Ensimmäisen presidenttikunnan sanoma
Kutsuttu työhön
Presidentti Thomas S. Monson
Gary Smithin teos Otsa hiessä
Kun profeetta Joseph Smith kutsui vanhin Heber C. Kimballin (1801–1868) lähetyssaarnaajaksi Englantiin ”avaamaan pelastuksen oven”, vanhin Kimball joutui riittämättömyyden tunteiden valtaan.
”Oi Herra”, hän kirjoitti, ”minä olen mies, jolla on kankea kieli ja joka on aivan sopimaton sellaiseen työhön.”
Vanhin Kimball otti kuitenkin kutsun vastaan lisäten: ”Nämä ajatukset eivät kuitenkaan saaneet minua jättämään velvollisuuden polkua. Sillä hetkellä kun ymmärsin taivaallisen Isäni tahdon, tunsin päättäväisyyttä kaiken uhallakin lähteä uskoen, että Hän tukisi minua kaikkivaltiaalla voimallaan ja varustaisi minut kaikilla kyvyillä, joita tarvitsisin.”1
Nuoret veljeni ja sisareni, jotka on kutsuttu kokoaikaiseen lähetystyöpalveluun, teidät on kutsuttu työhön, koska teillä vanhin Kimballin lailla ”on halu palvella Jumalaa” (OL 4:3) ja koska te olette valmiita ja kelvollisia.
Vanhemmat avioparit, teidät on kutsuttu työhön samoista syistä. Palveluhalun lisäksi te kuitenkin tuotte myös viisautta, jota olette saaneet vuosien uhrauksista, rakkaudesta ja kokemuksista ja jota taivaallinen Isänne voi käyttää koskettaakseen totuutta etsivien poikiensa ja tyttäriensä sydäntä. Olette epäilemättä oppineet, ettemme voi todella rakastaa Herraa, ennen kuin palvelemme Häntä palvelemalla muita.
Haluunne palvella lähetyssaarnaajina te lisäätte uskoa ja uutteruutta, rohkeutta ja ryhdikkyyttä, päättäväisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, alttiutta ja antaumuksellisuutta. Omistautuneet lähetyssaarnaajat voivat saada lähetyskentällä aikaan ihmeitä.
Presidentti John Taylor (1808–1887) tiivisti lähetyssaarnaajien välttämättömät ominaisuudet tällä tavoin: ”Sellaiset miehet [ja naiset ja avioparit], joita me haluamme evankeliumin sanoman lähettiläiksi, ovat miehiä, joilla on uskoa Jumalaan; miehiä, joilla on uskoa uskontoonsa; miehiä, jotka kunnioittavat pappeuttaan; – – [miehiä,] joihin Jumalalla on luottamusta. – – Me haluamme miehiä, jotka ovat täynnä Pyhää Henkeä ja Jumalan voimaa[,] – – kunniakkaita, vilpittömiä, hyveellisiä ja puhtaita miehiä.”2
Herra on julistanut:
”Sillä katso, vainio on jo vaalennut korjattavaksi, ja katso, se, joka panee sirppinsä työhön kaikin voimin, se kokoaa varastoon, jottei menehdy, vaan tuottaa pelastuksen sielulleen,
ja usko, toivo ja rakkaus, silmämääränä vain Jumalan kunnia, tekevät hänet kelvolliseksi työhön” (OL 4:4–5).
Kutsunne on tullut innoituksen kautta. Todistan, että sen, jonka Jumala kutsuu, sen Hän tekee kykeneväksi. Te saatte taivaallista apua, kun teette rukoillen työtä Herran viinitarhassa.
Se kaunis lupaus, jonka Herra antoi lähetyssaarnaajille tämän taloudenhoitokauden alussa, kuten se on Opissa ja liitoissa, on oleva teidän: ”Minä käyn teidän kasvojenne edellä. Minä olen teidän oikealla puolellanne ja vasemmalla, ja minun Henkeni on teidän sydämessänne ja minun enkelini teidän ympärillänne tukeakseen teitä.” (OL 84:88.)
Kun palvelette, luotte rikkaita iankaikkisia muistoja ja ystävyyssuhteita. En tiedä mitään muuta vainiota, joka tuottaisi yltäkylläisemmän onnen sadon kuin lähetyskenttä.
Sananen nyt niille vanhimmille, sisarille ja aviopareille, jotka syystä tai toisesta eivät pysty palvelemaan koko määräaikaansa lähetyskentällä: Herra rakastaa teitä. Hän arvostaa uhraustanne. Hän on selvillä pettymyksestänne. Tietäkää, että Hänellä on teille vielä työtä tehtäväksi. Älkää antako Saatanan sanoa teille muuta. Älkää lannistuko, älkää masentuko, älkää vaipuko epätoivoon.
Kuten huomautin yleiskonferenssissa vähän sen jälkeen kun minut oli kutsuttu johtamaan kirkkoa: ”Älkää pelätkö. Olkaa rohkealla mielellä. Tulevaisuus on yhtä kirkas kuin uskonne.”3 Tuo lupaus koskee teitä edelleen. Älkää siis menettäkö omaa uskoanne, koska Herra ei ole menettänyt uskoaan teihin. Pitäkää liittonne ja jatkakaa eteenpäin.
Maailma tarvitsee Jeesuksen Kristuksen evankeliumia. Herra siunatkoon kaikkia pyhiään – missä sitten palvelemmekin – lähetyssaarnaajan sydämellä.