Herran sotilas
Kirjoittaja asuu Méxicossa Meksikossa.
Minun oli tehtävä valinta joko huolehtia asiasta itse tai jättää se Herran käsiin ja keskittyä lähetystyöpalvelukseeni.
Valokuva maastopukuisesta sotilaasta Krista Rossow / Getty Images
Palvelin monia vuosia sitten kokoaikaisena lähetyssaarnaajana Monterreyn pohjoisella lähetyskentällä Meksikossa. Tunsin, että oli suuri etuoikeus palvella lähetystyössä.
Kun aloitin lähetystyöni, en ollut saanut yhtä asiaa päätökseen. En ollut vielä saanut todistusta, joka koski asepalvelukseni suorittamista. Tuo asiakirja on äärimmäisen tärkeä. Se kertoo, että nuori mies on suorittanut pakollisen asepalveluksensa ja hänellä on oikeus tehdä työtä ja opiskella. Hänet tunnustetaan Meksikon kansalaiseksi.
Kun tämän asiakirjan myöntämispäivä lähestyi, aloin huolestua. Kirjoitin vanhemmilleni ja pyysin heitä ottamaan selville, oliko heidän mahdollista käydä hakemassa sotilaspassini. Kun sain heidän seuraavan kirjeensä, olin entistä enemmän huolissani. He kertoivat minulle, että heille oli jo ilmoitettu, että se voitiin luovuttaa vain sille henkilölle, jolle se kuului.
Tunsin heti tarvetta rukoilla Herraa ja kysyä Häneltä, mitä tehdä. Vastaus, joka ei tullut heti, oli, että minun pitäisi selittää ongelmani lähetysjohtajalleni. Keskustellessani hänen kanssaan käsittelimme kahta vaihtoehtoa. Ensimmäinen oli, että voisin yksinkertaisesti ”luottaa Herraan”. Toinen oli, että voisin käydä noutamassa sotilaspassin itse. Päätös oli minun.
En ollut varma siitä, mitä tehdä. Uskoin huoleni toverilleni, ja meitä vahvistettiin, kun luimme tämän pyhien kirjoitusten kohdan: ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan käsissä? Ettekö tiedä, että hänellä on kaikki valta, ja hänen suuresta käskystänsä maa kääritään kokoon kuin kirjakäärö?” (Morm. 5:23.) Tämä pyhien kirjoitusten kohta haihdutti hämmennyksen pilveni. Siitä hetkestä, kun luin sen, tiesin, että minun velvollisuuteni oli antautua täysin lähetystyöhöni. Ongelmani oli Herran käsissä.
Hieman myöhemmin sain toisen kirjeen vanhemmiltani. Isä kirjoitti seuraavaa:
”Poika, menin takaisin puolustusvoimien toimistoon vielä kerran, jotta löytäisin jonkun, joka voisi auttaa meitä ratkaisemaan ongelmasi. Puhuttuani todella monen ihmisen kanssa minut ohjattiin erääseen tiettyyn paikkaan. Saavuin tuntien melkoista masennusta ja epätoivoa. Ensimmäinen asia, mitä näin, oli valtava ovi, joka oli selällään ja jota vartioi kaksi hyvin vaikuttavan näköistä sotilasta. Kokosin rohkeuteni ja menin ovesta sisään ja löysin toimiston, jonne minut oli ohjattu. Kun koputin, olin hermostunut mutta tunsin myös, että Herran Henki ohjasi minua.
Mennessäni sisään näin erään upseerin istuvan pöydän takana. Hänen rinnassaan oli suuri määrä mitaleja, ja hänen toimistonsa seinät olivat täynnä värikkäitä todistuksia. Hän puristi kättäni lujasti ja vakavana ja kysyi: ’Mikä on käyntinne tarkoitus?’
’Minulla on poika, joka palvelee lähetystyössä’, vastasin. ’Siitä syystä hän ei voinut tulla noutamaan sotilaspassiaan. Olen tullut ottamaan selville, voinko noutaa sen hänen puolestaan.’
’Ei, ette voi. Se luovutetaan aina vain sille henkilölle, jolle se kuuluu’, upseeri sanoi.
Sillä hetkellä Herra valaisi minua Hengellään, ja minä sanoin: ’Herra upseeri, teillä on komennossanne monia sotilaita, jotka ovat teille vastuussa siitä, että he täyttävät velvollisuutensa. Samalla tavoin poikani on tänä aikana täyttämässä velvollisuuttaan saarnata Herran evankeliumia. Juuri tällä hetkellä hän on Herran sotilas.’
Sen kuultuaan upseeri nousi paikaltaan ja kysyi: ’Onko teillä henkilöpapereita? Mikä on poikanne nimi?’
Kun olin vastannut hänen kysymyksiinsä, hän kutsui sihteeriä ja sanoi: ’Tuokaa minulle tämän nuoren lähetyssaarnaajan paperit.’
Hän allekirjoitti ne, sinetöi ne ja luovutti ne minulle. Mitään muuta ei tarvittu. Kättelin häntä lujasti ja kiitollisena. Poikani, paperisi ovat nyt kunnossa, ja sinun täytyy osoittaa kiitollisuutesi Herralle palvelemalla Häntä uskollisena sotilaana.”
Saatuani tämän kirjeen kiitin Herraa siitä, että Hän käytti suurta voimaansa puhua puolestani, että Hän oli vastannut rukouksiini ja että Hän oli antanut valaistusta isälleni. Rukoilen, että me kaikki luottaisimme täysin Herraan emmekä koskaan unohtaisi Hänen lupaustaan: ”Pyytäkää, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa, ja etsijä löytää, ja sille, joka kolkuttaa, avataan.” (3. Nefi 14:7–8.)