Palvelemme kirkossa
Herran huoli meistä
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Kun muistelin aikaa, jolloin perheeni oli seurakuntaneuvoston huomion kohteena, tajusin, ettemme olleet pelkästään seurakunnan huolenaiheena – olimme Herran huolenaiheena.
Kun piispani kysyi, ottaisinko vastaan tehtävän Nuorten Naisten johtajana, halusin sanoa ei. Tunsin olevani riittämätön johtamaan nuoria naisia. Mutta kolme kuukautta sen jälkeen kun olin ottanut tuon tehtävän vastaan, olin murheissani kuullessani, että seurakuntamme rajoja muutettaisiin ja minut vapautettaisiin.
Rukoilin tietääkseni, miksi Herra antoi minun oppia rakastamaan nuoria naisia, ja sitten joutuisin jättämään heille hyvästit niin pian. Sain vastaukseni odottamattomalla tavalla eräässä seurakuntaneuvoston kokouksessa.
Neuvoston jäseniä oli pyydetty kertomaan vaarnakonferenssissa seurakuntamme jäsenten auttamisesta, mutta minua huolestutti, että jotkut ihmiset saattaisivat tuntea olevansa seurakunnan ”projekteja”. Kun olin ilmaissut huoleni ääneen, Henki kuitenkin kertoi minulle, että taivaallinen Isä kantaa huolta kaikista lapsistaan.
Joitakin vuosia sitten mieheni ja minä olimme olleet erään seurakuntaneuvoston huomion kohteena, ja me tiesimme sen. Minusta tuli taas aktiivinen ensimmäisen lapsemme synnyttyä mutta miehestäni ei. Vuosien ajan vaarnan johtokunnat, piispakunnat ja kotiopettajat yrittivät auttaa meitä.
Sitten muutimme uuteen seurakuntaan. Kärsivällinen ja rakastava piispa ja kotiopettaja ystävystyivät mieheni kanssa. Tällä kertaa mieheni oli vastaanottavainen Hengelle. Hän tunsi innoitusta lukea Mormonin kirjan, ja hän alkoi käydä kirkossa. Hitaasti hän sai uudelleen todistuksen. En koskaan unohda sitä ihanaa päivää, kun perheemme sinetöitiin temppelissä.
Vasta kun minut kutsuttiin Nuorten Naisten johtajaksi ja minulla oli tilaisuus palvella seurakuntaneuvostossa, silmäni avautuivat ymmärtämään, mitä seurakuntaneuvoston huomion kohteena oleminen tarkoittaa. Opin, että seurakuntaneuvosto keskittyy tiettyihin ihmisiin – ei siksi, että he ovat huolissaan numeroista, vaan siksi, että he ja Herra välittävät yksilöistä. Kun palvelemme kirkon tehtävissämme, Herra täyttää meidät rakkaudellaan niitä kohtaan, joita palvelemme.
Kun muistelin aikaa, jolloin perheeni oli seurakuntaneuvoston huomion kohteena, tajusin, ettemme olleet pelkästään seurakunnan huolenaiheena – olimme Herran huolenaiheena. He välittivät meistä, koska Hän välittää meistä.
Totuus on, että me kaikki olemme Herran huolenaiheena. Koska Hän rakastaa meitä, Hän on laatinut suunnitelman vahvistaakseen meitä ja tarvittaessa aktivoidakseen meitä – suunnitelman, jota usein toteuttavat sellaiset ihmiset kuten miestäni auttaneet piispa ja kotiopettaja.