Myöhempien aikojen pyhien kertomaa
Tarvitsinko sakramenttia?
Kuvitus Joshua Dennis
Sakramenttikokouksesta oli kulunut vasta viisi minuuttia ja olimme jo kokeneet yhden kiukunpuuskan, kaksi wc:ssä käyntiä, vaipanvaihdon ja useita valituksia nälästä.
Koska minulla on viisi alle kahdeksanvuotiasta lasta ja mies, joka on työnsä vuoksi kotona vain viikonloppuisin, olen yleensä lopen uupunut sunnuntain koittaessa. Perheemme kävellessä sunnuntaisin kirkkoon mieheni ja minä valmistaudumme tuntiin, jota kutsumme ”pitkämielisyyden piinaksi”.
Erästä kokousta oli kulunut varttitunti, kun yhdeksän kuukauden ikäinen tyttäremme alkoi huutaa. Yritin lohdutella häntä ja saada hänet olemaan hiljaa. Epäonnistuttuani vein hänet viimein ulos kappelista, jotta saisin hänet rauhoittumaan. Kun istuuduin, aloin keskittyä mielessäni uupumukseeni ja uuden viikon vaatimuksiin. Tunsin musertuvani.
Yhtäkkiä hätkähdin nuorta miestä, joka piteli sakramenttitarjotinta. ”Tarvitsetko tätä?” hän kysyi. Se oli yksinkertainen kysymys, mutta se kosketti sieluani. Henki täytti minut heti, ja kyyneleet kihosivat silmiini. Ajattelin mielessäni: ”Enemmän kuin tiedätkään.”
Päivittäiset vaatimukset ja tehtävät voivat viedä meiltä voimat viikon aikana, mutta sakramentti voi antaa uutta voimaa. Kun nautin sakramentin, tunsin, kuinka lävitseni virtasi rauhaa ja parantavaa voimaa. Sillä hetkellä oivalsin, että tarvitsin sakramenttia enemmän kuin mitään muuta, koska tarvitsin sitä, että Henki on kanssani.
Katseeni kohdistui aulassa olevaan maalaukseen Vapahtajasta kädet ojennettuina. Sydämeni paisui kiitollisuudesta, kun pohdin, kuinka Hän on aina valmiina parantamaan ja vahvistamaan meitä. Minua muistutetaan siitä joka sunnuntai, kun nautin sakramentin. Olen kiitollinen siitä, että Henki opetti minulle yksinkertaisen kysymyksen avulla, että keskellä elämän haasteita Vapahtaja on voiman ja rauhan lähteemme.