Kotimme, perheemme
Ennätysajassa
Kirjoittaja asui tämän tapahtuman aikaan Kaliforniassa Yhdysvalloissa.
Jotain aivan ihmeellistä pitäisi tapahtua, että ehtisin kotiin tyttäreni kastetilaisuutta varten.
Valokuvat © Getty Images
Tyttäreni oli juuri täyttänyt kahdeksan ja oli innoissaan siitä, että minä kastaisin hänet. Hänen isovanhempansa olivat myös tulossa tähän tärkeään tilaisuuteen, mikä lisäsi hänen innokasta odotustaan. Kun suuri päivä lähestyi, näytti kuitenkin siltä, etten minä kenties ehtisikään kastetilaisuuteen.
Työni puolustusvoimien lentäjänä ja laivueen nuorempana operaatioupseerina oli harvoin tylsää, mutta työtahti kiihtyi entisestään, kun esimieheni lähti toisiin tehtäviin. Komennustehtäviä tuli eteeni jatkuvana virtana. Koska pakollinen määrä lentomiehistöjä täytyi järjestää, jouduin peruuttamaan koulutuksia, keskeyttämään joitakin laivueen toimintoja ja peruuttamaan lomia, joita oli suunniteltu kuukausia.
Miehistöjä oli lähdössä 21 vuorokauden lentokomennuksille, eikä heillä ollut juurikaan mahdollisuutta palata kotiin etuajassa. Ja kun esimieheni ja toinen nuorempi operaatioupseeri palasivat, osoittautui vaikeaksi perustella sitä, että jäisin pois komennukselta perhetapahtuman vuoksi. Kuinka voisin jättäytyä pois, kun olin vaatinut uhrauksia niin monilta muilta?
Tuntui kuin minua revittäisiin kahtaalle. Olin aina yrittänyt asettaa perheeni urani edelle, mutta tilanne oli nyt poikkeuksellinen, ja minulla oli myös velvollisuus palvella maatani. Esimieheni, vaikka ei olekaan kirkon jäsen, ymmärsi, miten tärkeä tämä tapahtuma oli perheelleni, ja jätti päätöksen tekemisen minulle. Paljon rukouksen ja perheeni kanssa puhumisen jälkeen tein niin kuin minusta tuntui oikealta ja kirjasin itseni seuraavalle lähtevälle komennukselle.
Kun miehistölleni ilmoitettiin, että komennus alkaisi maanantaiaamuna, näytti siltä, ettei minulla olisi mitään mahdollisuutta palata ajoissa ehtiäkseni tyttäreni lauantaiseen kastetilaisuuteen. Lentäisimme ensin noutamaan rahdin, sitten välilaskupaikalle, jossa meidän täytyi levätä ennen lennon jatkamista. Myöhemmin lentäisimme uuteen kohteeseen ja lepäisimme, sitten toimittaisimme rahdin erääseen hyvin kaukaiseen kohteeseen, ja paluulennolla pysähtyisimme jälleen yhdelle miehistön levähdystauolle ja palaisimme kotiin hakemaan lisää rahtia, ja sama kierros kuljettaisiin päinvastaisessa järjestyksessä. Yleensä jo tähän yhteen kierrokseen kului vähintään seitsemän päivää, mutta tiesin, että perheeni rukoili, että olisin paikalla. Heidän uskonsa ja rukouksensa auttoivat minua olemaan luottavainen, ja pian kävi ilmeiseksi, ettei tästä tulisi tyypillinen komennus.
Ensinnäkin, sen sijaan että olisimme pysähtyneet päiväksi tai pariksi, komennukseemme kuului ilmatankkaus ja suora lento ensimmäiseen ulkomaan kohteeseemme. Sitten, kun miehistömme oli levännyt lakisääteisen vähimmäisajan, saimmekin käskyn ja uuden komennuksen lentää tuohon kaukaiseen rahtitoimituspaikkaan ja heti takaisin. Rahdin purku ja tankkaus määränpäässämme sujui epätavallisen hyvin, ja jälleen mahdollisimman lyhyen miehistön levähdysajan jälkeen saimme käskyn palata suoraan kotitukikohtaamme. Olimme menossa kotiin noin vuorokaudeksi!
Olin innoissani kertoessani perheelleni, että olin jo melkein kotona. Mutta sitten vaimoni kertoi, että kastetilaisuus oli juuri siirretty klo 17:stä klo 14:ään vaarnan erään nuorten toiminnan vuoksi. Soitin rahtilentojen liikennejärjestelijällemme ja selitin tilanteen. Oltuaan hetken hiljaa hän vastasi, että miehistöä oli riittävästi saatavilla, jotta seuraavaa lähtövalmiuttamme voitiin siirtää lauantaihin klo 17:ään saakka – ajankohtaan, jolloin kastetilaisuuden oli alun perin suunniteltu alkavan!
Lentäessämme kotiin ja ylittäessämme kotini lähellä olevaa vuorijonoa näin, että minulla oli voitettavana vielä yksi uskon koetus: kaupungin valot allamme olivat peittyneet sumuun. En ollut koskaan lentänyt lähestymistä näin surkeassa näkyvyydessä. Laadimme nopeasti suunnitelman lentää tarpeen vaatiessa toiselle kentälle, kävimme läpi tarkistuslistamme ja suuntasimme alas katsomaan tilannetta.
Kun kiidimme kohti kiitorataa 60 metrin korkeudella maan pinnasta, olimme kokonaan verhoutuneina sumuun. Äkkiä, 37 metrissä, edessämme näkyi valaistu kiitotie, ja muutamaa sekuntia myöhemmin olimme turvallisesti maassa. Jokainen huokaisi helpotuksesta.
Valokuva Bairettin perheen luvalla
Aivan poikkeuksellinen sarja näennäisiä sattumia oli mahdollistanut sen, että miehistöni oli tehnyt monivaiheisen matkan toiselle puolelle maailmaa ja takaisin ennätysajassa, ja minun oli mahdollista olla kotona lyhyt hetki, joka osui juuri sopivasti tyttäreni kastetilaisuuteen. Herran avulla pystyin täyttämään velvollisuuteni maatani, laivuettani ja ennen kaikkea perhettäni kohtaan. Vaikka elämä olisikin jatkunut, jos meidän olisi pitänyt siirtää tyttäreni kastetilaisuutta, taivaallinen Isä antoi meidän tietää, että Hän rakastaa meitä ja kuulee rukouksemme. Hän antoi tyttärelleni muiston noista ihmeellisistä tapahtumista todisteeksi siitä, että Hän rakastaa tytärtäni, ja vaimoni ja minä saimme kumpikin vahvemman todisteen siitä, että ”mitä tahansa te pyydätte Isältä minun nimessäni, mikä on oikein, uskoen saavanne, katso, se teille annetaan” (3. Nefi 18:20).