Myöhempien aikojen pyhien kertomaa
Kristuksen kaltaista hoivaamista
Kuvitus Carolyn Vibbert
Lakaisin suolatikut, murot, popcornit ja sipsit kasaan.
”No ei. En syönyt mitään näistä”, sanoin pyyhkäistessäni ne rikkalapioon.
Mieheni, joka istui pöydän ääressä, sanoi hiljaa: ”Se on äidin uhraus.”
Suoristauduin. ”Mitä?” kysyin.
Aamiaisen syönnin lomassa mieheni sanoi äänekkäämmin ja selvemmin: ”Sitä äidit tekevät. Heidän elämänsä kuluu sellaisten sotkujen siivoamisessa, joita he eivät ole itse olleet aiheuttamassa – aivan kuten Vapahtaja teki.”
Tämä huomio oli minusta syvällinen. Minun olisi pitänyt olla iloinen miettiessäni, että murujen lakaiseminen oli enemmän Kristuksen kaltaista kuin olin ajatellut. Mutta sen sijaan tunsin syyllisyyden valtaavan minut. Tuo vertaus teki minut vaivaantuneeksi. Kuinka monta kertaa olinkaan maininnut puolisolleni tai ihan vain itselleni kaikki ne asiat, joita olin tehnyt lastemme hyväksi toivoen tunnustusta ja kiitollisuutta? Toive, että lapsemme olisivat kiitollisempia, ei tuntunut väärältä, mutta sinä selkeyden hetkenä ymmärsin, että toiveeni koski enemmän sitä, että minä saisin kiitosta tai korvauksen, kuin sitä, että he oppisivat kiitollisuutta. Mutta Vapahtaja ei vaatinut koskaan kiitosta. Hän ei koskaan pyytänyt tai halunnut sitä.
Voin muistaa keskusteluja teini-ikäisten lastemme kanssa, kun he aina luettelivat kaikkia niitä asioita, joita he olivat tehneet minun hyväkseni, yrittäen luistaa pyydetystä kotityöstä.
Vastasin yleensä: ”No, kyllähän me voimme verrata palvelulistoja, jos niin haluatte, mutta te häviäisitte, joten ryhtykää töihin!”
Silloin oivalsin, että motiivini olivat harvoin tarpeeksi puhtaat siihen vertaukseen, jonka aviomieheni oli tehnyt. Vapahtaja ei koskaan pidä listaa verratakseen sitä, mitä Hän on tehnyt, siihen, mitä minä olen tehnyt. Häviäisin joka kerta.
Harja yhä kädessäni heräsin uuteen käsitykseen äitiydestä – hoivaamista Hänen tavallaan. Ei ylistyksen, tunnustuksen, halauksen tai edes kiitoksen takia. Lakaisisin murusia rakkaudesta, koska niin Hän tekisi.
Hän teki kaiken kuuliaisena Isälleen. Kyse ei ollut koskaan Hänestä. Herra korjaa aina kaiken särkyneen ja siivoaa sotkujamme loputtomasti täydellisestä rakkaudesta Isäänsä ja meitä kohtaan. Pyrin nyt opettamaan ja palvelemaan lapsiamme mahdollisimman puhtaalla rakkaudella. Vain silloin minusta tuntuu, että äitiyteni on Kristuksen kaltaista hoivaamista.