Pohdintoja
Kellot
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Pyhä Henki muistuttaa paljolti kelloja, jotka kiehtoivat poikaamme niin kovasti.
Kun poikamme Joshua oli noin kaksivuotias, hän kiinnostui kovasti kelloista. Jos ohitimme kotona kellon, hän halusi pysähtyä katsomaan sitä. Erityisen mieluisaa hänestä oli viedä korvansa lähelle kelloa ja kuunnella sen tikittävää ääntä. Hänellä oli vaihe, jolloin emme voineet kulkea kellon ohi pysähtymättä kuuntelemaan sen tikitystä.
Itse oivalsin kiinnostavia asioita tuosta yksinkertaisesta toimesta. Ensiksi, kello tikitti koko ajan, ei vain silloin kun kiinnitimme siihen huomiota. Toiseksi, vaikka tiesimme kellon tikittävän, meidän oli mentävä lähelle sitä ja oltava hyvin hiljaa ja liikkumatta, jotta kuulisimme sen hiljaisen äänen.
Pyhä Henki muistuttaa paljolti kelloja, jotka kiehtoivat poikaamme niin kovasti. Ne meistä, jotka on kastettu ja jotka ovat saaneet Pyhän Hengen lahjan, voivat saada Hänen jatkuvan kumppanuutensa, jos elämme sen arvoisina. Pyhä Henki on aina kanssamme, mutta joskus annamme maailman melun peittää alleen Hänen meille antamansa hiljaiset kehotukset. Aivan kuten poikamme ja minun oli oltava hiljaa ja liikkumatta kuullaksemme kellon hiljaisen tikityksen, meidän jokaisen pitää olla hiljaa kuullaksemme ja tunteaksemme Hengen antamat hiljaiset kehotukset.
Presidentti Boyd K. Packer (1924–2015), kahdentoista apostolin koorumin presidentti, on opettanut: ”Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan, ettei Hengen ääni ole ’kova’ eikä ’terävä’. Se ei ole ’ukkosen ääni eikä – – kova, melskeinen ääni’, vaan ’täydellisen lempeä hiljainen ääni, ikään kuin se olisi ollut kuiskaus’, ja se voi ’[tunkeutua] aivan sieluun asti’ ja saada sydämen palamaan (3. Nefi 11:3; Hel. 5:30; ks. myös OL 85:6–7). – –
Henki ei kiinnitä huomiotamme huutamalla tai ravistelemalla meitä kovakouraisesti”, presidentti Packer opetti. ”Se pikemminkin kuiskaa. Se hyväilee niin lempeästi, että ellemme ole varuillamme, emme ehkä tunne sitä lainkaan. – –
Joskus se koskettaa juuri sen verran, että huomaisimme sen. Mutta useimmiten käy niin, että ellemme ota vaarin lempeästä tunteesta, Henki vetäytyy pois ja odottaa, kunnes tulemme etsimään ja kuuntelemaan.” (Ks. ”Herran lamppu”, Valkeus, joulukuu 1988, s. 35.)
Aina kun nykyään kuulen kellon hiljaisen tikityksen, en voi olla muistamatta sitä yksinkertaista opetusta, jonka sain pojaltani hiljaa olemisesta, jotta voi kuulla Hengen hiljaiset kehotukset.