreja.⁹

Jumala siunaa meitä aina, kun olemme lujan kuuliaisia Hänen evankeliumilleen ja uskollisia Hänen kirkolleen, mutta Hän harvoin näyttää meille ennalta siihen liittyvää omaa aikatauluaan. Hän ei näytä meille alussa koko kuvaa. Juuri siinä tarvitaan uskoa, toivoa ja Herraan luottamista.

Jumala pyytää meitä olemaan kärsivällisiä Hänen kanssaan – luottamaan Häneen ja seuraamaan Häntä. Hän pyytää meitä olemaan kiistämättä siksi, ettemme näe. Hän varoittaa meitä, ettei meidän pidä odottaa helppoja vastauksia tai pikaratkaisuja taivaasta. Asiat järjestyvät, kun seisomme lujina uskomme koetuksen aikana, olipa tuon koetuksen kestäminen miten vaikeaa tahansa tai tulipa vastaus miten hitaasti tahansa.¹⁰ En puhu ”sokeasta kuuliaisuudesta”¹¹ vaan harkitusta luottamuksesta Herran täydelliseen rakkauteen ja täydelliseen ajoitukseen.

Meidän uskomme koetukseen sisältyy aina se, että pysymme uskollisina yksinkertaisille, päivittäisille tavoille osoittaa uskoa. Hän lupaa, että silloin ja vasta silloin me saamme jumalallisen vastauksen, jota kaipaamme. Vasta sitten kun olemme osoittaneet halukkuutemme tehdä, mitä Hän pyytää – ilman että vaadimme tietoa siitä, milloin, miksi ja kuinka – me saamme korjata palkan uskostamme, uutteruudestamme, kärsivällisyydestämme ja pitkämielisyydestämme.¹² Todellinen kuuliaisuus hyväksyy Jumalan käskyt ilman ehtoja ja etukäteen.¹³

Joka päivä – tietoisesti tai tiedostamatta – me kaikki valitsemme, ketä me palvelemme.¹⁴ Osoitamme päättäväisyytemme palvella Herraa, kun uskollisesti teemme omistautumista osoittavia päivittäisiä tekoja. Herra lupaa ohjata tietämme¹⁵, mutta jotta Hän voi tehdä niin, meidän täytyy kulkea eteenpäin luottaen siihen, että Hän tuntee tien, koska Hän on se tie.¹⁶ Meidän tulee täyttää omat vesiastiamme reunoja myöten. Kun luotamme Häneen ja seuraamme Häntä, meidän elämämme muuttuu – aivan kuten vesi muuttui viiniksi. Meistä tulee jotakin enemmän ja parempia kuin meistä voisi muutoin koskaan tulla. Luottakaa Herraan ja ”mitä hän teille sanookin, tehkää se”. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.