Ensimmäinen kertani temppelissä
Kirjoittaja asuu Córdobassa Argentiinassa.
Halusin käydä temppelissä itse enkä vain kuulla muiden kokemuksia siitä.
Kun olin 16-vuotias, vaarnan johtokunta ilmoitti, että vaarnamme järjestäisi matkan Buenos Airesin temppeliin, ja minut kutsuttiin mukaan. Säästin rahaa ja tein lujasti töitä ollakseni kelvollinen saamaan temppelisuosituksen.
Kun olin saanut suosituksen, kiusaukset hyökkäsivät kimppuuni joka puolelta, ja ne kaikki yrittivät saada minut menettämään kelvollisuuteni. Mutta minulla oli halu mennä temppeliin. En halunnut vain kuulla muiden kokemuksia ja todistuksia, vaan halusin saada oman kokemukseni ja todistukseni.
Koitti matkalle lähdön ilta. Jo ennen kuin nousin bussiin, mielessäni oli ajatuksia, että jättäisin lähtemättä, mutta en antanut periksi. Kymmentuntisen matkan aikana istuin erään kirkon jäsenen vieressä, joka oli minulle hyvin ystävällinen. Hän oli noin 60-vuotias. Hän kertoi minulle elämästään ja siitä, kuinka onnellinen hän oli kokemistaan koettelemuksista.
Aloin kertoa hänelle elämästäni ja siitä, kuinka tunsin olevani hyvin yksin, koska monet olivat etääntyneet minusta sen vuoksi, että seurasin Jumalaa. Hän sanoi minulle: ”Jumala antaa sinulle suurenmoisen ystävän, ja tuo ystävä on oleva aina kanssasi. Älä unohda sitä.” Kun hän oli sanonut nuo sanat, tunsin rauhaa ja levollisuutta, koska minusta tuntui, että hänen sanansa pitivät paikkansa.
Kun astuin temppeliin sisälle, kantamani raskas taakka katosi. Tuntui kuin olisin saanut hengellisen halauksen, joka kertoi minulle: ”Tervetuloa, poikani. Olen odottanut sinua.”
Tunsin, että temppeli oli todella Jumalan huone eikä vain kaunis rakennus. Oltuani mukana kasteilla ja konfirmoinneissa menin ulos. Tunsin kuormien palaavan, mutta nyt minusta tuntui, että minulla oli voimaa kantaa ne.
Tiedän, että meidän odotetaan valmistautuvan ja jättävän kaiken Jumalan käsiin ja antavan parhaamme, jotta voimme mennä temppeliin. Silloin Jumala siunaa meitä yltäkylläisesti.